Hiusneula Lontoosta / Hairpins from London

20121117-151221.jpg

Aina välillä iskee into kokeilla jotain uutta ja jotain ihan muuta kuin tavalliset käsityöhommat. Viime aikoina eniten ovat mielessä ja yöpöydän kirjapinoissa pyörineet erinäiset metallihommat. Tässä ensimmäinen kokeilu: kaksi hiusneulaa, jotka on koristelty metallilangasta kierretyllä spiraalilla.

Alkuperäinen neula on Lontoon kaupunginmuseon kokoelmissa. Se on löydety Finsbury Circuksesta ja on ajoitettu 1300-luvulle. Arvellaan, että sitä on alunperin käytetty joko hiusten tai sitten huntupäähineen kiinnittämiseen. Hiusneula löytyy Egan & Pritchardin Dress Accessories – kirjasta. Jostain syystä kirjassa on ainoastaan neulan silhuetti, mutta tekstin perusteella ja kuvan mittailulla saa aika hyvän käsityksen alkuperäisestä neulasta. Kirjoittajat vertaavat hauskasti koristekiharaa röyhelöhunnun muotoon.

20121117-151317.jpg

Alkuperäisen materiaaliksi mainitaan englanniksi copper alloy wire, joka olisi oikeaoppisimmin pronssilankaa. Kun löysin kätköistäni messinkilankaa suhteellisen oikeissa paksuuksissa, joten oli pakko kuitenkin kokeilla sillä tätä mystistä neulaa.

Yläkuvassa näkyvät materiaalit – mitään ihmeellisiä metallityökaluja ei täällä kaupunkiresidenssissä ole. Projektissa käytin metallilankaa, lähdekirjallisuutta, leikkuulautaa, sivuleikkureita sekä pihtejä ja samalla ryystin gotlantilaisen Kränku-puodin Ringmursblandning-teetä (joka on lemppariani). Kissa-apu oli luonnollisesti läsnä. Kierretty metallilanka on muuten erityisen kiinnostavaa kissojen mielestä.

Alakuvan ensimmäisessä versiossa näkyy messinkilangan huono puoli – se on aivan tavattoman pehmeää. Sitä piti kovettaa, muttei kuitenkaan liikaa. Koska hiusneulan muoto muistuttaa niin kovasti modernia U:n muotoista ns. hengetöntä hiuspinniä, näin sen koko ajan keskiaikaisena vastineena sellaiselle. Kuten hyvän hengettömän, olisi tämänkin hiusneulan hyvä olla hieman taipuisa.

20121117-151341.jpg

Sopivan kovuus/taipuisuusasteen saavuttamiseksi oli lankaa työstettävä. Keskiaikaisia menetelmiä metallilangan työstämiseen ovat niin vasara ja alasin kuin vetäminen tätä tarkoitusta varten rei’itetyn levyn lävitse. Kumpaankaan ei ollut välineiden puolesta mahdollisuutta. Onneksi kuitenkin viestin päässä päivystävä metallityön ja arkeologian asiantuntija Kimmo vinkkasi, että lankaa voi pakottaa kovemmaksi myös hinkkamalla sitä metalliesineellä kovaa alustaa vasten.

Kuten kuvista näkee, pakottaminen onnistui mainiosti (ja jätti käsiin samalla aidon metallityön jäljen) ja seuraavista neuloista tuli ensimmäistä neulaa suoremmat ja tukevammat.

Viimeisessä kuvassa on neula tositoimissa (älkää kiinnittäkö huomiota vaaleanpunaiseen tukkaan). Se hädin tuskin erottuu hiuksista ja toimii aivan mahtavan hyvin. Se on lopulta ehkä päivän sensaatiomaisimmalta tuntuva havainto.

Jokainen keskiaikaisia sivulettejä kasaillut tietää sen hankaluuden. Näillä neuloilla se kuitenkin sujui niin vaivatta, että voisi arvailla näiden olleen siihen tarkoitettuja! Tein ohimolta alkavan letin, taitoin sen ja työnsin neulan ylhäältä letin sisään. Pujottelin neulaa letin sisässä kuten hengetöntä nutturaa kootessa. Neula toimi täydellisesti – se jäykisti letin ja samalla kiinnitti sen ohimolle. Vaikka miten kallistin tai heilutin päätä, letti pysyi paikoillaan.

Seuraavaksi olisi hauskaa kokeilla näitä vähän pidempiin hiuksiin, tehdä ainakin yhden pronssilangasta ja kirjoittaa museoon ja pyytää vähän lisätietoja alkuperäisestä.

****

Every now and then I get the urge to try something new and different from the crafts that I usually do. Lately I’ve been thinking and reading a lot about metalwork and metal dress accessories. This is my first try at something completely new: two hairpins with coiled wire decorations.

The original that these pins are based on is a find from Finsbury Circus that has been dated to the 14th century. It has probably been used to fasten hair or a headdress. It is described in Egan and Pritchard’s Dress Accessories (one of the Museum of London books). For some reason the pin is pictured only as a silhouette, but measuring the picture and reading the description does give a quite  good idea of the original. The writers make an interesting comparison – comparing the look of the curly wire decoration to the silhouette of a frilled veil!

The original is said to be made from copper alloy wire – so the closest alternative to that would possibly be bronze wire. But I found I had some brass wire in almost the perfect gauge I had to give a go at making a pin like this slightly mysterious one form London.

Known medieval ways to harden the wire are the good old anvil and hammer -combo as well as drawing the wire through a drawing plate specially drilled for this purpose. I lacked both these alternatives. Thankfully my friend Kimmo who is very knowledgeable in both metalwork and archaeology suggested I could harden the wire by just rubbing it with something metallic against a hard surface. That had the same hardening effect and the next pins turned out better (and that gave my hands the look of metalwork).

In the last picture you can see the pin in use (overlook the pink hair). You can hardly see it, but it works absolutely marvellously. This I think was the most sensational moment in all of this.

Everyone who has set (or tried to) their hair in these cornettes- type braids knows it’s not the easiest thing. But with these pins, it was super simple! I braided my hair at the temples, folded the braid and secured it with the pin, using it like I would my modern hairpins, threading it into the hair and fastening it at the temple. It just did exactly what it was supposed to. The braid was stiff and firmly attached. I could shake my head and the braids would not budge.

What I would like to try next is some bronze wire, try these on someone with longer hair and perhaps write to the museum and ask a few questions about the originals.

In the picture above you can see all the materials I had at hand. I don’t have any very proper metalwork tools here at my very urban residence. All I used was the previously mentioned wire, some source literature, cutters, pliers, a cutting board. I kept myself going with my very favourite Ringmursblandning-tea from Kränku in Gotland. Oh and cat assistance too! Coiled wire is VERY interesting to cats.

In my first version of the pin which you can see below the cat assistant you’ll notice the downside of the brass wire. It is really really soft. It needed to be hardened, but not too much. The shape of the hairpin reminded me a lot of the hairpins I use (ie the non bobby pin- kind of u-shaped hairpins) when doing up my hair. I kept thinking about this as a medieval equivalent to those. It should be a little bendy.

Röyhelön monet olomuodot / The Many Forms of Frill

20121104-174340.jpg

Uusi röyhelöhuntu on valmis! Tämä ei ole se se aiemmin aloitettu megaröyhelö (se on vielä kesken). Tämä projekti alkoi itää mielessäni kesällä, kun koko ajan satoi. Sen takia en voinut pitää röyhelöitäni, sillä hevi-tärkkäys ja sadesää eivät käy yksiin. Viimeistään Visbyssä, kun näin Kapitelhusgårdenissa (samalla kun kiersin sadevettä omasta hunnustani) tämän Cathrinin upean hunnun, jota -tadaa- ei tarvinnut tärkätä, päätin puuttua asiaan. Edit: Lue täältä bloggaus tuosta hunnusta.

Tästä hunnusta ei tullut yhtä pientä ja sievää. Vaikka yritin tehdä pientä, tuli tämmöinen suuri ja muhkea.  Epäilen sukuvikaa, sillä tädilläni on sama ongelma korvapuustien leivonnassa. Mutta toisaalta, pieni muhkeus ei haittaa pullassa eikä röyhelössäkään.

Tämän villin ja asettelemattoman röyhelön hyviä puolia on tärkkäämättömyyden lisäksi sen muunneltavuus. Se taipuu moniin niistä muodoista, jossa röyhelöitä keskiajalla käytettiin. (Kannattaa muuten katsoa Isis Sturtewagenin tutkimuksia aiheesta!)

Pakkohan sitä oli tietenkin kokeilla.

Ylhäällä huntu U-muodossa, ilman lettejä ja sitten lettien kanssa. Pahoittelen kuvanlaatua, mutta omalta käsivaralta iPhonen etukameralla haaleassa marraskuun valossa ei tämän parempia saanut.

****

My new frilled veil is finished! It isn’t the megafrill I started earlier this year (it’s still under construction). This project began brewing in my head during the summer, when it rained all the time and I couldn’t wear my frills, since heavy-duty starch and moisture don’t go together that well. Then in Visby, there was that lecture at Kapitelhusgården where (while squeezing rain water out of my own lame non-frilled veil) I saw this lovely veil, which didn’t need starching, by and on Cathrin. Edit: Go here to read a blog post about it.

Mine didn’t turn out to so cute – it’s rather poofy and big. This keeps happening. I want to make small frills and they turn out huge instead. I suspect this runs in the family, since my aunt has similar issues when baking cinnamon rolls. But then again there really isn’t anything wrong with massive pastries or frills for that matter.

One of the perks of this wild and unset frill is it’s versatility. It can be set in many of the ways familiar from effigies and other sources. (See Isis Sturtewagen’s research for interesting types and typifications.)

This I of course had to try.

In the first picture, there is the veil in all of it’s U-shaped goodness, both with and wihtout braids. I’m sorry about the poor quality of the pictures, but this is what you get with a handheld iPhone camera in the darkness of finnish November afternoons.

Sitten piti kokeilla, miltä röyhelö näyttää toisen hunnun alla. Röyhelöhunnun alle on myös puettu myssyn päälle alushuntu tukikerrokseksi ja tuomaan volyymia päähineeseen.

Then I had to try how the frilled veil under a simple veil -look worked out. In these pictures I’m also wearing a veil under the frilled and over my cap. It gives a nice base to pin things onto and gives the entire headdress some volume.

20121104-174415.jpg

Sitten kreisiosastolle: erikoinen O-huntu leteillä, huntu kera otsapannan tai kruunun ja lopuksi jopa ns. kleeblett-kruseler, jossa röyhelö on nostettu kiekuraksi pään päälle! O-huntua saattaisin sen kaikessa kummallisuudessa joskus käyttääkin, otsapanta (ainakin ilman koristeita) tuntuu vähän pocahontasille, kruunu katoaa hilpeästi röyhelöön (toista se on isokruunuisemmalla Tanskan kuningattarella) ja viimeinen tyyli.. no se ei oikeastaan ajoitukaan 1300-luvulle. Fiu.

Then we get crazy: the odd O-shaped frill, the frill with a headband or coronet and to top it off the so called kleeblatt-kruseler, where the frill sits on the top of the head in a big poof. The O-veil I guess I could use in all it’s oddity. The headband (at least when it’s plain) made me feel a bit too much like Pocahontas. The coronet fantastically disappears into the frills (at least if you are not queen of Denmark) and the kleeblatt… doesnt’ actually date to the 14th century. Phew!

20121104-174428.jpg

U-muotoinen huntu leteillä ja leukaliinalla on suosikki ja eniten omalla mukavuusaluella. Mutta oli näidenkin kuvien ottaminen melko hysteerisen hupaisaa puuhaa.

Wearing it as a U with the braids and the wimple is my favourite style – and it remains within my comfort zone.  But taking even these pics was quite hysterical!

 

Loppuun vielä kommentti viralliselta kissa-valvoja Justukselta: “Mä olin ihan että kauanko pitää helmoissa roikkua, että saisi mahan rapsuttelua, täällä nainen vain heiluu joku torttu päässä sen sijaan”.

Justus, my cat help du jour comments: “I was all like – how long do I have to wrestle with these hems to get some tummy rubs for goddsake? This woman just goes about with some kind of poof on her head and I get no attention!”

 

Ps. Uudet sosiaalisen median jako- ja tykkäämisnappulat! / New like and share buttons! Now more than Facebook!