Lontoopäivitys

Viime viikolla suhahdin Lontooseen syyslomalle muutamaksi päiväksi. Museoista kolusin British Museumin, Victoria ja Albertin sekä Lontoon kaupunginmuseon. Samat tuli katsastettua toissakesänä. Museovierailuiden pikauusinta tuli osittain seuralaisen takia, mutta toisaalta oli kiva käydä museoissa uudestaan ja perehtyä esineisiin joiden yksityiskohdat olivat edellisellä kerralla jääneet askarruttamaan.

Galleriassa on edellisen visiitin kuvasaldoa. Uusia kuvia on reilu sata. Kunhan olen saanut käytyä niitä läpi, lataan parhaat palat galleriaan. Laatu on edelleen ehkä vähän sieltä tännepäin, sillä ne on räpsitty vanhalla pokkarikameralla. Joskus vielä hankin uuden kameran, jossa on enemmän megapikseliä ja kunnollinen zoomi.

Uuttakin nähtävää oli. Pengoin Victoria ja Albertin tekstiilihuoneessa kirjontoja, joihin ei edellisellä kerralla ehditty. Oli aivan huippua päästä näkemään alkuperäisiä saksalaisia lasketun kirjonnan töitä. Pussia, johon oma kirjottu pussini perustuu ei tosin valitettavasti ollut esillä. Toinen kohokohta olivat keskiaikaiset, painetut pellavakankaat.

V&A:n keskiaika- ja renessanssinäyttely oli edelleen työn alla. Se aukeaa joulukuun toisena päivänä, joten suuri osa eri puolille museota sijoitelluista aikakauden esineistä oli jo pakattu tai siirretty uuteen näyttelytilaan. Tudor-näyttely oli onneksi paikoillaan. Siellä riitti nähtävää: kiehtovia kirjottuja vaatteita, myssyjä, alusmekkoja ja takkeja.

British Museumin uusittu keskiaikakokoelma oli auennnut yleisölle. Se oli hienoinen pettymys – tai sitten British Museumia tyypillisimmillään: esineet olivat upeita, monet suoranaisia aarteita, mutta esillepano oli vanhanaikaista ja kankeaa. Goottilaisen kauden kultasepäntyön taidonnäytteet ovat tyypillisesti pienenpientä piperrystä. Korut oli kuitenkin asetettu turhauttavan kauas näyttelykaapin lasista, eikä laitettu suurennuslasin alle. Niiden yksityiskohtiin ei yltänyt kameran zoomi eikä silmien tihrustus. Äärimmäisen turhauttavaa.

Koska viime kuussa tuli reissattua paljon, projektina on ollut neulakinnastekniikan treenailu. Neulakintaan väsääminen on mainio matkakäsityö. Se vie vähän tilaa laukussa ja puuneulan saa ottaa lentokoneeseenkin. Yksi sukka on valmis ja toinen tuloillaan. Niistä lisää myöhemmin.

***

London Update

Last week I went to London on holiday. We did the three must see- museums, the British Museum, Victoria and Albert and the Museum of London. It hasn’t been so long since my last visit, but they’re always worth visiting. It was good to spend less time on taking pictures and more on actually studying some of the pieces.

Last year’s pictures are available in the Gallery. This time, I took a a bit over a hundred snapshots. Once I’ve sorted them, I’ll upload them to the gallery. (I really need to get a better camera. As long as I use our old one, my pics are just snapshots at best.)

The V&A is just about to open its new medieval and reneissance galleries. Due to the opening in early December, most of the items that had been spread out through the museum were packed up or already taken to the new gallery. Fortunately the textile study hall and the tudor display had a lot interesting items I hadn’t seen on my last visit.

It was fantastic to see some german counted thread embroidery. Unfortunately the original version of my bag wasn’t on display. It was interesting to see the pouches up close and get to study the construction as well as the emboidery. Another highlight was the collection of medieval printed linen fabrics.

The British Museum had already opened its renovated medieval collection. This was a bit of a disappointment. It was a very British Museum-like experience, actually. The items were splendid, true treasures. The display, however, was very traditional, old fashioned and didn’t do justice to the items. The most frustrating thing was that some very small items with splendid detail (like poesy rings) had been placed all too far from the glass of the display case. The fine details were not visible to the squinting eye nor the zooming camera.

On the projects front I’ve been working on naalbinding. It’s an excellent thing to work on when travelling. Light, small and can even be worked on inside a plane. I’ve finished one sock and another one is in the works. But more about that later.

Loukutusta ja häkilöintiä

Kävin eilen Piian vinkistä Seurasaaren Villa- ja pellavapäivillä, jossa pääsi itse käsittelemään pellavaa ja villaa. Panostin  pellavapuoleen, sillä ihan joka päivä ei pääse häkilöimään.

Oli huippuhauskaa ja opin älyttömästi uusia juttuja. (Paikalla oli myös paljon mukavia tuttuja. Kiitos seurasta ja kuvista! )Ja onhan se ehdottomasti aivan eri juttu lukea pellavan tuottamisesta kuin päästä sitä itse kokeilemaan. Tekstiilituotannon alkupäähän tutustuminen auttaa ymmärtämään syvemmin sitä, miten työvoimaintensiivistä tekstiilien tuotanto oli ennen teollisia aikoja.
Suosittelen käymistä ensi vuoden villa- ja pellavaviikonlopussa. Seurasaari on muutenkin hieno paikka.
Pellavanvarret oli valmiiksi liotettu ja kuivattu, joten niiden kanssa pääsi suoraan asiaan. Aluksi siis napataan käteen kunnon kourallinen.

Pellavaa1.jpg

Sen jälkeen tulee fyysisin vaihe: loukuttaminen. Loukuttaminen rikkoo pellavan varren puumaisen osan, jolloin loukuttajan käteen jää kuitu, kuten on tarkoituskin. Loukuttaminen on perinnetiedon mukaan äijähommaa ja kyllä se habaa kasvattaakin. Pellavan käsittely on loukuttamista lukuunottamatta ollut naisten töitä.

pellavaa2.jpg

Loukuttamisen jälkeen päästään lihtaamaan. Lihtaaminen on melkein kuin loukuttamista, paitsi että apuna on metalliset “terät” ja pellavia ei enää hakata vaan niitä vedetään teriä vasten. Perimmäinen tarkoitus on sama kuin loukuttamisessa – erotellaan puisevia varrenkappaleita kuidusta.

pellavaa3.jpg
Seuraavaksi pellavat häkilöidään. Häkilöiminen erotaa hienommat ja karkeammat kuidut toisistaan. Häkilään jää rohdinpellavaa ja käteen aivinaa.

pellavaa4.jpg
Käsittelyn lopputulos vielä harjattiin siankarvoista tehdyllä harjalla, jotta viimeisetkin varrenkappaleet irroitetaan. Käteen jäi tukko aivinaa, josta voidaan kehrätä lankaa. Omista pellavistani aion kuitenkin tehdä tekoletit. Niiden väri on vaalealle henkilölle hyvin sopiva ja pellavaa käytettiin keskiajalla tähän tarkoitukseen.

Kyllä kelpaa käyttää itse loukutettuja lettejä.

pellavat.jpg

****

Linen! (The Making of)

Thanks to a hint from Piia, I visited Seurasaari open air museum on their annual flax and linen weekend. The museum offers a chance to take part in workshops where you can process linen and wool. Processing linen/flax was great fun. There’s always a big difference in reading about something and actually trying it out yourself. Getting aquainted with textile production at it’s very beginning provides insightful understanding on how work intensive textile production used to be.

The phases of the process are illustrated above. All the techniques have their traditional Finnish names (only recently added to my active vocabulary) and I have absolutely no idea of what they are in English. The idea is to break the harder outside of the linen plant (which has been soaked and dried) and then remove the bits of that harder outer layer from the actual fiber part. The last phase also separates the finer fibers from the coarser ones.

The end result can be spun into thread. I’ve however got an alternative use: I’m going to use the flax as a hairpiece. I’ll use it to braid a pair of cornettes. My old ones are getting… well.. old.

Kirjahylly laulaa Hoosiannaa

Pääsiäinen toi tullessaan visiitin Turkuun ja sen myötä uusia kirjoja. Aboa Vetuksen museokaupasta mukaan tarttui kaksi Janne Harjulan tutkimusta (Sheats, Scabbards and Grip Coverings sekä Before the Heels) sekä artikkelikokoelma Kaupunkia pintaa syvemmältä. Näissä kaikissa on mahtavaa se, että ne käsittelevät suomalaista kaupunkiarkeologiaa ja Turusta tehtyjä löytöjä.

Näyttelyssä en ehtinyt käydä, mutta luunäyttelyn kylkiäisenä myydyt ihanat luiset nopat nappasin mukaani edulliseen puolentoista euron hintaan. Tänä kesänä pelataankin viikinkilaivaa luunopilla!
kirjat.jpg

Ensimmäisenä korkkasin Kaupunkia pintaa syvemmältä -kirjan. Puoliväliin mennessä kirja on tarjonnut ihanasti aivoja kutkuttavaa uutta tietoa arkeologisoitumisprosessin vaiheista, stratifikaatiosta ja ajoittamisjutuista. Eniten olen pitänyt maanmainioista tieteenfilosofisista pohdinnoista. Paras anti on ollut ajatus siitä että vaikka aineisto on monitulkintaista, usein puutteellista ja sattumanvaraista, ei pidä tuskastua siihen ettei yhtä oikeaa tulkintaa ole realistisesti tehtävissä. Pikemminkin pitää oppia nauttimaan tulkintojen moninaisuudesta.

Harjulan kirjoilla olen aikeissa ruokkia ruokin orastavaa innostustani nahkatöihin. (Jos se nahka vain ei olisi niin €”#€%&/:n hankalaa käsitellä!) Ne osuvat sopivaan saumaan siksikin, että Glossa tarjoaa Tiistaina 21.4. klo 18.15-20 FT Janne Harjulan (Turun yliopisto) esitelmän aiheesta: “Keskiajan jalkinemuotia – kirjallisten, kuvallisten ja arkeologisten lähteiden erot ja kohtaamiset.” Sinne!

Mustavalkea helvetinikkunamekko edistyi kovasti lomapäivinä. Seuraavassa viestissä tuleekin varmaan kuvia edistyksestä.

***

A Bursting Bookcase

During Easter I took a trip to Turku and dropped by the Aboa Vetus (a very recommendable museum, btw) museum store. I bought three new books to complement my collection in my already bursting bookcase. I got two books by Janne Harjula: Sheaths, Scabbards and Grip Coverings – The Use of Leather For Portable Personal Objects in the Late 14th-16th Century Turku (2005) and Before the Heels – Footwear and Shoemaking in Turku in the Middle Ages and at the Beginning of the Early Modern Period (2008). The third book is a collection of articles called Kaupunkia pintaa syvemmaltä, which provides archaeological insight into the history of Turku.

The neatest thing about all these books is that they are all on finnish artefacts.

So far, I’ve made it about halfway through the articles in Kaupunkia pintaa syvemmältä. I’ve enjoyed it immensely. Not only has it provided many new brain-tickling details on the process of artefacts becoming arcaheological objects, urban archaeology and how timber houses were built in Turku, but also many worthwhile philosophical ponderings on archaeology as a science. A thought which has stuck is that instead of frustration at the uncertainties and the many possible interpretations, we should learn to enjoy the richness and variety of interepretation (Yep, I’m sure no-one understood what I meant by that…).

I’m planning to use the books by Harjula to nurture my growing interest in leatherworking. (But why is leather so €%&/:n difficult to handle?) And by coincidence Glossa presents a talk on medieval footwear and fashion byt the same Janne Harjula on the 21st of April. I’m attending!

I also did quite a bit of sewing so most likely my next post will have progress pics of my new surcoat.

Kehräämään?

Käsityökilpailun palkinnot olivat ruhtinaalliset. Sain palkinnoksi mainion savisen kannun, kirjotun pussukan täynnä hyvältä tuoksuvia yrttejä (vaatteiden kanssa säilytettäväksi), makean veden helmiä (jotka ovat niin isoja, että niistä saisi melkein tehtyä kunnollisen paternosterin l. rukousnauhan), pienen muistikirjan ja värttinän villoineen.

Viimeksimainittu on eri hieno kapistus, joka herätti taas innostuksen opetella kehräämään. En tiedä mitä kehrätyistä langoista tekisin (nyt kun tilasin juuri uudet neulakintaatkin Lankadontista), mutta kehrääminen näyttää itsessään kovin hauskalta. Lisäksi keskiajalla se oli niin suuri osa naisten arkea, että haluan yksinkertaisesti kokea, miltä se tuntuu.

Olaus Magnuksella on vuodelta 1555 vaikuttava kuva, jossa nainen kehrää pimeän tultua kehrättävä villa sidottuna päähänsä, pitäen suussaan palavaa pärettä valoa tuomassa, vyöllään tukku päreitä. Veikkaan, että vastaavaa extreme-kehräystä ei allekirjoittaneelta tulla ihan heti näkemään.

Vaikka netissä on selkeitä kehräämisohjeita, kehrääminen tuntuu silti taidolta, jonka oppisi helpoimmin kun joku opastaa. Hoksasin sopivasti, että Espoon kaupunginmuseossa järjestetään kiinnostavia historiallisten kädentaitojen työpajoja. Yhdessä niistä on aiheena kehrääminen. Kalenterikin näyttää vielä vapaata 17.12. kohdalla, joten taidan ilmoittautua.

Mukavinta tietenkin olisi, jos sinne saisi seuraa. Olisiko tästä päivämääräksi vaikka sille keskiaikakäsityöblogimiitille? EMMAssahan on ihan kiva kahvila. Kaupan päälle pääsee vielä erinomaiseen Kylä-näyttelyynkin.

Neulakko goes Nidaros

EDIT: Trondheimin reissu peruuntuikin. Sinänsä harmi.
Kun kuulin lähteväni loppukuusta duunimatkalle Trondheimiin, olin aluksi hieman ‘plääh’, sillä työmatkailussa hassaantuu aina paljon vapaa-aikaa.

Mutta sitten muistin: Trondheim oli keskiajalla Nidaros, jossa säpinää riitti! Nidaroksen katedraali oli keskiajalla Pohjoismaiden suosituimpia pyhiinvaelluskohteita. Katedraali on edelleen pystyssä. Aion luonnollisesti vierailla siellä. Lisäksi kaupungissa on kiintoisa tiede- ja arkeologiamuseo, jossa on oma keskiaikaosasto. Toivottavasti Neulakon galleriat saavat matkalta täydennystä.

Onko muuta, mitä Nidaroksenkävijän olisi hyvä tietää? Tai nähdä?

V&A ja Museum of London

Uups, huomasin etten ollut vielä muistanut laittaa tänne kuvia kesän Lontoonmatkan museovierailuista. No, nyt homma on hoidettu. Neulakon galleriassa on kuvia vierailuistamme Victoria ja Albert – museoon ja Museum of Londoniin, eli Lontoon kaupunginmuseoon.

Olen yrittänyt kuvata esineiden lisäksi mahdollisimman paljon tietolappusia, jotta saisitte hyvät tiedot siitä, mikä milloinkin on kyseessä. Kuvien taso on vähän vaihteleva, johtuen vaihtelevista valaistusolosuhteista ym. haasteista kuvien onnistumiselle. Mutta päätin ottaa mukaan heikommatkin kuvat, jos ne olivat ainoita kuvia ko. esineestä. Tällä kertaa mukana on myös kuvia 1400-lukua uudemmista esineistä, joita kuvasin muutaman myöhempiä aikoja harrastavien ystävien iloksi.

Museoiden suhteen meillä kävi matkalla vähän huono mäihä siinä mielessä, että sekä V&A:n että British Museumin keskiaikaosastot olivat remontissa. (Mieleen tulee, etteikö niitä osastoremontteja voisi jotenkin koordinoida näiden kahden jättimuseon välillä? Ilmeisesti ei voi.) V&A:n muilla osastoilla oli onneksi paljon herkullista keskaikanähtävää.

British Museumin anti taas jäi keskiaikanäkökulmasta vähän heikoksi, jos kirjakauppavierailua ei lasketa. Jotain kohokohtia keskiaikanäyttelystä oli esillä, mutta niistä en saanut kuvaa kameran muistikortin täytyttyä aamun vierailulla Museum of Londoniiin. (Pitääkin muistaa kysyä seurueen toiselta kameralliselta niitä muutamia BM-kuvia tänne näytille.)

Victoria and Albert – museo on ehdoton käyntikohde. Museo on valtava ja sisältää fabulöösejä juttuja kaikilta vuosisadoilta. Mm. korunäyttely (jossa ei saanut kuvata) oli vaikuttava. Museon valtavuuden kääntöpuoli on melkoinen sekavuus. Jouduimme välillä kysymään neuvoa henkilökunnalta, joka ei sekään aina osannut sanoa, missä kohdin tarkalleen olimme kartalla! Esineistöä oli lajiteltu sekä aikakauden että käytetyn tekniikan mukaan. Keskiaikanäyttelystä oli esillä mm. kiinnostavia peilinkehyksiä ja kipsivaloksia tunnetuista hautamonumenteista.

Käynnin ehdoton kohokohta ja yyyberkliimaksi oli kuitenkin Textiles Study Hall, jossa oli hyllykaupalla levyjä, joiden välissä oli mitä kiinnostavampia kankaita! Kaikkea sai kuvata, mutta kuvat eivät tietenkään tee oikeutta kankaille.

Mieleenpainuvin kangas oli 1300-luvun italialainen ruudullinen sametti, jossa oli kultalankaa (sitä sellaista suolesta tehtyä!). Myös pellavat olivat hengästyttävän upeita! Me olimme niin fiilareissa kaikista kankaista, että houkuttelimme paikalle henkilökuntaa. He olivat ilahtuneita siitä, että joku sai niin mielettömiä kiksejä heidän museostaan. Katso kuvia täältä >>

Museum of London, eli Lontoon kaupunginmuseo, on minulle pyhä paikka. Sen ainutlaatuinen paikka sydämessäni johtuu siitä, että sen kokoelmista on tehty maanmainiot Medieval excavations from London-sarjan kirjat. Ilman niitä kirjoja en tietäisi miten moni asia silloin tehtiin. (Vaikka niissä toki jotain virheitä tai epätarkkuutta onkin.) Kiitos näiden kirjojen, näyttelyn esineet ovat keskiaikaesineiden superjulkkiksia. Ja koska niistä tietää valmiiksi enemmän kuin keskimääräisestä museoesineestä, saa niiden näkemisestä enemmän irti.

Museon kauppa oli mielestäni retkemme paras. Se sisälsi keskeisiä keskiaikakirjoja, joukossa jotain harvinaisempiakin. Lisäksi oli sopivasti museokrääsää ja hieman jopa esineiden replikoita. (Kaupasta, jossa on hyviä ja käyttökelpoisia esinereplikoita saa paljon pisteitä)

Esillepano oli muuttunut sitten edellisen vierailuni. Esineitä oli paljon, painottuen aika lailla arjen historian esineistöön: astioihin, vaatekappaleisiin, koruihin jne. Aseita ei ollut kovinkaan monta – ei edes yhtään pitkäjousta, keskiajan Englannin superasetta. Se herätti harmistusta – kaikista eniten seurueemme jousimiehessä.

Esineiden lisäksi yksi näyttelyn hienous oli mustaa surmaa käsittelevä installaatio. Se oli ensimmäinen ruton esittely, joka toi mieleen holokaustia käsittelevät esillepanot. Se ei esitellyt luonnonilmiötä, vaan valtavaa inhimillistä tragediaa, joka tappoi toisilleen tärkeitä ihmisiä: siskoja, isiä, lapsia, ystäviä. Se onnistui tuomaan esiin sen ajan surun ja hädän, sekä antamaan nimiä mustan surman uhreille.

Vaikka kirjassa on paljon kuvia esineistä luonnollisessa koossa, vasta kasvokkain tajusi, miten pientä kaikki oli. Miten paljon pientä koristelua esineissä oli, ja millaista mahtavaa käsityötaitoa näyttelyn kaikki esineet osoittivat.

Upeinta oli tietenkin nähdä Lontoon tekstiililöydöt livenä. Oli harmi, ettei kaikkia kirjojen tekstiileitä oltu laitettu esille. Mutta kyllä nämäkin riittivät mielettömään täpinään. Eniten kokeilukiinnostustani kutkutti metallinen, hunnun tukirakenteeksi nimetty esine.
Katso kuvia täältä >>

Kesän menovinkkejä

Kesä! Joka kulman takana on kiintoisaa nähtävää ja keskiaikaleirejä joka notkelmassa. Vaikeinta on päättää, minne kaikkialle ehtii.

Tässä jotain linkkejä ja menovinkkejä

15.6 How were the children looked upon. Life and death of Medieval children Espoon kaupunginmuseossa. Osteologi Elisabeth Igren Lundin yliopistosta.

26.-29.6 on Turun keskiaikamarkkinat itse en sinne pääse, mikä on pieni harmi. Viime vuonna siellä oli yhtä sun toista mukavaa ja viihdyttävää. Erityisen harmilliseksi pääsemättömyyden tekee se, että paikalle ovat kuuleman mukaan tulossa legendaariset puolalaiset kauppiaat, joilta ostin viime vuonna mahtavan korin. Ostaisin niiltä mielelläni paljon lisääkin kaikenlaista. Kojullla oli kaikenlaista laadukasta: kenkiä, lyhtyjä, huopia, kankaita jne. Hinta-laatusuhde oli todella kohdallaan.

Toisaalta lohduttaa se, että markkinoille pääsyn estää niinkin mukava seikka kuin matka Lontooseen. Museohoppailua on tarkoitus harrastaa ainakin Museum of Londonissa ja Victoria & Albertissa. Toivottavasti saan hyviä otoksia jaettavaksi Neulakon kuvagalleriaan.

Keskiajan käsityöläistapahtuma Glimsissä (Espoo) on 30.-31.8.2008 ohjelmassa on käsityönäytöksiä ynnä muuta mukavaa. Ja kuulopuheiden mukaan mysö ne puolalaiset kauppiaat. Olen menossa tänne tekemään käsitöitä suuren yleisön edessä. Hii!

Mitä muuta keskiaikaista olisi tarjolla Suomen suvessa? Hämeenlinna ja Hollola ainakin. Suosituksia? Vinkkejä?

Vinkkaan itse vielä tämän kirjoituksen, joka on yksi nasevimmista historian uudelleenelävöittämisestä kirjoitetuista artikkeleista toviin. Lukekaa tämä: The past may be old, but never boring.. 

Ps. Kiitos muuten mielettömästä keskustelusta edellisen aiheen kommenteissa. Keskaikavaatteiden nimistön suomentaminen on jatkuva projekti. Kokoan termistöstä artikkelin tänne sivustolle, kunhan ehdin. Lähettäkää niitä lisää!

Kylässä kylässä

Tänään hengailin täällä:

kylä
Nimittäin WeeGeen Espoon kaupunginmuseon maanmainiossa Kylä-näyttelyssä. Se on avattu aivan äsken ja on avoinna ensi vuoden helmikuuhun asti. Aikaa siis on, ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille keskiajasta kiinnostuneille.

Näyttelyn erityinen arvo oli sen pyrkimyksessä osoittaa, millaista tavallisten ihmisten arki keskiajan Suomessa on ollut. Monesti tuntuu että ihmisillä on taipumusta ajatella menon täällä olleen paljonkin primitiivisempää kuin mitä se on oikeasti ollut. Kyllä Suomen alueella oltiin Euroopassa mukana, senhän näkee mm. tanskalaisten ruukkujen sirpaleista. Joku hassu saattaisi puhista näyttelyn valikoimasta, että samoja kenkiä nyt on kaikissa Euroopan museoissa. Samanlaisuus onkin tässä se huomionarvoisin asia: täältä on löydetty varsin samalaista tavaraa kuin aikansa suurkaupungeista.
Esineistöä oli sekä Espoon kaivauksilta että Turun maakuntamuseosta, samoin Tukholman Historiska museetista ja muistaakseni jotain juttuja oli Tanskastakin. Aika suuri osa suomalaisista esineistä oli tuttuja Turun Linnan joidenkin vuosien takaisesta Got Woldes-näyttelystä, mutta kyllä niitä mielellään katseli uudestaan. Kimpiastioita, kukon muotoista oluttynnyrin hanaa, nahkarukkasia ja kenkiä. Myös lähiseuduilta Vantaalta ja Espoosta tehdyt löydöt, mm. pikkuruiset nopat ja kannukset, olivat kiintoisia.

Kivaa oli myös esillepanon elämyksellisyys. Kuvan mökin kaltaisten asetelmien ansiosta näyttelyssä oli jopa se haju, jonka on tottunut yhdistämään keskiajan leikkimiseen. Sekoitus villaa, pihkaa, pellavaa, savua, multaa ja mehiläisvahaa. Testasin näyttelyn ei-keskiaikavirittyneiden sukulaisten kanssa, jotka viihtyivät mukavasti. Oli hauskaa kertoa heille lisää keskiajasta aktivoivien esillepanojen ääressä. Kopistella patiineilla ympäriinsä ja kertoa Visbyn joukkohautojen sotilaiden onnettomista kohtaloista haarniskansovituspisteellä.

Kuvia ei tällä kertaa saanut ottaa, mutta onneksi kiinnostuneet ehtivät käydä itse nauttimassa näyttelystä, sillä aikaa on. Näin hyvin keskiaikavirittyneenä ihmisenä olisin tietenkin kaivannut lisää tietoja esineistä joko esillepanossa tai katalogissa. (Toisaalta sitähän minä aina toivon, haluan tietää löydöistä ihan kaiken, suurinpiirtein siihen asti, millainen sää löytöhetkellä oli ;)). Lisäpisteitä vielä erittäin mukavasta keskustelusta asiantuntevan oppaan kanssa, jonka perusteella odotan kiintoisia vastauksia liittyen taskupalaan (???!!!) ja yhteen päällysmekon rekonstruktioon.

Sain kutsun tekemään käsitöitä julkisesti Glimsiin. Kenties menen.

Myös näyttelyn kirja vaikuttaa hyvältä, kerron siitä lisää sen luettuani. Melkein harmittaa, ettei tullut ostettua kivoja ja edullisia noppia lahjakaupasta. Noppiahan siis löytyy, mutta…

****

Käsityörintamalla Uusi Punainen on edistynyt pellavavuorin ompelun merkeissä. Olen huomannut, että sauman ompeleminen oikealta puolelta (kuten Woven into the Earth-kirjassa esiteltiin) on aivan ykköstapa kiilojen yläpään ompeluun. Menetelmää (toivottavasti) selventävä kuva on tässä:

jännä pisto

Kallis kangas, osa II

Otin kangasnäyttelyssä muutamia kuvia vanhalla kunnon kännykälläni, jossa ei ole salamaa. En halunnut riskeerata tavallisen kameran kanssa sitä mahdollisuutta, että salama läiskähtäisi vahingossa valoaroille kankaille.

Kovin ihmeellisiä kuvia ei siis tullut, mutta tässä pari otosta. Esimakua niille, jotka aikovat näyttelyn katsastaa ja pientä kompensaatiota heille, jotka eivät näyttelyyn ehdi. Se sulkeutuu 30.3.

Pikkukuvia klikkaamalla näet saman isompana.

Näyttelyn teksti Tässä näyttelyn avausteksti. Englanninkieliseen tekstiin osui valo parhaiten.

Raidallinen kangas Tässä näkyy aika hyvin raidallinen kankaanpala

Housusukan teräosa Housusukan teräosa. Kiinnostava, ja samalla aika tutunoloinen malli. Pitäisi ehkä kokeilla.
Silkillä vahvistettu reuna Tämä oli mielestäni ehkä hienointa koko näyttelyssä. (Makunsa kullakin.) Kauniista villasta leikattu kaula-aukko(?) tms oli vahvistettu silkkinauhalla ja huoliteltu reunaan kiinnitetyllä (?) silkkinyörillä/nauhalla. Samoja tekniikoita siis kuin Lontoosta löydetyistä vaatekappaleista.

Kyynärä ym. mittayksiköt Kankaan hinnat Näissä tauluissa oli kiinnostavaa juttua kankaan arvosta. Ja muistutus siitä, paljonko se kyynärä taas senteissä olikaan.

Letunpaistaja Ja lopuksi kevennyksenä kuva, josta mulla tulee ainakin mieleen paras tuntemani letunpaistaja ja kesäleirien letunpaisto nuotiolla, vaikka tässä kuvassa leipää paistetaankin. :) Harmi ettei kuvalle ollut lähdettä (tunnistaako sitä joku?). Se oli näyttelyssä esimerkkinä 1300-luvun tyylistä.

Kallis kangas

Pellava on kutistettu, silitetty ja leikattu. Villakin on paloiteltu. Villan osalta tilattu neljä metriä oli vähän reilusti, pellavan kohdalla juuri sopivasti. Pellava nimittäin kutistui niin paljon (jopa ennakoimaani enemmän!), että alkuperäistä leikkuusuunnitelmaa piti muuttaa. Olen aloittanut villan ompelun. Sen tuntuma on mahtava, se on kilttiä kangasta. Tosin pellavakin ansaitsee erityismaininnan. Siinä on ihana pellavan tuoksu, joka on vain laadukkaissa luonnonvärisissä pellavissa.

Ihan pelkäksi leikkelyksi koko pääsiäinen ei mennyt. Vierailin loman ratoksi Turussa, AboaVetuksen Kallis kangas-näyttelyssä.

Näyttelyssä käyneet ystävät olivat olleet melko kriittisiä, joten suuria odotuksia ei ollut. Olinkin iloisesti yllättynyt, vaikka ilmeisiä puutteita näyttelystä löytyikin.

Olin yllättynyt siitä, että valtaosa kangasmateriaalista oli peräisin Ruotsin Lödösestä. Ennakkotietojen perusteella olin odottanut Turusta kaivettua materiaalia. Sitäkin oli, mutta vähemmässä määrin. Toisaalta lainakankaat mahdollistivat kiinnostavan vertailun naapurimaiden välillä. Ruotsalaisessa materiaalissa oli huomattavasti enemmän raidallisia tai muuten kuviollisia kankaita. Suomalaisetkin kangaslöydöt olivat kyllä värjättyjä, mutta yksivärisiä. Punainen tuntuu olleen suosittu väri tällä puolen lahtea.

Näyttelyn sisällöstä ei siis valittamista, vaikka samanlaista esineistöä ja kankaita olen nähnyt ennenkin. Vaikka kuulostan kornilta, pakko se on myöntää: jotenkin muinaisten käsityövälineiden ja kankaiden näkeminen herkistää. Sitä on hankala selittää, mutta käsityön välineiden ja tulosten näkeminen tuo niiden tekijät lähelle. Hieman taipuneita nuppineuloja ja uudenveroista sormustinta katsellessa on niin helppo kuvitella ne naiset, jotka niitä ovat käyttäneet.

Harmillista näyttelyssä oli esillepano, jossa oli aika paljon parantamisen varaa. Mielestäni hyvässä esillepanossa annetaan esineelle tarina, opetetaan katsojalle mitä se on merkinnyt ja miten sitä on käytetty. Ja ainakin kerrotaan esineestä perusasiat!

AboaVetuksessa valitettavasti suuret ja täydet vitriinit oli selostettu pienessä lapussa, jossa ei edes ollut numeroitua mikä-on-mikäkin-listaa. Itse tunnistan kyllä värttinän, toimikkaan ja nyörihaarukan, mutta entä vähemmän harrastunut katsoja? Epäilisin, että heille moni esine ja kankaanpala jäi aika hämäräksi. Ja harrastuneemman katsojan näkökulmasta taas ärsytti, ettei esineistä oltu kerrottu, mistä ja mahdollisesti miltä ajalta ne oli löydetty. Ainoastaan pienet oranssit tarralaput erottivat kotimaiset löydöt ruotsalaisista.

Entäpä sitten näyttelyä somistaneet keskiaikaiset asut? Muahhahahaaa! Oikeasti! Ymmärrän kyllä, että resurssit museoilla ovat todella pienet (Mikä sinänsä on huutava vääryys) ja hyvään reproon palaa sairaasti rahaa. Mutta nämä vaatteet olivat kyllä jotain todella kummallista. Kankaat olivat hyviä (harmi että ne oli näin tärvätty) ja osassa malleista oltiin selvästi edes hieman kartalla. Toteutus oli kuitenkin aivan totaalisen… hutaistu? Veikkaan, ettei muutamia niistä voisi oikeasti edes käyttää, koska ne eivät yksinkertaisesti toimisi. Yllättäen en huomannut mainintaa siitä, missä vaatteet oli teetetty.

Jäin miettimään vaateasiaa. Tälläisessä projektissa museolla olisi ollut suurta hyötyä lähentymisestä aikakauden harrastajiin. Harrastajat tuskin olisivat sinne ilmaisia vaatteita vääntäneet, mutta hyviä vinkkejä olisi kyllä saanut. Toisaalta jos mietin, miten monen ihmisen käsitykseen keskiajan pukeutumisesta nuo asut vaikuttavat, olisin ehkä voinut lainata näytille jotain vaatteitani vaikka ilmaiseksikin. Koltut muutaman vuoden takaakin olisivat peitonneet nyt esillä olleet. Ja samalla oma tärkeä harrastus olisi saanut kivaa julkisuutta ja ehkä mukaan olisi saatu uusiakin harrastajia.