Kuukausi: toukokuu 2008

Julkaistu

Kurpposet ja patinukset

Turussa väitellään tohtoriksi mielenkiintoisesta aiheesta – keskiajan Turun kengistä. Janne Harjulan väikkäri ”Before the Heels. Footwear and shoemaking in Turku in the Middle Ages and at the Beginning of the Early Modern Period” päätyy toivottavasti jossakin vaiheessa hyppysiini.

Vaikka kengät eivät varsinaista erityisalaani ole, (ainakaan mitä niiden valmistamiseen tulee – kaapissa odottaa edelleen surkea puoliommeltu kengänpala) ne ovat tärkeä osa muotia. Se, mitä Turun kenkälöydöistä olen nähnyt, on näyttänyt varsin tutulta ulkomaalaisesta kirjallisuudesta. Turun löydöissä näkyy kenkämuodin samankaltaisuus verrattuna paljon suurempien metropolien kenkälöytöihin.

Lisäksi arkeologiset kenkälöydöt kertovat lähes intiimisti käyttäjästään: askelluksesta, jalan muodoista ja mahdollisista epämuodostumista.

###

Turun Sanomien artikkelia lukiessa tuli opittua uusia sanoja tutuista asioista.
Historian uudelleenelävöittämisporukoissa on havaittavissa hassu, mutta varsin ymmärrettävä hämmennys liittyen termistöön. Esineet ja asiat tunnetaan perinpohjin, muttei tiedetä miksi niitä sanottaisi. Koska asioista luetaan vieraskielisistä kirjoista tai verkkosivuilta, suomenkieliset sanat asioille jäävät uupumaan. Niitä korvaamaan keksitään lempinimiä ja omia väännöksiä.

Esimerkiksi hihaton päällysmekko jossa on isot kädentiet on helvetinikkuna eli kotoisasti helvari. Huppu jossa on pitkä häntä (liripipe) on liripiiippa, nahkapalasta rypytetyt kengät ovat karjalanpiirakkatossut ja niin edelleen.

Tai sitten käytetään vieraskielistä termistöä sikinsokin suomen kanssa. On cotehardieita, houppelandeja (eli huppiksia), coteja, juponeja, gambesoneja ynnä muita. Tulee asia  selväksi niinkin. Lisäksi vaatekappaleiden nimet matkustivat alkuperämaistaan muodin mukana keskiajallakin. Ruotsalaisissa testamenteissa vaatteista käytettiin periaatteessa ranskankielisiä ilmaisuja ja niin edespäin.

Mutta silti aina herkuttelen ja makustelen sanoja kun kuulen keksityn suomenkielisiä nimiä näille rakkaille lapsosille.

Kenkäväitöskirjasta löytyvät ainakin vanhan kunnon kurpposen (karjalanpiirakkatossut) lisäksi patinukset (patiinit) ja tiittikärjet/pitkäkärjet (kärsäkengät).

Pitäisi varmaan ruveta keräämään jotain sanastoa näistä vaatetussanoista. Esimerkiksi kaipaan kovasti sanaa sukille, siis villakankaasta ommelluille hose-sukille. Niitä ei voi sanoa villasukiksi, koska kaikille tulee mieleen kudottu villasukka. Ja hosesta puhuminen kuulostaa urpolta.

Kysymys lukijoille:
Miksi nimitätte keskiaikavaatteitanne?

Julkaistu

Napitettu huppu kirjotulla nauhalla

Näköjään kannattaa aloittaa isompia projekteja, koska siinä ohessa saa pienempiäkin juttuja tehtyä. Inspiroiduin eilen bongaamastani Sahran hienosta kirjotusta hupusta niin, että koristelin viimein omankin huppuni.

Tässä kuvia:

15052008133.jpg

Huppu on tehty Herjolfsnesin hupun nro 66 kaavan mukaan. Mittoja on muokattu omiin mittoihin sopivaksi, mutta esimerkiksi hupun hurjan pitkä häntä on mitoiltaan täysin alkuperäisen mukainen. Suurin muutos alkuperäiseen on napitus edessä. Napit on aseteltu samalla tavalla kuin tässä Lontoosta löydetyssä hupussa. Napit on tehty samalla tekniikalla kuin sekä Grönlannista että Lontoosta löydetyt kangasnapit.

Napitus lisää hupun kätevyyttä, sillä se on helppo pukea erilaisten huntuviritysten päälle. Naisten huppuja tehdessä kannattaa muuten aina huomioida huntuvara huppuosassa. Siitä pitää tehdä vähän liian iso.

Huppu on tehty hyvin paksusta ja tiiviistä villasta ja se on vuoritettu ohuella punaisella villalla. Se on huippulämmin ja lähes täysin vedenpitävä. Verrattuna aikaisempiin pellavalla vuorattuihin huppuihini, ero kosteuskestossa on huomattava. Pellava imaisi kaiken päällimmäisestä villakerroksesta läpi tulleen kosteuden itseensä ja pysyi märkänä inhan pitkään. Villavuorilla ei samaa ongelmaa ole.
Huppu on käsin ommeltu vahatulla värjäämättömällä pellavalangalla, erilaisia pisto- ja saumatyyppejä hyödyntäen. Esmes paksun kankaan saumanvarat on avattu, vuorikankaan saumat huoliteltu yhteen.

15052008136.jpg

Huppu ilman tyyppiä sisällä. (Klikkaa kuvat isommaksi!)

15052008135.jpg

Napitus ja huppu alhaalla.

15052008137.jpg
Kirjonta

Kirjontakuvio on peräisin islantilaisen alttarivaatteen reunuksesta. Alttarivaatteeseen pääsin tutustumaan Kööpenhaminan kansallismuseossa. Kuva alkuperäisestä löytyy täältä, Neulakon kuvagalleriasta. Kirjonta on tehty Pirkka-villalangalla, jonka värivalikoimista pyrin löytämään mahdollisimman paljon alkuperäistä muistuttavat värit. (Vaikka alkuperäisen väreistä on osa saattanut haalistua vuosien saatossa, yhdistelmä oli silti mielestäni tosi vinkeä.) Kirjonta on tehty Refillsaumur-tekniikalla, joka on varsin samanlainen kuin Bayeux-seinävaatteessa käytetty tekniikka. Kuvio on tehty pellavakankaalle ja valmis nauha applikoitu huppuun.

ps. Tällä viikolla voi seurata (ti-la) NESAT-symposiumia verkossa osoitteessa: http://ctr.hum.ku.dk/

Julkaistu

Siitäs saatte

Tässä kuva-aineistoa saumanvaratonttusten tekosista:

mekkolepareet.jpg
Kuvassa mekon vuori on istutettu ja ommeltu oikeisiin mittoihinsa (Sovitus tietenkin alusmekon kanssa). Huomatkaa valtavat lepareet kyljissä! Noin paljon oli ylimääräistä, mutta onneksi St taitavana istuttajana löysi minut kangasröykkiöiden keskeltä ja sai vielä kavettua esiin.

Mekko näyttää tällä hetkellä vielä hieman löysemmältä kuin siitä lopulta tulee, sillä nyöritykselle on jätetty vähän tilaa.

Lopuksi häpeämätöntä mainostusta: Ystäväni Sanna-Mari, keskiaikakokki par excellance, on aloittanut keskiaikaisen ruokablogin Paratiisin murusia. Nauttikaa!

Julkaistu

Saumanvaratonttujen hyökkäys

Alan pikkuhiljaa oikeasti uskoa, että on olemassa se pieni ilkeämielinen tonttu, joka käy yöllä lisäilemässä kankaanpaloihin ylimääräistä tai leikkelemässä pois. Mikä muu voisi selittää sitä ilmiötä, että kaksi tasan tarkkaan saman kokoista kappaletta ovat muuttuneet yhdessä yössä eri kokoisiksi? Tai että kauniin suorista kappaleista tehtyyn vaatteeseen ilmestyy joku ihme kumpare? Saatika sitä, että sopivankokoisista paloista leikattu mekko onkin jättisuuri?

Tällä kertaa se kelju kanaljatonttu oli tosiaan tehnyt mekosta tarpeettoman suuren. Sovituksen jälkeen saumat ovat sanoneet rips, rips ja kiilat asettuneet uudestaan. Tälläiset hetket käsitöissä ovat niitä, jotka opettavat kärsivällisyyttä ja mielenrauhaa. Mutta sellaista on jokaisessa projektissa – aina tulee jotain pientä takapakkia jossain vaiheessa.

Kohta pellava on uudelleen koossa ja sen jälkeen päälle istutetaan villa, jonka saumoja pitää myös purkaa. Kyllä se siitä.

Inhoista kotitontuista huolimatta Uudesta Punaisesta on hyvä fiilis. Suupieliä nykii ylöspäin myös se ajatus, että ensi kesän telttaleirillä asun ihkaomassa teltassa. Laitoin tilauksen viime viikolla vetämään. Juuri nyt mittailen etäisyyksiä mielessäni ja pohdin, tuleeko siitä liian iso. Mutta mikä ei päde mekkoihin, pätee telttoihin – reilusta koosta ei juuri ole haittaa.

Ps. Kävin katsomassa niitä hakusanoja, joilla Neulakkoon oli löydetty: mekko, mekon kaava, ’keskiajan naisen välineet’ ja ’vaatteet tekevät miehen’ – niitähän täältä löytyy.

Julkaistu

Kylässä kylässä

Tänään hengailin täällä:

kylä
Nimittäin WeeGeen Espoon kaupunginmuseon maanmainiossa Kylä-näyttelyssä. Se on avattu aivan äsken ja on avoinna ensi vuoden helmikuuhun asti. Aikaa siis on, ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille keskiajasta kiinnostuneille.

Näyttelyn erityinen arvo oli sen pyrkimyksessä osoittaa, millaista tavallisten ihmisten arki keskiajan Suomessa on ollut. Monesti tuntuu että ihmisillä on taipumusta ajatella menon täällä olleen paljonkin primitiivisempää kuin mitä se on oikeasti ollut. Kyllä Suomen alueella oltiin Euroopassa mukana, senhän näkee mm. tanskalaisten ruukkujen sirpaleista. Joku hassu saattaisi puhista näyttelyn valikoimasta, että samoja kenkiä nyt on kaikissa Euroopan museoissa. Samanlaisuus onkin tässä se huomionarvoisin asia: täältä on löydetty varsin samalaista tavaraa kuin aikansa suurkaupungeista.
Esineistöä oli sekä Espoon kaivauksilta että Turun maakuntamuseosta, samoin Tukholman Historiska museetista ja muistaakseni jotain juttuja oli Tanskastakin. Aika suuri osa suomalaisista esineistä oli tuttuja Turun Linnan joidenkin vuosien takaisesta Got Woldes-näyttelystä, mutta kyllä niitä mielellään katseli uudestaan. Kimpiastioita, kukon muotoista oluttynnyrin hanaa, nahkarukkasia ja kenkiä. Myös lähiseuduilta Vantaalta ja Espoosta tehdyt löydöt, mm. pikkuruiset nopat ja kannukset, olivat kiintoisia.

Kivaa oli myös esillepanon elämyksellisyys. Kuvan mökin kaltaisten asetelmien ansiosta näyttelyssä oli jopa se haju, jonka on tottunut yhdistämään keskiajan leikkimiseen. Sekoitus villaa, pihkaa, pellavaa, savua, multaa ja mehiläisvahaa. Testasin näyttelyn ei-keskiaikavirittyneiden sukulaisten kanssa, jotka viihtyivät mukavasti. Oli hauskaa kertoa heille lisää keskiajasta aktivoivien esillepanojen ääressä. Kopistella patiineilla ympäriinsä ja kertoa Visbyn joukkohautojen sotilaiden onnettomista kohtaloista haarniskansovituspisteellä.

Kuvia ei tällä kertaa saanut ottaa, mutta onneksi kiinnostuneet ehtivät käydä itse nauttimassa näyttelystä, sillä aikaa on. Näin hyvin keskiaikavirittyneenä ihmisenä olisin tietenkin kaivannut lisää tietoja esineistä joko esillepanossa tai katalogissa. (Toisaalta sitähän minä aina toivon, haluan tietää löydöistä ihan kaiken, suurinpiirtein siihen asti, millainen sää löytöhetkellä oli ;)). Lisäpisteitä vielä erittäin mukavasta keskustelusta asiantuntevan oppaan kanssa, jonka perusteella odotan kiintoisia vastauksia liittyen taskupalaan (???!!!) ja yhteen päällysmekon rekonstruktioon.

Sain kutsun tekemään käsitöitä julkisesti Glimsiin. Kenties menen.

Myös näyttelyn kirja vaikuttaa hyvältä, kerron siitä lisää sen luettuani. Melkein harmittaa, ettei tullut ostettua kivoja ja edullisia noppia lahjakaupasta. Noppiahan siis löytyy, mutta…

****

Käsityörintamalla Uusi Punainen on edistynyt pellavavuorin ompelun merkeissä. Olen huomannut, että sauman ompeleminen oikealta puolelta (kuten Woven into the Earth-kirjassa esiteltiin) on aivan ykköstapa kiilojen yläpään ompeluun. Menetelmää (toivottavasti) selventävä kuva on tässä:

jännä pisto

Julkaistu

Vinkeä viikinkitakki

Välillä poukkaus toiseen projektiin, nimittäin ystävälleni tulevaan viikinkitakkiin, joka on ollut hävettävän kauan puolivalmis. Takista uupuivat varsin pitkään napit. Niiden saaminen oli suhteellisen hankalaa, sillä alkuperäisten Birka-nappien ulkonäön selvittely vaati saksankielistä kirjallisuutta ja mikrofilmiä. Olikin iloinen yllätys, kun nappeja löytyi valmiina ostettavaksi. Ne tosin piti tilata Italiasta asti, jos oikein muistan.

Koska periaatteessa en tiedä viikinkivaatteista mitään, tämä projekti on ollut hauska sivuaineopintokokonaisuus. Napit ovat ehdottomasti haastavinta. Se tiedetään, että takissa on ollut nappeja, sekin on selvää minkälaisia. Mutta nappien kiinnitystapa on melkoinen mysteeri. On sellaisia harvanappisia Rus-viikinkitakkeja, joissa napit on kiinnitetty lenkuralla takin päälle. Kuten esmes tässä.

–
Mutta nämä kauan matsästetyt napit olivat varsin pitkäkantaisia ja suhteellisen painavia messinkinappeja, jotka takin päälle kiinnitettynä olisivat todennäköisesti roikkuneet hassusti. Alkuperäisestä takista ei voi mitenkään päätellä, miten napit olivat kiinni, mutta ne olivat messinkiä ja niitä oli suhteellisen paljon. Päädyin lopulta viikinkiharrastaneemman ystäväni tuella ja hyväksynnällä ratkaisuun, jossa ompelin napeille lävet ja kiinnitin ne takin reunaan. Se toimii kivasti. Napitin takin vyön kieppeille asti.

Tygen takki

Komea lautanauha on L:n tekemä. Sain sen aseteltua juuri sopivasti ilman, että sitä olisi tarpeen leikata.

Mutta nyt se on siinä, ja jatkan taas Uuden punaisen parissa. Ihan vähän pellavan ompelua vielä, ja on ensimmäisen sovituksen aika. Jännittävää, kuten aina.

Palvelun tarjoaa WordPress