Eura ja pystykangaspuut / Eura and a Warp-Weighted Loom

Pystykangaspuiden kimpussa / Warp-weighted loom

Vietin viime viikonlopun huisin kivassa tapahtumassa. Mainioiden ihmisten ympäröimänä, käsitöiden, hyvän ruoan, laulun ja juoman merkeissä. Ei pöllömpää.

Viikonlopun kohokohta oli visiitti Euran Nauravaan lohikäärmeeseen, joka on esihistorian opastuskeskus. Se opastaa kävijänsä kiinnostavalla tavalla rautakauden elämään, josta seudulle on jäänyt runsaasti todisteita. Kuuluisin niistä on tietenkin Euran puku.

Erityismaininta keskukselle tulee pystykangaspuista joilla sai kutoa! Yleensähän museoissa on houkuttelevia kangaspuita, joissa kuitenkin lukee, ettei saa koskea. (Minkä kyllä ymmärrän, koska riski systeemien totaalisesta solmuuntumisesta on merkittävä.) Mutta olipa kivaa päästä vähän kutomaan! Se on rentouttavaa ja todella koukuttavaa. Kangaspuista irtautuminen oli yhtä vaikeaa kuin pallomerestä nouseminen viisivuotiaalle.

Karvaiset tippetit eivät muuten ole kätevin mahdollinen asu kutomiseen. Melkein kudoin itseni kiinni kankaaseen. Mutta sittenpähän ei olisi ollut pakko päästää irti puista!

Pakko saada. Nyt pitää enää keksiä, miten saadaan pystykangaspuut kerrostaloon, puolisolta lupa ja kissat pysymään erossa loimilangoista.  Haastetta kerrakseen.

Pikkutarkat pienoismallit kertovat ennallistamisprosessista / Precise miniatures highlight the process of recreating the dress

Euran puvusta ja arkeologisten löytöjen pohjalta tehdyistä ennallistuksista kiinnostuneille meillä oli aivan mainio opas, yksi paikallisista Euran puvun ennallistamisessa mukana olleista naisista. Oli kiinnostavaa kuulla prosessista, kokeiluista  ja pohdinnoista, jotka johtivat nykyiseen tulkintaan. Näyttelyn vitriinissä oli liuta pikkuakkoja, jotka esittelivät erilaisia tulkintoja matkan varrelta.

Euran puvun ensimmäinen versio / Eura dress, first recreation

Parasta oli päästä kyselemään, että mitenkäs te silloin teittekään.  Minua kiinnosti tietää muun muassa se, että vaippahameen värjäyksessä oli koivunlehtien lisäksi käytetty indigoliemen (jolla alusmekko värjättiin) jälkivärjäystä. Vitriinissä esillä ollut Euran puvun “virallisen” ennallistuksen ensiversiossa huomaa tummemman, siniseen vivahtavan sävyn, jota ei uudemmissa versioissa mielestäni näe.

Mukaan tarttui Lehtosalo-Hilanderin kirja, josta voin opiskella lisää. Nyt saadaan nähdä kauan pystyn vielä vastustamaan orastaavaa mielihalua tehdä rautakautinen asu.

***

Last weekend was spent at a really nice event with crafts, good food, wonderful people, wine and song. Not bad at all.

A special treat was visiting the Laughing Dragon, a prehistory guidance center in Eura. It introduces visitors to life in prehistoric Finland. There are a lot of finds from Eura, the most famous of which is the Eura dress (pdf).

A special perk was that the museum had set up a warp-weighted loom that one could weave on! Museums often display looms, but they are usually disappointingly off limits to visitors (which is understandable and reasonable, since visitors could easily mess the weave up totally). But boy what fun it was to get to weave a bit! It is relaxing and highly addictive. Letting go of the loom was about as easy as getting out of one of those splendid ball pits is for a five year-old.

A mental note: fur-lined tippets are not the most practical weaving outfit. I almost wove myself into the weave. But then again, if I had, they could not have made me leave the loom! Ha!

I would really want a warp-weighted loom. Just a few obstacles to be dealt with: how to fit one in our apartment, convince the spouse to that this is a great idea AND make the cats leave the tempting warp weights alone. Hmm…

We had an excellent tour guide, a real treat for a group with a special interest in the recreation of ancient and archaeological costume. She was one of the local women that had participated in the recreation process of the Eura dress, along with the researchers. It was really interesting to hear about the process and the thoughts, experiments and theories that led to the current interpretation of the dress. There was a display of precise small scale models wearing different interpretations.

The best part was getting the chance to ask how they did what back then. I thought it was really interesting to know that the overdress was dyed not only with birch leaves but it had also been placed in the afterdye of the indigo bath that was used to dye the underdress. The indigo hue is clearly visible in the first version of the dress, which is slightly darker than the “official” colours of the newer versions of the dress.

I bought a book on the dress (by Lehtosalo-Hilander). Now we’ll just have to see if I can fight the urge to make one.