Vuoden saldo

Vuoden alussa päivittelin olleeni tylsä käsityörintamalla. Lupasin pääseväni takaisin käsityön makuun, ja niin siinä kävikin. Ajattelin näin vuoden viimeisten päivien kunniaksi tehdä saldoa siitä, mitä kaikkea olen tänä vuonna askarrellut. Ihan kaikkia idealistani juttuja en ole saanut valmiiksi (krhm, ne kengät…) mutta toisaalta olen tehnyt juttuja myös listan ulkopuoleltakin.

Lisäksi kävin tänä vuonna monessa hauskassa tapahtumassa, luin kiinnostavia kirjoja, vierailin hienoissa museoissa, löysin verkosta jänniä asioita ja toteutin pitkäaikaisen haaveeni omasta teltasta. Ja näissä hommissa vietin aikaa kivojen ihmisten seurassa. Mainio vuosi, kaiken kaikkiaan.

Ensi vuoden suhteen ideoista ei ainakaan ole pula. Tulossa on ainakin kurttuhunnun valmiiksi saattaminen, uusi kirjontatyö, pussukka ja kaikenlaista keskiaika bling-blingiä. Lusikkakotelonkin rakenne on selvinnyt, mutta nyt kaipaisin siihen nahkaa. Osaako joku kertoa, mistä pääkaupunkiseudulta voisi ostaa suht pieniä määriä värjäämätöntä nahkaa?

Hyvää joulua Neulakon lukijoille!

Lupaamieni myssykuvien myötä toivotan kaikille Neulakon lukijoille rauhallista ja hyvää joulua!

Toivon jouluunne hyvää lukemista, maukasta ruokaa ja rauhallisia hetkiä käsitöiden parissa!
23122008415.jpg

Kuvassa yllä on salainen viesti ihanille lukijoille. ;) Kiitos kommenteistanne, ideoista, vinkeistä ja muusta hyvästä keskustelusta tänä vuonna Neulakon sivuilla. Toivottavasti jatkamme ensi vuonna samaa rataa.
23122008416.jpg

Kirjonta lähikuvassa. Osa näyttää siltä, että se on tehty kynttilänvalossa. (Koska se on.) Ensi kerralla hankin paksumpaa lankaa, tällä kertaa kirjoin kaksinkertaisella ompelupaksuisella langalla. Lopputuloksesta sitä ei huomaa, mutta tekovaiheessa tuplalanka oli hieman konstikas.

Tässä vielä kuva myssyn istuvuudesta, joka on otettu iltariennoista kotiutuessa. Asukokonaisuus on hieman erikoinen, mutta kuvasta näkee kuitenkin miten myssy on varsin sopiva, vaikka vielä tekovaiheessa muuta epäilin. Parhaiten se tosin istuu silloin, kun alla hiusverkko pitämässä lyhyttä tukkaa kurissa.


Pieni pipo ja tuplasukat

Olin viime viikonloppuna tapahtumassa, jossa oli mainio tilaisuus testata vaatteidensa talvenkestävyyttä.

Ihan hyvähän se on, ainakin näin pikkupakkasessa. Varsinkin jos pysyy liikkeessä, ei ole mitään ongelmaa. Jos katselee turnajaisia tai muuten seisoskelee, alkaa palella vaikka lämpötila olisi hintsusti plussan puolellakin.

Talviasusteeseen kuuluvat siis normaalin alusmekko, mekko, päällysmekko -kokonaisuuden lisäksi huppu, viitta, huopahattu ja neulakintaat. Viimeksi mainitut ovat upouudet, Lankadontista ostetut. Ne ovat 1300-luvun malliset ja aivan ihanat.

Pahinta on jalkoja pitkin hiipivä kylmyys. Kenkien nahkapohjat eivät ole kauhean paksut. Patiinit toisivat helpotusta, mutta ne tuntuvat talviliukkailla hengenvaarallisilta. Tällä kertaa en säästellyt sukkia kulumasta, vaan vedin jalkaani tuplasukat: ensin ohuemmat ja sitten paksummat villaiset sukat. Jalat olivat ihanan lämpimät ja aivan kuivat lumessa tarpomisesta huolimatta. Käsikirjoituksissa näkee tuplasukkia ainakin miehillä (kuten tällä halonhakkaajalla). Joskus olisi hauska kokeilla jalkarättejä, joita Bockstenin mies käytti kengissään. Jalkarätit on leikattu vanhoista vaatteista, yhdessä riekaleessa on hyvin säilynyt lähes puolikas kaula-aukko. Selkeästi vähemmän fiini ratkaisu jalkojen lämmittämiseen kuin tuplasukat, mutta varmasti toimiva.

Toinen talvipukeutumisen kehitettävä yksityiskohta on viitta. Minulla on paksusta villasta tehty viitta, joka on tällä hetkellä hyvin yksinkertainen harmaa puoliympyrä. Kiinnitän sen edestä soljella. Alunperin se oli 3/4-ympyrä, mutta voi ruoja sitä kankaan määrää! Se laahasi koko ajan maassa enkä onnistunut pukemaan sitä ylleni mitenkään tyylikkäästi. Näytin aina lähinnä siltä, että olen kääriytynyt liian suureen villatoogaan/kylpypyyhkeeseen. Ja tuoksuin märälle lampaalle. Muuttaminen puoliympyräksi sai viitan asettumaan niin, ettei se kastu ja laahaa maassa. Muutenkin se kulkee matkassa mukana näppärämmin – ja siksi useammin. Yksinkertainen villaviitta on kuitenkin aika vilpoisa. Nyt pohdin, josko vuoraaminen kannattaisi. Ainakin muokkaan viitan kiinnitystä.
Toisaalta olen alkanut mietiskellä takkeja. Periaatteessa niitä on ainakin testamentattu naisille. Mutta toistaiseksi viitta näyttää olevan naisille se yleisempi ulkovaate. Mutta katselen sinnikkäästi lisää tuota takkipuolta, josko voisin perustella itselleni että voisin sellaisen tehdä.

Ja se pieni pipo? Tein viikonloppuna valmiiksi Birgittamyssy kakkosen. Tällä kertaa lisäsin myssyyn syvyyssuunnassa roimat 5 senttiä, mutta se on ehkä edelleenkin liian pieni. Toimiva kyllä, mutta silti se istuu päässä uimalakkimaisesti. Hunnun alla toimii mainiosti, mutta en ole ihan varma käyttäisinkö sitä sellaisenaan. Toisaalta istuuvudessa voi olla kyse myös hiusten puutteesta. Pitkät hiukset täyttävät sen paremmin.
Ehkä seuraavalla kerralla lisään mittaa myssyn kaikkiin dimensioihin. Alkuperäinen myssy on tehty henkilölle jonka pään ympärys on 50-52 cm. Oma hattukokoni on noin 59 cm, joten tulisiko sopiva koko lisäämällä mittoihin puuttuvat sentit?

Hauskinta tässä uudessa myssyssä oli sen etureunan kirjailu. Tein pellavalangalla ristikkomaista kuvioita (hopdraggsöm), kuten alkuperäisessäkin. Se oli huippukivaa! Helskyssä ei vain valitettavasti ollut riittävän paksua pellavalankaa, joten tein tuplalangalla. Ensi kerralla teen sitten ehkä sen ns. pitsiosankin, mutta sitä hattua varten hankin sen riittävän paksun langan.

Loppukevennyksenä Deventer Burgerscapin blogista kiinnostava kuvakokoelma, jossa näkyy Birgitan myssyn kaltaisia päähineitä. Erityisesti tappelevien naisten kuva ( MS Hunter 252, fol. 186r) on mielenkiintoinen. Maassa näkyy muitakin päähineitä, joiden alle myssy on todennäköisesti ollut puettu. Kuva on hieman uudempi, noin 1475-1500.

Kuvia omasta myssystä tulossa.

EDIT: elisabethiburs.pdf Tässä kuva toistaiseksi ainoasta löytämästäni takinkaltaisesta vaatteesta 1300-luvun naisella, sekä kaiverruksen pohjalta tehty vaate. Kuva on kirjasta Hurusom man sig klädde.

Uusia vyöniittejä

Nyt on hieno vyö. Askartelin uudet vyöniitit kiinni vyöhön tänään.
Niittejä oli neljää eri sorttia. Muut niitit olivat varaosia irronneiden tilalle, mutta naisen pään muotoiset niitit olivat uusi lisäys. Nyt vyö onkin sitten aika täynnä, kun kaikki pudonneet niitit on korvattu uusilla ja joitakin aukkoja tilkitty. Uudet niitit vielä kiiltelevät komeasti, mutta ajan myötä ne tummunevat niin, ettei niitä erota vanhemmista.
Tilasin niitit Billy and Charlielta. Edullinen dollari teki niiteistäkin aika edukkaita.

Tässä niittejä alkuperäispiirrosten kanssa (unohdin kuvata reikäniitin):

30112008377.jpg 30112008378.jpg

30112008379.jpg Kuvien kirja on Dress Accessories, c.1150-c.1450 (Medieval Finds from Excavations in London

Niittien kiinnittäminenon periaatteessa hyvin yksinkertaista. Tehdään naskalilla reikä sopivaan kohtaan, työnnetään niitti läpi ja naputellaan vasaralla niitin kanta litteäksi.

Tarvitaan siis naskali (eikä esimerkiksi nahkapaska, jolla tulee helposti liian iso reikä, johon niitti jää pyörimään), pienehkö vasara (paras olisi sellainen pyöreäpäinen, mutta sellaista ei ollut) ja hyvä paukutusalusta (tässä puupalikka, nahkaa sekä villaa, joista viimeksi mainittu suojaa niitin oikeaa puolta litistymästä hakkaamisen voimasta).
30112008387.jpg

Naputtelu ei ole voima- vaan taitolaji. Ideana on ensin litistää niittiä niin, että sen varsi paksuuntuu ja tilkkii nahkaan tehdyn aukon. Sen jälkeen niitin kantaa voi hieman taivuttaa ja sen jälkeen naputella sitä mahdollisimman litteäksi nahkaa vasten. Pientä naputtelua, jolla levitetään niitin kantaa. Se ei aina ole niin helposti tehty. Joskus kanta lähtee heti taittumaan tai niitti siirtyy toisella puolella aivan vinksalleen. Siksi pienet naputukset ja tilanteen seuraaminen myös nahan toisella puolella ovat tarpeen. Näitä niittejä oli kyllä helppo kiinnittää. Tina oli sopivan pehmeää ja kannat juurikin oikean mittaiset.
30112008386.jpg

Niittien mallailua:

30112008376.jpg 30112008375.jpg

Kiinnitettyjä niittejä ja pussinpidike:

30112008380.jpg 30112008381.jpg

Pakkauksessa sain myös näytteet kaikista Billyn ja Charlien nappimalleista. Osa niistä on aivan häkellyttävän pieniä, aivan kuten esikuvansakin. Kuvien perusteella ei niitä uskoisi noin pieniksi. Mitenköhän moinen mininapitus onnistuisi?
30112008385.jpg

Vyön täydeltä muistoja

Posti toi hartaasti odotetut, uudet vyöniitit! Siistiä! Saan toivottavasti kiinnitettyä ne viikonlopun aikana. Ostin niitit täältä.
Olen kyllä joskus hieman tuskissani siitä, miten materialistinen harrastus tämä keskiaikaelävöitys onkaan. Tässä on niin usein kyse tavarasta – sen valmistamisesta tai hankkimisesta muuten.

Toisaalta, tämä on sitä oikeanlaista materialismia. Tavaran eteen on nähty paljon vaivaa ja sitä arvostetaan. Sellaista sopisi nähdä enemmänkin tässä merkityksettömän krääsän haalimisen maailmassa.

Nykyään puhutaan siitä, miten kaikella pitää olla tarina. Esimerkiksi yrityksille keksitään tarinoita, mikäli sellaista ei ennalta ole. Se johtuu siitä, että ihmisaivot rakastavat tarinoita – ne jäävät mieleen ja antavat asioille merkitystä. Se lienee syy sille, miksi yksi keskiaikaesine on tärkeämpi kuin kymmenen nykyesinettä. Nillä on tarina. Useimmiten pitkä sellainen.

Keskiaikatavaroistaan muistaa milloin ne on tehnyt, mitä silloin ajatteli, kenen kanssa ompeli, mistä haki tietoa ja materiaaleja, mitä uutta oppi. Ne kantavat muistoja siitä milloin niitä on käyttänyt ja mitä silloin on tapahtunut. Siksi niitä tuntuu olevan mahdotonta heittää pois, vaikkei niitä enää käyttäisikään.

###

Mietiskelin taannoin, mikä mahtaa olla tärkein keskiaikaesineeni. Tietenkin kaikki mekot ovat eri tavoilla rakkaita jo pelkästään niihin käytetyn ajan ja vaivan takia. Ne ovat kuitenkin käyttötavaraa, jonka puhki kulumiseen on henkisesti valmistautunut.

Rakkain kapine on varmaankin vyöni. Siihen liittyy muistoja sen koko mitalta. Vyö täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta.

Ostin vyöni ollessani ensimmäistä kertaa Visbyssä keskiaikaviikoilla. Se oli ensimmäinen kerta, kun kävin ulkomailla pidemmällä leirillä. Vyö ostettiin visbyläisestä nahkatavaraverstaasta, jossa se leikattiin suoraan valitsemastani vuodasta. Hinta määrittyi vyön leveyden mukaan. Otin leveän (noin 6 cm) vyön, koska sellainen oli kaikilla kauan harrastaneilla keskiaikaguruilla ™. Väriksi valitsin mustan. Kokonaisuuden kruunasi päähän laitettu metallirinkula, jonka avulla vyön saattoi solmia. Juuri sellainen rengas oli myös edeltämainituilla guruilla. Olin varma, että tällaisia vyöt keskiajalla olivat.

Samoihin aikoihin oli vallalla kummallinen villitys pureskella juhlien tiimellyksessä kavereiden vöitä. Vyössä näkyy vieläkin ystävien hampaanjälkiä.
Seuraavana vuonna Visbyssä kiikutin vyöni samaan pajaan kavennettavaksi. Olin oppinut, etteivät 1300-luvun vyöt olleet leveitä vaan kapeita. Kotona askartelin vyöhön kapean soljen, joka oli moderni, muttei sentään metallirengas.

Tätä seuraavana vuonna tilasin jenkkeihin matkustavalta vyöniittejä. Askartelin niitit kiinni vyöhön kuulaana syyspäivänä ulkosalla. Neliskanttisten niittien ja pienten niittien yhdistelmä on edelleen hieno. Tinaiset niitit olivat uutena kiiltäviä. Suurin osa niiteistä meni aika suoraan, eikä yksikään tärvääntynyt. Myöhemmin hankin lisää niittejä. Niiteissä on eroja: uusien asentaminen oli hankalampaa ja ne ovat jostain syystä irtoilleet vanhoja enemmän.

Vyössä on myös kukkaronpidike. Se voi kuulostaa keskiaikaturhakkeelta, mutta on oikeasti käytännöllinen. Suoraan vyölle ripustettu pussi tai kukkaro vetää nahkaa rullalle ja vyön epätasapainoon. Pidikkeessä pussi riippuu aivan huomaamatta.
Oikea solki vyöhön löytyi matkalla uuden heilan (nykyisen miehen) kanssa Tanskan Middelaldercenteristä. Siihen piti tehdä itse kieli. Siitä huolimatta solki on kestänyt.

Vyön pään hankin silloin, kun järjestimme ensimmäisiä Homobonuksen pitoja. Se taisi olla ensimmäinen kerta kun tilasin netitse keskiaikatavaraa ulkomailta.

Vyön uusimmat somisteet ovat ystäviltä kolmikymppislahjaksi saaduilla varoilla tilatut juuri saapuneet niitit. Täydensin vanhaa sarjaani ja ostin lisäksi naisen pää-niittejä, joista tulee aina mieleen viime kesän matka Englantiin, jolloin näimme alkuperäisen Lontoon kaupunginmuseossa. (Tässä parempi kuva alkuperäisestä.)

Sukkia pukinkonttiin

Seurasin viikonlopun lumimyrskyä sohvalla sukkatalkoissa. Vieressä valmistui sukkia pukinkonttiin, minä tein sukkia.. öh… itselleni.

23112008353.jpg

Sain lopulta raksittua pitäisi-listalta kangassukkien tekemisen. Edelliset ovat muuttuneet lähes atomeiksi.

Sukkiin ei auta kiintyä. Ne kuluvat käytössä lopulta puhki. Lisäksi sukka voi kadota. (Kiitos näiden ominaisuuksien, meillä on keskiajalta löydettyjä sukkia.)

Sukkia on hyvä olla useampi pari, ohuemmasta ja paksummasta villasta. Niiden tekeminen ei vie kauaa ja samoilla kaavoilla niitä voi tehdä sarjatyönä – ja myös pukinkonttiin, mikäli onnistuu saamaan mitat kaavoja varten.

Neulakon ohjeet-sivulta löydät ohjeet sekä sukkien kaavoittamiseen sekä uutuutena nyt kuvalliset ohjeet sukkien ompelemiseen.

Toivottavasti niistä on iloa. :)

Kehräämään?

Käsityökilpailun palkinnot olivat ruhtinaalliset. Sain palkinnoksi mainion savisen kannun, kirjotun pussukan täynnä hyvältä tuoksuvia yrttejä (vaatteiden kanssa säilytettäväksi), makean veden helmiä (jotka ovat niin isoja, että niistä saisi melkein tehtyä kunnollisen paternosterin l. rukousnauhan), pienen muistikirjan ja värttinän villoineen.

Viimeksimainittu on eri hieno kapistus, joka herätti taas innostuksen opetella kehräämään. En tiedä mitä kehrätyistä langoista tekisin (nyt kun tilasin juuri uudet neulakintaatkin Lankadontista), mutta kehrääminen näyttää itsessään kovin hauskalta. Lisäksi keskiajalla se oli niin suuri osa naisten arkea, että haluan yksinkertaisesti kokea, miltä se tuntuu.

Olaus Magnuksella on vuodelta 1555 vaikuttava kuva, jossa nainen kehrää pimeän tultua kehrättävä villa sidottuna päähänsä, pitäen suussaan palavaa pärettä valoa tuomassa, vyöllään tukku päreitä. Veikkaan, että vastaavaa extreme-kehräystä ei allekirjoittaneelta tulla ihan heti näkemään.

Vaikka netissä on selkeitä kehräämisohjeita, kehrääminen tuntuu silti taidolta, jonka oppisi helpoimmin kun joku opastaa. Hoksasin sopivasti, että Espoon kaupunginmuseossa järjestetään kiinnostavia historiallisten kädentaitojen työpajoja. Yhdessä niistä on aiheena kehrääminen. Kalenterikin näyttää vielä vapaata 17.12. kohdalla, joten taidan ilmoittautua.

Mukavinta tietenkin olisi, jos sinne saisi seuraa. Olisiko tästä päivämääräksi vaikka sille keskiaikakäsityöblogimiitille? EMMAssahan on ihan kiva kahvila. Kaupan päälle pääsee vielä erinomaiseen Kylä-näyttelyynkin.

Voittoisa huppu

Muistatteko napitetun hupun? Osallistuin sillä kesällä käsityökisaan, jonka voitin.

Tänään sain kuulla, että se ja sama huppuni on voittanut kuningaskunnan tiede- ja taidekilpailun tekstiilitöiden kategorian vuonna 2008. Eli sellaisen vuoden mittaisen ja Euroopan + Etelä-Afrikka – laajuisen skaban. En edes muistanut, että osallistumalla kesällä osallistuu samalla koko vuoden kisaan.
Hilpeää!

Olisi tietty kiva tietää tarkemmin, mikä siinä oli niin hyvää. Ehkä jos saan joskus takaisin arvostelukaavakkeet kesältä, tiedän. Ne kai ainakin kuuluisi saada.

Voittoisa huppu on saanut oman sivunsa täältä Neulakosta. Sivu on kirjoituksia-sivun alla. Siellä on muutamia kuvia sekä selostus hupusta sekä hupuista keskiajan Skandinaviassa. Materiaali on poikkeuksellisesti englanniksi, koska kisa oli kansainvälinen.

Ehtiä, haluta, täytyä

Ehtiminen: Jos järjestää keskiaikatapahtumaa, ei oikein ehdi tehdä samalla käsitöitä. Nyt kun juhlat on juhlittu, sitä pitää miettiä, mitä taas olikaan tekemässä.

Tapahtuma oli käsityömielessäkin varsin innostava. Kuten hyvään tapahtumakokemukseen kuuluu, palasin kotiin pää täynnä ideoita tulevista käsitöistä. Osa on vielä muhimassa, osan listaan tässä.

Homobonuksen killan (joka on muuten Kodin Kuvalehdestä tuttu, kiitos Sahran mainion haastattelun) esittelyssä näin yhtä sun toista kiinnostavaa. Oli hauskaa, miten esittelyn vanhin vaate oli vuodelta 1992 ja uusin vaate oli valmistunut saman päivän aamuna. Minusta vanhoja keskiaikavaatteita on kiinnostavaa tutkailla, vertailla niiden kulumista keskiaikaisiin esikuviin ja tarkastella vaatteen sopeutumista vartaloon.


Haluaminen: Haluaisin tehdä kurttuhuntua, kirjotun pussin ja korjailla viitan. Ja tehdä uuden, vähän isomman birgittamyssyn.

Birgittamyssyt ovat yleistyneet villityksen asteelle. Jos laskin oikein, bongasin tapahtumassa ainakin kymmenen enemmän tai vähemmän Birgittatyylistä myssyä. Myssy on varsin näppärä, yölläkin. Nukuin yöt myssy päässä ja vältyin aamulla näkemästä ensimmäisenä hunnun litistämää tukkakaaosta.

Täytyminen: Pitäisi-rintamalla ovat uudet lämpimät sukat ja uuden punaisen helman korjaaminen. Vuorin helma on äärimmäisen ärsyttävä lörpöttäessään ja imiessään maasta kaikki mehut.Eivät nämäkään pitäs-puuhatkaan nyt niin kauheilta kuulosta. Kaamospimeä on lähes paras mahdollinen aika kaivautua villavuoren alle ja ommella.

Mutta voi sitä kaivautua uloskin. Ainakin mikäli on kyseessä tapahtuman loppuhetkissä keksitty keskiaikakäsityöblogimiitti.

Sananen tippeteistä

Olen aivan uskomattoman huono muistamaan kuvien ottamisen tapahtumissa. Nytkin turnajaisissa piti ottaa kuvia uudistuneesta vihreästä mekosta. Ei tullut otettua. Osittain se johtunee siitä etten osaa kaivaa puhelinta esille kun pää on keskiaikamoodissa. Onneksi joskus bongaa itsensä muiden ottamissa kuvissa, mutta olisi kiva saada Neulakkoonkin kuvia kunnon asukokonaisuudesta päähineineen kaikkineen.

No, tässä on valitettavasti kotona otettuja hieman heikkolaatuisia  kuvia melko valmiiksi tulleesta vihreän päällysmekon uudistuksesta.

16102008334.jpg

16102008335.jpg Olen tyytyväinen siihen, miten mekko istuu – napitus ei onneksi heikentänyt istuvuutta.


16102008340.jpg Tässä napitus sisäpuolelta. Nyöri on sidottu toiseen nyöriin napituksen alapäässä.


16102008330.jpg Tässä kuvassa hameessa näkyy ihmeellinen kurttu, jonka todellisuuteen pitää perehtyä. Tässä näkyvät myös tippetit.

16102008337.jpg Mekko on myös mainio kissanpeti, kuulemma.


Sanon mekkoa melkein valmiiksi, sillä teen siihen varmaankin vielä taskuaukot. Lisäksi en ole ihan varma tippetien suhteen. (Tippetit ovat nuo valkoiset liehukkeet, jotka roikkuvat hihoista.) Nyt ne ovat valkoista villaa, jota olen hiukan huovuttanut.

Tippetit kuuluvat tähän tyyliin, jota tavoittelen. Ne ovat kummallinen muodin oikku, joka katosi 1300-luvun jälkeen. Muotihistorioitsijat ovat olleet usein sitä mieltä, että ne ovat kangasta – esim. silkkiä tai pellavaa. Lisäksi on ajateltu, että ne ovat olleet irrotettava asuste.

Robin Netherton (jonka tutkimusinnoitus tuntuu tulevan useasti vanhojen tulkintojen kyseenalaistamisesta) on perehtynyt tippeteihin urakalla. Artikkeli löytyy Medieval Clothing & Textilesin ensimmäisestä osasta. Tutkimustyön keskeiset havainnot ovat, että tippetit olivat kiinteä osa vaatetta ja että ne olivat useimmiten turkista. Ensimmäinen väittämä on helppo hyväksyä. Tippetit ovat nähtävissä osana muodin jatkumoa, jossa hihan takaosasta roikkuvista ns. lärpäkkeistä kehittyvät tippetit. Lisäksi on merkittävää, ettei mistään ole löytynyt mainintaa erillisistä tippeteistä. Eli esimerkiksi testamenteissa tai tilikirjoissa ei mainita “5 paria tippetejä” tai “jätti sisarelleen yhdet tippetit”, vaan tippetit mainitaan aina vaatteen yhteydessä, tyylin vaate X tippeteillä.

Toisen johtopäätelmän kanssa onkin hieman hankalampaa. Käsityksemme tippeteistä on enimmäkseen taiteiljoiden tulkinnan ja heidän valitsemansa ilmaisun varassa. Mielestäni jotkut tippetit ovat selkeästi turkista, toisista taas en menisi sanomaan. Jotkut liehuvat tuulessa painavasti ja jäykästi (kuten turkistippetin voisi ajatella liikkuvan), mutta olen nähnyt kuvia lepattavistakin tippeteistä. Ja sitten on ainakin yksi kuva, jossa tippetit ovat valkoisen sijasta vaaleanpunaisia. Toisaalta Nethertonkin toteaa, että tippetit olivat enimmäkseen turkista, että poikkeuksia on todennäköisesti ollut. Kuitenkin mietin, ohjaako omaa ajatteluani liikaa se, että olen tottunut näkemään kankaasta tehtyjä tippetejä ja pitämään niitä ns. normaalina? Miltä turkistippetit minusta näyttäisivät? Voi olla, että lopulta kokeilen.

Vaatteissani on ylipäätänsä aika vähän karvaa verrattuna keskiaikaisiin esikuviinsa, joissa on todennäköisesti ollut turkisvuori. Osittain se johtuu angstisesta turkissuhteestani (koska olen eläinrakas, enkä edes syö eläimiä, ja turkisteollisuus on jotain aivan järkyttävää). Toisaalta sitä tukevat käytännölliset syyt. Kun leikitään keskiaikaa keskuslämmitetyissä rakennuksissa, pelkkä keskiajalla soveliaana pidetty vaatekerrosten määrä tuntuu välillä tuskaisen kuumalta. Puhumattakaan sitä, että vaatteissa olisi karvavuori!