Ei sittenkään niin kummallinen myssy

Jos ihmettelette, mikä käsityövimma minua riivaa – vastaus on yksinkertainen. Hajotin jalkani. En voi mennä töihin, ulos tai muuallekaan. Mutta ompelemaan pystyn.

Eilen askartelin myssyn, joka on tehty pyhän Birgitan pyhäinjäännösmyssyn mukaaan. Uusimmassa Medieval Clothing and Textilesissa on kelpo artikkeli alkuperäisestä myssystä. Se kattaa myssyn alkuperäisen käyttötarkoituksen arvioinnin (oliko naisten myssy, käyttivätkö naiset myssyjä – käyttivät), myssyn rakenteen ja kirjonnan kuvailemisen. Suorastaan syyhytti päästä kokeilemaan, millainen myssy näillä uusilla tiedoilla tulee.

No, niiden avulla myssyn pystyy tekaisemaan tuosta vain. Se oli mukava yhden iltapäivän projekti. Tosin en tehnyt tähän versioon mitään kirjailuja, sillä halusin pikemminkin kokeilla, saisinko nyt toimivan version.

Sain! Siitä tuli ihastuttava, snadi myssy. Näitä teen lisää.

Olen aikaisemminkin pähkinyt Birgitan myssyn parissa. Minulla on edellinen siitä tehty tutkimus vuodelta 1971. Sen suurin puute uudelleenelävöittäjän kannalta on, ettei artikkelissa ole mittoja, eikä tarkempia tietoja myssyn mallista. Yritin tehdä sen perusteella itselleni myssyn, mutta siitä tuli kummallisen lörppänä ja ennen kaikkea liian iso. Olin selvästikin ajatellut, että malli on jotain paljon monimutkaisempaa.

Nyt Dahl ja Sturtewagen analysoivat artikkelissaan, että edellisen analyysin arviot myssyn käyttötavasta ovat liian värittyneitä miesten pellavamyssyistä eli coifeista (joita näkyy taiteessakin paljon enemmän). Naisten myssyä käytettiin toisella tavalla, ei leuan alle sidottuna vaan niskaan solmittuna. Tästä näkökulmasta seitsemänkymmentäluvun rekonstruktio olikin virheellinen ja harhaanjohtava. Uuden tulkinnan mukaan hattua käytettiin enemmänkin tällä tavalla kuin nämä Mooseslasta jokeen laskevat naiset tässä 1250-luvulta (noin) peräisin olevassa Majiekowski-Raamatun kuvassa.

Tulkinta on nokkela ja toimiva. Tein noin 120 senttiä pitkän nauhan, jonka sidoin samalla tavalla päälakeni ympärille. Myssy on päässä ja pysyy. Siihen saa hunnut neulattua kiinni varmaankin todella hyvin. Itse myssyn tein ehkä aavistuksen liian pieneksi, sillä noudatin kurillani alkuperäisen mittoja. Syvyyttä laitan seuraavaan enemmän.

Se on kyllä käyttökelpoinen ja hyvä nyt, mutta jos päässä olisi vähänkin enemmän tukkaa, se voisi olla ahdas. Itse asiassa vaikka myssy muistuttaa originaalia tosi paljon, se ei hiusten/lettien puutteen takia näytä päässä samalta kuin nuo käsikirjoitusten myssyt. Samaa on pohdittu täällä Historiska värdarin foorumin myssyketjussa. Sieltä löytyy myös selventävä kuva siitä, miltä myssy näyttä ilman tukkaa ja tukan kanssa.

Tässä myssyni Garland-valaisimen päässä:

myssy

Medieval Textiles and Clothing 4 kannattaa siis hankkia, nyt kun niitä vielä saa. Myssyjuttujen lisäksi siinä on kiintoisa artikkeli Grönlannin puvuista ja miten ne on todennäköisesti leikattu. En tiennytkään, että on laajalle levinnyt käsitys, että 12-kiilan mekon sivukiilat olisi leikattu valmiiksi nykyisen mallisina. Olen aina ajatellut, että nehän on selvästi olleet geometrisia muotoja, jotka on muotoiltu käyttäjän mukaan, ts. istutettu. No, olen ollut ilmeisesti oikeassa, ainakin jos tähän artikkeliin on uskominen. ;)
Myös juttu pohjoismaisten arkeologisista kaivauksista löydettyjen tekstiilien visuaalisesta vertailusta on tosi hyvä ja kiinnostava.

Jos harrastetaan niin sitten harrastetaan

Englannissa oli siis ihanaa. Loma alkoi museoiden ja kirjakauppojen koluamisella. Museoista kerron myöhemmin kuvien kanssa. Kirjakaupat olivat valikoimaltaan mahtavia. Historiahyllyn kirjojen aihevalikoima todella laaja. Tuntui, ettei mikään elämän detalji ollut niin pieni, etteikö siitä olisi voinut löytää kirjaa.

Kirjakaupoista jäivät mieleen erityisesti Foyles (silkan kokonsa ja valikoimansa puolesta) sekä Books for Cooks (asialle omistautuneisuutensa ja erikoistuneisuutensa puolesta). Jälkimmäisen vierestä löytyi vielä maustekauppa The Spice Shop, jonka valikoimista löytyi kauan kaivattuja keskiajan mausteita: Grains of Paradisea ja Cubebia, pippureita molemmat.

Museoiden kirjakaupoistakin löytyi yhtä ja toista. Museum of Londonin kauppa oli mielestäni reissumme museokaupoista paras. Siellä oli riittämiin sekä kekseliästä museotuliaista että laaja valikoima hyviä alan kirjoja. V&A:n kaupassa kirjat olivat mielikuvituksellisessa järjestyksessä. Sieltä oli vaikeaa etsiä, sillä kauppa oli suuri kuten museokin. British Museumissa oli paljon kirjoja varhaisemmilta ajoilta, mutta myös keskiaikaa, tekstiileitä ja muotia.

Mukaani tarttui Dressing the Past (joka on Kööpenhaminan tekstiilitutkimuskeskuksen julkaisu), Medieval Clothing and Textiles 4 (joka on ollut tähän mennessä todella mainio numero kyseistä julkaisusarjaa) sekä matkalukemiseksi viihdyttävä Terry Jones’s Medieval Lives (joka pistää mutkia vähän suoriksi, mutta on hauskaa luettavaa).

****

Viikonloppu vierähti paikallisessa keskiaikatapahtumassa. Ulkomailla harrastaminen on mielenkiintoista. Vaikka Englanti on historiallisen uudelleenelävoittämisen kärkimaa, tapahtuman joidenkin osallistujien keskiaikaisuuden kanssa oli vähän niin ja näin. Tyypit kulki siellä esimerkiksi isot trendiaurinkolasit päässä tai muoviset rantaflipflopit jalassa. Tietynlainen multihuipennus oli myös nainen, jolla oli yllään violetista satiinista tehty, kultanauhalla koristeltu Euran mekon tyyppinen päällyspuku, jossa alla ei näyttänyt olevan (luoja paratkoon) mitään. Siksi ei kai ollutkaan mikään ihme, että kuulimme ystävien kanssa jatkuvasti oikealta ja vasemmalta kehuja siitä, miten hienolta näytimme. Kaiken huipuksi sain erityismaininnan autenttisuudesta. (Niin ja hei, Neulakostakin tuttu napitettu ja kirjottu huppu voitti tiede- ja taidekilpailun.)

Se sai minut miettimään tätä autenttisuusasiaa enemmänkin. Olen kauan ajatellut niin, että jos harrastetaan keskiaikaa, niin sitten harrastetaan. Tarkoitan tällä useimmiten sitä, että haluan selvittää miten asiat on tehty ja tehdä itse mahdollisimman samalla tavalla. En esimerkiksi halua nähdä tavattomasti vaivaa siinä, että yritän väsätä lähtökohtaisesti epäkeskiaikaisia asioita jotenkin keskiaikaisen näköisiksi. Ennemmin teen koko homman keskiaikaiseen tapaan. Siis esimerkiksi vaikka kaadan viinini ennemmin kannuun kuin väsään pussin, johon piilotan pullon. (Näin helpon ja arkipäiväisen asian mainitakseni.)

Eikä keskiaikaisesti tekemään pyrkiminen usein edes ole vaikeampaa, vaikka niin tunnutaan herkästi uskovan. Useimmiten se on lähinnä erilaista. Mutta aina siinä oppii jotain uutta kivaa.

Olin viikonloppuna luennolla, joka kertoi keskiaikaisesta leirielämästä. Se oli kiva luento, mutta mainostus siitä miten sitä ja sitä asiaa ei kannata tehdä keskiaikaisesti alkoi lopulta nyppimään. Sellainen keskiaikaharrastajan suusta kuulostaa kovin absurdilta.

On tietenkin monta syytä olla tekemättä asioita keskiaikaisesti. Ne ovat yleensä: ettei tiedä, ettei osaa tai ettei välitä. Ensimmäiset syyt ovat täysin ymmärrettäviä, enkä todellakaan dissaa niitä, jotka eivät vielä tiedä tai taida jotain. Tärkeintä on, että yrittää. Eihän kukaan ole valmis aloittaessaan, eikä valmis ole itse asiassa koskaan. Sillä niihän se menee: mitä enemmän tietää, sitä enemmän huomaa miten vähän voi ylipäänsä tietää.

Onneksi nyt internetin takia näihin on niin paljon helpompi puuttua. Tietoa on nykyään niin helposti saatavilla. On sivustoja, kirjoja saatavilla ja paljon tavaroita valmiina ostettavissa. Ja tekemällä todistetusti oppii. (nimimerkki XXXL-kokoisen helvetinikkunamekon housukankaasta valmistamisesta aloittanut)

Jos ei välitä, niin sitä on vaikeampi auttaa. Siinä vaan miettii, että miksi ihmeessä harrastaa keskiaikaa jos ei siitä niin välitä? Esimerkiksi autot eivät kiinnosta minua – joten – en harrasta esmes autourheilua. Loogista.

Kurpposet ja patinukset

Turussa väitellään tohtoriksi mielenkiintoisesta aiheesta – keskiajan Turun kengistä. Janne Harjulan väikkäri ”Before the Heels. Footwear and shoemaking in Turku in the Middle Ages and at the Beginning of the Early Modern Period” päätyy toivottavasti jossakin vaiheessa hyppysiini.

Vaikka kengät eivät varsinaista erityisalaani ole, (ainakaan mitä niiden valmistamiseen tulee – kaapissa odottaa edelleen surkea puoliommeltu kengänpala) ne ovat tärkeä osa muotia. Se, mitä Turun kenkälöydöistä olen nähnyt, on näyttänyt varsin tutulta ulkomaalaisesta kirjallisuudesta. Turun löydöissä näkyy kenkämuodin samankaltaisuus verrattuna paljon suurempien metropolien kenkälöytöihin.

Lisäksi arkeologiset kenkälöydöt kertovat lähes intiimisti käyttäjästään: askelluksesta, jalan muodoista ja mahdollisista epämuodostumista.

###

Turun Sanomien artikkelia lukiessa tuli opittua uusia sanoja tutuista asioista.
Historian uudelleenelävöittämisporukoissa on havaittavissa hassu, mutta varsin ymmärrettävä hämmennys liittyen termistöön. Esineet ja asiat tunnetaan perinpohjin, muttei tiedetä miksi niitä sanottaisi. Koska asioista luetaan vieraskielisistä kirjoista tai verkkosivuilta, suomenkieliset sanat asioille jäävät uupumaan. Niitä korvaamaan keksitään lempinimiä ja omia väännöksiä.

Esimerkiksi hihaton päällysmekko jossa on isot kädentiet on helvetinikkuna eli kotoisasti helvari. Huppu jossa on pitkä häntä (liripipe) on liripiiippa, nahkapalasta rypytetyt kengät ovat karjalanpiirakkatossut ja niin edelleen.

Tai sitten käytetään vieraskielistä termistöä sikinsokin suomen kanssa. On cotehardieita, houppelandeja (eli huppiksia), coteja, juponeja, gambesoneja ynnä muita. Tulee asia  selväksi niinkin. Lisäksi vaatekappaleiden nimet matkustivat alkuperämaistaan muodin mukana keskiajallakin. Ruotsalaisissa testamenteissa vaatteista käytettiin periaatteessa ranskankielisiä ilmaisuja ja niin edespäin.

Mutta silti aina herkuttelen ja makustelen sanoja kun kuulen keksityn suomenkielisiä nimiä näille rakkaille lapsosille.

Kenkäväitöskirjasta löytyvät ainakin vanhan kunnon kurpposen (karjalanpiirakkatossut) lisäksi patinukset (patiinit) ja tiittikärjet/pitkäkärjet (kärsäkengät).

Pitäisi varmaan ruveta keräämään jotain sanastoa näistä vaatetussanoista. Esimerkiksi kaipaan kovasti sanaa sukille, siis villakankaasta ommelluille hose-sukille. Niitä ei voi sanoa villasukiksi, koska kaikille tulee mieleen kudottu villasukka. Ja hosesta puhuminen kuulostaa urpolta.

Kysymys lukijoille:
Miksi nimitätte keskiaikavaatteitanne?

Odottelua

Postimyyntipakettia odottelevan aika venyy. Jossain tuolla reissaa paketti, jossa on tinaniittejä, silkkilankaa, villoja, pellavia, ompeluvahaa ynnä muita ihanuuksia. Kimppapaketissa juuri minua odottaa 4 metriä sekä pellavaa että villaa. Toivottavasti ne ehtisivät pääsiäiseksi!

Muutakin odoteltavaa näemmä on: Medieval Textiles and Clothing-sarjan seuraava osa vaikuttaa todella kiinnostavalle. Numerossa keskitytään päähineisiin, mm. pyhän Birgitan myssyyn. Askartelin itselleni sellaisen pari vuotta sitten Birgittareliikkien luettelon avulla. Se oli vaikeaa, sillä artikkelin kuvituksen perusteella oli todella hankalaa saada käsitystä siitä, minkä muotoisista kappaleista myssy on tehty. Omastani tuli lopulta vähän liian iso. Ystävä sai tehtyä sievemmän, pienemmän ja napakamman version. Sellaisen minäkin vielä joskus teen. Toivottavasti tuosta artikkelista on siinä apua!

Myssy on sinänsä todella hurmaava pikku vaatekappale, jossa on monia kiinnostavia arvoituksia. Miten päälaella tehty “pitsi” on tehty? Missä tilanteissa sitä on käytetty? Monesti kuulee sanottavan, etteivät naiset olisi käyttäneet tällaisia pieniä pellavamyssyjä ollenkaan, mutta miksi sellainen olisi nimetty naispyhimyksen jäännökseksi?

Lisäksi lukijaa hemmotellaan katsauksilla pohjoismaisiin tekstiiliarkeologisiin löytöihin. Mukana on juttuja myös Suomesta! Samaa aihepiiriä käsittelee myös artikkeli, johon suhtaudun jo valmiiksi ristiriitaisin fiiliksin. Robin Netherton kirjoittaa Herjofsnesin puvuista. En vielä tiedä yhtään mitä hän niistä aikoo kirjoittaa, mutta vuosien takaiset kokemukseni Robinista sähköpostilistoilla nousevat mieleen. Silloin hänen argumentointinsa ydin oli, ettei Keski-Euroopassa tietenkään voitu tehdä vaatteita samanlaisilla kaavoilla. Ja se argumentointi meni jääräpäisen jankutuksen puolelle. Muistokin alkaa ahdistaa.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, ettei keskiajan käsityöjutuista kannata antaa mitään uskomattoman lopullisia lausuntoja. (Vaikka niitä aina kysytään, että oliko keskiajalla niin tai näin.) On niin paljon sellaista, mitä emme ehkä koskaan voi tietää. Siksi pitää välttää sanomasta “varmasti” ja “ei koskaan”. Tietenkin sellaista voi sanoa, ettei varmasti ollut vetoketjuja. Mutta kysymykset pellavan värjäämisestä ja vaikkapa turkisten käytöstä ovatkin sitten jo ihan eri juttuja. Niistä voi mielestäni jokainen tehdä vain senhetkiseen tietoonsa perustuvan sivistyneen arvauksen.

Ja se onkin asia, joka tässä jutussa on niin äärimmäisen kiehtovaa.

Historiska museet

Oletteko koskaan tavanneet jotain ihailemaanne rokkitähteä tai muuta julkkista? Niissä tilanteissa on pakko repiä kasaan viimeisetkin itsehillinnän hippuset, ettei ala kiljumaan teinimäisesti ja nolaa itseään.

Mulla oli juuri sellaista Tukholman Historiska museetin Textilkammarenissa. Selvisin vielä birgittalaisnunnien upeista kulta- ja silkkikirjailuista, mutta kun näin brokadit ja intarsiat, piti hengitellä hetki syvään ja rauhoittua.

Jos on kiinnostunut keskiajan tekstiileistä, Historiskan Textilkammaren on ihan must Tukholman keikalla. Sieltä löytyy mm. hyvin säilynyt pyhän Holgerin hautaliina, (mahdollisesti) maailman vanhin matto ja keskiaikaisia ristipistoja.
Jos risuja pitää antaa, niin ne tulevat samasta kuin monissa muissakin hyvissä museoissa: esineistä voisi olla enemmänkin tietoa tarjolla.

Varsinainen keskiaikanäyttely loistaa valtavalla määrällä kirkollista taidetta. Erityisesti 1500-luvun ja 1400-luvun lopun runsaasti kullattuja alttarikaappeja on paljon. Muutenkin näyttely on uskontopainotteinen. Kierroksen vaikuttavin esillepano oli pienen keskiaikaisen kirkon kopiossa.

Guldkammarenissa on myös keskiaikaisia kultaesineita – mm. Gotlannista löydetty 1300-luvun loppupuolella haudattu aarre, jonka sisältämä kultavyö oli mieletöntä bling blingiä. Solkeen oli kuvattu reliefinä metsästysseurue ja vyötä koristi kultaniitit. Siellä oli myös kahvilautasen kokoinen kultasolki, joka oli täynnä jalokiviä ja kullasta tehtyjä pikku eläimiä. Joku onneton 1300-lukulainen oli tiputtanut sen jokeen.

Koska kaikkien hyvien museoiden aukiolo tuntuu liian lyhyeltä (ja koska kävin mielenkiintoisella queer-historian opastuksella), viikinkinäyttelyyn ehdin vain pikaisesti. Mieleenpainuvin oli vitriinillinen viikinkiajan ompeluvälineitä, erityisesti lasi – no – “klöntti” jota käytettiin pellavan silittämiseen.

Viikinkinäyttelyssä oli myös ‘rekonstruktioita’ viikinkiajan vaatteista. Niistähän en mitään tiedä, mutta silti miehen puku oli varsinainen antikliimaksi. Koneella vedetty ja kaupan koristenauhalla somistettu. Miksi näinkin loistavat museot munaavat näissä?

Kaikesta tästä on tietysti kuvia Neulakon galleriassa. Osa kuvista on vähän tummia, mutta toivottavasti niistäkin on iloa. Tekstiilinäyttelyssä kun ei ymmärrettävistä syistä ole sallittua kuvata salamalla. Lisäilen kuviin kuvatekstejä, kunhan kerkeän ja katselen muistiinpanojani läpi.

Museokaupasta mukaan tarttui Inger Esthamin Birgittinska Textilier. Pikku kirjasessa on kiinnostavia tietoja ja hyviä kuvia ruotsalaisten birgittalaisnunnien kirjomista tekstiileistä.

Oma sivu Grönlannin mekolle

Koska olen saanut kiinnostavia kysymyksiä Herjolfsnes-mekon teko-ohjeesta, tein mekolle ja ohjeelle oman sivun. Sivulta löytyy selvennyksiä jotka toivottavasti selventävät.
On mielenkiintoista palata ohjeeseen, joka on tehty vuonna nakki ja Datsun. Joutuu muistelemaan, mistä mikäkin vinkki kumpuaa. Kohtaa sen, mitä silloin tiesi ja mitä nyt tietää enemmän. Silloin en esimerkiksi tiennyt sitä, että sivukiilat on leikattu vinoon.

Lisäksi sivulla on vinkkejä siitä, mistä voi lukea lisää tuosta (ainakin mun mielestä) kiehtovimmasta vaatelöydöstä ikinä. Suosittelen erityisesti sitä Ostergårdin Woven into the Earth-kirjaa.

Ja mitä taas tulee siihen, että uudella sivulla on rivinvälit aivan järkyttävällä tavalla sekaisin, siitä en sano mitään. (kele) Korjaan sen paremmalla ajalla.

ps. Neulakossa pyörii kävijälaskurin mukaan ihan järkyttävä määrä porukkaa. Mahtavaa! Ja hämmentävää samalla, tietty. Kiitän vierailuista ja tervetuloa uudestaan.

Lineas vestes

Olen nyt lukenut norjankirjaa hieman pidemmälle. On siinä hurjan kiinnostavia ja mullistavia juttuja.

Erinomaisinta Uvdalin löydöissä on se, että vaatteita ei ole käytetty kääriniliinoina, vaan että ne on puettu päälle. Alusvaatteet ja kaikki! Villamekon alla on paitamainen, löysä pellavamekko.

Kyseessä on siis ainoat pellavavaatteet, jotka on löydetty Pohjois-Euroopasta. Ja jos siinä ei olisi kylliksi, toisesta alusmekosta (naisella olleesta) on löydetty jäämiä punaisesta väriaineesta. Siinä on siis punainen, pellavainen alusmekko. Alusmekoistahan on yleensä ajateltu, että ne ovat valkoisia. Lisäksi pellavasta on ajateltu, ettei sitä juuri värjätty, sillä keskiajalla käytössä olleet kasvivärit tarttuvat siihen sen verran heikosti. Mutta tässä meillä nyt sitten on punainen pellava-alusmekko. Villiä. Miksi ylipäänsä värjätä vaate, joka ei näy? Vaate, jonka ei ole edes sopivaa näkyä? Punaisen alusmekon päälle puettu mekko on harmaata, värjäämätöntä villaa.

Näitä uusia vaatelöytötuttavuuksia selaillessani olen pohtinut mielikuvia keskiajasta. Uudelleenelävöittämisessähän on paljolti kyse siitä, että elävöitetään mielikuvia keskiajasta. Varmaa tietoa siitä millaista keskiajalla oli, meillä ei ole. Eikä meillä ole siitäkään kovin varmaa tietoa, miten paikkansapitäviä keskiaikamielikuvamme lopulta ovat.

Otetaan esimerkiksi vaatteet: meillä on käsitys siitä, millaisia ajatellaan keskiaikaisten vaatteiden olleen. Sitten löytyykin vaatteita, jotka ovat aivan erilaisia. Jos tekisin näiden uusien, erikoisten löytöjen perusteella vaatteita (mitä kyllä harkitsen), saisin takuulla kuulla, että vaatteeni eivät ole oikein keskiaikamielessä kosher. Lähinnä siis siksi, etteivät ne vastaa mielikuvaa keskiajasta.

Vaatteet ja muotokieli

Jesss! Arvatkaa, kuka sai tänään lopultakin postia Norjasta? Kotona odotti upouusi Klaer og formspråk i norsk middelalder.

Nyt pääsen harjoittelemaan norjan taitoani. Tämä on kyllä taas näitä tilanteita, jossa kiittää nuorta itseään siitä, että jaksoi koulussa opiskella ruotsia. Ilman niitä tunteja musta ei olisi tämänkään kirjan lukijaksi.
vedelerin kirjaEnsisilmäyksellä kirja vaikuttaa olevan hyvää kamaa, kuten kuvastakin näkyy. Uvdalin löydöt ovat tosin hankalampia kuin mitä ennakkojulkisuus antaa ymmärtää. Löytö on sellainen, ettei vaatteita ole voitu erottaa ruumiista niitä vahingoittamatta. Rinnalle ristityt kädet peittävät etumusta ja paljon jää CT-skannauksen varaan. Tästäkin huolimatta edessä on antoisia aikoja. Pliseeratut vaatekappaleet ovat todella mielenkiintoisen oloisia, hyvin erilaisia kuin tutummat vaatelöydöt samalta ajalta.

Tähän asti mielenkiintoisin anti kuvakielen suhteen on kirjan kommentaari symmetrian merkityksestä keskiajalla. Umberto Eco taisi vissiin kirjoittaa joskus symmetrian keskeisyydestä keskiajan estetiikassa. Vaatteissakin pyrkimys symmetriaan näkyy selvästi, mutta symmetria on silmämääräistä symmetriaa, ei niin millintarkkaa kuin nyt. Kappaleet eivät välttämättä ole tarkalleen samankokoisia, mutta vaikutelmassa on pyrkimys symmetriaan. Tosin tämänkin ideaalin haastaa välttämättömyys, joka vaatii säästämään kangasta hyödyntämällä sen mahdollisimman perusteellisesti.

Ei voi olla näin vaikeaa, osa I

Vuonna 1978 Norjassa tehtiin kaivauksia Uvdalin kirkossa. Kirkon lattian alta kaivettiin kaksi 1300-luvulla vaatteissaan haudattua naista ja kaksi lasta.

Nyt tänä vuonna julkaistiin väitös, jossa tämä löytö on vihdoin analysoitu perusteellisesti. Artikkelit kiihottavat kiinnostusta: värillisiä pellavaisia alusmekkoja! poikkeavia leikkauksia! Lyhyesti sanottuna kuulostaa sensaatiomaiselta.

Eipä muuta kuin kirja plakkariin! Mutta sepä ei olekaan niin helppoa kuin luulisi. Ei vaikka itselleen pystyy yleensä helposti klikkailemaan kirjoja, kankaita tai vaikka mitä tarpeita pitkienkin matkojen päästä.

Ensimmäinen painos myytiin loppuun ennen väitöstilaisuutta. Epätoivoa. Sitten tuli toinen painos. Onneksi. Mutta Norjn akateeminen ei lähetäkään kirjoja ulkomaille, toinen kirjakauppa ei tiennyt onko niille tulossa sitä vielä, jne. Monen kirjakaupalle/kustantajalle/kirjoittajalle/ynnä muulle lähetetyn meilin jälkeen nyt vihdoin saattaa olla, että saan kappaleeni lähiaikoina postissa. Mutta ei kannata nuolaista ennen tipahdusta. Kun saan sen, kerron muillekin miten se lopulta onnistui (ja kannattiko tämä vaiva). Siihen asti pureskelen kynsiäni hermona.