Napeista ja pimeydestä

Mekossa on nyt kaikki napinlävet ja napinaukot kiinni. Jee! Nyt pitää pinnistellä, ettei seuraava inspiraatio iske taas jonkun nappimegaspektaakkelin kohdalla. (Toisaalta näin kyllä yhdessä saksalaisessa käsikirjoituksessa ihanan maahan asti napitetun päällysmekon, jossa oli koristeleikatut koristesuikaleet hihoissa…)

Tähän vielä työn alla olevaan mekkoon pitää vielä kiinnittää tippetit, fiksailla hieman kaula-aukkoa ja muita pikku yksityiskohtia. Alunperin olin ajatellut osallistua sillä ensi viikonlopun käsityökisaan, mutta tietokoneen hajoaminen pisti aikataulut ja suunnitelmat uusiksia. Nyt neulakoin uudella koneella, mutta kilpaileminen jää tällä kertaa väliin. Koneen vaihdossa on ollut sen verran projektia, että viimeistely ja koko projektin dokumentoinnin paperille saattaminen jäi väliin.

Mutta mekkoon olen kyllä tyytyväinen. Olen erityisen helpottunut siitä, että alunperin edestä umpinaisen mekon etusaumaan jätetty reilu saumanvara riitti niin hyvin napituksen tekemiseen. Olin aivan varma, että tänään käykin ilmi, ettei mekko mene kiinni rintojen kohdalta.

(Tässä samalla Jennille vastaus) Yleensä en ihmeemmin varaa erikseen saumanvaraa napitusta varten jommallekummalle puolelle enemmän, niinkuin käsityötunneilla opetettiin. Keskiajan napitukset tehdään vähän eri tavoin kuin nykyiset, siksi nille ei tarvitse varata varaa erikseen. Napit kiinnitetään kankaan reunaan tai hyvin lähelle sitä,  samoin napinlävet tehdään lähemmäksi kuin nykyään pidettäisiin järkevänä. Viimeisimmässä napituksessa laitoin ne alle puolen sentin etäisyydelle reunasta. Siksi napinläpien reunaa onkin järkevää vahvistaa laittamalla kankaan reunaan nyöri taikka lautanauha. (Vaikka en ole yhtään vahvistamatontakaan napinläpeä tähän mennessä repäissyt.)

###

Toisaalla uutisissa – Olen huomioinut miten keskiaika on saanut huonoa julkisuutta viimeaikaisessa keskustelussa Alma Median harjoittamasta idioottimaisesta syrjinnästä. On puhuttu miten Alman Telanteen arvomaailma olisi “suoraan keskiajalta” tai että “eihän Lapissa eletä pimeää keskiaikaa”.

Keskiajan ystävää tietenkin aina kismittää, kun keskiajasta puhutaan synonyyminä kauheimmalle mitä voidaan keksiä. Onneksi luin Vihreästä Langasta, että Hannele Klemettilä on julkaissut juuri sopivaan saumaan kirjan keskiajan julmuudesta. Kirjassa Klemettilä ilmeisesti oikoo monia vallitsevia käsityksiä keskiajan kohtuuttomuudesta, ikävyydestä ja pimeydestä. Pitänee tsekata.

5 Replies to “Napeista ja pimeydestä”

  1. Kiitos vastauksesta! :)

    Kyllä, keskiajan väärinkäyttö kismittää joka kerta, vielä kun siihen syyllistyvät myös fiksut ja akateemisesti koulutetut ihmiset. Ilmeisesti pari kesää sitten oli Aboa Vetuksen johtajatar todennut haastattelussa, että keskiajalla vaatteet pestiin kerran vuodessa samalla kun ihmisetkin peseytyivät. Ja hän sentään johtaa 1500-luvun Turkua esittelevää museota.

    Jännää myös, että “keskiaikainen” tuntuu olevan synonyymi sellaisillekin ilmiöille, mitkä ovat jatkuneet pitkälle teollistumiseen tai maailmansotiin asti. Ei lesbopareja katsottu hyvällä vielä 50 vuotta sitten, jolloin keskiaika taatusti oli jo loppunut. Ja keskiajan dissaaminen sekin on jo 500 vuotta vanha ajatus. Keksisivät jotain uutta.

  2. Joo! Tämä on yksi lempi-ärsykkeitäni.

    Se, että ammatti-ihmiset, joiden pitäisi tietää paremmin, levittelevät näitä keskiaika-ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä esim. museokierroksilla! Miksi, kysyn vaan? Keskiaika realistisena on ihan yhtä viihdyttävä kuin nämä harhakäsitykset.

    Mieleen tulee kun esimerkiksi Turun linnassa opas esitti (oltiin duunin kanssa siellä matkalla) että 1500-luvulla muoti oli kuulkaas sellasta, että naiset kulki rinnat paljaina! (Siis mitä?!!) Saan vieläkin kuulla siitä, miten mielenkiintoiseksi se kierros veti mun ilmeen.

    Mutta mitä sellaisissa tilanteissa sitten tulisi tehdä? Huutaa että “Kuulkaas rouva ammattilaisopas, minä olen HARRASTAJA, eikä se noin mennyt!!” :D

  3. Oooaaww! Nyt meni uusiksi kaikki 1500-luvun puolelle menevät vaatteeni.

    Perhanan perhana.

    Ja talvikin vielä tulossa, pakko kai pysytellä vain sisätiloissa.

    Höh.

  4. Hyvärin Janilla ja Sirulla on hauska tapa tehdä huomautukset noissa edellä kuvatuissa tilanteissa.
    “Ah, miten mielenkiintoista. Mistä lähteestä saitte tiedon… kun meidän tietojemme mukaan… ”
    Jani on saanut useita museoihmisiä hiljaiseksi ihmettelemällä esimerkiksi että “miksi ihmiset eivät muka peseytyneet, kun vaikkapa Tukholmasta on lähteitä siitä, että rantaviivassa oli saunoja vierivieressä”. Ja Tukholmassa viikinkinäyttelyssä Jani kävi oikomassa miekka-asioitakin…
    Janin tietopojhja on uskomaton ja saamme nauttia viikinkiaikaisen laivamme matkoilla näistä kertomuksista.
    “Niin, tämähän ei ole viikinkilaiva, vaan muinaissuomalainen uisko”, kuuluu yksi hänen mantroistaan.
    Siis lyhyesti: jos on varma omasta asiastaan, museon oppaalle voi ihan hyvin sanoa että ei muutes pidä paikkaansa.

  5. Olen samaa mieltä Sahran kanssa. Jos opas puhuu puppua, on hyvä oikaista, ettei asian väärä levitys jatku. On vaan sitten eri asia miten homman hoitaa. Itse opastaessani olen oppinut paljon saamistani kommenteista. Ehkä paras tapa on palata asiaan kierroksen jälkeen, tai riippuu tilanteesta, ryhmän koosta, opastuksen luonteesta… Niinkun tiedämme, voi kommenttejakin esittää niin monella tavalla.

    Eri asia onkin sitten se, mistä oppaat nuo käsityksensä saavat? Tuskin nyt kuitenkaan tahallaan puhuvat läpiä päähänsä.

    Kruununturnajaisissa nähdään, siellä sitten prinsessaleikkiä :0D , jos ihmeitä tapahtuu.

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.