Middelaldercentret 25

(Scroll down for english)

Löysin Middelaldercentret Gerry Embletonin The Medieval Soldierin lähdeluettelosta joskus 1990-luvun lopulla. Luin pientä pränttiä nähdäkseni missä mielikuvitusta kutkuttavat kuvat on otettu. Ja siinä se oli. Middelaldercentret. Tanskassa oli elävä keskiaikainen kaupunki. Sinne!

Joten 2000-luvun alkupuolella teimme moottoripyörämatkan Tanskaan. Soitettuani ensin kolikkopuhelimella (nuoriso, tällaista oli ennen kunnollista internettiä) Tanskan matkailuneuvontaan selvittääkseni miten sinne oikein pääsee, viimein parkkeerasimme pyörän Nykøbing Falsterissa ja kävelin ensimmäistä kertaa Sundkøbingin porteista.

Siellä oli ihanaa! Se oli mitä odotin ja enemmän.

Otin biljooona valokuvaa, koskettelin ja tutkiskelin kaikkea, juttelin kaupungin asukkaiden kanssa ja lopuksi ostin museokaupasta keraamisen kannun joka oli naurettavan iso kotiin kuljetettavaksi moottoripyörän laukussa.  

 

150-5100_img
2002
2015

Olen käynyt Middelaldercentretíssä kahdesti turistina. Se on mainio kohde – vaikka ei olisikaan ihan keskiaikaan hurahtanut. Se on opettavainen -mutta hauskalla ja elämyksekkäällä tavalla. Köpiksestä on näppärä yhteys junalla ja bussilla/taksilla. 

Turistina satuin kuulemaan, että joskus kaupungissa asuu joskus myös ulkomaisia elävöittäjiä. Sinne! Seuraava tavoite oli saavuttaa semmoinen taso, että siitä tulisi mahdollista. 

Se vaati paljon aikaa, henkilökohtaista kehitystä ja muutamia erittäin onnekkaita käänteitä. Middelaldercentret asettaa melko tiukat vaatimukset sen vapaaehtoisilleen. Ja niin sen kuuluukin mennä, sillä elävöittäjät eli Sundkobingin kaupunkilaiset ovat aivan kävijäkokemuksen ydintä. Kaupunki on elävä – se on asuttu ja ihmisille voi jutella. Tämä erottaa sen monista vastaavista kohteista ja museoista. 

Heittokoneet olivat koko keskuksen alku. / The trebuchets was where it began.

Kuitenkin vuonna 2015 kävelin porteista Sundkøbingiin keskiaikavaatteissa. Se oli todella ihanaa! Asuimme Rikun ja Mervin (joka olis siellä meistä ensimmäisenä edellisenä vuonna). Tänä vuonna pääsimme viikoksi suuremmassa ryhmässä, lähes koko Iloisen Joutsenen porukalla. Nämä ovat olleet ihania aikoja, josta olen ikuisesti kiitollinen. 

Ryhmänä tavoitteemme elävöityksessä on elää keskiaikaisen käsityöläisen normaalia kaupunkilaisarkea. Joten meille,Middelaldercentret on paras mahdollinen ympäristö tehdä juuri stä mihin pyrimme. Asumme kaupungissa, työskentelemme työpajoissa ja saamme käyttöömme työkaluja ja tiloja joita emme voisi edes kuvitella rakentaavamme tai ottavamme mukaan leirille tai markkinoille. 

On todella vaikeaa kuvailla sitä, millaista siellä oleminen ja asuminen oikeasti on. Veirailujen aikana kehitän mielessäni listan miljooonasta aiheesta joista kirjoitan tänne heti kotiin tultuani. Mutta sitten se on kaikki jotenkin liikaa. Liikaa yhteen kirjoitukseen, liikaa kuvattavaksi. Mutta tällä kertaa lopetan listaamalla edes lempiasiani. 

Kiireinen ja hiljainen kaupunki

Päivän aikana kaupunki on täynnä elämää – työpajoissa tehdään hommia, kaduilla kulkee sekä vierailijoita että elävöittäjiä. Kaikkialla tapahtuu, jokaisessa talossa on omanlaista puuhaa ja tietty tunnelma. Jos pitäisi valita suosikki, vaikeaksi menisi.  

Iltaisin portit suljetaan ja kaupunki hiljenee. On aika hieman huilata, jutustella keskenään ja syödä yhdessä irrallisen oloisessa paikassa, maailmassa jota valaisee vain elävä tuli. Tanskalaisittain keskiaikaista hyggeä eli hykkeilyä. 

Kaupunki illalla. Sundkobing by night.

Ihmiset

Samanhenkisten ihmisten kohtaaminen on aina mukavaa, mutta pidän erityisesti siitä miten Middelaldercentret kokoaa yhteen eri-ikäisiä ihmisiä erilaisista taustoista (ja maista!). Ja miten taitavaa väkeä onkaan! Ihailen henkilökunta siitä miten tehokkaasti kaikkea pyöritetään ja vapaahetoisissa ihailen sitä miten professionaali voi olla ilman että on varsinaisesti ammatilainen.  

Eläimet

Eläimet ovat arkinen asia joka monesti puuttuu keskiajan elävöityksestä. Mutta ei täällä! Ja se tuo paljon lisää. Hätistellään hanhia,  ruokitaan kanoja ja sikoja, ihastellaan kissoja ja kun ritarit ratsastavat läpi kaupungin päivittäisten turnajaisten jälkeen, ei voi muuta kuin ihailla hevosten kokoa, kauneutta ja voimaa.  

Työtä työtä työtä 

Monta kertaa elävöitystilanteissa on liikaa semmoista istuskelua, jossa ollaan keskiaikaisen näköisiä. Se on vaikeaa jos on luonteeltaan puuhakas. Mutta Middelaldercentretissä ei ole tekemisestä pulaa. Tykkään kovasti (kukaan ei ylläty) ommella räätälillä, mutta myös panimotalon valtavalla ja vähän pelottavalla uunilla leipominen on ihan mahtavaa. Parasta on se asenne mikä keskuksen vakkareilla on: kaikkea saa tehdä, alkuopastuksella tietenkin. “Tässä työkalut, anna mennä!” Ja onhan se kivempi hykkeillä iltaisin kun takana on työntäyteinen päivä. 

 

Mervin kanssa turnajaisissa / At the tournament with Mervi

*** IN ENGLISH***

I first discovered Middelaldercentret in the footnotes of Gerry Embleton’s The Medieval Soldier some time in the late 1990’s. I was reading the small print to see where the lovely pictures were taken – and there it was. Middelaldercentret. There was a medieval town in Denmark. I had to see it.

So in the early 2000’s we took a motorcycle trip to Denmark. And after telephoning (kids, this what it was like before the internet was what it now is) the Danish tourist information agency from a pay phone to find out how to get there, we eventually parked our motorcycle in Nykøbing Falster and I got to walk in through the gates into Sundkøbing for the first time.

Loved it. It was a what I expected and more.

I took a gazillion pictures, touched, felt, talked to the interpreters and bought a ceramic jug which was ridiculously large to take home on the motorcycle.

I’ve visited Middelaldercentret twice as a tourist. It’s a great attraction – even if you are less interested in the middle ages or history than I am. It’s educational, exceptional and fun. And travelling to the centre by train + bus/taxi from Copenhagen is quite easy.

During my touristy visits I heard that sometimes they had even foreign re-enactors as volunteers. And that set my second goal. I had to reach a level to be able to get to live there.

Now this took a lot of time, personal development – and not to mention some very fortunate turns of events. The centre sets rather high demands on it’s volunteers. And that’s only natural, since the interpreters that live as citizens in Sundkobing are at the very core of the visitor experience at the centre. The town is alive – it is inhabited and you can talk to the people – which is something that sets it apart from many open air museums and similar places.

img_0289

Nevertheless, in 2015 I walked through the gates of Sundkøbing in my medieval clothes to live in one of the houses with Riku and Mervi (who had been the first to go in 2014). It was super! This year got to go there for a week with a larger group, with almost everyone from Merry Swan. These have been wonderful times for which I am forever grateful.

Our goal in living history is to re-enact the regular everyday life of medieval craftsmen. So for us, the centre is the best possible surroundings to do what we aspire to. We live in town, work in workshops and have access to tools and spaces we could never even imagine to build or take along when camping by a battle re-enactment.

No ei putkaakaan ole helppo tehdä. / Things like jail

It’s all very challenging to describe it as an experience. During my stays I always create a list of a million subjects I intend to write about as soon as I get home, but once home it always seems like too much to put into one blog post. But this time perhaps describing some of my favourite things can give you an idea of what it is like.

 

The busy town and the quiet evenings

During the day the town is full of life – the workshops and the streets are busy with both interpreters and tourists. Things happen everywhere. Each building has it’s own characteristics and things to do in it. It’s hard to try and pick a favourite among the houses. 

In the evenings the gates close and the town quiets down. This is a time for a little moment of chilling, chatting and having dinner with your friends in a world lit only by fire. A time for some medieval hygge, as the danes say. 
img_4348

The people

Meeting people with similar interests is always a thrill. I love the way the centre brings together some seriously cool and interesting people of different ages and backgrounds. And all the things that people know how to do! I admire the staff for how they run the place and the volunteers for showing that you can portray with a high level of professionalism even if you are technically not a professional, but a volunteer.    

The animals

Animals are an everyday thing that is often missing in medieval living history. But not here. And it certainly adds to all of it. You shoo the geese, feed the pigs and chickens, adore the cats and admire the sheer size and might of the horses as the knights sometimes ride though town after the daily tournaments.  

img_0337

The work work work

An issue I have with a lot of medieval settings is that there can be a lot of just sitting around and looking medieval. I’m not the sitting around type. I need things to do and that is what the centre offers: all sorts of interesting work. Besides the obvious  working at the Tailor, getting to bake and cook with the huge oven at the Brewers house is a favourite of mine. I really appreciate the attitude where everyone is free to try and work on almost anything (with some guidance of course): “Here are the tools, you go ahead”. And not to mention the hygge in the evenings is so much better after a busy day. 

 

Aarnikotka ja riikinkukko – villaintarsiaprojekti Kansallismuseossa / Wool inlaid coverlet reconstruction project with the National Museum of Finland

Kansallismuseo toteuttaa yhdessä historiallisten tekstiilien harrastajien kanssa 1400-luvun villaintarsiatekstiilin rekonstruktion syksyn 2016 aikana. 

Päivitys: *Saimme paljon hakemuksia, kiitos kaikille! Tekijät on nyt valittu, tervetuloa tapaamaan meitä museolle ao. päivinä!* 

Ennallistamme Maskun kirkosta 1800-luvulla löydetyn tekstiilin. Räsyinä museoon tuoduista villakankaista paljastui keskiaikainen, kullatulla nahalla koristeltu intarsiatekniikalla valmistettu tekstiili. Uutena se oli mahdollisesti käytössä aateliskodissa tai kirkossa.

Samanlaisia peitteitä (ruotsiksi guldskinstäcken) on löydetty Ruotsista. Historiska Museetissa toteutettiin viime vuonna harrastajavoimin kahden peitteen ennallistus Maria Neijmanin ja Amica Sundströmin johdolla.

Kansallismuseon ennallistusprojekti on jatkoa tälle työlle. Historiallisten tekstiilien harrastajat toteuttavat yhteistyössä museon kanssa Maskun tekstiilin ennallistuksen. Projektia koordinoi allekirjoittanut yhdessä Mervi Pasasen kanssa.

Yleisö voi seurata työn etenemistä museon (ja tekijöiden) somekanavien lisäksi Kansallismuseossa:

  • 16.10 klo 12–15 Tekijät ompelemassa ja tavattavissa
  • 19.11. klo 12–15 Tekijät ompelemassa ja tavattavissa
  • 17.12. klo 12-15 Palasten yhdistäminen alkaa
  • 21.1.2017 Julkistustilaisuus, jossa esillä ovat sekä alkuperäinen että ennallistettu tekstiili.

Mukaan projektiin?

Maskun tekstiili koostuu kahdeksasta noin 80 x 80 cm kokoisesta neliöstä, joille jokaiselle tarvitaan oma ompelijansa. Nyt haussa on kuusi ompelijaa.
Tekijöiltä vaaditaan:

  • käsityötaitoja
  • mahdollisuutta käyttää noin 100 tuntia projektiin ja sitoutua sen valmistumiseen ja etenemiseen aikataulussa
  • yhteydenpitoa muuhun ryhmään facebookin kautta
  • mahdollisuutta osallistua suurimpaan osaan yllä mainituista yleisötilaisuuksista sekä aloitustapaamiseen syyskuussa

Tule mukaan ennallistamaan kansallisaarretta ja tekemään Suomen keskiajan tekstiilihistoriaa näkyväksi!

Ota yhteyttä: neulakko@iki.fi

****

A Griffin and A Peacock – a wool inlaid coverlet reconstruction project with the National Museum 

The National Museum is organizing a reconstruction project in association with historical textile enthusiasts during next fall. 

We will reconstruct a 15th century textile found in Masku Church in the late 1800s. The textiles that were originally described as rags, turned out to be the remains of a wool coverlet decorated in gilt membrane embroidery. Originally the coverlet was possibly used in a church or in a wealthy household.

Similar blankets (in Swedish guldskinstäcken) have been discovered in Sweden. Historiska Museet hosted a similar reconstruction project last year ran by Amica Sundström and Maria Neijman (who have helped us out with this project so much <3) The project in Finland is a continuation of this work.

The public can follow the progress of work via social media and also live at the museum:

  • 16.10 12-15 public sewing, come and see the work in progress, meet the makers
  • 19.11. 12-15 public sewing, come and see the work in progress
  • 17.12. 12-15 public sewing, come and see the work in progress
  • 21.01.2017 Unveiling both the new and the original textile
Elina, Mervi, Maria and Amica studying the textile

P. Birgitan mekko / Dress of St. Birgitta/Bridget

1970-luvulla Ruotsissa tehtiin erikoinen havainto, kun pyhän Brigitan reliikkejä tutkittiin näyttelyä varten*). Pyhimyksen viitta osoittautui kierrätetyksi villamekoksi. Mekko oli leikattu vyötärön tienoilta ja helma muokattu viitaksi. Tarkempi tutkimus osoitti, että uutena mekko oli ollut varsin hieno – sen sininen villa oli laadukasta ja arvokasta. Tässä mekossa on myös yksi parhaiten säilyneistä taskuaukoista.

Birgitan mekon tarina on kiehtonut minua vuositolkulla. Talvella laskeskellessani kangaskaappini kankaiden lankatiheyttä (köh köh) huomasin että siellä pyöri kangas jossa on about sama tiheys kuin Birgitan mekossa – ja siitä ajatus sitten lähti. Tein viimein mekon, jota olin pyöritellyt mielessäni niin kauan.

Paniikkiompeluksi se lopulta meni, mutta sain mekon käyttöön Iloisen Joutsenen Middelaldercentret- viikoksi. Mekko on ihan älyttömän kiva! Käytin sitä koko viikon mm. ruokkiessani possuja ja hätyytellessäni ankkoja. Paistoin piiraita, nukuin yöni ja juoksin heittokoneen pyörässä se päällä. Mekko ei jättänyt pulaan!

Tässä mekosta lyhyesti:

  • Mekko on no waste- mekko, sillä se leikataan niin fiksusti, että siitä ei jää MITÄÄN yli.
  • Sen ajoitus ei ole ihan varma, mutta ehkä 1330-1350 lukujen kieppeillä? Malliltaan se on melko löysä ja kauniisti laskeutuva ja sikäli vastaa 1300-luvun alkupuolen muotia.
  • Koska mekon yläosa ei ole säilynyt, sai sen suunnittelussa olla luova ja ammentaa muista samanaikaisista lähteistä. Halusin vähän “vanhanaikaiset” hihat ja päädyin Bockstenin tunikan hihoihin. Kaula-aukon malli löytyi samasta löydöstä – Bockstenin miehen jalkarätti on leikattu mekosta jossa oli oikeastaan kivan muodikas kaula-aukko, jolla sain mekon ilmettä hivutettua lähemmäs 1300-luvun puoliväliä. Ja kaikki sopivasti Ruotsista.
  • Mekko olisi aika kiva myös ilman hihoja.
  • Alkuperäisen mekon saumat ovat silkkinauhojen peitossa ja jäävät arvoitukseksi, joten tässä mekossa on ihan keskiajan perustekniikoilla ja pellavalangalla ommellut saumat.
  • Ne mahtavat taskuaukot puuttuvat, koska mietin vielä laittaisinko niitä tähän mekkoon jota kuitenkin käytän pääasiassa ns. keskikerroksen mekkona, en päällysmekkona.
  • Helmaa tuli se 4,5m ja mekon perään syntyi laahus kuin itsestään. Vyön avulla sai kuitenkin helmaa nosteltua niin, että suurin osa ankankikkareista jäi Tanskaan eikä tullut helmoissa kotiin.
  • Viitassa/Mekossa on huisi määrä saumoja, tein omani uskollisena vaatteen ns. merkitseville saumoille, kaikkea palastelua en tehnyt (koska kangasta riitti) – aion kirjoittaa mekon nerokkaasta kaavasta joskus lisää.

 

******** ENGLISH *****

A very interesting discovery was made in Sweden in the 1970’s, when some of the relics of St. Birgitta of Sweden were looked into to be put on display *). A mantle attributed to the saint turned out to be a repurposed dress. The dress was cut off at around the waist and made into a cloak. Closer research into the materials showed that the dress had been a rather fine one when new, the blue fabric was of a high quality wool. The dress also has other interesting details, among them one of the most well preserved fitchets, aka pocket slits.

This story of the recycled dress and it’s discovery has fascinated me for years. In the winter I did a small fabric inventory and  as I was looking into the thread counts of my wools (yes I know I am a gigantic geek) I realised I had some wool with just about the right thread count and that’s what got this project going. I finally made the dress I had been thinking of for so long.

In the end it turned into manic panic sewing mode again, but I did finish the dress in time for Merry Swan’s week at Middelalderentret. And it turned out to be super nice! I used it all week – when feeding the piglets and shooing the ducks, when sleeping, baking pies in the huge oven and while running in the trebuchet wheel. It was good for all that and more!

A couple of key observations about the dress:

  • The pattern is a glorious example of medieval zero waste- tailoring technique. There were no offcuts from the dress (excluding the sleeves)
  • The dating isn’t precise, but perhaps around 1330’s-1350’s? It is a rather loose fit with a lovely drape in the wide hem, which goes along the fashion of the early 14th century.
  • Because the upper part of the dress is long gone, there wasa certain amount of creative liberty in making it. I decided to look into contemporary things. I wanted the sleeves to be a bit old fashioned – so the right ones for me came from the Bocksten Man’s tunic. Also the neckline comes from the same find – one of the foot rags of the Bocksten man was a recycled tunic/dress neckline – from a more fashionable garment that the tunic he was wearing. It seemed just right for this dress – and it sort of hitches the look a little closer to the mid 14th century. And it is all from Sweden.
  • The dress would be quite nice also without sleeves.
  • The seams in the original are covered by silk strips that leave them a mystery so this one has just very regular medieval seams sewn in linen.
  • The wonderful fitchets are still missing because I’m contemplating if I should make them on this dress which is a more of a mid-layer dress, after all.
  • The hem is a huge 4,5 meters in circumference and it has a little train which happened very naturally when making it. Thankfully it is still manageable with a belt (hiked up) so that the duck droppings did not follow me home from Denmark.
  • The original cloak/mantle has a lot more seams, because in this dress I stayed true to the pattern and the actual seams but I did not recreate all the piecing in the orginal (I had fabric, I did not need to). More about that later when I hopefully will write more about the making of this dress.

 

Heittokone: TJEU / Was not kidding about the Trebuchet, although this picture is posed :D

 

Odottamassa piirakoiden kypsymistä – ja samalla vähän kässää. Waiting for the pies to be done – with some crafts.

 

*) Birgittareliker inlånade till Historiska museets utställning “Birgitta och det Heliga landet”, 30 november 1973-17 februari 1974 / Aron Andersson och Anne Marie Franzén, Stockholm : Almqvist & Wiksell, 1975

Keskiajan nolo / The medieval embarrassing

Yleensä on hupaisaa, kun Pinterestin algoritmi tuumaa että voisin ‘inspiroitua’ siitä, jos näen kuvan itsestäni tai jostain tekemästäni jutusta. Mutta sitten on tämä yksi kuva. Ja sitä tietenkin Pinterest ehdottaa inspiraatioksi tosi usein (ks. yllä).

Kuvassa ollaan Iloisen Joutsenen porukalla ihanassa Ronneburgissa ja kaikki näyttää hyvältä – paitsi että olen kuvassa keskiajan mielessä TODELLA NOLO: alusmekon helma näkyy!

Keskiajalla pukeutumisen kanssa kuului olla tarkkana – naisten (ja miesten) piti olla soveliaasti ja siististi pukeutuneita – lisäksi alusmekon vilauttelussa ei ollut uhattuna vain oma, vaan myös aviomiehen ja suvun maine. Ja koska elettiin aikaa ennen sitä kun alusvaatteiden harkitusta vilauttelusta tuli muotia,  alusmekko eli alusvaate oli syytä pitää piilossa. Se ei saisi edes vilkkua kaula-aukosta, saati sitten liputtaa helmasta.

Kuten “Menagier de Paris” kirjoittaa 1300-luvun Ranskassa ohjeita siitä mitä hyvän vaimon tulisi tietää:

“.. you will consider and pay attention to our status and our means, attiring yourself with respect to the estate of your family and mine (…). Make sure that you dress decently without introducing new fashions and without too much or too little ostentation. Before leaving the chamber or home, be mindful that the collar of your shift, of your camisole or of your robe or surcoat does not slip out one over the other, as happens with drunk, foolish or ignorant women who do not care about their own honor or the repute of their husband, and go with (…) their hair in disarray spilling from their coifs and the collars of their shifts and robes all in a muddle one over the other.”

Miksi alusmekon helma vilkkuu? No, kyseessä on vanha mekko joka on alusmekoksi aivan liian pitkä. Tein sen alunperin liian pitkäksi (uutena se oli nilkkamittainen) ja lisäksi käytössä (ehkä kahdeksan vuotta?) pellava on venynyt ja minä kutistunut.

Pinterest oli lopulta oikeassa – se ‘inspiroi’ minut korjaamaan mekon nappaamalla 20 cm helmasta niin, että mekko ulottuu pohkeen puoliväliin. Tämä pituus on suhteellisen yleinen niissä harvoissa kuvissa joita naisista alusmekoissaan on maalattu. Samalla parsin jälleen kerran kulahtanutta mekkoa – paikkasin repeämän kaula-aukossa ja laitoin siihen uuden pellavanauhan tueksi.

Mekko joutuu koville, sillä sitä pestään jatkuvasti (toisin kuin muita vaatekerroksia) ja se toimii rintaliivien korvikkeena. Yläosastaan se on istutettu niin napakaksi, että se tukee rintoja mukavasti.

Mekko on ehkä parhaat päivänsä nähnyt, mutta koska se EI NÄY ulospäin, nautin siitä miten se muuttuu aina vain mukavammaksi (ihan kuin farkut) käytön myötä. Lisäksi uusien ompelu on vähän tylsää, joten pidän siitä miten parsimalla saa sen elinikää jatkettua.

Alla sensaatiomaisia alusvaatekuvia alusmekon muutoksista!

#### ENGLISH

Usually it’s sort of amusing when Pinterest’s algorithm thinks I would be ‘inspired’ by seeing pictures of myself or stuff I have made. But then there is that one picture. (see above) And of course, Pinterest suggests I look at it really often. 

It shows Merry Swan at Ronneburg, having a lovely time – but I’m HIDEOUSLY EMBARRASSING in a medieval sense: the hem of my smock/shift (underdress) is showing!

In the Middle ages, clothing  did not only keep one warm, but it also reflected on the wearer’s virtue. For a woman living in the 14th century, being properly and neatly clothed reflected on her reputation as well as that of her household. So it was really important. Since this was before showing your underwear on purpose became fashionable, your smock should not show – not even peek from your neckline let alone wave hello to the world at your hemline like me in that picture.

Like the Menagier de Paris guides his young wife:

“.. you will consider and pay attention to our status and our means, attiring yourself with respect to the estate of your family and mine (…). Make sure that you dress decently without introducing new fashions and without too much or too little ostentation. Before leaving the chamber or home, be mindful that the collar of your shift, of your camisole or of your robe or surcoat does not slip out one over the other, as happens with drunk, foolish or ignorant women who do not care about their own honor or the repute of their husband, and go with (…) their hair in disarray spilling from their coifs and the collars of their shifts and robes all in a muddle one over the other.”

So why this? My smock is simply too long. It’s quite old (8 years, maybe?) and I originally made it too long (it was ankle lenght when new) and as I have been using it the linen has stretched and I have shrunk.

So I guess Pinterest did get it right after all – it inspired me to finally cut off 20 cm’s from my hem and make the hem reach mid-calf. This is a length that seems fairly common in those sadly few pictures of women in their smocks. And as i was working on it, I patched a tear on the neckline and sewed in a new linen tape to reinforce the neckline.

The dress gets a lot of wear since it is getting washed all the time (unlike my other medieval clothes) and it is my substitute for a bra. It’s fit so snugly at the to (bra-level) that it provides me with bra-like comfort and a medieval silhouette.

The dress is admittedly past it’s prime, but since it’s NOT SEEN by anyone else really, I don’t mind. It’s like jeans – the more worn and soft the linen gets the better it feels (nevermind what it looks like). And making new ones is sort of boring sewing, so I enjoy patching it up to see how long it will last me.

And now some scandalous underwear pics of the remade shorter dress!

  

Neulakinnasukat/Needle bound socks: Swan River Crafts


 

 

Villahuntu / D-shaped wool veil

Villainen huntu pääsi Hiidenhirvenhiihdossa tosi koetukselle olosuhteissa joissa se on ehkä parhaimmillaan. Sää oli märkä ja kolea. Sellainen keli, jossa  tavallinen pellavahuntu imisi itseensä ilmasta kaiken kylmyyden ja kosteuden jonka suinkin saisi. Villahuntu ei ollut vedenpitävä, mutta se oli kuiva ja yllättävän lämmin.

Tässä tiivis vertailu pellava vs. villa huntumateriaalina (1300-luku)

Villa 

+ pysyy lämpimänä ja kuivana kostealla kelillä

+ helppo matkahuntu: ei mene tuhannen kurttuun laukussa tai hupun sisällä ja suoristuu omia aikojaan

+ lika irtoaa aika helposti vain harjaamalla (esim väriliitu irtosi tästä hunnusta ilman pesua)

+ ei juuri kaipaa silittämistä

– peseminen hankalampaa

– pukiessa huntuun ei saa siistejä taitoksia (tämän voi huomioida ommellessa, ks. alla)

– tämä villa oli purkautuvaista, varsinkin pyöreää reunaa ommellessa pitää olla pyhimyksen hermot

– historiallisuus? – hyvin ohuita villakankaita on valmistettu, joten soveltuvaa samankaltaista materiaalia oli saatavilla, mutta onko sitä käytetty huntuna? En ole tähän mennessä onnistunut löytämään mainintaa villasta valmistetuista hunnuista (jos joku on, saa kertoa!)

Pellava

+ takuuvarmasti historiallisesti oikea vaihtoehto, pellava on monessa kielessä antanut nimenkin naisten päähineille – esim ruotsiksi huvudlin

+ voi taitella vaikka millä tavalla särmästi

+ voi pestä (kannattaa pestä oikein)

+ näistä mukavampi ommeltava, mutta se on makuasia. Palttinasidoksinen pellava ei ainakaan kokemuksen mukaan purkaudu hullun lailla.

– nihkeä kylmällä ja kostealla kelillä, imee kosteutta itseensä

– menee helposti ruttuun esim hupun sisällä varsinkin vähän kosteana.

Kuten kuvista huomaa, ulkonäön puolesta tämmöistä ohuenohutta villaa on vaikea erottaa pellavasta. Molemmat materiaalit laskeutuvat kauniisti ja näyttävät ihan yhtä hyviltä. Eikä villahuntu muuten kutita.

Vaikka pitäydynkin enimmäkseen pellavassa, villahuntu on kiva lisä varusteisiin –  varsinkin reissun päälle sekä keljuihin keleihin.

Sain tätä Medeltidsmoden villaa elokuussa Visbyssä pitämäni huntuluennon jälkeen mainittuani etten ollut päässyt kokeilemaan villaa hunnun materiaalina.  Ei nyt mikään blogiyhteistyö, mutta kerron kumminkin että sain tätä palan testiin Kerstiniltä. 

Jos haluat tehdä samanlaisen, hunnun strategiset mitat ja ompeluohjeet löytyvät postauksen lopusta kaikkien Antti Kuparisen ottamien Hiidenhirvenhiihtokuvien alla. Lisää (aika hauskoja) kuvia näet täältä Iloisen joutsenen Facebook-galleriasta.

****

The new wool veil was put to test last weekend in conditions that let it really show it’s best qualities. The weather at Hiidenhirvenhiihto here in Helsinki was terrible: wet, humid and chilly. The sort of weather that would make a linen veil absorb all the humidity into itself and be rather cold. The wool veil wasn’t waterproof but it was surprisingly warm and it stayed dry.

So I made this list of pluses and minuses, a wool vs. linen as a 14th century veil.

Wool

+ Stays dry and warm in wet weather

+ An excellent veil to travel with:  it didn’t get all wrinkly and wonky in my bag or stuffed into a hood. And once released, it straightened out fairly easily.

+ Is rather stain-repellent and stains can come off even without washing (This one had crayon on it but it was removed without washing (!))

+ Does really well without ironing.

– Not so easy to fold crisply but you can tackle that as you sew (see below)

– At least this wool frayed at the edges like mad when I was sewing the round edges. So the patience of a saint is required here. (Alternatively, swear a lot)

– historical correctness? There has been all sorts of thin wool available, but was it used for veils? I have kept an eye out for evidence and still haven’t ran across any. (Has someone else?)

Linen

+ the most undoubtably historically correct material – the material for veils so common it sort of even gave it’s name to veils/female headress in some languages

+ folds wonderfully into crisp folds and stays put in all sorts of setups

+ easy to was (better wash it correctly though)

+ nicer to sew – most tabby woven linen doesn’t fray like this wool did.

– gets damp in humid/wet weather and feels iffy

– gets rather wrinkly easily when stuffed under a veil or when travelling

And as you can see in the pictures below, the wool veil is visually indistinguisable from the linen veils my friends wear. Both materials look nice and fall nicely.  And no, it’s not itchy.

So even though I’ll mostly stick to linen (or hemp), a wool veil feels like a good addition to the wardrobe – especially for roughing it, travelling or humid weather.

My veil is made out of this wool which I got a piece of to sample from Medeltidsmode at Visby last year, after mentioning I had never tried making a wool veil. So not a sponsored post (haha) but just wanted to say where I got it and that it was a gift. I like it when bloggers do that. 

If you want to make one like mine, there is a small how-to with all the measurements and such at the bottom of this post below Antti Kuparinen’s pictures of our outing (where you can see the veil in action) – if you’d like to see more pictures, have a look at Merry Swan’s gallery on Facebook.

 


img_2328.jpg

 


Näin ompelet D:n muotoisen hunnun / How to sew a D-shaped veil

Jos haluat tehdä huntusi samoilla mitoilla, tarvitset 97 cm x 60 cm palan ohutta valkoista villaa ja ompeluun ohutta pellavalankaa (tai villaa tai silkkiä).

If you want to use the same measurements as I did, you will need a 97cm x 60 cm piece of thin white wool and thin linen yarn (or wool or silk) to sew with. 

Leikkaa mittojen mukainen kappale (tai isompi tai pienempi, kannattaa mallata peilin edessä ettei huntu roiku liian alhaalla ja ole tiellä eikä myöskään nouse niskasta liian ylös. Iso huntu on aina parempi kuin liian pieni, sillä isosta saa taiteltua tarvittaessa pienemmän)

Cut out a piece (see helpful diagram above) but do feel out the measurements yourself before. A good size doen’t expose your neck at the back but also doesn’t hang too low in the front and get in the way of everything. 

Hunnun taite lähikuvassa / the fold at the front – stab sitches at the edge, hem stitches holdng the fold in place

Taita pitkästä (suorasta) reunasta noin 6 cm kaistale ja ompele taite litteäksi tiiviillä stabstitcheillä eli pikkuisilla yksittäin pistellyillä etupistoilla (ei aavistustakaan mikä se on suomeksi), käännä ja huolittele kaistaleen reuna pikkuisilla helmapistoilla. *) Päärmää pyöreä reuna helmapistoilla.

*) Pidän itse siitä, että hunnun kasvojen ympärille asettuva reuna on napakasti taitettu. Päädyin tekemään puolipyöreän hunnun ja siihen tämän  litistetyn etukaistaleen juuri siksi, että saan villan yhtä ‘särmäksi’ kuin pellavan. (Plus Marialla oli samantyypinen kesällä ja se oli kiva!)

Fold a 6 cm strip from the front edge and sew the fold neatly flat with small stab stitches. *)  Then finish the other end with hem stitches. Roll and hem stitch the round edge (or make a rolled hem).

*) I have a personal preference for a neat and flat fold at the veil edge that is closest to my face. I chose the D-shape with the wide fold at the front because I knew this is how I could make the wool sit as flat as I can fold my linen round veils. (Plus Maria had the same style in linen this summer and it looked good) 

Puoliympyrähuntu on kyllä kepeä ja kätevä. Sen pukeminen on helppoa: ei taittelua vaan huntu päähän ja menoksi!

A D-shaped veil is light and super easy to wear. No folding, just pin and go!