Valmis!

Arvatkaa mikä on uusi, punainen ja valmis?

Tässä pari vihjettä:

Uusi punainen edestä

sivusta

Harmittelen itse vähän pölyisen peilin kautta otettujen kuvien laatua, sillä ne eivät tee oikeutta mekolle. Mutta viikonloppuna saan varmaankin uusia kuvia.

Pitää kerrankin olla epäsuomalainen ja myöntää, että olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Tässä mekossa moni asia meni kohdalleen, eikä pahempia vastoinkäymisiä tullut, muutamia saumavaratonttuja lukuunottamatta. Alkajaisiksi tarvittiin tietenkin hyvä kangas, ja tämä oli sekä värin että muiden ominaisuuksien puolesta lähes täydellistä. St:a on jälleen kiittäminen taidokkaasta sovituksesta. Itselleen olisi hankala laitella tälläista mekkoa.

Valmiina mekko yllättää helman loppumattomalla määrällä ja sillä, että se on aikamoisen tukeva ja kohottava (ks. yllä).
Ehkä kaikista tyytyväisin olen hihoihin ja niiden napitukseen. Nyörityksestä ja kaula-aukostakin tuli todella siistejä. Helmaa parantelen ehkä vielä, sillä se tuli aikanaan laitettua vähän hätiköiden. Katsotaan nyt, miten se käytännössä toimii.
Tässä vielä lähikuva napeista:

napit

Kuva olisi kiva

Innostuin enemmänkin eilisen kirjoitukseni ajatuksesta, että mahdollisesti tapaisin Glimsin keskiaikakäsityöviikonlopussa jonkun blogini lukijan, jota en entuudestaan tunne.

Sen jälkeen kävin katsomassa Neulakon statistiikkaa ja khrm… tätä käy katsomassa yli 700 uniikkia vierailijaa kuussa! Siis muutkin kuin kaverit (ja ehkä anoppi)! Punastus! Olen otettu ja kiitän.

Eli jos näet Glimsissä tämän näköisen tyypin:

Elina

Se olen minä, ja tapaan erittäin mielelläni kaikkia Neulakon lukijoita. (Laadukas kuva on otettu aitoon IRC-galtsutyyliin peilin kautta odottaessa lähtöä Hämeenlinnan markkinoille…)

Nurinperin ja oikein päin

Uudessa punaisessa on nyt hihat kiinni. Enää pitää huolitella hihat sisäpuolelta ja sitten mekko on käyttövalmis. Jihuu! (Glimsissä minut tunnistanee leteistä ja muikeasta punaisesta mekosta, jonka hihossa on pienenpieniä nappeja.)

Alan olla siinä vaiheessa, että vaikka maksaisin siitä että saisin vaihteeksi tehdä päällysmekkoa. Tuntuu kuin mekkokerroksessa ei olisi mitään kiintoisaa tai antoisaa. Se nyt ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta tässä ompeluksen vaiheessa se on ihan normaali ajatus.

Ommellessa ajatus lentää. Sitä mietiskelee erinäisiä asioita, kuten miten ihana seuraava projekti onkaan tai että miksi jos rasiassa on yksi (1) käyräksi taipunut nuppineula, juuri se tulee aina sieltä noukituksi (ja miksei sitä neulaa heitä roskikseen).

Ajattelin myös sitä, miten ompelukoneen tulo kuvioihin on mullistanut tapamme koota vaatteita. Käsinompelun yksi hauskimpia puolia on, että se mahdollistaa vaikeiden kohtien, kuten hihan kiinnityksen tai kiilankärkien ompelun ulkoapäin ts. oikealta puolelta. Oikealta puolelta ompelu on huippukeksintö. Koko ajan näkee missä mennään, eikä tule vahingossa tyrittyä. Saumavaraakin voi jättää aika minimaalisesti. Keskiajalla mahdollisesti suurin osa saumoista tehtiin juuri tällä tavalla. Nykyään, luultavasti juuri ompelukoneen vaikutuksesta, vaatteet tehdään enimmäkseen nurjalta puolelta ommellen. Ja moni juttu on nurinperin hankalaa, on kuin ompelisi silmät kiinni.

Eri puolilta ompeleminen on kiehtova esimerkki siitä, miten paljon keskiaikaista ompelutyötä jäljilttelevällä on unohdettavanaan. On tehtävä rutosti työtä karistaakseen ne lapsena sitten opitut tottumukset ja käytännöt, joiden mukaan vaatteita on tottunut ompelemaan ja ennen kaikkea ompelemista ajattelemaan.

Minulla on siinä mielessä onnekas asema, että olin aivan surkea koulun käsitöissä. Onnistuin raahautumaan käsityön pakollisen oppimäärän läpi oppimatta siellä juuri mitään. Miksikö? Minun oli vaikea löytää motivaatiota koulussa, sillä vaatteitahan sai kaupasta rahalla. Teini-iässä havahduin karusti siihen, ettei missään ollut keskiaikaosastoa ja keskiaikavaatteita tarvitsi silti. Aloitin aika lailla nollasta (kantapäämenetelmällä). Opittavaa oli paljon, mutta unohdettavaa vähemmän.

Kirjotuttaa

06082008220.jpg

Tekee mieli kirjoa! Varsinkin, koska plakkarissa on kaikenlaisia ihania lankoja. (Ks. kuva: Wetterhoffin Veera-lankaa, ihanan ohutta ja mainioita värejä) Kirjontatyö olisi näyttävää tekemistä Glimsin käsityöviikonloppuna.
Enää pitää päättää, millä täyttäisi tyhjyyttään kolisevan kirjontakehyksensä.
Olen ajatellut jotain pientä, kuten kirjottua pussukkaa. (Tämä on muuten hieno sivusto kirjotuista pussukoista.) Lisäksi mieleni tekee kokeilla jotain uutta. Ehkä perehtyä johonkin saksalaiseen kirjontatapaan.

Koska villalangan lisäksi kokoelmiin on tullut myös mainiota silkkilankaa, ajattelin ensin saksalaista counted thread-kirjontaa (josta ei ole aavistustakaan, miksi sitä suomeksi nimittäisi, mutta mainio sivusto siitä on tämä). Koska kuulun siihen käsityöihmisten kastiin, joka ei tykkää työstä jossa joutuu laskemaan, päätin jättää sen harjoittelun toiseen kertaan. Luultavasti Glimsiin tulee kuitenkin perheitä, joiden pienimpien korville en soisi niiden käsityön äänten kantautuvan. Tietenkin harjoittelun olisi voinut aloittaa helpommin kuin kirjomalla valkoisella pellavalla valkoiselle pellavalle. Mutta en mene takuuseen, etteikö ärräpäitä lentelisi silti.

Onneksi keksin luostaripiston eli klosterstitchin. Pidän muutenkin hirveästi nyöripistotekniikasta (couching, läggsöm), millä tahansa tavalla toteutettuna. Inspiroiduin Englannissa näkemästäni Racairen seinävaateprojektista ja saatuani käsiini vielä tämän mainion ohjeen, olen valmis aloittamaan.

Aloittamisen esteenä on se, etten tiedä mitä sillä kirjoisin. Kirjontahommissa tekniikan lisäksi melkein yhtä tärkeää on, että kirjoo keskiaikasta kuviota. Mutta mistä sopiva? Keskiajan kirjontakuvioiden tyyli kulki sydänkeskiajalla aika likellä sen ajan käsikirjoitusten kuviointia, joten niistä voisi löytyä sopiva malli. Sitä oikeaa ei vielä kuitenkaan ole sattunut silmään. Hahmottelin vähän yhtä pariskuntaa lempikäsikirjoituksestani Romance of Alexanderista. Se ei kuitenkaan tuntunut oikealta. Niiden tyyliin sopisi paremmin opus anglicanumilla tehty työ. Koska värejä on käytössä melko vähän, pitäisi saada jotain yksinkertaisempaa ja tavallaan sarjakuvamaisempaa. Mieleen tulee Codex Manesse, joka on sopivasti saksalainenkin, mutta oikeaa kuvaa ei ole vielä löytynyt. Ideoita?

Hämeenlinna silloin ja nyt

Olin pitkästä aikaa Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla. Edellisestä kerrasta onkin aikaa ”“ ne olivat ensimmäiset keskiaikamarkkinat kymmenen vuotta sitten. Se oli oikeastaan vähän mälsä kokemus ”“ meitä nuoria ja innokkaita käytettiin ilmaistyövoimana mm. narikassa. Vaikka puhe oli pelkästään paikalle tulemisesta keskiaikavaatteissa tunnelmaa luomaan. Palkkioksi saimme haljua (lihaliemeen keitettyä, pyäks) sipulisoppaa ja nukkumapaikan koulun lattialta. Ehkä seura sai osallistumisestamme jotain rahaa, toivottavasti.

Itse paiskoin silloin hommia seuran infotiskillä ja annoin haastattelun Hämeen Sanomiin, jossa ei silloin vielä oltu kuultu historian uudelleenelävoittämisestä harrastuksena. Toimittaja mahtavan nimisekaannushämmennyksen ja kirjoitti jutun, jossa esiinnyin nimellä rouva oikeasukunimi-keskiaikasukunimi. Kavereiden kesken revimme siitä huumoria aika lailla.

Nyt on eri aika ja eri kujeet. Nykyään harrastajia, porukoita ja seuroja on paljon enemmän ja hauska harrastuksemme on kerännyt tunnettuutta harrastajapiirin ulkopuolellakin. Nykyään puhutaankin jo keskiaikaharrastajista ja historian uudelleenelävöittäjistä, kun kymmenen vuotta sitten yleisin nimitys oli keskiaikafriikki. Friikki! Muistan, miten se korpesi. Aivan kuin keskiaikaharrastuksessa olisi jotain superfriikkiä verrattuna moneen muuhun harrastukseen ”“ puhummeko esimerkiksi postimerkkifriikeistä tai hölkkäysfriikeistä? Emme. Onneksi keskiaikafriikkipuheetkin ovat jääneet vähemmälle.

Sunnuntaina tosin tunsin itseni hieman friikiksi tallustellessani pitkin katua Helsingin keskustassa täydessä keskiaikamarkkinatällingissä. Oli hunnut, letit, leukaliinat ynnä muut. Päätimme mennä pukeutuneena markkinoille ja autossa vaihtaminen on aika ahdasta.

Asusteet saivat imartelevia kehuja ja päädyimme varmasti moniin kotialbumeihin. Seurueen pienin oli taattu hitti: harvoinhan sitä näkee hurmaavaa alle vuoden ikäistä lasta täydellisessä, käsin ommellussa keskiaikavarustuksessa. Mukavinta on, jos kuvan ottajat pyytävät luvan kuvan ottamiseen. Salakuvatuksi tuleminen ei ole kivaa.

Kymmenessä vuodessa markkinat olivat kasvaneet. Kojuja oli hurjasti, mutta ostoskoriin tarttui loppujen lopuksi vain hiomakivi neulojen ja saksien teroittelua varten ja hieman villalankoja. Tarjonnassa ei ollut hirveästi mitään tällaiselle nipolle sydänkeskiajan ystävälle, jolla on jo vähän kaikkea. Mutta esim. hienoja viikinkijuttuja markkinoilta olisi kyllä löytänyt. Shoppailua olisi helpottanut kojujen järjestely tarjonnan mukaan samalla tavalla kuin Turun markkinoilla.

Hauskinta antia olivat vanhan musiikin esitykset, joissa soitettiin kampilyyraa ja muita maailman hienoimpia soittimia. Myös hevosturnajaiset olivat tosi viihdyttäviä ja hevosten läsnäolo toi tunnelmaan oman kivan lisänsä. Historian uudelleenelävöittäjien leiri oli mainio lisä, joka paremmalla säällä olisi ollut vieläkin kivempi. Ounastelen, että se kasvaa tulevina vuosina. Oli hauska nähdä eri porukoita, porukoiden vaatteita ja vaihtaa kuulumisiakin. Siinä on jotain samaa näkökulmien rikkautta kuin vaikkapa monitieteellisissä projekteissa. Tässä mielessä odotan kovasti Glimsiä.