Aikamatkustamista

Musiikki tuo muistoja mieleen paremmin kuin mikään. Aamulla iPodini löysi sisuksistaan Hedningarnan Trä-albumin. Palasin hetkessä aikoihin, jolloin aloitin keskiaikaharrastuksen.

Muistin tunnelmat – miten taionomaiselta tuntui talvi-ilta ensimmäisessä tapahtumassa: kynttilän valo, takkatuli, tanssiminen, keskiaikavaatteet ja saviastioista syöminen. Miltä tuntui askarrella ensimmäistä omaa asuaan (joka oli liikuttava niin historiallisuudeltaan kuin käsityöjäljeltäänkin*)), johon piti tapahtumien välillä kotonakin pukeutua ja fiilistellä esimerkiksi juuri tuon Hedningarnan tahtiin.

Trä ei varsinaisesti sisällä keskiaikaista, vaan keskiaikaisvaikutteista musiikkia. Mutta sitä silloin tapahtumissa kuunneltiin, eikä parempaa osattu kaivata. Sama periaate päti lähestulkoon kaikkeen muuhunkin.

Harrastuksen alkuaikoihin on välillä hyvä palata. Se auttaa muistamaan, millaista aloittaminen on ja miten kiva harrastus on kyseessä. Samalla huomaa miten paljon sitä on kehittynyt!

Lisäksi siitä on hyötyä pohtiessaan sitä, miksi tätä ylipäänsä harrastaa ja miten tuli lähdettyä mukaan. Ja miksi joku muu lähtisi. Omat syyt harrastaa ovat muuttuneet vuosien myötä. Mutta on siellä mukana sitä samaakin.

Olin 90-luvun puolivälissä tyypillinen pikkukaupungin teini. Olin erittäin tylsistynyt, noin yleisesti ottaen. Kun välitunnilla  kysyttiin kiinnostaisivatko keskiaikaiset tanssit, vastasin myöntävästi. Hitto, olisin varmaankin vastannut myöntävästi mihin tahansa, mikä kuulosti erikoiselta, jännältä ja vaihtelua tuovalta. Onneksi kukaan ei kysynyt, kiinnostaako esmes napalmin keittäminen. (Tai no, tuli sitäkin kerran valmistettua, ihan silkasta tekemisen puutteesta.)

Pohjalla tietenkin vaikutti se, että olin erittäin kiinnostunut historiasta ja arkeologiasta. Lisäksi enteenä voidaan pitää sitä, että lapsena rakastin pukeutumisleikkejä, erityisesti historiateemaisia. Mutta olin kyllä silloin vielä kiinnostuneempi antiikin ajoista kuin keskiajasta. Puhumattakaan siitä, että inhosin käsitöitä.

Tällä tavalla kuitenkin lipsahdin keskiaikaharrastuksen pariin. Tanssiharjoitukset johtivat ensimmäisen puvun valmistamiseen, tapahtumaan sekä alkuun oman tietämyksen ja varustetason kartuttamisessa. Ja tietenkin siihen, että tuli tutustuttua aivan mahtaviin ihmisiin.

Mutta mikä sitten on pitänyt harratusta mukana matkassa kaikki nämä vuodet (13)? Aikuiselämäni on ollut kaikkea muuta kuin tylsää, joten olisi ollut mahdollista jättää tämä aikaa vievä harrastus.

Tärkeimpänä syynä ovat varmaankin ihmiset, joiden kanssa löytyy kiehtovalla tavalla yhteinen sävel varsin erilaisista taustoista ja elämäntilanteista huolimatta. Keskiaikaharrastus on hauska myös siksi, että se on niin erilaista kuin muut päivittäiset puuhat. On rentouttavaa tehdä asioita, joista ei voi sanoa olevan mitään Järkevää Hyötyä ™. Harrastuksen kautta voin myös toteuttaa luovuuttani ja taiteellisia taipumuksia, jotka muuten jäisivät retuperälle. Ja samalla voin syventää kiinnostustani historiaan ja arkeologiaan, joista en lopulta halunnut ammattia.

Kyselin kerran leirillä ihmisiltä näitä samoja asioita. Vastauksia oli kiehtovaa kuulla. Ajattelin jatkaa tätä pienimuotoista kyselytutkimustani kysymällä teiltä rakkaat lukijat, näitä samoja kysymyksiä:

Miksi lähditte mukaan keskiaikaharrastukseen?
Miten mukaan lähteminen tapahtui? Millaista aloittaminen oli?
Mikä teidät on saanut jatkamaan harrastamista?

*) Ensimmäinen itse tekemäni keskiaika-asu oli lakana- ja housukankaista valmistettu mekko – helvetinikkunakokonaisuus, joka oli koristeltu koristenauhalla ja mustalla tekoturkiksella. Ohjeet sen tekemiseen löysin seuran lehdestä. Nyöritys oli toteutettu mielikuvituksellisesti silkkinauhan avulla.  Mekko oli liian lyhyt ja kapea, päällysmekko taas niin suuri, että sitä saattoi käyttää minkä kokoinen keskiaikaharrastaja tahansa. Oih! Voih!

5 Replies to “Aikamatkustamista”

  1. Lukiossa ollessa havahduin huomaaman, että kaikki ne oikeasti kivat ihmiset joiden kanssa haluan muutenkin viettää aikaa harrastavat keskiaikaa. Meni kuitenkin vuosi ennen kuin uskalsimme yhdessä T:n kanssa lähteä mukaan harrastukseen. Kaikilla kavereilla siihen aikaan, jotka harrastivat keskiaikaa oli myös vahva roolipelitausta, kuten meillä. Olin lukioaikana kiinnostunut historiasta, mutta en kuitenkaan mitenkään erityisen innokkaasti (ehkä kiinnostukseen vaikutusta oli hyvällä historianopettajalla?). Lapsena kuvittelin kaverin kanssa metsässä istuskellessa kaikkia keiju ja menninkäisjuttuja ja piirrettiin paljon kuvia vaatteista. Erityisen sydäntä lähellä oli empire-tyyliset mekot. Eli kai se sitten oli musiikki, joka alun perin oli syypää minulla keskiaikaharrastuksen aloittamiseen. Sillä samaisella pienellä paikkakunnalla oli voimissaan musisointiperinne ja sitä kautta oli helppo ujuttautua mukaan (kun on musiikkiopisto ja musiikkiluokkataustaa myös). Nojoo tästä voisi kirjoittaa romaanin :D. Aluksi pelkäsimme kovin, että emme pääsisi mukaan keskiaikaharrastajien tiiviiseen porukkaan, mutta niin ei sitten kuitenkaan käynyt. Se mikä saa jatkamaan harrastusta on jatkuva mahdollisuus uuden oppimiseen ja tietysti ihmiset ja harrastuksen sosiaalisuus. Sillä ei kuitenkaan enää näytä olevan merkitystä sattuuko olemaan tapahtumissa samaan aikaan parhaimpien kavereiden kanssa. Alussa saattoi pelottaa, jos tiesi että tapahtumaan ei tule ketään ”henkiystäviä”. Niin, harrastuksen olen aloittanut pyöreästi 10 vuotta sitten.

  2. Tätä kysytään usein, siis että miten olet ruvennut harrastamaan. Höh. Lapsena jo viiletin kylpyviitta lepattaen ja leikin että olen ritari. Nyt isona tyttönä jätän mielelläni maailman pelastamisen vääräuskoisilta miehille ja keskityn käsitöihin ja hellahommiin.
    Toden teolla se alkoi Gotlannin reissulta. Näin kuvia Visbyn keskiaikaviikoilta ja sekosin. Seuraavana vuonna olinkin jo pellavamekossa siellä seoassa. Se oli menoa.
    Eka mekkoni on Euran kaavalla tehty pellavamekko, essu vihreää pellavaa. Peplos vihreää villaa. Näin siksi, että satuin kysymään ohjeita ekaa mekkoa varten Mintulta, joka on vaatettanut kokonaisen viikinkilaivan miehistöä. Kolttu on yhä käytössä Sotkan kyydissä. Se on ihanan nokinen ja tervainen.
    Nyt nautin jatkuvasta oppimisesta etenkin tällä käsityön laajalla saralla.
    Ja on ne ihmisetkin ihan kivoja : )

  3. Itse lähdin kanssa mukaan teini-ikäisenä tanssiharrastuksen kautta, olin harrastanut jonkun aikaa historiallisia tansseja kaverien yllyttämänä ja sinne treeneihin tuli muutama Jyväskylään juuri muuttanut harrastaja, löytyisikö innokkaita oman kylän perustamista varten. Aikaisemmin olin muutaman kerran harrastanut roolipelejä, mutta tunsin vahvasti, ettei se ollut minun juttuni, koska lyhyitten larppien aikana en päässyt jotenkin syventymään tarpeeksi hahmoon ja hänen elämäänsä. Keskiaikaseurasta luin jo lapsena jonkun lehtijutun ja muistelen ajatelleeni jo silloin, että tuollaiseen toimintaan olisi mukava lähteä mukaan sitten isompana.

    Aloittaessani olin aikamoinen teini, joka ehkä samoin kaipasi jotain vaihtelua elämäänsä. Olin lapsesta saakka harrastanut intohimoisesti käsitöitä kotona illat kudin tai kirjonta kädessä nyhjöttäen, joten keskiaiseuran aloittaminen oli siinä mielessä vapauttava kokemus, että tajusi ettei ollut yksin käsityöintoilunsa kanssa ja pääsi tekemään niitä yhdessä porukalla ja samalla juoruten. Ja ennen kaikkea pääsi oikeasti käyttämään niitä käsitöitä jossain.

    Seuran yhteisöllisyys ja ihmisten ystävällisyys uusia mistään mitään tietämättömiä harrastajia kohtaan teki myös vaikutuksen. Muutenkin olin lapsesta saakka tosi kiinnostunut historiasta ja puvustuksesta, ahmien aiheesta tietoa jo kauan ennen seuran aloittamista. Aloittaessani tunsin siis vahvasti päässeeni samanhenkiseen porukkaan ja samalla tiellä ollaan edelleen…

  4. Lähdin mukaan etsiessäni bofferointia aidompaa simulaatiota keskiaikaisesta taistelusta. Rottinkimatsaus tarjosi sitä, ja alun kustannukset olivat täysin pa jatko-opiskelijan siedettävissä. Lisäksi suhteellisen kova kontakti tuntui motivoivalta.

    Mutta kiinni jäin kun pojat demon (perjantaina) jälkeisenä sunnuntaina soittivat olevansa pajalla ja pyysivät katsomaan menoa. Saman viikon lopulla minulla oli jalkasuojat ja ekat mustelmat. Ekassa tapahtumassa olin ehkä kuukautta – kahta myöhemmin (Sydäri 2001)

    Historiaan ja keskiaikaan olin koukuttunut jo koulupoikana. Se mikä pitää seuratoiminnassa tiiviisti kiinni on se porukka, johon täällä on tutustunut. Omassa toiminnassa yritän pikku hiljaa edetä historian elävöittämisen suuntaan, mutta tie purismiin on kivinen ja houkutuksena on kovin usein tehdä kompromisseja helpomman kaavan mukaan. Hiljakseen. Seuraavaksi puutyöt puusta liimapuun sijaan.

  5. Miksi? No kun ylipäänsä sai tietää sen olevan mahdollista – että jotkut tekivät sitä, mitä lapsena itsekin, yhä aikuisena, ja sekaan sai mennä. Niin että sitten vain ilmoittauduttiin, ja sitten muutinkin pian omilleni ja Hukkaan.

    Alkuaikoina eniten kiehtoivat tunnelma, arjen jättäminen taakse, seuran kulttuurin uutuus itselle sekä kai tanssi (silloin kun tanssi oli vielä hauskaa ja sosiaalista eikä vain niille, jotka opettelevat kymmeniä tansseja). Toisaalta olin useamman harrastuksen ristipaineissa – mm. larppaajana keskiaikaseuralainen, SCA:ssa larppaaja – ja tunsin aina olevani myös siinä väliinputoaja, mitä kaipasin. Selvästikään se ei kuitenkaan ollut myöskään sitä, mitä kapeampaan historiaan keskittyvän rinnakkaisseuran perustajat kaipasivat, koska sekin on minusta ihan kiva, mutta ei sen lähempänä.

    Mikä sai jäämään? Vaikea kysymys, enkä tiedä, saisinko ollenkaan vastata, kun tiedän, että vastaus on ristiriitainen – kun olen välillä pitänyt taukoakin, ja oman harrastustavan etsiminen tuntuu jatkuvan aina vain. Kai minä yhäkin kaipaan eniten niitä ritariromantiikkaleikkejä ja kokonaisvaltaista tunnelmaa, ja toivon sitä joka kerta. Ja enemmän henkistä kulttuuria kuin sitä tällä hetkellä onnistun löytämään (tai selvästikään itse tekemään – mutta ainakin minä yritin, ja toisaalla sitten saivat sen teatteripuolenkin näköjään liikkeelle). Arvostan oikeaa tietoa keskiajasta ja sen kulttuurista, materiaalisesta myös, mutta tapahtumissa jotenkin tahtoisin enemmän sitä… no, sitä kokonaisuutta. Ja oppia sitten harrastuspiireissä (jos vain niissä joku kävisi – eipä niin että sitten käyn itsekään). Käsitöiden korostuneisuus ahdistaa, koska koen sitten olevani huonompi, kun en halua käyttää koko vapaa-aikaani niihin – ja toisaalta olen vakaasti sitä mieltä, että keskiaika ja renessanssi olivat niin paljon muutakin. Toisaalta en myöskään tahdo pakottaa ketään leikkimään persoonaleikkiä yhtään enempää kuin haluavat, koska se on keinotekoista. Ihmiset seurassa ovat mukavia ja hienoja (vaikka nyt kaikkein omimmat ihmiset sattuvatkin olemaan muualla), ja on kiva tuntea heitä ihan oikeasti.

    Tunnen koko ajan turhautuvani tämän kysymyksen kanssa, ja siksi uskallan tässä sanoa sen, vaikka se ehkä onkin sopimattoman negatiivissävyistä. En tunnu saavan sitä, mitä haen – en silloinkaan, kun itse mielestäni annan parastani (on selvä, ettei mitään saa silloin, kun ei ehdi olla mukana ollenkaan). Joten en oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.