Tutkimus


Tekstiilinörtin taivas (now with an english summary!) 3

Tutkimusmatkani röyhelöhuntujen parissa jatkuvat. Sain tänään Medieval Silkworkin Isikseltä hänen tutkielmansa röyhelöhuntujen (kruseler, frilled headwear) esiintymisestä ja käytöstä alankomaissa. Tutkielma oli tietenkin hollanniksi, mutta onneksi osaan ymmärtää suurta osaa pohjois- ja länsieuroopan kielistä, jos olen tarpeeksi kiinnostunut. Se on hauska taito. Olen yllättänyt itseni lukemalla sujuvasti tieteellisiä tekstejä mm. norjaksi ja tanskaksi. Tästä paperista olin niin kiinnostunut, ettei hollantikaan tuntunut missään. Tutkimus pohjautuu laajaan kuvamateriaalin tarkasteluun ja siihen kirjallisuuteen, mitä näistä hunnuista on saatavilla. Sen paras anti oli huntujen typologian […]


Lineas vestes

Olen nyt lukenut norjankirjaa hieman pidemmälle. On siinä hurjan kiinnostavia ja mullistavia juttuja. Erinomaisinta Uvdalin löydöissä on se, että vaatteita ei ole käytetty kääriniliinoina, vaan että ne on puettu päälle. Alusvaatteet ja kaikki! Villamekon alla on paitamainen, löysä pellavamekko. Kyseessä on siis ainoat pellavavaatteet, jotka on löydetty Pohjois-Euroopasta. Ja jos siinä ei olisi kylliksi, toisesta alusmekosta (naisella olleesta) on löydetty jäämiä punaisesta väriaineesta. Siinä on siis punainen, pellavainen alusmekko. Alusmekoistahan on yleensä ajateltu, että ne ovat valkoisia. Lisäksi pellavasta on […]