Hyvää joulua! / Seasons greetings!

20121225-141834.jpg

Olkipukin kanssa toivotamme kaikille Neulakon lukijoille hyvää joulua kera käsitöiden ja kiitämme tästä vuodesta! Lisää seikkailuita ja käsitöitä ensi vuonna!

***
This is a traditional finnish yule goat. Him and me, we wish you happy holidays with lots of time for crafts! Thanks for following Neulakko in 2012, more crafts and adventures coming up next year!

Hiusneula Lontoosta / Hairpins from London

20121117-151221.jpg

Aina välillä iskee into kokeilla jotain uutta ja jotain ihan muuta kuin tavalliset käsityöhommat. Viime aikoina eniten ovat mielessä ja yöpöydän kirjapinoissa pyörineet erinäiset metallihommat. Tässä ensimmäinen kokeilu: kaksi hiusneulaa, jotka on koristelty metallilangasta kierretyllä spiraalilla.

Alkuperäinen neula on Lontoon kaupunginmuseon kokoelmissa. Se on löydety Finsbury Circuksesta ja on ajoitettu 1300-luvulle. Arvellaan, että sitä on alunperin käytetty joko hiusten tai sitten huntupäähineen kiinnittämiseen. Hiusneula löytyy Egan & Pritchardin Dress Accessories – kirjasta. Jostain syystä kirjassa on ainoastaan neulan silhuetti, mutta tekstin perusteella ja kuvan mittailulla saa aika hyvän käsityksen alkuperäisestä neulasta. Kirjoittajat vertaavat hauskasti koristekiharaa röyhelöhunnun muotoon.

20121117-151317.jpg

Alkuperäisen materiaaliksi mainitaan englanniksi copper alloy wire, joka olisi oikeaoppisimmin pronssilankaa. Kun löysin kätköistäni messinkilankaa suhteellisen oikeissa paksuuksissa, joten oli pakko kuitenkin kokeilla sillä tätä mystistä neulaa.

Yläkuvassa näkyvät materiaalit – mitään ihmeellisiä metallityökaluja ei täällä kaupunkiresidenssissä ole. Projektissa käytin metallilankaa, lähdekirjallisuutta, leikkuulautaa, sivuleikkureita sekä pihtejä ja samalla ryystin gotlantilaisen Kränku-puodin Ringmursblandning-teetä (joka on lemppariani). Kissa-apu oli luonnollisesti läsnä. Kierretty metallilanka on muuten erityisen kiinnostavaa kissojen mielestä.

Alakuvan ensimmäisessä versiossa näkyy messinkilangan huono puoli – se on aivan tavattoman pehmeää. Sitä piti kovettaa, muttei kuitenkaan liikaa. Koska hiusneulan muoto muistuttaa niin kovasti modernia U:n muotoista ns. hengetöntä hiuspinniä, näin sen koko ajan keskiaikaisena vastineena sellaiselle. Kuten hyvän hengettömän, olisi tämänkin hiusneulan hyvä olla hieman taipuisa.

20121117-151341.jpg

Sopivan kovuus/taipuisuusasteen saavuttamiseksi oli lankaa työstettävä. Keskiaikaisia menetelmiä metallilangan työstämiseen ovat niin vasara ja alasin kuin vetäminen tätä tarkoitusta varten rei’itetyn levyn lävitse. Kumpaankaan ei ollut välineiden puolesta mahdollisuutta. Onneksi kuitenkin viestin päässä päivystävä metallityön ja arkeologian asiantuntija Kimmo vinkkasi, että lankaa voi pakottaa kovemmaksi myös hinkkamalla sitä metalliesineellä kovaa alustaa vasten.

Kuten kuvista näkee, pakottaminen onnistui mainiosti (ja jätti käsiin samalla aidon metallityön jäljen) ja seuraavista neuloista tuli ensimmäistä neulaa suoremmat ja tukevammat.

Viimeisessä kuvassa on neula tositoimissa (älkää kiinnittäkö huomiota vaaleanpunaiseen tukkaan). Se hädin tuskin erottuu hiuksista ja toimii aivan mahtavan hyvin. Se on lopulta ehkä päivän sensaatiomaisimmalta tuntuva havainto.

Jokainen keskiaikaisia sivulettejä kasaillut tietää sen hankaluuden. Näillä neuloilla se kuitenkin sujui niin vaivatta, että voisi arvailla näiden olleen siihen tarkoitettuja! Tein ohimolta alkavan letin, taitoin sen ja työnsin neulan ylhäältä letin sisään. Pujottelin neulaa letin sisässä kuten hengetöntä nutturaa kootessa. Neula toimi täydellisesti – se jäykisti letin ja samalla kiinnitti sen ohimolle. Vaikka miten kallistin tai heilutin päätä, letti pysyi paikoillaan.

Seuraavaksi olisi hauskaa kokeilla näitä vähän pidempiin hiuksiin, tehdä ainakin yhden pronssilangasta ja kirjoittaa museoon ja pyytää vähän lisätietoja alkuperäisestä.

****

Every now and then I get the urge to try something new and different from the crafts that I usually do. Lately I’ve been thinking and reading a lot about metalwork and metal dress accessories. This is my first try at something completely new: two hairpins with coiled wire decorations.

The original that these pins are based on is a find from Finsbury Circus that has been dated to the 14th century. It has probably been used to fasten hair or a headdress. It is described in Egan and Pritchard’s Dress Accessories (one of the Museum of London books). For some reason the pin is pictured only as a silhouette, but measuring the picture and reading the description does give a quite  good idea of the original. The writers make an interesting comparison – comparing the look of the curly wire decoration to the silhouette of a frilled veil!

The original is said to be made from copper alloy wire – so the closest alternative to that would possibly be bronze wire. But I found I had some brass wire in almost the perfect gauge I had to give a go at making a pin like this slightly mysterious one form London.

Known medieval ways to harden the wire are the good old anvil and hammer -combo as well as drawing the wire through a drawing plate specially drilled for this purpose. I lacked both these alternatives. Thankfully my friend Kimmo who is very knowledgeable in both metalwork and archaeology suggested I could harden the wire by just rubbing it with something metallic against a hard surface. That had the same hardening effect and the next pins turned out better (and that gave my hands the look of metalwork).

In the last picture you can see the pin in use (overlook the pink hair). You can hardly see it, but it works absolutely marvellously. This I think was the most sensational moment in all of this.

Everyone who has set (or tried to) their hair in these cornettes- type braids knows it’s not the easiest thing. But with these pins, it was super simple! I braided my hair at the temples, folded the braid and secured it with the pin, using it like I would my modern hairpins, threading it into the hair and fastening it at the temple. It just did exactly what it was supposed to. The braid was stiff and firmly attached. I could shake my head and the braids would not budge.

What I would like to try next is some bronze wire, try these on someone with longer hair and perhaps write to the museum and ask a few questions about the originals.

In the picture above you can see all the materials I had at hand. I don’t have any very proper metalwork tools here at my very urban residence. All I used was the previously mentioned wire, some source literature, cutters, pliers, a cutting board. I kept myself going with my very favourite Ringmursblandning-tea from Kränku in Gotland. Oh and cat assistance too! Coiled wire is VERY interesting to cats.

In my first version of the pin which you can see below the cat assistant you’ll notice the downside of the brass wire. It is really really soft. It needed to be hardened, but not too much. The shape of the hairpin reminded me a lot of the hairpins I use (ie the non bobby pin- kind of u-shaped hairpins) when doing up my hair. I kept thinking about this as a medieval equivalent to those. It should be a little bendy.

Röyhelön monet olomuodot / The Many Forms of Frill

20121104-174340.jpg

Uusi röyhelöhuntu on valmis! Tämä ei ole se se aiemmin aloitettu megaröyhelö (se on vielä kesken). Tämä projekti alkoi itää mielessäni kesällä, kun koko ajan satoi. Sen takia en voinut pitää röyhelöitäni, sillä hevi-tärkkäys ja sadesää eivät käy yksiin. Viimeistään Visbyssä, kun näin Kapitelhusgårdenissa (samalla kun kiersin sadevettä omasta hunnustani) tämän Cathrinin upean hunnun, jota -tadaa- ei tarvinnut tärkätä, päätin puuttua asiaan. Edit: Lue täältä bloggaus tuosta hunnusta.

Tästä hunnusta ei tullut yhtä pientä ja sievää. Vaikka yritin tehdä pientä, tuli tämmöinen suuri ja muhkea.  Epäilen sukuvikaa, sillä tädilläni on sama ongelma korvapuustien leivonnassa. Mutta toisaalta, pieni muhkeus ei haittaa pullassa eikä röyhelössäkään.

Tämän villin ja asettelemattoman röyhelön hyviä puolia on tärkkäämättömyyden lisäksi sen muunneltavuus. Se taipuu moniin niistä muodoista, jossa röyhelöitä keskiajalla käytettiin. (Kannattaa muuten katsoa Isis Sturtewagenin tutkimuksia aiheesta!)

Pakkohan sitä oli tietenkin kokeilla.

Ylhäällä huntu U-muodossa, ilman lettejä ja sitten lettien kanssa. Pahoittelen kuvanlaatua, mutta omalta käsivaralta iPhonen etukameralla haaleassa marraskuun valossa ei tämän parempia saanut.

****

My new frilled veil is finished! It isn’t the megafrill I started earlier this year (it’s still under construction). This project began brewing in my head during the summer, when it rained all the time and I couldn’t wear my frills, since heavy-duty starch and moisture don’t go together that well. Then in Visby, there was that lecture at Kapitelhusgården where (while squeezing rain water out of my own lame non-frilled veil) I saw this lovely veil, which didn’t need starching, by and on Cathrin. Edit: Go here to read a blog post about it.

Mine didn’t turn out to so cute – it’s rather poofy and big. This keeps happening. I want to make small frills and they turn out huge instead. I suspect this runs in the family, since my aunt has similar issues when baking cinnamon rolls. But then again there really isn’t anything wrong with massive pastries or frills for that matter.

One of the perks of this wild and unset frill is it’s versatility. It can be set in many of the ways familiar from effigies and other sources. (See Isis Sturtewagen’s research for interesting types and typifications.)

This I of course had to try.

In the first picture, there is the veil in all of it’s U-shaped goodness, both with and wihtout braids. I’m sorry about the poor quality of the pictures, but this is what you get with a handheld iPhone camera in the darkness of finnish November afternoons.

Sitten piti kokeilla, miltä röyhelö näyttää toisen hunnun alla. Röyhelöhunnun alle on myös puettu myssyn päälle alushuntu tukikerrokseksi ja tuomaan volyymia päähineeseen.

Then I had to try how the frilled veil under a simple veil -look worked out. In these pictures I’m also wearing a veil under the frilled and over my cap. It gives a nice base to pin things onto and gives the entire headdress some volume.

20121104-174415.jpg

Sitten kreisiosastolle: erikoinen O-huntu leteillä, huntu kera otsapannan tai kruunun ja lopuksi jopa ns. kleeblett-kruseler, jossa röyhelö on nostettu kiekuraksi pään päälle! O-huntua saattaisin sen kaikessa kummallisuudessa joskus käyttääkin, otsapanta (ainakin ilman koristeita) tuntuu vähän pocahontasille, kruunu katoaa hilpeästi röyhelöön (toista se on isokruunuisemmalla Tanskan kuningattarella) ja viimeinen tyyli.. no se ei oikeastaan ajoitukaan 1300-luvulle. Fiu.

Then we get crazy: the odd O-shaped frill, the frill with a headband or coronet and to top it off the so called kleeblatt-kruseler, where the frill sits on the top of the head in a big poof. The O-veil I guess I could use in all it’s oddity. The headband (at least when it’s plain) made me feel a bit too much like Pocahontas. The coronet fantastically disappears into the frills (at least if you are not queen of Denmark) and the kleeblatt… doesnt’ actually date to the 14th century. Phew!

20121104-174428.jpg

U-muotoinen huntu leteillä ja leukaliinalla on suosikki ja eniten omalla mukavuusaluella. Mutta oli näidenkin kuvien ottaminen melko hysteerisen hupaisaa puuhaa.

Wearing it as a U with the braids and the wimple is my favourite style – and it remains within my comfort zone.  But taking even these pics was quite hysterical!

 

Loppuun vielä kommentti viralliselta kissa-valvoja Justukselta: “Mä olin ihan että kauanko pitää helmoissa roikkua, että saisi mahan rapsuttelua, täällä nainen vain heiluu joku torttu päässä sen sijaan”.

Justus, my cat help du jour comments: “I was all like – how long do I have to wrestle with these hems to get some tummy rubs for goddsake? This woman just goes about with some kind of poof on her head and I get no attention!”

 

Ps. Uudet sosiaalisen median jako- ja tykkäämisnappulat! / New like and share buttons! Now more than Facebook!

 

Ajattelin huntuja ja kerroksia / Veils and layers

20121015-144546.jpg

Päärmätessä ajatus lentää. Viime aikoina olen ajatellut huntuja – tarkemmin sanottuna tapoja pitää niitä. Olen ryydittänyt päärmäyssessioita katselemalla kuvia aikakauden muodista. Hautapaasissa on se mahtavuus, että niiden kolmiulotteisuus auttaa näkemään kerroksellisuutta paremmin kuin vaikkapa maalauksissa, miniatyyreistä puhumattakaan.

Tämä sivu on esimerkiksi varsinainen herkku. Silmään sattuu aina jotain uutta! (kiitos Utalle siitä, että muistin sen taas)

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, millaisia kerroksia huntujen alla näkyy. Ja miten monta kerrosta sieltä paljastuukaan, ja mitä muotoja. Melkein vakuumiin vedetyt leukaliinat, pienet rypytykset siellä täällä. Erityisesti kiinnostaa se, miten kasvojen ympärille saadaan “kulmikas” kehys. Ja on muutakin jännää – esimerkiksi joillakin on ollut tapana pukea tavallinen huntu röyhelöhunnun päälle…

Mieleen hiipii väistämättä, että olen ehkä käyttänyt liian vähän huntuja päällekkäin. Ajatusta on vahvistanut se, että aikalaiskritiikeissä muodikkaita naisia on arvosteltu niin painavista päähineistä, että kaula hädin jaksaa niitä kantaa. Mutta eihän pelkkä myssy, leukaliina ja huntu paina juuri mitään!

Kaivauduin huntuvarastooni, otin kuvista mallia ja ryhdyin kerrostelemaan ja kokeilemaan uusia tyylejä. Miten paljon kaikenlaista saakaan aikaan eri tavoin kerrostelemalla! Yllä iloksenne muutama hassu kuva koelaboratoriostani (hunnut suoraan laatikosta, mukana silmämeikki ja rillit, wheee!). Kuvassa alhaalla oikealla on röyhelön ensimmäinen koeponnistus.

Olen kiinnostunut kuulemaan, mitä te, rakkaat lukijat, olette näistä asioista mieltä? Monta kerrosta teillä on huntuja? Mitä kaikkea niiden alta löytyy? Miksi huntupäähineet painoivat paljon (arvostelijoiden mielestä?).

***

Hemming makes the mind wander. Lately I’ve been thinking about veils – or more precisely: the ways in which to wear them. While hemming, I’ve entertained myself with pictures of 14th century fashion. I like effigies because being three dimensional, they provide a beter look into the layers.

This page is pure awesomeness. Everytime I look at it, I see something new. (Thanks to Uta for reminding me to look at it again).

Looking at effigies it is hard not to see all the layers underneath veils. And I see more layers than I usually wear – and all sorts of fascinating shapes. The wimples that almost create a vacuum, the small frills and the square veil shape that surrounds the face. And other fun things – like the way of wearing a regular veil over splendid frills.

I cannot help but wonder whether I have worn way too few veils at a time. My suspicion grows stronger when I read the contemporary medieval commentators critisize women of their headdress being so heavy they can hardly keep their heads straight. But a cap, wimple and veil hardly weigh a thing!

So I dug into my veil drawer, looked at some pictures and experimented. It was so much fun! As you can see in the weirdo pics from my test lab above, you can get so many different styles with a couple of veils and some pins. If you ignore the wrinkly veils, makeup and glasses, you can see also the first tryout of the first frill in my latest set of frills coming up.

But now I want to ask you, dear readers: what do you think about veils and layers? How many layers do you wear? What do you think goes underneath? Why did / did they weigh so much? 

 

Päärmäystä ja neuloja / Hemming and Needles

20121007-105625.jpg

Käsitöistä bloggaamisessa on se, että pitäisi olla hirvittävän tuottelias voidakseen taata tasaisen päivitystahdin. Ainakin mikäli haluaa päivittää jostain valmiista ja hienosta. Mutta kuten käsityön ystävät hyvin tietävät, jokaisessa WAU-käsityössäkin on se tylsä vaihe. Yleensä siihen liityy päärmääminen tai muu saumojen kääntely.

Tässä mennään täällä nyt.

Röyhelöhuntujen edellyttää hurjasti päärmäämistä. Pitäisi jaksaa vetäistä noin 20 metriä päärmettä ennenkuin pääsen mihinkään jännittävämpään vaiheeseen. Toisaalta päärmäily on ihanan aivotonta.

Ompelua sulostuttaa se, että on hyvät välineet. Tein äskettäin tarpeellisia varastontäydennyksiä SPES medieval Marketista (mehiläisvahakynttilöitä, uusi olkipatjapussi) ja päätin samalla tilauksela kokeilla uutta ompelusettiä (alemmassa kuvassa sinisellä villalla). Se on varsin mainiota tavaraa.

Tykkään nimittäin jostain syystä kovasti kotonakin ommella reproneuloilla, eli siis keskiaikaisen esikuvan mukaan tehdyillä vs. moderneilla. Mutta hyvien neulojen löytäminen on aika vaikeaa. Useimmat ovat liian pehmeitä, toiset tylsiä, joissain neuloissa on niin karkea silmä, että lanka katkeaa. Nämä neulat eivät tunnu kärsivän mistään yllä mainituista ongelmista. Paketissa on hyvä hinta-laatusuhde, sillä siinä tulee 6 pientä nuppineulaa, kaksi ompeluneulaa ja vielä suuri parsinneula, jota voi käyttää vaikka ruuanlaitossa (kuten Hollolassa kun parsittiin ahvenella täytetyn hauen vatsa kiinni).

***

The thing about blogging about crafts ist that you’d have to be quite productive in order to keep up a decent stream of interesting updates. Especially if you want to blog about finished items or interesting phases. Like most crafts people know, even the most WOW-inducing projects have those slow and boring phases. Usually they seem to include hemming.

This is where I am now.

Frilled veils take an impressive amount of time spent hemming. I still have about 20 meters to hem before I get to the more exciting assembly phases. On the other hand, hemming is delightfully brainless.

All crafts are way more fun with good tools. I recently stocked up on necessities (beeswax candles, a new mattress bag) from SPES medieval market and decided to also get one of their sewing kits. (in the picture above, on the blue wool) It’s good stuff.

For some reason I like to sew with reproduction needles vs modern ones even here at home. Finding good needles is however a bit tricky. Most needles are way too soft and bendy, some are dull and the others have such a rough eye that they break the thread. These needles, however, don’t seem to have any of these issues. And there is a good price-quality ratio too, since the kit has six small pins, 2 sewing needles and a big mending needle (which can also be used for cooking like sewing up a stuffed fish like in Hollola).

 

20121007-113910.jpg

Bonuksena kissakuva! Kissa-apuri Verka on aivan väsähtänyt joko tylsään päärmäämisen seuraamiseen tai sitten julkisuus uuvuttaa. TV-julkkis Verkahan esiintyi Puoli Seitsemässä myös. (Kissojen varpaissa on jotain kamalan suloista. Niinkuin pieniä vaaleanpunaisia papuja.)

Bonus cat picture! My cat help Verka is really tired, either due to helping with the boring hemming or then it is the fame getting to her. Verka is now a TV celebrity, because she was also featured on Puoli Seitsemän. (I love it how cats have little toes that look like beans.)

Telkkarissa torstaina / On TV on Thursday

Kuvauksissa kesällä, toimittaja lainavaatteissa / Filming in the summer

Nyt se tulee! Kesällä Turun markkinoilla ja myös meillä kotona Puoli Seitsemään kuvattu juttu keskiaikaharrastamisesta tulee telkkarista ylihuomenna.

Kiinnostuneet voivat virittää vastaanottimensa 4.10. klo 18.30 TV1:lle. (Uusinta pe 5.10. klo 11.10. )
Jos missatte lähetyksen, ohjelma on nähtävissä YLE Areenassa täällä pian lähetyksen jälkeen 30 vrk:n ajan.

****

The TV spot which was filmed during the summer in Turku and here at home will air this thursday (TV1 at 18.30).

It will also be on the Yle Areena website, but possibly available only in Finland due to copyright restrictions. (I will find out and let you know)

 

Parsinnasta / Mending

 

20120918-211414.jpg
Parsittavien läjä, päällä sukka ja alla huppu. / Pile of things to be mended. Hood and hose.

En kadonnut Visbyn tunnelmalliseen yöhön, vaikka niinkin voisi luulla! Reissumme oli kerrassaan eeppinen. Minulla on työn alla kuvallinen yhteenveto mahtavasta reissustamme, pidän kyllä lupaukseni! Mervi kirjoittikin omansa jo aikona sitten, mutta minulla on kotiin paluun jälkeen ollut hieman vaikeuksia työn, työmatkailun ja keuhkoputkentulehduksen yhdistämisessä bloggaukseen. Paikan päältä raportointia hidasti kova kiire nähdä kaikkea – ja hotellimme takkuileva internetyhteys.

Käsityörintamalla varma syksyn merkki on intensiivisestä kesäkaudesta väistämättä seuraava varusteiden huolto. Olen parsinut revenneitä saumoja, kiinnitellyt irronneita nappeja ja paikannut sukkia.

Samalla olen ajatellut vaatteiden käyttöä, kulumista ja kankaan arvoa.

Jokainen keskiaikaharrastaja on siitä lukenut. Tiedämme, miten paljon arvokkaampaa kangas keskiajalla oli nykyiseen verrattuna. Vaatteiden arvo oli jotain aivan muuta. Ihmiset eivät omistaneet niin monia vaatteita, niitä parsittiin ja korjattiin. Käytetyt vaatteet myytiin eteenpäin käytettyjen vaatteiden kauppiaille ja niitä annettiin palvelijoille.

Toisaalta, viime aikoina olen alkanut ajattelemaan, ettei tietäminen vedä vertoja jonkin asian tuntemiselle. Viime talven oppimisprojektini villan käsittelyn, kehräämisen ja pystykangaspuukudonnan parissa sekä kaikki väripatojen äärellä taitavia värjäreita fanittaessa viettämäni hetket ovat konkretisoineet aivan uudella tavalla sen, miten tavattoman arvokasta kangas oli.

Millainen työn määrä jokaiseen vaiheeseen kuluu, miten paljon osaamista vaaditaan. Ja vaikka miten paljon olen kankaan valmistuksesta lukenut, tuntuu etten ole todella ymmärtänyt sitä kaikkea ennenkuin kokeilin.

Tämä kokemuksellisuus on historianelävöittämisen hienoimpia puolia. Tekemällä alkaa ymmärtää asioita keskiaikaisemmasta näkövinkkelistä.

Siksi ei parsiminen eikä paikkaaminen harmita. Eikä parsituissa ja vähän muhjaantuneissa vaatteissakaan kulkeminen. Keskiajan ihmisellä oli pitkä ja arvostava suhde vaateparteensa. Vaatteiden kuului toki olla siistit (tätä aikalaiset kirjoittajat usein korostivat), mitä ylläpidettiin huoltamalla niitä hyvin – ei hankkimalla uutta vaatekertaa heti ensimmäisen nyppyyntymisen tai reiän ilmestyessä. Sellaista haluan elävöittää.

Sitäpaitsi keskiaikavaatteissa ja farkuissa on se sama, että niiden kanssa pääsee parhaiten sinuiksi vasta perusteellisen käytön jälkeen. Keskiaikavaatteet alkavat lisäksi näyttää enemmän oikeilta käyttövaatteilta kuin naamiaisasulta, kun niihin ilmaantuvat ensimmäiset käytön jäljet.

20120918-211455.jpg
Parsiminen on hauskaa: esimerkiksi saumojen korjailu päältäpäin on lähestulkoon näkymätöntä. Vasemmalla parsittu, oikealla alkuperäinen sauma. / Mending can be fun too: I enjoy sewing seams from the right side. It turns out almost invisible. On the left:a mended seam, on the right: an original seam.

 

***

I didn’t disappear into the medieval alleys in Visby, even though judging by my absence you could think that. I’m still working on  providing you with a recap of our epic trip to Visby. Mervi wrote hers a while ago, but I’ve had challenges combining blogging with work, travelling for work and having bronchitis. And we would of course have wanted to blog more while we were there, but there was so much to see and the internet connection at our hotel worked pretty poorly.

But what I have been doing is mending my clothes. After the summer season, this is a certain sign of autumn. I’ve been mending seams, attaching buttons and patching holes on the soles of hose.

And I’ve been thinking about fabric and its value and use. And its tendency to wear.

I mean, we’ve all read about it. We know how medieval people saw fabric differently – it was worth so much more than now. Regular people didn’t own as many items of clothing, clothes were worn, mended and patched – and passed down to servants or sold to fripperers. Clothes were recycled and made into other items.

Lately I’ve thought that knowing about something because you read about it doesn’t quite equal to feeling and knowing something because you have done it. As some of you may know, I spent time last winter learning about and doing some wool processing, spinning and fabric weaving. And I’ve also hung around dyeing again this summer too, enough to know what all goes into that. All this combined has made the value and worth of fabric concrete to me in a whole new way.

How much work goes into each phase of the process, how much knowledge and skill are required. Now I feel like I never really, really understood that before trying some of it.

These sort of revelations are some of my favourite things about doing medieval stuff. You gain experiences that help you see things from a more medieval perspective.

So I don’t really mind mending. Nor going around in mended or worn clothing. I appreciate the serious and long term commitment medieval people had to their clothes. You had to be tidy (which contemporary authors often stress), but the look was achieved by taking good care of you clothing, mending them and fixing them – not by purchasing a new outfit every time there is a loose thread. This is the kind of relationship that I want to have with my kit too.

Besides, there is one thing that medieval clothing and jeans have in common: they both look and feel best only after some wear. And wear is also what makes medieval clothes feel like clothes versus costume – which is the way I like it.

 

 

 

Matkalla Visbyssä / Visit Visby

20120803-172532.jpg
then: pic by Sanna-Mari now: pic by Ilona

Torstaina lähden pitkästä aikaa Gotlantiin Visbyn keskiaikaviikoille! Kuten kuvasta näkee, ensimmäisestä Visbyn reissusta on vierähtänyt aika tavalla aikaa ja… no…tirsk…köh…. monet asiat ovat muuttuneet!

Visbyn keskiaikaviikkojen telttaleiri oli ensimmäinen leiritapahtumani ulkomailla ja kaikin tavoin aikamoinen elämys. Kävin Visbyssä kolmesti. Viimeisimmästä reissusta on kuitenkin jo ehtinyt vierähtää 12 vuotta aikaa.

Tänä vuonna on edessä odotettu jälleennäkeminen ruusujen ja raunioiden saaren kanssa. Edessä on erilainen reissu: matkustamme Mervin kanssa keskiaikaviikoille Visit Swedenin (eli Ruotsin matkailutoimiston) kutsusta.

Visit Sweden kutsui meidät keskiaikabloggaajina koeajamaan keskiaikaviikon. Ohjelmassa on jo näytelmää, turnajaista, tutustumista keskiaikahotelliin – unohtamatta ostoksia markkinoilla, Kapitelhusgårdenissa ja museokäyntiä Fornsalenissa!

Mitä sinun mielestäsi Visbyssä kuuluisi nähdä ja kokea? Vinkkejä otetaan vastaan!

Bloggaamme kokemastamme (sekä reissun päällä että sen jälkeen) Matkalla Ruotsissa – blogissa. Sinne siis!

***

On Thursday I take off to Visby on Gotland to experience the local Medieval week! As you can see in the picture above, it’s been quite the while since my first trip to Visby and…well…giggle…snort…cough… a lot of things have changed since then!

Visby medieval week tent camp was my first camping event abroad and a great experience in many ways. I’ve been to Visby three times, but it has been quite the while since my last visit in 2000.

So I’m looking forward to seeing beautiful Gotland again. This time the trip will be entirely different: me and Mervi are flying over as guests of Visit Sweden (aka Swedish national Tourist bureau).

Visit Sweden invited us over as Finnish medieval bloggers to experience the medieval week and write about it. Our programme is pretty packed: plays, tourneys, medieval hotels – not forgetting shopping at the market, Kapitelhusgården and museums.

But is there something you think we really shoudn’t miss in Visby? Any tips?

We will blog about it all (but in Finnish only, sorry) here in the Matkalla Ruotsissa blog.

Miksi teen tätä? / Why do I do this?

20120803-163453.jpg

Viime viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli kurjat oltavat. Varmaankin viides peräkkäinen ukkosmyrsky jylisi ja paukkui Hollolassa Iloisen Joutsenen uljaan ja luotettavan pellavapaviljongin yllä. Vettä satoi kaatamalla ja myrskytuuli natisutti telttapuita. Teltassa oli läkähdyttävän kuuma – kaiken huippuna kutsumattomina kämppiksinä oli lauma läheisyydenkipeitä kärpäsiä, jotka halusivat kykkiä hikisellä otsalla.

Tälläisissä tilanteissa väistämättä kysyy itseltään, miksi ihmeessä tätä oikein harrastaa. Samaa kysyvät markkinaturistit ja sitä on pohdittu myös telkkariohjelman kuvauksissa.

Vastaan joskus aloittaneeni harrastuksen niin kauan sitten, etten osaa enää kuvitella millaista elämä olisi ilman keskiaikaa. No se on vähän läppää, mutta toisaalta totta toinen puoli.

Oikeampi vastaus löytyy kelaamalla elämää Hollolan ukkosyöstä muutaman tunnin taaksepäin.

On ilta, Peter, Saara ja Teemu ovat juuri valmistaneet herkullisen aterian leirissä avotulella. Ruoan jälkeen istuskelemme tulen ympärillä, päivän kuumuus on juuri alkanut taittua. Toisista leireistä ja toisilta nuotioilta kuuluu rupattelua, turnajaishevoset hirnuvat aitauksessaan. Tulee pieni hätkähdys siitä, että juuri sillä hetkellä, siinä ystävien ympäröimänä, silmään ei satu mitään nykyaikaista ja voi hetken luulla olevansa jossain muussa ajassa. Eikä mielessä pyöri ensi viikon työt, eurokriisi, facebookin lärääminen tai menneen viikonkaan jutut. On vain vahvasti läsnä siinä missä on. Niissä hetkissä on jotain taianomaista.

Ja onhan paljon muutakin – ja niistäkin Hollolassa tuli koettua monta hyvää esimerkkiä. Ne ihanat ihmiset jotka tässä tapaa, kaikki jännät jutut joita näkee ja joista oppii uutta (niinkuin nyt esim Ilonan kakkauuniprojekti), käsityöt ja räätälöinti erikseen mainittuna ja kaikenlaiset eteentulevat tehtävät jotka yhtäkkiä huomaakin hoitavansa (kuten mustaruutiammuntanäytöksen juontaminen).

Hibiksessä on kivoja kuvia

Ja se ammuntanäytös on tässä:

 

***

Last Saturday night the conditions in Hollola went from bad to downright miserable. The trusty Merry Swan pavillion was hit by several consecutive thunderstorms. The rain poured, the wooden poles creaked frightfully in the harsh wind and lightning boomed and thundered around us. And to top it all off, it was boiling hot inside the pavillion – AND we had what seemed like million very affectionate flies as uninvited roommates. Lying there, too concerned about the weather to actually sleep, swatting the flies away from my sweaty brow, I ask myself the inevitable question: Why do I do this?

Tourists at medieval markets tend to ask the same thing. And we’ve been talking about it when we have been making that tv programme.

Sometimes I say that I started this such a long time ago, that I cannot imagine not doing it anymore. It’s a joke, but maybe half of it is true.

The truth lies just a few hours before the horrid storm.

Rewinding a few hours back to the evening. Peter, Saar, Teemu and co. had just finished cooking a lovely meal on the open fire. Post- dinner, we sit around the fire chatting. The heat of the day is starting to cool down and the camp is going into evening mode. You hear people talking, sitting around other fires. The tourney horses neigh in their pasture close by. Then the feeling hits, there and then, surrounded by friends, looking around and seeing no modern things. For a fleeting moment you can feel that you are in a different time. Not thinking about work, the eurocrisis, facebooking, next weeks agenda or anything but just living there in that moment. And it feels slightly magical.

Oh and lots of other things too of course (which were also present in Hollola) the awesome people you meet, the new skills you acquire, the things you learn (by just looking at Ilona’s oven for an example), crafts (especially tailoring) and the things you’d never thing you’d end up doing, like narrating a handgonne firing demonstration (see the video above).

Hibernaatiopesäke has more pics

 

Puoli seitsemän / On telly soon

20120801-163704.jpg

Tänään viimeisteltiin syksyllä Yleltä tulevan Puoli Seitsemän-ohjelman kuvaukset meillä kotona. Puolet pätkästä kuvattiin Turun keskiaikamarkkinoilla. Pätkässä kerron keskiaikaharrastuksesta ja käsitöistä. Lisäksi siinä esiintyy Mervi (markkinoilla) ja Verka-kissa (meillä kotona). Ihan kiva nähdä millainen siitä tulee! Ainakin ohjelman tekeminen on ollut hauskaa.

Lähetyspäivän ilmoitan täällä, ohjelma on lisäksi nähtävissä Yle Areenassa (Suomessa).

Hollolassa oli muuten superia, mutta siitä kirjoitan myöhemmin. Ja Visbyn matkakin on vielä tulossa!

***

Today we finished shooting a little piece on me for a TV programme called Puoli Seitsemän. Half of it was already shot at Turku medieval market. The piece will air sometime in the fall. I will let you know when. Unfortunately I think it won’t be visible (on the finnish broadcasting company’s website) abroad, but we’ll see.

In addition to me, it features Mervi (In Turku) and my cat Verka (here at home.) I look forward to seeing how it turns out, I at least had fun making it.

Oh and Hollola was an absolute BLAST! (figuratively and for real) And there is the trip to Visby still in the works!