Kirjontatyö alkuun

Kirjominen on ihanaa. Tylsin vaihe siinä on koko homman alkuun saattaminen. Ensin pitää päättää mitä haluaa kirjoa. Sitten on löydettävä sopiva keskiaikainen kuva-aihe. Se voi olla työlästä. Minulle se on välttämätöntä.

Yritin kerran piirtää kirjontakuvion vapaalla kädellä, mutta jossain koulun kuvistuntien ja työväenopiston taidetuntien paikkeilla piirustusjälkeeni on pinttynyt tietty, selkeästi havaittavissa oleva nykyaikaisuus. Ihmishahmojen ruumiinrakenteen anatomisuudessa ja perspektiivissä on jotain sellaista, mitä en osaa karistaa. On kopioitava aikalaisia kuva-aiheita. Eikä siinä mitään, niin tehtiin keskiajallakin. Kirjontakuviot seurasivat miniatyyrimaalausten tyylejä ja kirjontakuvien pohjatöitä on saatettu tilata taidemaalareilta.

Toistuvaa kuviota tehdessäni olen hyödyntänyt kuvion kopioimisessa keskiajallakin käytettyä menetelmää: kopioin kuvion (sopivan läpikuultavalle) paperille, rei’ittän kuvion reunat ja sitten musteella teen paperin läpi yhdistä pisteet -henkisen jäljen kankaalle. Samaa sapluunaa käyttäen kuviota voi toistaa tarvittavan määrän. Eikä tarvitse suhnata kauhean jäljennyspaperin kanssa.

Tällä kertaa oli kyse vain yhdestä kuviosta, joka piti jäljentää paperille. Käytin hieman modernimpaa versiota vanhasta kunnon kangas ja paperi ikkunaan- tempusta. (Perinteisessa menetelmässä vaadittavaa auringonvaloa ei ole ihmeemmin viime päivinä näkynyt.)

Hyödynsin kirkasvalolamppua:

05022009450.jpg

Valo päällä sen läpi on helppoa piirtää:

05022009448.jpg

05022009452.jpg

Valmis alkuperäinen kuva, valmis kankaalle piirretty kuva ja tussilla vahvisteltu alkuperäinen. Alkuperäinen kuva on Luttrell Psalterista. Se on hauska. Olen käyttänyt sitä monilla huntuluennoilla, todistaakseni sitä että tuuli vaikutti huntuihin myös keskiajalla. Kaikki huntua käyttäneet ovat olleet joskus tuossa tilanteessa. :)

Nyt kuva on kehyksessä. Ensimmäiset täytöt luostaripistolla on jo tehty. Vielä tulee hieman nöölejä lankaan, mutta mitä pidemmälle pääsen, sen siistimmäksi jälki tulee.

Kuvatuksia

Tässä vihdoin lupaamiani huntukuva ja samalla joitain kuvia muustakin asukokonaisuudesta.

Koska näissä kuvissa minulla ei ole ollut kameraa naaman edessä, iskin niihin pienet mustat laatikot. Osin siksi, että vaalin ohutta anonymiteettiäni verkossa, mutta myös siksi että kuvissa oli hassuja ilmeitä ja silmät kiinni. :D Vaatteethan näissä ovat pääosassa, kuitenkin.

Ensimmäisenä ryppyhuntu neitsytkäytössään:

huntu.jpg

Näin käytössä olen ollut siihen aika tyytyväinen, mutta sen oikeaoppinen asettelu kaipaa vielä harjoitusta. Saatan rakentaa tähän metallisen huntukehikon, että saan sen asettumaan vieläkin kulmikkaammin kasvojen ympärille.

Jaksan vieläkin päivitellä, miten paljon aikaa ja mateeriaalia humahti noinkin pienen rypyn laittamiseen. Ei mikään ihme, että monikerroksiset sekä kasvojen ympäriltä että hunnun helmasta koristellut hunnut olivat arvokkaita ylellisyyskapistuksia!

SNV81773.jpg
Tässä kuvassa ulkovaatteet eli hattu, huppu, viitta  ja neulakintaat.  Ja tietenkin pyhiinvaeltajamallin väsky. Hatussa oli joutsenen sulkia, mutta onnistuin kadottamaan ne vähän ennen näiden kuvien ottamista.

SNV81777.jpg

Tässä asukokonaisuuteni tyyliltään noin 1350. Löysästi istuva päällysmekko ja suurehko huntu leukaliinoineen. Mekko on vyötetty tinaniitein koristetulla vyöllä. Se toimii ilmankin, mutta on vähemmän näppärä, koska laajalla helmalla on silloin oma tahto. Hihojen koristelärpäkkeet eivät valitettavasti tässä oikein näy, mutta siellä ne ovat. Tämä mekko on ihanan mukava, rento ja helppo asu.
Vyöllä roikkuvan pussin olen pujottanut taskuaukon kautta päällysmekon sisään, piiloon taskuvarkailta. Koruna joutsenriipus, jossa on kryptinen motto “or loons dieu”.

SNV81785.jpg

Viimeisenä vähän tärähtänyt (kaula-aukkokin näyttää kuvassa oudosti eri malliselta kuin mitä se oikeasti on.)kuva asusta tyyliltään noin 1380 (Tyylien vuosiluvuttelu on hupia, tyylit elivät myös rinnakkain. Tämä on kuitenkin asuista muodikkain.). Ryppyhuntu, istuva päällysmekko irrotettavin lasikoristeisin metallinapein ja tippetein. Olen tyytyväinen napitukseen, jonka myötä tämä mekko on saanut paljon uutta käyttöä.
Koruna sydänriipus, asusteena rukousnauha puu- ja luuhelmin. Tämän puvun kanssa pidän vyön päällysmekon alla näkymättömissä.

Mekot villaa, hunnut pellavaa. Kaikki ommeltu käsin. Molempien päällysmekkojen alla on uusi punainen mekko.

Hyvää joulua Neulakon lukijoille!

Lupaamieni myssykuvien myötä toivotan kaikille Neulakon lukijoille rauhallista ja hyvää joulua!

Toivon jouluunne hyvää lukemista, maukasta ruokaa ja rauhallisia hetkiä käsitöiden parissa!
23122008415.jpg

Kuvassa yllä on salainen viesti ihanille lukijoille. ;) Kiitos kommenteistanne, ideoista, vinkeistä ja muusta hyvästä keskustelusta tänä vuonna Neulakon sivuilla. Toivottavasti jatkamme ensi vuonna samaa rataa.
23122008416.jpg

Kirjonta lähikuvassa. Osa näyttää siltä, että se on tehty kynttilänvalossa. (Koska se on.) Ensi kerralla hankin paksumpaa lankaa, tällä kertaa kirjoin kaksinkertaisella ompelupaksuisella langalla. Lopputuloksesta sitä ei huomaa, mutta tekovaiheessa tuplalanka oli hieman konstikas.

Tässä vielä kuva myssyn istuvuudesta, joka on otettu iltariennoista kotiutuessa. Asukokonaisuus on hieman erikoinen, mutta kuvasta näkee kuitenkin miten myssy on varsin sopiva, vaikka vielä tekovaiheessa muuta epäilin. Parhaiten se tosin istuu silloin, kun alla hiusverkko pitämässä lyhyttä tukkaa kurissa.


Uusia vyöniittejä

Nyt on hieno vyö. Askartelin uudet vyöniitit kiinni vyöhön tänään.
Niittejä oli neljää eri sorttia. Muut niitit olivat varaosia irronneiden tilalle, mutta naisen pään muotoiset niitit olivat uusi lisäys. Nyt vyö onkin sitten aika täynnä, kun kaikki pudonneet niitit on korvattu uusilla ja joitakin aukkoja tilkitty. Uudet niitit vielä kiiltelevät komeasti, mutta ajan myötä ne tummunevat niin, ettei niitä erota vanhemmista.
Tilasin niitit Billy and Charlielta. Edullinen dollari teki niiteistäkin aika edukkaita.

Tässä niittejä alkuperäispiirrosten kanssa (unohdin kuvata reikäniitin):

30112008377.jpg 30112008378.jpg

30112008379.jpg Kuvien kirja on Dress Accessories, c.1150-c.1450 (Medieval Finds from Excavations in London

Niittien kiinnittäminenon periaatteessa hyvin yksinkertaista. Tehdään naskalilla reikä sopivaan kohtaan, työnnetään niitti läpi ja naputellaan vasaralla niitin kanta litteäksi.

Tarvitaan siis naskali (eikä esimerkiksi nahkapaska, jolla tulee helposti liian iso reikä, johon niitti jää pyörimään), pienehkö vasara (paras olisi sellainen pyöreäpäinen, mutta sellaista ei ollut) ja hyvä paukutusalusta (tässä puupalikka, nahkaa sekä villaa, joista viimeksi mainittu suojaa niitin oikeaa puolta litistymästä hakkaamisen voimasta).
30112008387.jpg

Naputtelu ei ole voima- vaan taitolaji. Ideana on ensin litistää niittiä niin, että sen varsi paksuuntuu ja tilkkii nahkaan tehdyn aukon. Sen jälkeen niitin kantaa voi hieman taivuttaa ja sen jälkeen naputella sitä mahdollisimman litteäksi nahkaa vasten. Pientä naputtelua, jolla levitetään niitin kantaa. Se ei aina ole niin helposti tehty. Joskus kanta lähtee heti taittumaan tai niitti siirtyy toisella puolella aivan vinksalleen. Siksi pienet naputukset ja tilanteen seuraaminen myös nahan toisella puolella ovat tarpeen. Näitä niittejä oli kyllä helppo kiinnittää. Tina oli sopivan pehmeää ja kannat juurikin oikean mittaiset.
30112008386.jpg

Niittien mallailua:

30112008376.jpg 30112008375.jpg

Kiinnitettyjä niittejä ja pussinpidike:

30112008380.jpg 30112008381.jpg

Pakkauksessa sain myös näytteet kaikista Billyn ja Charlien nappimalleista. Osa niistä on aivan häkellyttävän pieniä, aivan kuten esikuvansakin. Kuvien perusteella ei niitä uskoisi noin pieniksi. Mitenköhän moinen mininapitus onnistuisi?
30112008385.jpg

Sananen tippeteistä

Olen aivan uskomattoman huono muistamaan kuvien ottamisen tapahtumissa. Nytkin turnajaisissa piti ottaa kuvia uudistuneesta vihreästä mekosta. Ei tullut otettua. Osittain se johtunee siitä etten osaa kaivaa puhelinta esille kun pää on keskiaikamoodissa. Onneksi joskus bongaa itsensä muiden ottamissa kuvissa, mutta olisi kiva saada Neulakkoonkin kuvia kunnon asukokonaisuudesta päähineineen kaikkineen.

No, tässä on valitettavasti kotona otettuja hieman heikkolaatuisia  kuvia melko valmiiksi tulleesta vihreän päällysmekon uudistuksesta.

16102008334.jpg

16102008335.jpg Olen tyytyväinen siihen, miten mekko istuu – napitus ei onneksi heikentänyt istuvuutta.


16102008340.jpg Tässä napitus sisäpuolelta. Nyöri on sidottu toiseen nyöriin napituksen alapäässä.


16102008330.jpg Tässä kuvassa hameessa näkyy ihmeellinen kurttu, jonka todellisuuteen pitää perehtyä. Tässä näkyvät myös tippetit.

16102008337.jpg Mekko on myös mainio kissanpeti, kuulemma.


Sanon mekkoa melkein valmiiksi, sillä teen siihen varmaankin vielä taskuaukot. Lisäksi en ole ihan varma tippetien suhteen. (Tippetit ovat nuo valkoiset liehukkeet, jotka roikkuvat hihoista.) Nyt ne ovat valkoista villaa, jota olen hiukan huovuttanut.

Tippetit kuuluvat tähän tyyliin, jota tavoittelen. Ne ovat kummallinen muodin oikku, joka katosi 1300-luvun jälkeen. Muotihistorioitsijat ovat olleet usein sitä mieltä, että ne ovat kangasta – esim. silkkiä tai pellavaa. Lisäksi on ajateltu, että ne ovat olleet irrotettava asuste.

Robin Netherton (jonka tutkimusinnoitus tuntuu tulevan useasti vanhojen tulkintojen kyseenalaistamisesta) on perehtynyt tippeteihin urakalla. Artikkeli löytyy Medieval Clothing & Textilesin ensimmäisestä osasta. Tutkimustyön keskeiset havainnot ovat, että tippetit olivat kiinteä osa vaatetta ja että ne olivat useimmiten turkista. Ensimmäinen väittämä on helppo hyväksyä. Tippetit ovat nähtävissä osana muodin jatkumoa, jossa hihan takaosasta roikkuvista ns. lärpäkkeistä kehittyvät tippetit. Lisäksi on merkittävää, ettei mistään ole löytynyt mainintaa erillisistä tippeteistä. Eli esimerkiksi testamenteissa tai tilikirjoissa ei mainita “5 paria tippetejä” tai “jätti sisarelleen yhdet tippetit”, vaan tippetit mainitaan aina vaatteen yhteydessä, tyylin vaate X tippeteillä.

Toisen johtopäätelmän kanssa onkin hieman hankalampaa. Käsityksemme tippeteistä on enimmäkseen taiteiljoiden tulkinnan ja heidän valitsemansa ilmaisun varassa. Mielestäni jotkut tippetit ovat selkeästi turkista, toisista taas en menisi sanomaan. Jotkut liehuvat tuulessa painavasti ja jäykästi (kuten turkistippetin voisi ajatella liikkuvan), mutta olen nähnyt kuvia lepattavistakin tippeteistä. Ja sitten on ainakin yksi kuva, jossa tippetit ovat valkoisen sijasta vaaleanpunaisia. Toisaalta Nethertonkin toteaa, että tippetit olivat enimmäkseen turkista, että poikkeuksia on todennäköisesti ollut. Kuitenkin mietin, ohjaako omaa ajatteluani liikaa se, että olen tottunut näkemään kankaasta tehtyjä tippetejä ja pitämään niitä ns. normaalina? Miltä turkistippetit minusta näyttäisivät? Voi olla, että lopulta kokeilen.

Vaatteissani on ylipäätänsä aika vähän karvaa verrattuna keskiaikaisiin esikuviinsa, joissa on todennäköisesti ollut turkisvuori. Osittain se johtuu angstisesta turkissuhteestani (koska olen eläinrakas, enkä edes syö eläimiä, ja turkisteollisuus on jotain aivan järkyttävää). Toisaalta sitä tukevat käytännölliset syyt. Kun leikitään keskiaikaa keskuslämmitetyissä rakennuksissa, pelkkä keskiajalla soveliaana pidetty vaatekerrosten määrä tuntuu välillä tuskaisen kuumalta. Puhumattakaan sitä, että vaatteissa olisi karvavuori!

Kokeellisia käsitöitä

On hurjan hauskaa tehdä välillä jotain sellaista, mitä ei ole tehnyt itse ennen eikä ole nähnyt kenenkään muun aikaisemmin tekevän. Tämä viimeisin nappiprojektini on juuri tätä.

Kokeilen Textiles & Clothing -kirjan pohjalta ajatusta siitä, että osa napituksista (varsinkin arvokkailla metallinapeilla tehdyt) oli toteutettu niin, että napit olivat helposti vaihdettavissa vaatteesta toiseen. Varsinkin paremmissa piireissä napit olivat tavallaan myös koruja. Englannin hovin tilikirjoista löytyy mm. kultaisia nappeja, joissa on timantti- ja helmikoristeita. Tälläisiä nappeja haluttiin mitä todennäköisimmin käyttää useammissa vaatteissa kuin yhdessä, kuluttamatta kuitenkaan kangasta repimällä jokaisella vaihtokerralla napin kiinnitysompeleita irti.

Helposti irroitettavat napit oli ilmeisesti toteutettu niin, että nappien tyvet (engl. shank) oli pujotettu nöyritysreikää vastaavien aukkojen läpi ja ne oli kiinnitetty vetämällä nyöri läpi tyvien kankaan nurjalla puolella. Tätä teoriaa tukee mm. Lontoosta löydetty “nyöritys”reikäkaistale, jossa ei kuitenkaan ole jälkiä nyörin aiheuttamasta vedosta. Lisäksi on kuulemma olemassa 1500-luvulta säilyneitä vaatteita, joissa on käytetty samaa tekniikkaa (Niitä en ole paikallistanut – vielä. Tylsää viitata vaatteeseen sanomatta mikä vaate on kyseessä).

Omakohtaisesti aloin pohdiskelemaan tällaisia napituksia Vanhan Punaisen eläköitymisen yhteydessä. Sen hihoissa oli keskiaikaisen mallin mukaan tehdyt tinanapit (jotka ovat tosin aavistuksen alkuperäistä suuremmat). En kuitenkaan ollut tyytyväinen siihen, miten ne istuivat. Niiden tyvet tuntuivat aina jotenkin liian pitkiltä, ja napit roikkuivat hassusti ulos aukoista. Näin:

hiha.bmp

Sen jälkeen tein vielä kiintoisan havainnon perehtyessäni arkeologisilta kaivauksilta löydettyihin nappeihin. Melkein kaikissa koristeellisissa napeissa on havaittavissa yksinkertaisempia metallinappeja pidempi tyvi. Olisiko tämä merkki siitä, että juuri näitä nappeja on kiinnitetty eri tavalla vaatteeseen ja vaihdettu vaatteesta toiseen? Koska normaalissa napituksessa, tuo pitkä tyvi ei ihan oikeasti ole tuntunut kovin käytännölliseltä.

Pakkohan sitä on kokeilla.

Napitus on nyt 15/20-tilanteessa.

Tältä se tulee näyttämään:

24092008291.jpg
Tässä pari lähikuvaa siitä, miten napit tulevat kankaan läpi rei’istä. Tein reiät hyvin lähelle reunaa – samalle etäisyydelle kuin lontoosta löydetyssä mystisesti kulumattomassa reikäkaistaleessa.

24092008294.jpg 24092008293.jpg 24092008292.jpg

Toistaiseksi kaikki vaikuttaa toimivan. Napit pysyvät muotonsa ansiosta aika hyvin paikoillaan ilman nyöriäkin (jonka toki laitan). Ja pitkä tyvi näyttää löytäneen käyttötarkoituksensa! Keskimmäisestä kuvasta näkee, miten napista tulee nyt näkyviin vain oikea kohta, napin ns. “hattu”. (<-Näemmä on nappitermit hallussa ;))

V&A ja Museum of London

Uups, huomasin etten ollut vielä muistanut laittaa tänne kuvia kesän Lontoonmatkan museovierailuista. No, nyt homma on hoidettu. Neulakon galleriassa on kuvia vierailuistamme Victoria ja Albert – museoon ja Museum of Londoniin, eli Lontoon kaupunginmuseoon.

Olen yrittänyt kuvata esineiden lisäksi mahdollisimman paljon tietolappusia, jotta saisitte hyvät tiedot siitä, mikä milloinkin on kyseessä. Kuvien taso on vähän vaihteleva, johtuen vaihtelevista valaistusolosuhteista ym. haasteista kuvien onnistumiselle. Mutta päätin ottaa mukaan heikommatkin kuvat, jos ne olivat ainoita kuvia ko. esineestä. Tällä kertaa mukana on myös kuvia 1400-lukua uudemmista esineistä, joita kuvasin muutaman myöhempiä aikoja harrastavien ystävien iloksi.

Museoiden suhteen meillä kävi matkalla vähän huono mäihä siinä mielessä, että sekä V&A:n että British Museumin keskiaikaosastot olivat remontissa. (Mieleen tulee, etteikö niitä osastoremontteja voisi jotenkin koordinoida näiden kahden jättimuseon välillä? Ilmeisesti ei voi.) V&A:n muilla osastoilla oli onneksi paljon herkullista keskaikanähtävää.

British Museumin anti taas jäi keskiaikanäkökulmasta vähän heikoksi, jos kirjakauppavierailua ei lasketa. Jotain kohokohtia keskiaikanäyttelystä oli esillä, mutta niistä en saanut kuvaa kameran muistikortin täytyttyä aamun vierailulla Museum of Londoniiin. (Pitääkin muistaa kysyä seurueen toiselta kameralliselta niitä muutamia BM-kuvia tänne näytille.)

Victoria and Albert – museo on ehdoton käyntikohde. Museo on valtava ja sisältää fabulöösejä juttuja kaikilta vuosisadoilta. Mm. korunäyttely (jossa ei saanut kuvata) oli vaikuttava. Museon valtavuuden kääntöpuoli on melkoinen sekavuus. Jouduimme välillä kysymään neuvoa henkilökunnalta, joka ei sekään aina osannut sanoa, missä kohdin tarkalleen olimme kartalla! Esineistöä oli lajiteltu sekä aikakauden että käytetyn tekniikan mukaan. Keskiaikanäyttelystä oli esillä mm. kiinnostavia peilinkehyksiä ja kipsivaloksia tunnetuista hautamonumenteista.

Käynnin ehdoton kohokohta ja yyyberkliimaksi oli kuitenkin Textiles Study Hall, jossa oli hyllykaupalla levyjä, joiden välissä oli mitä kiinnostavampia kankaita! Kaikkea sai kuvata, mutta kuvat eivät tietenkään tee oikeutta kankaille.

Mieleenpainuvin kangas oli 1300-luvun italialainen ruudullinen sametti, jossa oli kultalankaa (sitä sellaista suolesta tehtyä!). Myös pellavat olivat hengästyttävän upeita! Me olimme niin fiilareissa kaikista kankaista, että houkuttelimme paikalle henkilökuntaa. He olivat ilahtuneita siitä, että joku sai niin mielettömiä kiksejä heidän museostaan. Katso kuvia täältä >>

Museum of London, eli Lontoon kaupunginmuseo, on minulle pyhä paikka. Sen ainutlaatuinen paikka sydämessäni johtuu siitä, että sen kokoelmista on tehty maanmainiot Medieval excavations from London-sarjan kirjat. Ilman niitä kirjoja en tietäisi miten moni asia silloin tehtiin. (Vaikka niissä toki jotain virheitä tai epätarkkuutta onkin.) Kiitos näiden kirjojen, näyttelyn esineet ovat keskiaikaesineiden superjulkkiksia. Ja koska niistä tietää valmiiksi enemmän kuin keskimääräisestä museoesineestä, saa niiden näkemisestä enemmän irti.

Museon kauppa oli mielestäni retkemme paras. Se sisälsi keskeisiä keskiaikakirjoja, joukossa jotain harvinaisempiakin. Lisäksi oli sopivasti museokrääsää ja hieman jopa esineiden replikoita. (Kaupasta, jossa on hyviä ja käyttökelpoisia esinereplikoita saa paljon pisteitä)

Esillepano oli muuttunut sitten edellisen vierailuni. Esineitä oli paljon, painottuen aika lailla arjen historian esineistöön: astioihin, vaatekappaleisiin, koruihin jne. Aseita ei ollut kovinkaan monta – ei edes yhtään pitkäjousta, keskiajan Englannin superasetta. Se herätti harmistusta – kaikista eniten seurueemme jousimiehessä.

Esineiden lisäksi yksi näyttelyn hienous oli mustaa surmaa käsittelevä installaatio. Se oli ensimmäinen ruton esittely, joka toi mieleen holokaustia käsittelevät esillepanot. Se ei esitellyt luonnonilmiötä, vaan valtavaa inhimillistä tragediaa, joka tappoi toisilleen tärkeitä ihmisiä: siskoja, isiä, lapsia, ystäviä. Se onnistui tuomaan esiin sen ajan surun ja hädän, sekä antamaan nimiä mustan surman uhreille.

Vaikka kirjassa on paljon kuvia esineistä luonnollisessa koossa, vasta kasvokkain tajusi, miten pientä kaikki oli. Miten paljon pientä koristelua esineissä oli, ja millaista mahtavaa käsityötaitoa näyttelyn kaikki esineet osoittivat.

Upeinta oli tietenkin nähdä Lontoon tekstiililöydöt livenä. Oli harmi, ettei kaikkia kirjojen tekstiileitä oltu laitettu esille. Mutta kyllä nämäkin riittivät mielettömään täpinään. Eniten kokeilukiinnostustani kutkutti metallinen, hunnun tukirakenteeksi nimetty esine.
Katso kuvia täältä >>

Kuva olisi kiva

Innostuin enemmänkin eilisen kirjoitukseni ajatuksesta, että mahdollisesti tapaisin Glimsin keskiaikakäsityöviikonlopussa jonkun blogini lukijan, jota en entuudestaan tunne.

Sen jälkeen kävin katsomassa Neulakon statistiikkaa ja khrm… tätä käy katsomassa yli 700 uniikkia vierailijaa kuussa! Siis muutkin kuin kaverit (ja ehkä anoppi)! Punastus! Olen otettu ja kiitän.

Eli jos näet Glimsissä tämän näköisen tyypin:

Elina

Se olen minä, ja tapaan erittäin mielelläni kaikkia Neulakon lukijoita. (Laadukas kuva on otettu aitoon IRC-galtsutyyliin peilin kautta odottaessa lähtöä Hämeenlinnan markkinoille…)

Kallis kangas, osa II

Otin kangasnäyttelyssä muutamia kuvia vanhalla kunnon kännykälläni, jossa ei ole salamaa. En halunnut riskeerata tavallisen kameran kanssa sitä mahdollisuutta, että salama läiskähtäisi vahingossa valoaroille kankaille.

Kovin ihmeellisiä kuvia ei siis tullut, mutta tässä pari otosta. Esimakua niille, jotka aikovat näyttelyn katsastaa ja pientä kompensaatiota heille, jotka eivät näyttelyyn ehdi. Se sulkeutuu 30.3.

Pikkukuvia klikkaamalla näet saman isompana.

Näyttelyn teksti Tässä näyttelyn avausteksti. Englanninkieliseen tekstiin osui valo parhaiten.

Raidallinen kangas Tässä näkyy aika hyvin raidallinen kankaanpala

Housusukan teräosa Housusukan teräosa. Kiinnostava, ja samalla aika tutunoloinen malli. Pitäisi ehkä kokeilla.
Silkillä vahvistettu reuna Tämä oli mielestäni ehkä hienointa koko näyttelyssä. (Makunsa kullakin.) Kauniista villasta leikattu kaula-aukko(?) tms oli vahvistettu silkkinauhalla ja huoliteltu reunaan kiinnitetyllä (?) silkkinyörillä/nauhalla. Samoja tekniikoita siis kuin Lontoosta löydetyistä vaatekappaleista.

Kyynärä ym. mittayksiköt Kankaan hinnat Näissä tauluissa oli kiinnostavaa juttua kankaan arvosta. Ja muistutus siitä, paljonko se kyynärä taas senteissä olikaan.

Letunpaistaja Ja lopuksi kevennyksenä kuva, josta mulla tulee ainakin mieleen paras tuntemani letunpaistaja ja kesäleirien letunpaisto nuotiolla, vaikka tässä kuvassa leipää paistetaankin. :) Harmi ettei kuvalle ollut lähdettä (tunnistaako sitä joku?). Se oli näyttelyssä esimerkkinä 1300-luvun tyylistä.

Historiska museet

Oletteko koskaan tavanneet jotain ihailemaanne rokkitähteä tai muuta julkkista? Niissä tilanteissa on pakko repiä kasaan viimeisetkin itsehillinnän hippuset, ettei ala kiljumaan teinimäisesti ja nolaa itseään.

Mulla oli juuri sellaista Tukholman Historiska museetin Textilkammarenissa. Selvisin vielä birgittalaisnunnien upeista kulta- ja silkkikirjailuista, mutta kun näin brokadit ja intarsiat, piti hengitellä hetki syvään ja rauhoittua.

Jos on kiinnostunut keskiajan tekstiileistä, Historiskan Textilkammaren on ihan must Tukholman keikalla. Sieltä löytyy mm. hyvin säilynyt pyhän Holgerin hautaliina, (mahdollisesti) maailman vanhin matto ja keskiaikaisia ristipistoja.
Jos risuja pitää antaa, niin ne tulevat samasta kuin monissa muissakin hyvissä museoissa: esineistä voisi olla enemmänkin tietoa tarjolla.

Varsinainen keskiaikanäyttely loistaa valtavalla määrällä kirkollista taidetta. Erityisesti 1500-luvun ja 1400-luvun lopun runsaasti kullattuja alttarikaappeja on paljon. Muutenkin näyttely on uskontopainotteinen. Kierroksen vaikuttavin esillepano oli pienen keskiaikaisen kirkon kopiossa.

Guldkammarenissa on myös keskiaikaisia kultaesineita – mm. Gotlannista löydetty 1300-luvun loppupuolella haudattu aarre, jonka sisältämä kultavyö oli mieletöntä bling blingiä. Solkeen oli kuvattu reliefinä metsästysseurue ja vyötä koristi kultaniitit. Siellä oli myös kahvilautasen kokoinen kultasolki, joka oli täynnä jalokiviä ja kullasta tehtyjä pikku eläimiä. Joku onneton 1300-lukulainen oli tiputtanut sen jokeen.

Koska kaikkien hyvien museoiden aukiolo tuntuu liian lyhyeltä (ja koska kävin mielenkiintoisella queer-historian opastuksella), viikinkinäyttelyyn ehdin vain pikaisesti. Mieleenpainuvin oli vitriinillinen viikinkiajan ompeluvälineitä, erityisesti lasi – no – “klöntti” jota käytettiin pellavan silittämiseen.

Viikinkinäyttelyssä oli myös ‘rekonstruktioita’ viikinkiajan vaatteista. Niistähän en mitään tiedä, mutta silti miehen puku oli varsinainen antikliimaksi. Koneella vedetty ja kaupan koristenauhalla somistettu. Miksi näinkin loistavat museot munaavat näissä?

Kaikesta tästä on tietysti kuvia Neulakon galleriassa. Osa kuvista on vähän tummia, mutta toivottavasti niistäkin on iloa. Tekstiilinäyttelyssä kun ei ymmärrettävistä syistä ole sallittua kuvata salamalla. Lisäilen kuviin kuvatekstejä, kunhan kerkeän ja katselen muistiinpanojani läpi.

Museokaupasta mukaan tarttui Inger Esthamin Birgittinska Textilier. Pikku kirjasessa on kiinnostavia tietoja ja hyviä kuvia ruotsalaisten birgittalaisnunnien kirjomista tekstiileistä.