Miksi mistään ei tule mitään / Why nothing ever gets done around here

Olen luullakseni saanut kuvallista todistusaineistoa siitä, miksi projektit tuntuvat valmistuvan niin kamalan hitaasti.

Yhtenä hetkenä sitä on tarmokkaana ja reippaana puuhaamassa jonkun parissa, niinkuin tässä kokoamassa kirjottua pussia jonka kirjonnan sain loppukesästä valmiiksi ja ottamassa siitä pari prosessikuvaa.

****

I think I have collected valuable pictorial evidence of why nothing ever gets done around here.

One moment, I’m doing something useful and productive, like finishing my embroidered purse (I finished the embroidery at the end of summer) and taking pictures of it for you all.

Tämän kokoinen pussista tulee valmiina / this is what the finished pouch will be like in size

Ja seuraavassa hetkessä: “Katooooooooooooo! Katoo muaaaaaaa! Katoooo! Kissanpylly! Suoraan edessä!! Huomiooooooo!!!”

***

And then all off a sudden, it’s all about: “Looooooook! Loooook at meeeeeeee! Attentioon! Superbly interesting cat-butt at 12 o’clock!!!!”

Tämän kuvan piti esittää pussia paremmasta kuvakulmasta / This picture was supposed to show the purse from a better angle

Ah, kissa-apu. Mitä kaikkea sitä ilman tekisikään, mutta miten kurjaa elämä olisi ilman rakkaita karva-apureita.

**

The joys of cat-assistance! What one would do without it – but what a dull and dreary life that would be with no furry helpers.

Pikkuhuppu ja taskuaukot / Little hood and pocket slits

Pääsin kokeilemaan uutta huppua myös osuvampien vaatteiden kanssa. Orava puuttuu. / I got to try on my new hood with more appropriate clothing. Still no squirrel.

Kaiken ihanan laina-rautakautisuuden (on se Sahra taitava!) lisäksi viime viikonloppuna kuvattiin keskiaikavaatteitakin. Elizabeth Luttrell-huppu pääsi paremmin oikeuksiinsa keskiaikaisten vaatteiden kanssa. Oravaa ei tälläkään kertaa löytynyt mukaan, mutta rintapielessä killuu sentään pieni joutsen.

On hauskaa saada vihdoin asu samasta kankaasta! Keskiajan vaatehankinnoille oli nimittäin tyypillistä hankkia kerralla enemmän kangasta ja teettää siitä useampia vaatekappaleita.  Se johtui siitä että esimerkiksi tuontiverka myytiin suurina paloina, eikä kangaskaupoilla välttämättä mittailtu ja leikelty pieniä palasia kuten nykyään. Samasta palasta voitiin tilata vaikka koko vaatekerta: parikin mekkoa, viitta ja vaikka vielä huppu. Niitä ei aina välttämättä käytetty yhtä aikaa, mutta sekin on mahdollista. Elizabethillakin on tuossa kuvassa mekko ja huppu samaa kangasta.

Esittelen taskuaukkoja. Tirsk. / Presenting my pocket slits. Tee hee.

Samalla tarjoutuu mahdollisuus esitellä mekon uusinta viimeistelyä. Leikkasin edellisen käyttökerran jälkeen mekkoon taskuaukot, jotka tekevät siitä entistä kätevämmän päällysmekkona käytettäessä. Taskujen edeltäjät eli taskuaukot ovat aivan ehdottomat. Niistä pääsee käsiksi vyöllä roikkuviin tarvekaluihin, kuten kukkaroon ja neulakkoon. Grönlannin mekoisssa taskuaukot on yleensä leikattu sivukiilaan, mutta päätin leikata ne etukappaleeseen, jotta lopputulos muistuttaisi enemmän tätä inspiroivaa hautamonumenttia.

Taskuaukko on reunustettu iskunyörillä / The pocket slits are edged with a fingerlooped braid

Taskuaukoissa on väistämättä jotain hieman rivoa. Ja hei, nehän ovat ruotsiksi nimeltään fickslitsar! Kun kikatukselta kykenimme, otimme vielä tämmöisen lähi-revittelykuvan taskuaukosta. Siinä näkyy huolittelu Grönlannin tapaan viiden lenkin iskunyörillä, joka on ommeltu kiinni kankaan reunaan. Ohuempi kangas olisi vaatinut kääntämistä, mutta paksu vaaleanpunainen villa kesti nyörin ompelemisen suoraan reunaan. Näin aukot sulkeutuvat kuin itsestään, eikä kääntöpuolella näy käännettä. Huolittelin hihat samalla tavalla. Näin niitä on mukava kääriä ylös tarpeen mukaan.

Ällistyttävä hautapaasi-impersonaatio / Incredible effigy impersonation

Vielä  yksi ällistyttävä eläytyminen hautamonumentin asentoon. Asettelemalla itseään alkuperäisten mukaan huomaa, miten epäluonnollisia asennot lopulta ovat.  Kuvaustilanteessa suurin haaste onkin pitää kasvoillaan asiaankuuluva yrmeä ilme!

Koska pikkuhupun kanssa ei voi pitää hartiaviitallista huppua (joka on yleensä suosikkini ns. ulkovaatteena), jouduin kaivamaan esiin vanhan viittani. Se on hieman muhjaantuneessa kunnossa. En tiedä  teenkö uuttakaan aivan heti, koska naisten viitat ovat niin uskomattoman epäkäytännöllisiä. Miehenä olisin varmaankin tyytyväinen olkapäältä kiinnitetyssä puolipitkässä viitassa, mutta naisena on tyytyminen tähän edestä avoinaiseen tyyliin, joka pysyy mukana kun sitä pitelee toisella kädellä hautapaasiasennossa. Kaaos alkaa heti, kun yrittää tehdä jotain. Tai sitten en vieläkään ole löytänyt oikeaa tapaa pitää sitä. Soljilla se pysyisi paikallaan, mutta omat solkeni ovat tähän ehkä liian pieniä.

Sokerina postauksen pohjalla tulee lämmin suositus blogilistoillenne, nimittäin ystäväni (ja inspiraationi, joka houkutteli minut 1300-luvulle) Uta on avannut kamarinsa verkkoon!

***

In addition to all the lovely borrowed Iron Age bling (Sahra who made all that is so awesomely talented!) there was also some medieval shenanigans going on last weekend.

The Elizabeth Luttrell hood finally got worn with the right kind of clothing. No Squirrel this time either, only my trusty swan badge.

I’m happy to finally have an outfit from the same fabric. I’ve noted that when it comes to medieval clothing aquisitions (at least the documented ones) it seems to be fairly typical that a larger quantity of fabric was bought andseveral items, even a full set of clothes would be ordered at the same time from that same fabric: even as much as two dresss, a hood  and a cloak. This can be because broadcloth was often sold in larger pieces (much like a hide of leather, where you couldn’t get 20 cm’s if you wanted) and then the piece was big enough for several items at a time. Now whether all the pieces were worn at the same time is not certain, but sometimes you see outfits in just one colour like Elizabeth Lutrell with her squirrel.

Since the last time you saw it, I have added pocket slits to my pink dress. These predecessors of pockets are vary necessary. With them, you can easily access your purse or needlecase or other necessary item that hangs on your girdle. The Greenland dresses usually have the slits cut into the sides, but I cut mine on the front piece, so that they would be more similar in style to my original inspiration.

The thing with pocket slits is hat there is something terribly.. well.. lewd about them and their shape. And hey, in swedish they are called fickslitsar,  which pretty  much makes me rest my case. So once we could stop giggling, we took a few closeup pics of the said fitchets, where you can see the edging with a 5-loop fingerlooped braid, like on the Greenland originals. It makes for an excellent finish. Since the wool was thick enough not to fray, so I could put the braid directly on the edge of the cut. This way the slits sort of close themselves when not used and there isn’t any of that annoying gape, which you can have with slits sometimes. I also used the braid to finish the sleeves, so they are nice and neat to turn up.

In the last picture you can see me doing my amazing effigy impersonation (trying out these poses really brings out the silliness and then it is very hard to pull the grumpy face which is necessary to get the right look).

When wearing the little hood, you cannot really wear another hood with more of a  shoulder cape. So I had to take out my cloak. It is old and kind of worn, but I can’t see myself replacing it soon either. This is because I  find cloaks so very impractical. If I was a man, I’d be happy to wear a short cloak I could fasten on my shoulder. But as a woman I’m stuck with this style. And it is all great until you want to do something else besides hold the effigy position. Then chaos breaks loose. So I’m still looking for that practical way to wear a cloak. I tried to fasten it with some brooches, but they were too small.Bah.

As an end note, I’d like to give a suggestion for your blogrolls and links lists: my friend (and inspiration to get into this 14th Century thing) Uta has opened up her chamber and she also writes in English. So go visit Uta’s chamber!

Viuhahdus rautakaudella / Iron Age detour

Viikonloppuna pukeuduin ensi kertaa rautakautisiin vaatteisiin. Huisia!

Asu ei ole mikään viimeaikainen salaprojektini, vaan lainassa sen tehneeltä Sahralta. Olin mallina Sahran järjestämässä Rautakauden muotia esitelleessä muotinäytöksessä.

Rautakauden vaatteet ovat komeita koruineen ja pronssispiraalikoristeluineen, mutta pujahtaminen toisen aikakauden vaatteisiin oli erikoinen kokemus. Vähän tuntui kuin olisi ollut dragissa, vaikka asu sopi ja istui niin kuin se olisi ollut minua varten tehty. Suomalaisen rautakauden vaatteissa tulee jotenkin semmoinen emäntämäinen olo!

Taas tuli kiinnostavalla tavalla huomattua, miten vaatteet saavat saman kropan näyttämään ihan erilaisille. Sama ero on tietenkin keskiaikavaatteiden ja modernien vaatteiden välillä, mutta siihen vaihteluun on niin tottunut, ettei sitä huomaa oikein ajatella. Oli hauskaa hämmentää tuttuja ihmisiä, jotka eivät tunnistaneet lainavaatteissa.

Houkuttaako oman rautakautisen asun tekeminen? Tavallaan. Värit, tekniikat ja kaikki saatavilla olevat suomalaiset lähteet tietenkin viekottelisivat, mutta toisaalta pelkään ettei olisi aikaa (eikä kotona säilytystilaa) uppoutua toiseen aikakauteen niin syvällisesti kuin haluaisin. Ja toisaalta suhteeni keskiajan muotiin on niin intohimoinen, ettei se anna tilaa syrjähypyille uusiin aikakausiin. Mutta toisaalta ikinä ei pidä sanoa ettei koskaan.

***

This weekend I did something I had never done before: I wore an outfit from the Finnish Iron Age!

This isn’t my new secret project – it is actually owned and made by Sahra, who organised an Iron Age fashion show I modeled in.

Iron Age clothes are pretty cool with all the bronze spirals and jewelry. Switching into clothes from a completely different time felt quite exotic. I felt like I was in drag, although the outfit fit like it had been made for me. Finnish Iron Age clothing makes me feel like such a matron!

It was interesting to see how different clothes change the way you and your body and your silhouette look. I’ve gotten so used to switching between modern and medieval clothes I forget about the difference there, but my Iron Age detour reminded me about that. I had a great time shocking people who didn’t recognise it was me at all, because the clothes were so different!

So do I now want an outfit of my own? Kind of. All the colours, the techniques and all the available finnish sources do tempt me. But on the other hand, I’m afraid I won’t have time (or storage space at home) to become involved in another era as deeply as I like to. And honestly, my love affair with medieval fashion is so passionate that I maybe cannot stray into other eras. But then again, never say never!

Yhteiskuva vaatteiden omistajan ja tekijän kansa / Posing together with the maker and owner of the outfit