Hyvää joulua Neulakolta / Happy holidays from Neulakko

20111223-170426.jpg

Hyvää joulun aikaa kaikille Neulakon lukijoille!

Kiitos kommenteista, tykkäyksistä, tapaamisista, ideoista ja inspiraatiosta.

Toivottavasti jouluunne mahtuu kynttilänvaloa ja aikaa käsitöille!

ps. Ensi vuonna jatketaan taas. Luvassa on kaikkea kivaa, kuten Röyhelöhuntukurssi helmikuun lopulla. Mutta siitä lisää ensi vuoden puolella!

*****

Happy Holidays to all the readers of Neulakko!

Thank you for your comments, likes, hanging out in real life, ideas and inspiration.

I wish you a wonderful holiday season with candlelight and time for crafts!

ps. Fun things coming up next year, like a frilled veil workshop. But more on that next year!

Miksi mistään ei tule mitään / Why nothing ever gets done around here

Olen luullakseni saanut kuvallista todistusaineistoa siitä, miksi projektit tuntuvat valmistuvan niin kamalan hitaasti.

Yhtenä hetkenä sitä on tarmokkaana ja reippaana puuhaamassa jonkun parissa, niinkuin tässä kokoamassa kirjottua pussia jonka kirjonnan sain loppukesästä valmiiksi ja ottamassa siitä pari prosessikuvaa.

****

I think I have collected valuable pictorial evidence of why nothing ever gets done around here.

One moment, I’m doing something useful and productive, like finishing my embroidered purse (I finished the embroidery at the end of summer) and taking pictures of it for you all.

Tämän kokoinen pussista tulee valmiina / this is what the finished pouch will be like in size

Ja seuraavassa hetkessä: “Katooooooooooooo! Katoo muaaaaaaa! Katoooo! Kissanpylly! Suoraan edessä!! Huomiooooooo!!!”

***

And then all off a sudden, it’s all about: “Looooooook! Loooook at meeeeeeee! Attentioon! Superbly interesting cat-butt at 12 o’clock!!!!”

Tämän kuvan piti esittää pussia paremmasta kuvakulmasta / This picture was supposed to show the purse from a better angle

Ah, kissa-apu. Mitä kaikkea sitä ilman tekisikään, mutta miten kurjaa elämä olisi ilman rakkaita karva-apureita.

**

The joys of cat-assistance! What one would do without it – but what a dull and dreary life that would be with no furry helpers.

Pikkuhuppu ja taskuaukot / Little hood and pocket slits

Pääsin kokeilemaan uutta huppua myös osuvampien vaatteiden kanssa. Orava puuttuu. / I got to try on my new hood with more appropriate clothing. Still no squirrel.

Kaiken ihanan laina-rautakautisuuden (on se Sahra taitava!) lisäksi viime viikonloppuna kuvattiin keskiaikavaatteitakin. Elizabeth Luttrell-huppu pääsi paremmin oikeuksiinsa keskiaikaisten vaatteiden kanssa. Oravaa ei tälläkään kertaa löytynyt mukaan, mutta rintapielessä killuu sentään pieni joutsen.

On hauskaa saada vihdoin asu samasta kankaasta! Keskiajan vaatehankinnoille oli nimittäin tyypillistä hankkia kerralla enemmän kangasta ja teettää siitä useampia vaatekappaleita.  Se johtui siitä että esimerkiksi tuontiverka myytiin suurina paloina, eikä kangaskaupoilla välttämättä mittailtu ja leikelty pieniä palasia kuten nykyään. Samasta palasta voitiin tilata vaikka koko vaatekerta: parikin mekkoa, viitta ja vaikka vielä huppu. Niitä ei aina välttämättä käytetty yhtä aikaa, mutta sekin on mahdollista. Elizabethillakin on tuossa kuvassa mekko ja huppu samaa kangasta.

Esittelen taskuaukkoja. Tirsk. / Presenting my pocket slits. Tee hee.

Samalla tarjoutuu mahdollisuus esitellä mekon uusinta viimeistelyä. Leikkasin edellisen käyttökerran jälkeen mekkoon taskuaukot, jotka tekevät siitä entistä kätevämmän päällysmekkona käytettäessä. Taskujen edeltäjät eli taskuaukot ovat aivan ehdottomat. Niistä pääsee käsiksi vyöllä roikkuviin tarvekaluihin, kuten kukkaroon ja neulakkoon. Grönlannin mekoisssa taskuaukot on yleensä leikattu sivukiilaan, mutta päätin leikata ne etukappaleeseen, jotta lopputulos muistuttaisi enemmän tätä inspiroivaa hautamonumenttia.

Taskuaukko on reunustettu iskunyörillä / The pocket slits are edged with a fingerlooped braid

Taskuaukoissa on väistämättä jotain hieman rivoa. Ja hei, nehän ovat ruotsiksi nimeltään fickslitsar! Kun kikatukselta kykenimme, otimme vielä tämmöisen lähi-revittelykuvan taskuaukosta. Siinä näkyy huolittelu Grönlannin tapaan viiden lenkin iskunyörillä, joka on ommeltu kiinni kankaan reunaan. Ohuempi kangas olisi vaatinut kääntämistä, mutta paksu vaaleanpunainen villa kesti nyörin ompelemisen suoraan reunaan. Näin aukot sulkeutuvat kuin itsestään, eikä kääntöpuolella näy käännettä. Huolittelin hihat samalla tavalla. Näin niitä on mukava kääriä ylös tarpeen mukaan.

Ällistyttävä hautapaasi-impersonaatio / Incredible effigy impersonation

Vielä  yksi ällistyttävä eläytyminen hautamonumentin asentoon. Asettelemalla itseään alkuperäisten mukaan huomaa, miten epäluonnollisia asennot lopulta ovat.  Kuvaustilanteessa suurin haaste onkin pitää kasvoillaan asiaankuuluva yrmeä ilme!

Koska pikkuhupun kanssa ei voi pitää hartiaviitallista huppua (joka on yleensä suosikkini ns. ulkovaatteena), jouduin kaivamaan esiin vanhan viittani. Se on hieman muhjaantuneessa kunnossa. En tiedä  teenkö uuttakaan aivan heti, koska naisten viitat ovat niin uskomattoman epäkäytännöllisiä. Miehenä olisin varmaankin tyytyväinen olkapäältä kiinnitetyssä puolipitkässä viitassa, mutta naisena on tyytyminen tähän edestä avoinaiseen tyyliin, joka pysyy mukana kun sitä pitelee toisella kädellä hautapaasiasennossa. Kaaos alkaa heti, kun yrittää tehdä jotain. Tai sitten en vieläkään ole löytänyt oikeaa tapaa pitää sitä. Soljilla se pysyisi paikallaan, mutta omat solkeni ovat tähän ehkä liian pieniä.

Sokerina postauksen pohjalla tulee lämmin suositus blogilistoillenne, nimittäin ystäväni (ja inspiraationi, joka houkutteli minut 1300-luvulle) Uta on avannut kamarinsa verkkoon!

***

In addition to all the lovely borrowed Iron Age bling (Sahra who made all that is so awesomely talented!) there was also some medieval shenanigans going on last weekend.

The Elizabeth Luttrell hood finally got worn with the right kind of clothing. No Squirrel this time either, only my trusty swan badge.

I’m happy to finally have an outfit from the same fabric. I’ve noted that when it comes to medieval clothing aquisitions (at least the documented ones) it seems to be fairly typical that a larger quantity of fabric was bought andseveral items, even a full set of clothes would be ordered at the same time from that same fabric: even as much as two dresss, a hood  and a cloak. This can be because broadcloth was often sold in larger pieces (much like a hide of leather, where you couldn’t get 20 cm’s if you wanted) and then the piece was big enough for several items at a time. Now whether all the pieces were worn at the same time is not certain, but sometimes you see outfits in just one colour like Elizabeth Lutrell with her squirrel.

Since the last time you saw it, I have added pocket slits to my pink dress. These predecessors of pockets are vary necessary. With them, you can easily access your purse or needlecase or other necessary item that hangs on your girdle. The Greenland dresses usually have the slits cut into the sides, but I cut mine on the front piece, so that they would be more similar in style to my original inspiration.

The thing with pocket slits is hat there is something terribly.. well.. lewd about them and their shape. And hey, in swedish they are called fickslitsar,  which pretty  much makes me rest my case. So once we could stop giggling, we took a few closeup pics of the said fitchets, where you can see the edging with a 5-loop fingerlooped braid, like on the Greenland originals. It makes for an excellent finish. Since the wool was thick enough not to fray, so I could put the braid directly on the edge of the cut. This way the slits sort of close themselves when not used and there isn’t any of that annoying gape, which you can have with slits sometimes. I also used the braid to finish the sleeves, so they are nice and neat to turn up.

In the last picture you can see me doing my amazing effigy impersonation (trying out these poses really brings out the silliness and then it is very hard to pull the grumpy face which is necessary to get the right look).

When wearing the little hood, you cannot really wear another hood with more of a  shoulder cape. So I had to take out my cloak. It is old and kind of worn, but I can’t see myself replacing it soon either. This is because I  find cloaks so very impractical. If I was a man, I’d be happy to wear a short cloak I could fasten on my shoulder. But as a woman I’m stuck with this style. And it is all great until you want to do something else besides hold the effigy position. Then chaos breaks loose. So I’m still looking for that practical way to wear a cloak. I tried to fasten it with some brooches, but they were too small.Bah.

As an end note, I’d like to give a suggestion for your blogrolls and links lists: my friend (and inspiration to get into this 14th Century thing) Uta has opened up her chamber and she also writes in English. So go visit Uta’s chamber!

Viuhahdus rautakaudella / Iron Age detour

Viikonloppuna pukeuduin ensi kertaa rautakautisiin vaatteisiin. Huisia!

Asu ei ole mikään viimeaikainen salaprojektini, vaan lainassa sen tehneeltä Sahralta. Olin mallina Sahran järjestämässä Rautakauden muotia esitelleessä muotinäytöksessä.

Rautakauden vaatteet ovat komeita koruineen ja pronssispiraalikoristeluineen, mutta pujahtaminen toisen aikakauden vaatteisiin oli erikoinen kokemus. Vähän tuntui kuin olisi ollut dragissa, vaikka asu sopi ja istui niin kuin se olisi ollut minua varten tehty. Suomalaisen rautakauden vaatteissa tulee jotenkin semmoinen emäntämäinen olo!

Taas tuli kiinnostavalla tavalla huomattua, miten vaatteet saavat saman kropan näyttämään ihan erilaisille. Sama ero on tietenkin keskiaikavaatteiden ja modernien vaatteiden välillä, mutta siihen vaihteluun on niin tottunut, ettei sitä huomaa oikein ajatella. Oli hauskaa hämmentää tuttuja ihmisiä, jotka eivät tunnistaneet lainavaatteissa.

Houkuttaako oman rautakautisen asun tekeminen? Tavallaan. Värit, tekniikat ja kaikki saatavilla olevat suomalaiset lähteet tietenkin viekottelisivat, mutta toisaalta pelkään ettei olisi aikaa (eikä kotona säilytystilaa) uppoutua toiseen aikakauteen niin syvällisesti kuin haluaisin. Ja toisaalta suhteeni keskiajan muotiin on niin intohimoinen, ettei se anna tilaa syrjähypyille uusiin aikakausiin. Mutta toisaalta ikinä ei pidä sanoa ettei koskaan.

***

This weekend I did something I had never done before: I wore an outfit from the Finnish Iron Age!

This isn’t my new secret project – it is actually owned and made by Sahra, who organised an Iron Age fashion show I modeled in.

Iron Age clothes are pretty cool with all the bronze spirals and jewelry. Switching into clothes from a completely different time felt quite exotic. I felt like I was in drag, although the outfit fit like it had been made for me. Finnish Iron Age clothing makes me feel like such a matron!

It was interesting to see how different clothes change the way you and your body and your silhouette look. I’ve gotten so used to switching between modern and medieval clothes I forget about the difference there, but my Iron Age detour reminded me about that. I had a great time shocking people who didn’t recognise it was me at all, because the clothes were so different!

So do I now want an outfit of my own? Kind of. All the colours, the techniques and all the available finnish sources do tempt me. But on the other hand, I’m afraid I won’t have time (or storage space at home) to become involved in another era as deeply as I like to. And honestly, my love affair with medieval fashion is so passionate that I maybe cannot stray into other eras. But then again, never say never!

Yhteiskuva vaatteiden omistajan ja tekijän kansa / Posing together with the maker and owner of the outfit

Elizabeth Luttrell – huppu / The Elizabeth Luttrell Hood

Elizabeth ja orava Luttrell Psalterissa f. 33r / Elizabeth and the squirrel f.33r

Luttrell Psalter on ehtymätön inspiraation lähde. Siinä on paljon muitakin upeita kuvia kuin tämä, joka on lähes jokaisessa keskiajasta kertovassa kirjassa.

Lehdellä 33 on kuva, jota ei juuri muualla näy. Se esittää nuorta leskeä ja tämän lemmikkioravaa. On mahdollista, että nainen kuvassa on Elizabeth Luttrell, joka aiheutti pienoisen skandaalin joutumalla neidonryöstön kohteeksi. Jäätyään myöhemmästä avioliitostaan leskeksi Elizabeth nautti lesken asemasta sen tuomine vapauksineen.

Kuvitus on paitsi kaunista ja samalla vahvasti symbolista. Tässä lemmikkiorava on tulkittu naisen seksuaalisuuden symboliksi, joka tutkijoiden mukaan viittaa haluun tulla penetroiduksi.

Luttrell Psalteria tutkineet nimittävät kuvan pientä huppua lesken päähineeksi. Näitä muistakin lähteistä tuttuja avoimia ja lyhyitä huppuja esiintyy myös muilla lehdillä. Ne kaikki nimetään lesken hupuksi (widow’s hood) Maininnat liittyvät aina huppuun, eivätkä esimerkiksi yleisemmin leskiin liitettyyn leukaliinaan. Olen törmännyt tämän hupun leskeysyhteyteen vain Luttrell Psalteria koskevissa kirjoissa. Jos joku on lukijoista on huomannut tämän muualla, vinkatkaa ihmeessä!

Vaaleanpunaista villaa jäi uudesta mekosta yli juuri sopivasti tälläiseen pieneen huppuun, joten päätin tehdä oman versioni Elizabethin päähineestä. Yksinkertainen huppu koostuu kahdesta kappaleesta. Vaikka kuvassa hupun sisäpuoli on eri värinen, jätin omasta versiostani keveyden takia vuorauksen pois.

Avoin huppu edestä, reunaa hieman taitettu että alla olevat asusteet näkyvät paremmin. / Open hood from the front, front edge turned up a bit so that the underpinnings can be seen better.

Hupun alla on myssyn päälle puettu leukaliina ja letit, jotka on nostettu ohimoille kuten kuvassa hiusverkon peittämät letit. Otsalla kulkee kapeampi pellavaliina, kuten Elizabethillakin.

Yhdennäköisyys Luttrell Psalteriin vähän kärsii näissä kuvissa moderneista vaatteista. Eikä oravan virkaa toimittamaan otettu Justuskaan ei ollut erityisen halukas symboloimaan muuta kuin kissojen halua saada masulleen kunnollista rapsutusta (sen sijaan että joutuu temmatuksi taas mukaan tälläiseen älyttömyyteen.)

Sivulta / Side view

****

The Luttrell Psalter is an endless source of inspiration. It has so many gorgeous pictures besides this one, which can be found in almost every book on a medieval topic.

On folio 33 there is a beautiful picture of a young widow with her pet squirrel. It is possible that the lady in question is Elizabeth Luttrell, who caused a bit of a scandal in the Luttrell family by being abducted. Later she married and was widowed. Once a widow, she enjoyed the liberty provided by that position.

As well as beautiful, the imagery in the psalter is heavily laden with symbolism. Here the pet squirrel is interpreted (by the researchers, I might add) as a symbol of female sexuality and the desire to be penetrated.

The scientists also interpret this sort of open, little hood as a widow’s hood. It is interesting that I have only seen this connection being made in books about the Luttrell Psalter, although this kind of hood can be seen also in other contemporary references. If any of you readers have more information on widow’s hoods, do let me know!

I had just the right amount of fabric left over from the effigy dress to make this kind of hood, so I decided to make my version of Elizabeth’s headdress. The hood has a simple 2-piece construction. Although the psalter shows a different colour on the inside, I decided to keep mine unlined to keep it as light as possible.

Under the hood I am wearing a cap, braids bundled to the temples (like Elizabeth’s hair inside her hairnet) , a simple wimple and a linen band across my forehead.

The likeness to Elizabeth is disturbed a bit by my modern clothing I had to wear for this pose. Also Justus the cat, who was recruited to pose as the squirrel was not terribly interested in posing or symbolizing anything but a cat’s need to get a decent bellyrub instead of being dragged into this kind of nonsense (again).

Palavyö / Plaque belt

Vyön valmistus kera kissa-avun / Making the belt with cat help

Palavyön (joka näkyy keskiaikavaatteiden kanssa tässä kuvassa) tarina alkoi vuonna 2010, jolloin osallistuin Ruotsissa inspiroivan Adriellen maanmainiolle palavyöluennoille. Kuten sielläkin kävi ilmi, palavöitä on moneen lähtöön: metallikoristeet ovat eri muotoisia, eri tavoin koristeltuja ja kiinnitetty monin tavoin ja erilaisiin materiaaleihin. Palavöiden yhdistävä tekijä, joka erottaa ne muista metallikoristellusta keskiajan vöistä on se, että niissä metallikoristeet ovat suuria ja vyön näkyvin osa.

Omaa silmääni on aina eniten miellyttänyt perinteisin ja yksinkertaisin malli, jossa kohollaan olevat neliskanttiset palat on kiinnitetty vyöhön. Eikä tietenkään vähiten kuningatar Helvigin takia. Palavöitä näkyy naisilla miehiä harvemmin, ja Helvig on yksi harvoista pohjoismaisista esimerkeistä.

Palavyön ilmestyminen liittyi vaatteiden leikkauksen muuttumiseen vartalonmyötäiseksi. Se oli keskiajalla kovasti puhuttanut asuste, erityisesti naisilla. Se aiheutti närää siksi, että sitä pidettiin vyötärön sijasta lanteilla, kohdassa jossa oli ennen totuttu näkemään vain vöistä maskuliinisin, miekkavyö. Palavyö naisen lanteilla nähtiin siksi pyrkimyksenä tavoitella miehen asemaa.

Codex Vindobonensis 2762 - Wenzel Bible Fol 56v
Palavyöt lanteilla sekä miehillä ja nasilla / Both sexes wearing hip belts Kuvan lähde: Manuscript miniatures

Palavyön tekijän suurin haaste näinä päivinä on se, että sopivia paloja on vaikea löytää. Upeita paloja on saatavilla, mutta niillä on tietenkin hintansa (joka ei ole ihan halpa). Adriellen oman vyön tapaan tehdyt palat tulevat edullisemmiksi, sillä niitä ei ole kokonaan valettu metallista, vaan ne on lyöty metallilevystä muotin avulla. Aloitimme Sahran kanssa tekijän suostuttelun heti Ruotsinmatkalta kotiuduttua ja viime kesänä sain palat hyppysiini.

Sen jälkeen oli enää tehtävä hieman nahkatöitä. Olen siinä mielessä onnekas, että naapurini  Eme on varsin ansioitunut nahkatöiden tekijä ja ennen kaikkea kärsivällinen työnohjaaja. Leikkelin naapurin vuodista vyön molemmat nahkakerrokset: itse vyö on paksua kasviparkittua nahkaa ja se on vuorattu ohuemmalla kasviparkitulla nahalla. Lisäksi sain lainata nahkatyökaluja ja nauttia kissa-avusta. Kuva yllä ei siis ole lavastettu, vaan kuten uskoa saattaa, naapurin kissa tunkemalla tunki itsensä tuohon väliin. Juuri siihen, jossa piti keskittyneesti käyttää hyvin teräviä työkaluja.

Kun kaikki palat oli taivuteltu (kuvassa yllä näkyy paloja ennen kiinnitystä, kiinnityssiivekkeet auki) paikalleen niille leikatuille paikoille, vuorasin vyön toisella nahalla niin etteivät palojen siivekkeet tartu mekkoon ja että vyö laskeutuu villavaatteiden päällä mukavasti mahdollisimman alas lanteille.

Vyön kiinnitys oli varsinainen aivopähkinä. Kuvissa ei yleensä näy kiinnitystä. Se lie siis totetutettu jollain varsin näkymättömällä tavalla, todennäköisesti niin että pari palaa on erikseen kiinnitykseen tarkoitettu ja että ne kiinnittyvät toisiinsa huomaamattomasti. Omissa paloissani ei tälläisiä ollut, joten jouduin soveltamaan. Käyttämäni materiaalit ovat keskiaikaisia, mutta (toim. huom.) tämä ei ole mihinkään muuhun kuin tarpeeseen ja käytäntöön perustuva oma ratkaisuni kiinnitysongelmaan.

Valmis vyö vuorineen ja kiinnityksineen. Klikkaa suuremmaksi! / Finished belt with lining and buckles. Click to see the full size!

Olen omaan vyöhöni aika tyytyväinen. Se näyttää juuri siltä miltä pitääkin. Metallilevyjen hapettuessa niistä tulee minusta vielä kivemman näköisiä, sillä en ole erityisemmin kullankiiltävyyden perään. Kahden soljen kiinnitys on osoittautunut käytössä toimivaksi, sillä sen avulla saa vyön kokoa säädettyä sen mukaan, miten paksuja mekkoja ja monta kerrosta sattuu oleman päällä.

Tällä tavalla tehtynä palavyöstä tulee paljon kevyempi kuin valetuista metallikappaleista. Siinä on sekä hyviä että huono puoli. Keveydessä on etu sekä käytössä että matkustaessa. Kun pelkät vaatteeet tuovat jonkun lisäkilon, ei erityisemmin kaipaa metallista sukellusvyötä tuomaan askeleeseen lisää arvokkuutta. Toisaalta keveys on tämän vyön huono puoli: sen sijaan että se pysyisi alhaalla lanteilla, vyö on osoittanut pientä taipumusta nousta ylöspäin, jos se päällä touhuaa kovasti.Epäilen, että jos se painaisi vähän enemmän, tätä ongelmaa ei olisi.

Jatkossa saatan tuunata sille lisää painoa ja ehkä kehitän kiinnitystä, mutta jo tälläisenäkin se on varsin komea asuste, joka sopii erityisen hyvin röyhelöhuntujen ja istuvien mekkojen kanssa.

Tadaaa!

*****

The story of this plaque belt begins in Sweden in 2010, when I participated in a very interesting class on plaque belts by the inspiring Adrielle. It was pointed out again, that plaque belts came in many different shapes and sizes, in and on different materials. I guess I could say that what makes a plaque belt (as opposed to a normal girdle with metal decorations) is that in a plaque belt the metal decorations are large and make up the most of the visible surface of the belt.

The style that has always appeared most pleasing and appealing to my eye, has been the most common and simple kind of plaque belt: one where simple square metal plaques are attached to a belt quite close to each other. The fashionable Queen Helvig of course has quite a lot to do with this style inclination of mine. These belts are seen more often on men than women and the stylish queen is a rare nordic example of this style.

The appearance of plaque belts in fashion is closely linked to clothing becoming more fitted. And both these changes were very debated styles in medieval society. Especially women wearing these belts on their hips caused a stir.  Belts on the hip had been seen only on men, as the hip was the place for the most masculine belt of them all, the sword belt. So women wearing these hip belts were seen to aspire to the status of men.

These days the biggest challenge someone making a plaque belt faces is fnding the proper plaques. Now there are some absolutely fantastic plaques out there, which come at a (steep) price. The benefit of making a plaque belt like Adrielle’s own is that the plaques are not cast out of solid metal, but stamped out of sheet metal. Me and  Sahra started to persuade a smith almost immediately on arrival home from Sweden and this summer I got my hands on my plaques at the Turku medieval market.

After that, it was time for some leatherwork. I’m lucky since my neighbour Eme happens to be very good with leather, has all the tools and most importantly, is a patient teacher. So I cut out the belt from leather in her stash: the top is thick vegetable tanned leather, the inside a thinner one. My neighbours cat was also very helpful, placing himself right in the middle of things, especially cutting the leather with very sharp tools.

When all the plaques had been placed (in the picture above you can see how it works when you see the plaques with their wings open) on the belt, I lined the belt with the thinner leather so it can slide easily down onto my hips on the wool.

The belt attachment was a bit of a brain puzzle. The pictures of plaque belts don’t really show attachments, which means they were probably done in a way that made the attachment invisible on the outside. This can be done with a pair of special plaques that clip onto each other. I unfortunately didn’t have plaques like this, so I made the best of what I had available. I added two small replica brooches. This looks good and works just fine, but regardless of medieval materials and methods used, is not based on any source. It was more a choice of necessity and availability.

All in all, I am very happy with how the belt turned out. It looks like it should and as the plaques get darker, they look even nicer to my eye, because I’m not so into golden glimmery things. The two buckles have proven practical, since they allow adjusting the belt to the amount of clothing you are wearing it with.

Stamped plaques are a lot lighter than cast ones. This has its pros and cons. The belt is light so it is easy to travel with and move in. When you clothes alone add a kilo or two, you do not really miss a diving belt to weigh you down. However, the lightness makes the belt not stay put on the hips as well as I assume a slightly heavier one would. If it was a bit heavier, it wouldn’t hike up like it does now.

Sometime I may improve the belt with a new attachment system and by weighing it down a bit. But for now I am happily wearing it, as it looks smashing with fitted dresses and frilled veils!

Valmista vaaleaa punaista / Finished effigy dress

Uusi mekko ja uusi vyö / New dress with new belt

 

Mikä viikonloppu! Tarkoituksena oli järjestää vähän erityistä ohjelmaa pitojen ja muun kivan oheen… lopputuloksena päädyttiin buukkaamaan Räikkä keikalle ja oli meillä keskiaikainen ilotulituskin!

Ja mikäpä sopisi paremmin juhlaan kuin uusi mekko, vieläpä uudella vyöllä somistettuna. Effigy dress pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön viikonloppuna. Sen kanssa käytin toista uutuutta eli palavyötä. Kunhan saan vyön tekemisestä pari kuvaa, kirjoitan siitä oman artikkelin.

Mekko ei ole vielä aivan valmis. Siihen tulee vielä ainakin taskuaukot ja lautanauhaa helmaan.

Tässä jotain hajahuomioita mekon debyytistä:

Mekon kaava on D10584 Herjolfsnesistä, mutta tästä tehtiin alkuperäistä istuvampi. Olen pyrkinyt kuitenkin matkimaan mahdollisimman paljon alkuperäistä myös pienissä yksityiskohdissa, kuten ompelutekniikoissa ja viimeistelyssä. Olen nautiskellut detaljitiedoista, joita Medieval Garments Reconstructed tarjoaa: mm. kaula-aukon ja hihojen viimeistelyssä käytetty iskunyöri on tehty kirjan ohjeen mukaan.

Haastavimmat hetket koin hihojen parissa: tein aluksi niistä liian leveät, koska halusin varata tilaa alla olevan mekon napitusta varten. Liian leveänä tälläinen hiha ei toiminut oikein, vaan menee kurjasti kurtulle. Reippaan kaventamisen jälkeen se toimi aivan kuten pitikin ja mekon siluettikin muistutti taas 1300-luvun viimeisen neljänneksen tyyliä eikä 1980-luvun paitulia. Kiitos sovitusavulle!

Mekossa ei ole nyöritystä tai muuta kiinnitystä. Vaikka se on istuva, se ei kuitenkaan ole kireä. Sitä voi käyttää tarpeen mukaan mekkona tai päällysmekkona. Käytin sitä nyt päällysmekkona Moy-mekon päälle puettuna ja hyvin toimi. Sopivan lämmin asu kirpakkaan syyspäivään.

Tälläinen mekko on kaikessa yksinkertaisuudessaan oikeastaan erittäin yleinen keskiajan taiteessa. Oikeastaan harmi, että maltoin vasta nyt tehdä itselleni tälläisen. Aiemmissa on aina tehnyt mieli tehdä erikoisempia hihoja tai muuta. Kuitenkin asusteilla saa hyvin yksinkertaisesta mekosta erilaisia asuja. Tämän röyhelöhuntu-palavyöyhdistelmän inspiraationa oli tämä kuningatar Helvigin kuva Tanskasta.

On hätkähdyttävää huomata miten paljon vaatteet muuttavat vartalon muotoja aikansa ideaalin mukaiseksi. Kuten kuvasta näkee, keskiaikamekoilla on aikamoinen rintavarustusta häivyttävä vaikutus. Ihan heti ei uskoisi, että liivikaupoilla käytössä eivät ole aakkosten aivan ensimmäiset kirjaimet.

***

What a weekend! It all started out with us thinking it would be nice with a little extra entertainment with the feast and such… and we ended up booking Räikkä for a surprise gig and having fireworks.

And I got to wear my new dress. The Effigy dress got it’s debut even though it is not quite finished yet. I’ll add fitchets and some tablet-woven finishing.

But here is an outfit post anyway and some random observations about the new dress.

The pattern of the dress is D10584 from Herjolfsnes, except more fitted at the sides. Apart from that, I have tried to mimic the original in as many ways as possible: seam types and in the finishing touches. I have enjoyed all the info on the details provided in Medieval Garments Reconstructed. E.g. braid on the wrists and on the neckline is done according to the info in the book.

The biggest challenges were in making of the sleeves. I was a bit too generous when drafting the pattern and they ended up way too wide. I found that excess width makes this kind of sleeve pattern wrinkle and be a total fail in several places. Trimming off some material fixed them almost instantly. Thank you for the extra hands that came to do the fitting for me!

The dress has no lacing or any other closing. It is simply pulled on over the head. It is fitted, but not tight. I can use it as either a dress or an overdress. This time I used it on top of my Moy bog gown, which worked out nicely. A nice warm combination for a cool yet sunny autumn day.

This sort of very simple dress is very common in medieval art. It’s funny how it took me this long to make one for myself. I’ve always become distracted by my need to try out more complicated sleeves and fastenings!

However, it is a very versatile style that can be altered endlessly with different accessories. This outfit with the plaque belt and the frilled veil was inspired by queen Helvig from Denmark.

When I look at the picture above, I find it absolutely striking how much the clothing alters ones shape to conform to what was thought to be stylish then. My dresses do an amazing job compressing my boobage to fit a gothic standard. One would not really believe that I am a happy Bravissimo customer!

I also wore my new plaque belt, which will be the subject of a post of its own as soon as I get some making of-pictures.

 

 

 

 

Pääkallonauha / Rosary with skulls

20110913-153044.jpg

Olen harvinaisen tympeän flunssan kourissa. Rukousnauha tuntui sopivalta sairaspäivän projektilta, koska se ei vaadi paljoa. Silkkilankaa, korallihelmiä, luurengas ja vinkeitä luisia pikku pääkalloja. Pääkallot ovat ostos Tanskan kansallismuseosta, ne ovat keskiaikaisen  luisen pääkallohelmen kopioita. Aavistuksenomainen memento mori-tematiikka tavallaan sopii rukousnauhaan.

NauhassaHedwig of Andechs on neljä kymmenen helmen dekadia, joita pikkukallot pater-helminä erottavat. Inspiraatio nauhaan tuli tästä p. Hedwigin kuvasta, jossa rukousnauha on kiinnitetty soljella. Se on hyvin elegantti.

Aion ainakin kokeilla käyttää tätä omaani samalla tavalla. Käytännössä sitten näkee, uitanko sen jokaisessa vastaantulevassa soppakulhossa vai takerrunko ovenkahvoihin. Elämme siis jänniä aikoja täällä Neulakossa! (Kunhan tästä flunssasta ensin selvitään.)

***

I’ve caught an unusually nasty flu. Making a rosary felt like a nice enough project for a day of sick leave, because it doesn’t really require so much. Silk thread, coral beads, a bone ring and these cutesy little skull beads made of bone. The wee boneheads have been bought from Denmarks national museum and are a copy of a medieval example in their collections. I think a hint of memento mori – thematics goes well in a rosary.

The rosary consists of four decades of ten ave-pearls in coral, separated by the skull paters. I was inspired by this picture of st. Hedwig, where the rosary is suspended from a brooch, very elegantly in deed.

I’ll at least try wearing mine in the same way. We’ll see if I will dip it in bowls of soup or catch myself on door handles. The excitement never ends here at Neulakko! (Once I get rid of this flu that is.)

 

Kehriä / Spindle whorls

Värttinänkehriä / Spindle whorls

Tänä syksynä sain järjestettyä itseni pitkästä aikaa työväenopiston kurssille. Olen Espoon työväenopistossa Krista Vajannon ja Maikki Kariston vetämällä Villaa ja värttinöitä-kurssilla, jossa opetellaan tekemään oma värttinä ja kehräämään sillä (harvinaisen hyvin primitiivisen lampaan villaa). Kaksi kurssikertaa on takana ja aivan mahtavan kiinnostavaa on!

Tänään tehtiin värttinänkehriä. Jokaiselle annettiin kilo savea, joten niitä tuli aika paljon. Tein 25 kehrää, eli valinnanvaraa kehruuvälineissä on jos taidot riittävät.

ps. Kurssi saattaa pyöriä kevätlukukaudellakin, joten kiinnostuneiden kannattaa olla tarkkaavaisia!

***

This fall I signed up for a course at night school on how to spin with a drop spindle. Espoo city night school / worker’s institute (a lovely finnish concept, sounds weird when translated) has this wonderful set of courses in Iron Age crafts. The course is taught by Maikki Karisto and Krista Vajanto.

We’ll learn how to spin and make our own spindles as well as how to process raw wool (and as an extra bonus get to work on wool from a very rare primitive sheep). I’ve been to two classes and they’ve been superbly interesting. Today we made spindle whorls. We got a kilo of clay each – I ended up making 25. At least I have a lot to choose from.

Pieniä parannuksia / Small improvements

Mitä pussissa näkyy olevan / What appears in my bag

Kauneus luuraa yksityiskohdissa ja uskottava keskiaikaisuus eheässä kokonaisuudessa. Siksi on hauska tuunata oman keskiaikakokonaisuuden pienimmätkin osat kuntoon.

Omassa kokonasuudessani minua on pitkään häirinnyt yksi pieni mutta kirkkaankeltainen yksityiskohta. Olen nimittäin niin huulirasvariippuvainen, että se on naurettavaa. Se on ihan oikeasti se yksi ainoa juttu, jota ilman en voi mitenkään olla. Niinpä pussissa on uskollisesti keikkunut mukana kirkkaankeltainen huulirasvapytty, josta olen yrittänyt huomaamatta laittaa huulia.

No, olen todennäköisesti ainoa jota se häiritsee. Mutta joka kerta kun kaivan pussista esimerkiksi noppia, keltainen purnukka paistaa sieltä silmään. Ärsyttävää.

Olen miettinyt pitkään keskiaikaisempaa ratkaisua tälle addiktiolle ja nyt se on viimein askarreltu.

Museoissa olen kiinnittänyt huomiota pienenpieniin keraamisiin ruukkuihin. Kun alkaa katsoa sillä silmällä, niitä löytyy paljon. Joskus ne on nimetty leluiksi, joskus pyhäinjäännöksen säilytysastioiksi ja joskus niitä sanotaan….salvaruukuiksi! No, siitä se ajatus lähti.

Kööpenhaminan kansallismuseon pieni ruukku, jossa on säilytetty pyhäinjäännöstä. / Small reliquary jar, Nationalmuseet CPH

 

Ruukun koko verrattuna ns. normaalin kokoiseen ruukkuun. Tämä oli nimetty salvaruukuksi. / Tiny jug compared to a normal sized one. This one was a salve jug. Nationalmuseet, CPH

Kotona sattui pyörimään tälläinen pieni ruukku, jossa olen pitänyt mm. suolaa. Kippasin suolat menemään ja vaihdoin tilalle huulisalvaa. Kokonaisuuden viimeistelee korkki, joka estää koko pussukkaa rasvaantumasta.

Uusi ja vanha purnukka, korkki ennen veistoa / New and old jar, cork before modifying

****

God is in the details and a believable medieval outfit builds up of these little things. I enjoy fiddling with minute details of my kit.

There has been one really bothersome little detail in my kit. Small, yet bright yellow. The thing is, I am so addicted to lip balm it is silly. It is seriously the one modern comfort I cannot stand being without. So I have carried around this YELLOW PLASTIC tub of lipbalm in my bag and tried to apply it discreetly.

Seriously, I think I am the only one bothered by this.  But every time I look in my bag for dice or something, the tub is there and very yellow. And bright. And did I mention yellow? Annoying.

I’ve spent a bit of time trying to find a plausible medieval solution to this. And now it’s finally done.

You may have noticed these tiny ceramic jugs in museums. When you start noticing them, they are popping up fairly frequently. They are sometimes labeled as toys, sometimes reliquaries and sometimes… as jars for salve! So this gave me an idea.

I had a little jug like this. I’ve mostly used it to carry salt. So I chucked out the salt, scooped in my salve (aka lip balm) of choice, cut a wine bottle cork down to a good size  and here it is! A much more suitable transport for salve.