Kuuma kesä

Takaisin kotona. Pieni kulttuurishokki päällä, pyykkikori täynnä ja kissa olkapäällä. Purrr.
Alkuviikon sää oli hieman nihkeää, mutta loppuviikon helle poltti naamaan cornettes-tyylisten tekolettieni mukaiset rusketusrajat. Hih.

Teltta oli mainio. Se piti vettä, matkusti pienessä tilassa ja mahdutti sisäänsä kaiken tarpeellisen. Kaupan päällisiksi se oli vielä kaunis. Se on tosin puuvillaa, mutta pellavaan ei ollut varaa. Voin suositella: teltta on ostettu täältä.

Leirillä oli tavanimaisen tapaan mukavaa. Otin rennosti ja aika rauhallisesti. Enimmäkseen istuskelin ompelemassa (ylläri ylläri!) hyvässä seurassa. Oli inspiroivia ja hauskoja keskusteluja. Tänks!

Kävin muutamalla mainiolla luennolla. Olen iloinen leirin luentoaikataulusta. Siellä oli paljon kaikkea kiinnostavaa: kasvivärjäystä, emalointia, päähinettä, smokkausta ja niin edelleen. Harmittaa hieman, että kuumuus hyydytti osallistumisintoani loppuviikosta. Nyt tuntuu, että olisi sittenkin pitänyt vääntäytyä useammalle luennolle, koska kaikki oli niin kiintoisaa.

Uusi punainen on toisen hihan uudelleenkiinnitystä vailla valmis. Päivittäinen rutiini meni jokseenkin näin: aluksi itsetuhoutumisvaiheessa olevan vanhan mekon paikkailua ja sitten uuden mekon laittamista. Leirin ompelusaldo on: yksi lapsen paita/mekko, loput napinlävet ja nappien kiinnitys, silkki-iskunyöri hihaan, hihojen kiinnitys ja vähän alusmekon sovittelua sekä sulkien sommittelua hattuun. Kuten kunnon tapahtuman jälkeen pitääkin, pääni on täynnä uusia ideoita ja projekteja. Ostin tulevia seikkailuja varten hieman karvaa ja paljon kirjontapaksuista villalankaa.

Hellepäivät saivat pohtimaan keskiajan hellepukeutumista. Miten silloin toimittiin? Äärimmäisen kuumuuden iskiessä viilennän itseäni jättämällä päällysmekon pois ja avaamalla mekon nyörin ja laskemalla yläosan roikkumaan vyöltä ja vyötäröltä (T:n näppärästi opiskelijahaalarityyliksi nimittämä tyyli). Se on suhteellisen mukava. Mitään historiallista perustelua tälle en ole keksinyt, mutta jotenkin se tuntuu soveliaammalta kuin pelkässä alusmekossa liikkuminen. Tanskan Middelaldercentretissä jäähdyteltiin samalla tavalla, mutten tiedä olisiko heillä sille jotain lähdettä tarjota. (Täytyy laittaa mietintämyssyyn ja palata asiaan joskus vähemmän väsyneenä.)

Hunnusta ja leukaliinasta en luovu, mutta päähän pistän olkihatun. Jos en vaikuttaisi superfriikiltä, käyttäisin huntu-leukaliinakomboa nykyajallakin vaikka joka päivä, ainakin pahimmilla helteillä. Se suojaa ihoa palamiselta ja muutenkin viilentää mukavasti. Ensi kerralla taidan kuitenkin jättää auringon paahteessa pois ne letit…

Matkailua ei-kevyesti pakaten

Tämä keskiaikaharrastus on yhtä tavaroiden haalimista. Kaiket talvet nysvää, valmistaa ja suunnittelee erilaisia keskiaikatavaroita. Sitten kerran (tai useammin) kesässä kerää kaiken kasaan ja asuu viikon keskellä niittyä. Ja keskellä tavaroita.

Olen pakannut aivan valtavan tavaramäärän telttaleiriä varten. Teltta, pöytä, tuoli ja jakkara. Niiden lisäksi vielä kaksi urheilukassillista vaatteita, kolme ikeakassillista kaikenlaista tarpeellista ja kaksi puista laatikkoa täynnä astioita ym. Yhdelle ihmiselle – yhdeksi viikoksi. Voi apua.

Lisäksi koko päivän päässä on soinut se “…kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen”-biisi.

Viime tingan luovuuden puuskassa koristelin vielä toisen astialaatikoistani hauskalla kissakuvalla, jonka esikuva löytyy 1100-1200 luvulle ajoittuvasta Ashmole Bestiarysta.  Puuha lienee tuttua nähtävää ainakin kaikille kissanomistajille. :)

16072008188.jpg

Syntyy ja häviää

Jee! Viime aikoina on syntynyt ihan valtavasti uusia suomalaisia keskiaikaharrastusblogeja. Olen listannut niitä tuohon oikealle. Jos omasi puuttuu listasta, laita osoite kommentteihin. On se niin paljon kivempaa, kun on seuraa.

Toisaalla tärkeitä asioita häviää. Handelsgillet, suosikkikauppani kankaiden, kirjojen ja muiden keskiaikatarvikkeiden suhteen katoaa! Aaagh! Sille luvataan jonkinlaista uudelleensyntymää Historiska rum-nimellä, mutta toistaiseksi (ainakin minulle) on epäselvää mitä siellä tullaan myymään. Toivon kovasti, että sieltä saisia jatkossakin kankaita ja muita ompelutarvikkeita. Niin monet myyjät myyvät valmista tavaraa. Handelsgillet on ollut siitä niin mahtava, että siellä myydään materiaaleja itse tekemiseen.

Lisäksi Ikeassa ei myydä enää halpaa, sataprosenttista pellavaa. Nyt sitäkin pitää alkaa ostaa alusmekkoihin jostain kalliilla. Joskus sitä miettii, onko olemassa rajaa sille, miten paljon rahaa tähän harrastukseen saa hassattua.
Käsityörintamalla olen ommellut uusia sukkia. Kohta tartun tuumasta toimeen ja isken napit hihoihin.

Ei sittenkään niin kummallinen myssy

Jos ihmettelette, mikä käsityövimma minua riivaa – vastaus on yksinkertainen. Hajotin jalkani. En voi mennä töihin, ulos tai muuallekaan. Mutta ompelemaan pystyn.

Eilen askartelin myssyn, joka on tehty pyhän Birgitan pyhäinjäännösmyssyn mukaaan. Uusimmassa Medieval Clothing and Textilesissa on kelpo artikkeli alkuperäisestä myssystä. Se kattaa myssyn alkuperäisen käyttötarkoituksen arvioinnin (oliko naisten myssy, käyttivätkö naiset myssyjä – käyttivät), myssyn rakenteen ja kirjonnan kuvailemisen. Suorastaan syyhytti päästä kokeilemaan, millainen myssy näillä uusilla tiedoilla tulee.

No, niiden avulla myssyn pystyy tekaisemaan tuosta vain. Se oli mukava yhden iltapäivän projekti. Tosin en tehnyt tähän versioon mitään kirjailuja, sillä halusin pikemminkin kokeilla, saisinko nyt toimivan version.

Sain! Siitä tuli ihastuttava, snadi myssy. Näitä teen lisää.

Olen aikaisemminkin pähkinyt Birgitan myssyn parissa. Minulla on edellinen siitä tehty tutkimus vuodelta 1971. Sen suurin puute uudelleenelävöittäjän kannalta on, ettei artikkelissa ole mittoja, eikä tarkempia tietoja myssyn mallista. Yritin tehdä sen perusteella itselleni myssyn, mutta siitä tuli kummallisen lörppänä ja ennen kaikkea liian iso. Olin selvästikin ajatellut, että malli on jotain paljon monimutkaisempaa.

Nyt Dahl ja Sturtewagen analysoivat artikkelissaan, että edellisen analyysin arviot myssyn käyttötavasta ovat liian värittyneitä miesten pellavamyssyistä eli coifeista (joita näkyy taiteessakin paljon enemmän). Naisten myssyä käytettiin toisella tavalla, ei leuan alle sidottuna vaan niskaan solmittuna. Tästä näkökulmasta seitsemänkymmentäluvun rekonstruktio olikin virheellinen ja harhaanjohtava. Uuden tulkinnan mukaan hattua käytettiin enemmänkin tällä tavalla kuin nämä Mooseslasta jokeen laskevat naiset tässä 1250-luvulta (noin) peräisin olevassa Majiekowski-Raamatun kuvassa.

Tulkinta on nokkela ja toimiva. Tein noin 120 senttiä pitkän nauhan, jonka sidoin samalla tavalla päälakeni ympärille. Myssy on päässä ja pysyy. Siihen saa hunnut neulattua kiinni varmaankin todella hyvin. Itse myssyn tein ehkä aavistuksen liian pieneksi, sillä noudatin kurillani alkuperäisen mittoja. Syvyyttä laitan seuraavaan enemmän.

Se on kyllä käyttökelpoinen ja hyvä nyt, mutta jos päässä olisi vähänkin enemmän tukkaa, se voisi olla ahdas. Itse asiassa vaikka myssy muistuttaa originaalia tosi paljon, se ei hiusten/lettien puutteen takia näytä päässä samalta kuin nuo käsikirjoitusten myssyt. Samaa on pohdittu täällä Historiska värdarin foorumin myssyketjussa. Sieltä löytyy myös selventävä kuva siitä, miltä myssy näyttä ilman tukkaa ja tukan kanssa.

Tässä myssyni Garland-valaisimen päässä:

myssy

Medieval Textiles and Clothing 4 kannattaa siis hankkia, nyt kun niitä vielä saa. Myssyjuttujen lisäksi siinä on kiintoisa artikkeli Grönlannin puvuista ja miten ne on todennäköisesti leikattu. En tiennytkään, että on laajalle levinnyt käsitys, että 12-kiilan mekon sivukiilat olisi leikattu valmiiksi nykyisen mallisina. Olen aina ajatellut, että nehän on selvästi olleet geometrisia muotoja, jotka on muotoiltu käyttäjän mukaan, ts. istutettu. No, olen ollut ilmeisesti oikeassa, ainakin jos tähän artikkeliin on uskominen. ;)
Myös juttu pohjoismaisten arkeologisista kaivauksista löydettyjen tekstiilien visuaalisesta vertailusta on tosi hyvä ja kiinnostava.

Uusi punainen edistyy

Museokuvia odotellessa, tässä kuvia Juhannuksesta uuden punaisen parissa. (toim. huom. ehdin kyllä tehdä jussina muutakin kuin ommella. :))

Tästä aloitettiin: leikataan kaula-aukko ja mekko edestä auki.

20062008164.jpg
Seuraavaksi huolittelin kaula-aukkoa. Käänsin saumavarat silkkinauhan avulla. Se on loistava tapa pitää huolta siitä, ettei pyöreästi leikattu kaula-aukko veny käytössä. Silkkinauhan saatavuus on heikentynyt harmillisesti. Punainen loppui kesken ja piti täydentää punaista vihreällä. Mutta se ei haittaa, sillä vahvistus jää näkymättömiin vuorin sisään.

21062008167.jpg

Tässä lähikuva:

21062008168.jpg

Sitten käänsin mekon oikein päin ja huolittelin kaula-aukon paikoilleen:

21062008170.jpg

Sitten merkkasin nyöritysreiät ja venytin niitä yön yli. Nyöritysreikiä kannattaa muuten ehdottomasti tehdä ennemmin liian tiheään kuin harvaan. Lisäksi suosittelen tätä venytystekniikkaa lämpimästi kaikille. Jos kämmää ja tekee liian harvan (niinkuin minä tällä kertaa – ei pitäisi ikinä ommella klo 22 jälkeen), kangas on helppo venyttää takaisin kasaan verrattuna siihen että reiät olisi tehnyt rikkomalla kankaan kuteen (esim nahkapskalla). Puhumattakaan siitä, että rei’istä tulee paljon kauniimpia.

21062008172.jpg

22062008173.jpg

Tässä valmiit, silkkilangalla huolitellut nyörinrei’ät. Piti käyttää silkkistä kirjontalankaa, koska varsinainen tähän ajattelemani silkkilanka on viipynyt matkalla. Kirjontalanka toimi yllättävän hyvin.

22062008175.jpg

Tältä se näyttää nyörin kanssa:

22062008177.jpg

Ja tässä mekko päällä, hihoja vailla. Helma on kuvassa vielä tekemättä, mutta nyttemmin käännetty. Jätin sinne runsaasti varaa, jos hihojen lisääminen sattuisi lyhentämään hametta säädyttömän lyhyeksi. Se tekee helmasta aika painavan, joten varmaankin mekon valmistuttua päädyn purkamaan ja tekemään sen vielä kertaalleen uudestaan. (Tämä nerokas ratkaisu johtui siitä, että yritin saada mekkoa valmiiksi matkalle)

22062008178.jpg

Sitten vielä leikkasin hihat:

22062008179.jpg

Hihat on nyt ommeltu kasaan ja niiden reunat vahvistettu samaan tapaan kuin kaula-aukko. Niihin piti alunperin tulla metallinapit, mutta muutin mieleni. Näin Lontoon kaupunginmuseossa Textiles & Clothingista tutun hihan (mikä oli elämys sinänsä). Vaikka kirjan kuvat ovat 1:1, minulle valkeni vasta nyt konkreettisesti nappien pienuus! Tapahtumassa näin kauniin mekon, jossa oli saman kokoluokan napit. Ne olivat niin sievät, että oli pakko saada itse samanlaiset.

Siksi olen väsännyt pieniä nappeja, jotka ovat aika lailla saman kokoiset kuin alkuperäisen hihan napit. Nappien väsääminen on ihanaa. Varsinkin tämän villan muokkaaminen napeiksi on ollut todella helppoa ja mukavaa – esimerkiksi verrattuna hupun nappeihin, joita nysväsin luodinkestävästä villasta sormet verillä.

03072008183.jpg

Jos harrastetaan niin sitten harrastetaan

Englannissa oli siis ihanaa. Loma alkoi museoiden ja kirjakauppojen koluamisella. Museoista kerron myöhemmin kuvien kanssa. Kirjakaupat olivat valikoimaltaan mahtavia. Historiahyllyn kirjojen aihevalikoima todella laaja. Tuntui, ettei mikään elämän detalji ollut niin pieni, etteikö siitä olisi voinut löytää kirjaa.

Kirjakaupoista jäivät mieleen erityisesti Foyles (silkan kokonsa ja valikoimansa puolesta) sekä Books for Cooks (asialle omistautuneisuutensa ja erikoistuneisuutensa puolesta). Jälkimmäisen vierestä löytyi vielä maustekauppa The Spice Shop, jonka valikoimista löytyi kauan kaivattuja keskiajan mausteita: Grains of Paradisea ja Cubebia, pippureita molemmat.

Museoiden kirjakaupoistakin löytyi yhtä ja toista. Museum of Londonin kauppa oli mielestäni reissumme museokaupoista paras. Siellä oli riittämiin sekä kekseliästä museotuliaista että laaja valikoima hyviä alan kirjoja. V&A:n kaupassa kirjat olivat mielikuvituksellisessa järjestyksessä. Sieltä oli vaikeaa etsiä, sillä kauppa oli suuri kuten museokin. British Museumissa oli paljon kirjoja varhaisemmilta ajoilta, mutta myös keskiaikaa, tekstiileitä ja muotia.

Mukaani tarttui Dressing the Past (joka on Kööpenhaminan tekstiilitutkimuskeskuksen julkaisu), Medieval Clothing and Textiles 4 (joka on ollut tähän mennessä todella mainio numero kyseistä julkaisusarjaa) sekä matkalukemiseksi viihdyttävä Terry Jones’s Medieval Lives (joka pistää mutkia vähän suoriksi, mutta on hauskaa luettavaa).

****

Viikonloppu vierähti paikallisessa keskiaikatapahtumassa. Ulkomailla harrastaminen on mielenkiintoista. Vaikka Englanti on historiallisen uudelleenelävoittämisen kärkimaa, tapahtuman joidenkin osallistujien keskiaikaisuuden kanssa oli vähän niin ja näin. Tyypit kulki siellä esimerkiksi isot trendiaurinkolasit päässä tai muoviset rantaflipflopit jalassa. Tietynlainen multihuipennus oli myös nainen, jolla oli yllään violetista satiinista tehty, kultanauhalla koristeltu Euran mekon tyyppinen päällyspuku, jossa alla ei näyttänyt olevan (luoja paratkoon) mitään. Siksi ei kai ollutkaan mikään ihme, että kuulimme ystävien kanssa jatkuvasti oikealta ja vasemmalta kehuja siitä, miten hienolta näytimme. Kaiken huipuksi sain erityismaininnan autenttisuudesta. (Niin ja hei, Neulakostakin tuttu napitettu ja kirjottu huppu voitti tiede- ja taidekilpailun.)

Se sai minut miettimään tätä autenttisuusasiaa enemmänkin. Olen kauan ajatellut niin, että jos harrastetaan keskiaikaa, niin sitten harrastetaan. Tarkoitan tällä useimmiten sitä, että haluan selvittää miten asiat on tehty ja tehdä itse mahdollisimman samalla tavalla. En esimerkiksi halua nähdä tavattomasti vaivaa siinä, että yritän väsätä lähtökohtaisesti epäkeskiaikaisia asioita jotenkin keskiaikaisen näköisiksi. Ennemmin teen koko homman keskiaikaiseen tapaan. Siis esimerkiksi vaikka kaadan viinini ennemmin kannuun kuin väsään pussin, johon piilotan pullon. (Näin helpon ja arkipäiväisen asian mainitakseni.)

Eikä keskiaikaisesti tekemään pyrkiminen usein edes ole vaikeampaa, vaikka niin tunnutaan herkästi uskovan. Useimmiten se on lähinnä erilaista. Mutta aina siinä oppii jotain uutta kivaa.

Olin viikonloppuna luennolla, joka kertoi keskiaikaisesta leirielämästä. Se oli kiva luento, mutta mainostus siitä miten sitä ja sitä asiaa ei kannata tehdä keskiaikaisesti alkoi lopulta nyppimään. Sellainen keskiaikaharrastajan suusta kuulostaa kovin absurdilta.

On tietenkin monta syytä olla tekemättä asioita keskiaikaisesti. Ne ovat yleensä: ettei tiedä, ettei osaa tai ettei välitä. Ensimmäiset syyt ovat täysin ymmärrettäviä, enkä todellakaan dissaa niitä, jotka eivät vielä tiedä tai taida jotain. Tärkeintä on, että yrittää. Eihän kukaan ole valmis aloittaessaan, eikä valmis ole itse asiassa koskaan. Sillä niihän se menee: mitä enemmän tietää, sitä enemmän huomaa miten vähän voi ylipäänsä tietää.

Onneksi nyt internetin takia näihin on niin paljon helpompi puuttua. Tietoa on nykyään niin helposti saatavilla. On sivustoja, kirjoja saatavilla ja paljon tavaroita valmiina ostettavissa. Ja tekemällä todistetusti oppii. (nimimerkki XXXL-kokoisen helvetinikkunamekon housukankaasta valmistamisesta aloittanut)

Jos ei välitä, niin sitä on vaikeampi auttaa. Siinä vaan miettii, että miksi ihmeessä harrastaa keskiaikaa jos ei siitä niin välitä? Esimerkiksi autot eivät kiinnosta minua – joten – en harrasta esmes autourheilua. Loogista.