Opettavainen tarina 1


Siis aargh, Neulakko oli taas kadoksissa melkein vuorokauden! Kyseessä taisi olla joku toistaiseksi määrittelemätön palvelinperäinen ongelma. On kurjaa kun selain herjaa ettei palvelinta löydy, eikä itse voi tehdä muuta kuin toivoa, että koko sivusto löytyy taas mahdollisimman pian eikä mitään ole hävinnyt.

Nyt opettavaiseen osuuteen:

Ensi viikonloppuna on tapahtuma ja päässä alkaa pyöriä tuttu rallatus: mullei ole sinne mitään uutta päällepantavaa…

Historianuudelleenelävöittäjillä tuntuu olevan juhlien alla ongelmana ei niinkään päällepantavan puute vaan se, että joka kokoontumiseen olisi niin ihanaa viedä jotain uutta. On huippua vetäistä ylleen uusi asuste, askeltaa sen kanssa saliin, saada kommentteja ja tilaisuuden keskustella uudesta asustaan. Tämä on kuitenkin hyvin ongelmallista, kahdesta syystä.

1) Keskiaikavaatteet (ym. romppeet) täyttävät helposti koko asunnon, jos niitä tekee paljon. (Niiden tekeminen täyttää myös helposti koko kalenterin, mutta sehän ei sinänsä ole ongelma.)

2) Ongelmallisempaa on, ettei mikään projekti yleensä valmistu hyvissä ajoin ennen juhlia. Siinä on kyseessä jokin metafyysinen lainalaisuus. Siksi on tavallista, että hommia survotaan kasaan maanisella vimmalla viime tingassa: torstain ja perjantain välisenä yönä, matkalla autossa ja tapahtumapaikalla perjantai-iltana.

Tässä on se ongelma, että väsyneenä ja kiireessä tekee aivan to-del-la hienoja ja järkeviä ratkaisuja. Myös käsityön jälki on yleensä häikäisevää. Not!

Olen monta kertaa vakaasti päättänyt, etten rupea hötkimään projektieni kanssa ja menen tapahtumaan vanhoissa rääsyissä.

Välillä lipsun periaatteestani.

Mainio esimerkki on Uuden Punaisen helma. Keksin (vetoan tilapäiseen mielenhäiriöön) että tekaisen mekon valmiiksi viime kesäkuun englanninmatkalle. Ei tullut valmista. Kotiuduttuani vannoin tekeväni mekon loppuun kunnolla. Se valmistuikin vasta elokuussa, mutta sen huolella tehdyt yksityiskohdat miellyttävät silmääni vuosien ajan.

Olin kuitenkin paniikkiompelun aikana päättänyt, että käännän helman sisään reilusti ylimääräistä, mikäli helma on tullut käännettyä liian lyhyeksi. Krhm. (ks. yllä mielenhäiriöstä.) Ajatuksena oli kai, että ompelen sen sitten joskus kunnolla uudestaan. Tämä on tyypillistä, mutta se sittenjoskus tulee vain valitettavan harvoin.

Nyt sen oli kuitenkin pakko tulla. Helma veti, kiemursi, lörpsötti ja myös painoi julmetusti. Siellä sauman sisässä oli nimittäin parhaimmillaan 10 senttiä ylimääräistä kangasta!

Helma auki, sakset käteen, neuloja kehiin ja ompelemaan helmaa.

helmat.jpg
Näin paljon ylimääräistä kangasta raksin pois. Mekko on noin 100g kevyempi ja helmaakin kehtaa näyttää.

Niin ja tosiaan – tällä kertaa on uutta päällepantavaa. Uuden helman lisäksi myös uusi myssy, jonka olin melkein unohtanut. Ja viitaakin on vähän uudistettu. Mutta siitä lisää toiste.


Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

One thought on “Opettavainen tarina

  • Sahra

    Aah, tiedän niin tuon tunteen!
    Nyt kun ollaan menossa Sydäriin, olisi kaksi vaihtoehtoa: laittaako muikkarit että voi pitoihin laittaa ihan kokonaan uuden vaatekerran, vai sitten se helvari-kokonaisuus häistä. Ja jos päätyy helvariin, niin kehtaako laittaa myös helmihunnun vai onko se liian hieno.
    Eikun oikeasti on mahtavaa kun ongelma on näin päin. Mundispuolella takana ovat ne ajat, jolloin kaapissa piti olla kokkarimekkoja, pikkumustia ja jopa pitkiä iltapukuja töiden takia, kun on laukannut kaikenmaailman gaalat läpi. Siellä se Linnan juhlien mekkokin roikkuu komerossa käyttämättömänä. Kaikki muut koreat koltut olen pistänyt (liian pieninä) eteenpäin, mutta sen yhden säästin.
    Nyt on sitten niin, että kun tulee joku tilaisuus, ei ole mitään päällepantavaa… tulee nimittäin käytettyä kaikki rahat ja tarmo joihinkin villakankaisiin…
    Sun punainen on niin hieno, että se on joka kerta kuin uusi ja ihmeteltävän ihana.
    Ei voi kuin haaveilla että joskus pystyisi itse siihen samaan.