Viisi lupausta keskiaikaisempaan vuoteen 2015 / 5 ways to be more medieval in 2015

Historian elävöittämisen ihanuus on jatkuva kilvoittelu itsensä kanssa. Kuinka olla uskottavampi ja historialle uskollisempi? Itse ajattelen olevani olen menneisyyden ihmisille velkaa sen, että pyrin parhaani mukaan antamaan realistisen kuvan heidän elämästään.

Tässä viisi juttua, joilla aion hioa omaa olemistani vuonna 2015.

***

One of the best things about historical re-enactment is the possibility to challenge oneself endlessly: How to give a better portrayal and be as authentic as possible? The way I see it is that what we owe to the people of the past is to give a realistic portrayal of their life.

Here are 5 things I’ll remind myself of in 2015.

 

1. Karista nykyaikaiset kauneusihanteet / Dump modern beaty ideals

 

IMG_7158.JPG
Olet kaunis = you’re beautiful

Oikeastaan aika iso osa keskiaikaisista vaatteista ei nyt ole…uhmmm…varsinaisesti nykyisen kauneuskäsityksen mukaan imartelevia. Mutta itseään pitääkin tällistellä aikakauden kauneuskäsityksen mukaan. Silloin hupsu röyhelö päässä, kilometrien korkuinen otsa ja kalmankalpeus keskikesällä oli juurikin sitä mitä tavoitellaan. Vieraan aikakauden kauneuskäsitykseen pääseminen on vaikeaa, mutta vähän välttämätöntä. Kotoa on vaikea poistua jos näyttää mielestään hassulta.

Oikeastaan tunnen itseni aina kauniiksi keskiaikavaatteissa, sillä omien mittojen mukaan tehdyt, mainioista luonnonmateriaaleista valmistetut vaatteet ovat niin ihania. Vaikeinta on ollut luopua meikkaamisesta. Olen ihminen joka rakastaa meikkaamista. Minua ei näe edes lähikaupassa ilman eyelineria, meikkivoidetta, luomiväriä ja koko hoitoa. Keskiajalle on kuitenkin mentävä paljain kasvoin (tietäen, että juuri silloin päätyy esim. lehteen tai turistien kuva-albumeihin, aaargrh). Mutta se on minulle kasvattavaa, iholle hyväksi ja uskollista historialle.

***

A fairly large amount of medieval clothes are not… ummm… actually flattering according to our current standards of beauty. This is why one should strive to look at yourself through a medieval looking glass. Back then an oddball frill on the top of your head, a super high forehead and being as pale as chalk at midsummer was exactly how things were supposed to be. Getting a deep understanding of the beauty ideals of a foreign time and culture is hard but very nececessary. It’s hard to leave the house thinking you look funny.

Actually, I feel pretty in medieval clothing, because made to measure clothes in lovely natural materials are just so…lovely. The hardest thing for me has been giving up makeup. Because I love makeup. I don’t even go to the corner shop without eyeliner, shadow and the lot. Going medieval means going au naturel (knowing that is exactly when you will be photograpehd by journalists and tourists arghhhhh) But it builds my character, is good for my skin and true to history.

 

 2. Parsi, kierrätä ja käytä uudelleen / Mend, recycle and reuse

 

IMG_8044.PNG
Decretals of Gregory IX (Pilgrim and dog)

Tästä olen alkanut ennenkin (ks. Parsimisesta ja Ei mitään vanhaa päällepantavaa), mutta pitäisi muistaa parsia ja palastella vaatteitaan enemmän. Ei välttämättä ole mentävä yhtä pitkälle kuin tämä läpiparsituissa vaatteissa kulkeva pyhiinvaeltaja, mutta vaatteita on hyvä kuluttaa ja paikkailla sekä materiaalia kierrättää edelleen uudeksi. On luovuttava siitä modernista hassutuksesta, että vain uusi olisi kaunista. Historiallisuuden lisäksi bonuksena on, ettei tylsiä juttuja kuten uusia alusmekkoja ja sukkia ole tehtävä jatkuvasti, vaan voi keskittyä  kiinnostavampiin projekteihin. Lisäksi paikkaaminen ja kierrätys säästää kangasta ja siten rahaa.

***

I’ve been going on about this before (see Mending ja I’ve nothing old to wear), but there should be even more mending, patching and recycling! Ok, not necessarily going as far as this pilgrim in his outfit that seems to conisist of nothing but patches – but still working on dumping the modern idea that only new clothes can be beautiful. There is also an added bonus: saving on material costs and time! No need to be constantly making boring stuff like underdresses and hose – just patch them up and get into more interesting projects!

 

3. Jätä puolet kotiin / Take less stuff

 

IMG_8041.PNG
Romance of Alexander

Onhan tämä harrastus yhtä hienojen tavaroiden haalimista ja tekemistä, mutta niitä kaikkia ei tosiaan ole pakko ottaa aina mukaan. Kun katselee aikakauden kuvia, huomaa miten niissä vallitsee viehättävä minimalismi. Pöydät eivät pursua astioita, esillä on vain tarpeelliset työkalut eikä vyöllä roiku kuin se tarpeellinen (ja hyvin harvoin muuta kuin kukkaro – valitsin tähän kuvan jossa on poikkeuksellisen paljon roikottimia).

***

In a way this hobby is all about acquiring and making lovely items – but you don’t have to take all of them with you wherever you go. Looking at medieval imagery, a splendid minimalism is visible. Tables are not overflowing with dishes and cups, only necessary tools out when people are working and very few things actually hang on girdles (I picked an image with an exceptional amount of things hanging).

4. Halkaise vyösi  / Split your belt in two

 

IMG_8042.PNG
Effigy of Katherine Mortimer

Vyöt, varsinkin naisten vyöt (ja ne vyöt jotka eivät kannatelleet siis miekkaa), olivat huomattavan kapeita. Niiden arvioidaan yleisimmin olleen jotain noin puolitoista senttiä leveydeltään (ks. mm Dress Accessories) – tämä arvio perustuu mm. solkien leveyteen, vyömaakarien killan sääntöihin ja veistoksiin kuvattujen vöiden leveyteen. Aikanaan sain kaksi vyötä yhden hinnalla kun leikkasin halki vanhan vyöni ja vaihdoin soljet replikasolkiin. Hyvä diili! Nyt olen tosin hankkimassa vieläkin kapeampaa vyötä.

***

Belts, especially women’s girdles (these swords that were not meant to hold a sword), were surprisingly narrow. It’s been estimated that they’ve  commonly been less than 1,5 cm (See Dress Accesories, for one) . This estimate is based on buckles, girdlers regulations and girdles on statues (see above). Once upon a time I cut my belt in half and got two belts from one. Now I’m looking at getting an even narrower girdle, though.

 

5. Dumppaa älypuhelin / Ditch the smartphone

 

bookbook
Mea culpa, studying my iPhone in Turku in 2012

 

Englantilainen sosiaalihistorioitsija Ruth Goodman kertoo kokemuksistaan eläessään viktoriaanista arkea (ja uudesta kirjastaan) ja nostaa esiin tärkeän pointin (korostus oma).

****

British social historian Ruth Goodman talks of her experiences of living as a Victorian (and her new book about it) and makes an important point that rings a bell also with us that try to live as a medieval person (emphasis mine).

As for the internet, phones, TV, radio and all other forms of modern media, there are withdrawal symptoms. Initially, I have a touch of guilt about being uninformed about world events, and another parcel of guilt about being out of reach of friends, family, and colleagues. It passes. What rises instead is a stronger connection with the here and now, with what is happening at this moment in my life, with the people who are physically present. Perhaps this is my favourite thing about trying to live in the past. It seems paradoxical that living in the past makes me live in the present, but it does. No vicarious life through a screen, but real people to talk to and real things to do.

Ennen älypuhelimia kännykät jätettiin helpommin jonnekin kassin pohjalle tapahtumissa. Mutta älypuhelimia tuntuu olevan vaikeampi jättää – niillä kun otetaan kuvia ynnä jaellaan olemistaan sosiaalisessa mediassa. Samalla kärsii yksi elävöitysharrastuksen parhaista puolista: irrallisuus arjesta, nykymaailmasta, maailmanpolitiikasta ja uutisvirrasta. Dumppaamalla älypuhelimen on pääsee irti maailmasta ja on vahvemmin läsnä siinä hetkessä jossa oikeasti on. Ja se on pienten vieroitusoireiden arvoista.

***

Before smartphones it was easier to leave your phone when going to events. But smartphones seem to tag along. We use them to take pictures and share our experience over social networks. But doing that loses one of the best things about living history: the detachment from your everyday life, the modern world, world politics and news feeds. Ditching your smartphone means a stronger connection to the moment you are actually living in and a better presence with the people you are with. Definately worth the withdrawal symptoms.

Punnitus / Weighing

20130421-175010.jpg

Viime kirjoituksessa pohdin, paljonko keskiaikainen asukokonaisuus (kuvassa yllä) sitten painaisi.

Tänään ryhdyin tuumasta toimeen. Punnituskohteena oli ihan tavallinen asukokonaisuus, joka on päällä tässä paljekuvassa.

bellows

  • aluspaitamekko
  • Moyn mekko
  • Vihreä päällysmekko
  • villaiset sukat
  • silkkiset sukkanauhat metallisoljilla
  • pieni huppu metallinapeilla
  • huntu, leukaliina ja muutama neula
  • nahkaiset kääntökengät
  • irtoletit ja myssy
  • metallikoristeltu vyö
  • pussukka keskiaikaisine tarve-esineineen (mm. rukousnauha, vahataulu)
  • pari solkea

Painoi yhteensä neljä kiloa. Onhan se aika paljon! Mutta ehkä vähän vähemmän kuin odotin.

20130421-175045.jpg

Kaikesta paino- ja pellavavuorin ärsyttävyyspohdinnasta inspiroituneena (ihan mahtavia kommentteja viime kirjoituksessa, kannattaa käydä lukemassa!) päätin napsaista pellavavuorauksen irti vanhasta mekostani. Naps naps, ja mekko on noin puoli kiloa kevyempi! Asukokonaisuuden neljässä kilossa se tuntuu jo!

Samalla mekko saa perusteellisen huollon: vahvistan päältä ompelemalla sen kuluneimpia saumoja, korjailen alkavia reikiä ja tehtyjä virheitä. Mekko-arkeologia on tavallaan todella kiinnostavaa. On hauska muistaa millaisia ratkaisuja aikoinaan teki, joko ihastella tai taivastella niitä. Lukijat voivat palata mekon valmistumisaikaan täällä. (tai tekemällä haun tägillä ‘uusi punainen’)

Kaikesta uudelleenompelusta tulee mieleen se, kun olin tosi köyhä opiskelija eikä kankaaseen ollut lainkaan varaa. Silloin huvikseni purkasin mekkoja ja ompelin niitä uudestaan – seuraava lopputulos oli aina parempi kuin edellinen.

Lisäksi tämä mekkojen korjailu ja muodistaminen on tavattoman ajanmukaista. Monissa säilyneissä mekoissa on näkyvissä korjailun tai muodistamisen jälkiä. Olen sanonut sen ennenkin, mutta sanon taas: vähän kulunut ja korjailtu mekko tuntuu aina ihan upouutta keskiaikaisemmalta.

****

So in the previous post I wondered how much a medieval outfit weighs. Today I got around to weighing one of my favourite outfits, which you can see above laid out and worn whilst operating bellows.

  • a linen underdress
  • the moy bog gown
  • green overdress with fur lined tippets
  • a small green hood with metal buttons
  • wool knee-length hose
  • silk garters with metal buckles
  • linen wimple and veils
  • linen cap and false braids and some metal pins
  • a few brooches
  • a metal-studded belt and purse with essential stuff like a wax tablet and a rosary
  • leather turnshoes.

Weigh 4 kilos all together. It is quite a lot! But perhaps a little less than I expected.

As you can also see above, encouraged by your commentary (some great discussion btw in the comments of the previous post, I recommend it) I decided to take the plunge and cut off the impractical and heavy linen lining. Snip snip, said the fabric scissors and the dress just lost 0,5 kilos! In a total of 4 kilos you can really feel that.

Once I’m at it, I’ll give the dress a good overall maintenance – reinforcing some of the most worn seams by top-stitching and overstitching, mending holes (gasp!) and redoing some things I now know how to do better. Working on an old dress is great – it’s fun to discover what I did back when I made it and trying to remember why. It also helps I posted a lot about making that dress back in 2008, I wrote only in Finnish back then, but you can see lots of pictures here  or by following the tag ‘uusi punainen’.

Redoing seams also reminds me of what I did as a super poor student when I didn’t have any money for fabric: I took my dresses a part and sewed them to have something to sew on. Redoing them always helped: the end result did improve all the time. I think I learned a lot doing it.

And last but not least – all this mending and redoing is terribly medieval. So many extant dresses have been mended or refit, which is just right not to waste precious fabric. I’ve said it before but I will say it again: a slightly worn and preferably mended outfit always feels more authentic somehow than a brand new one.

Parsinnasta / Mending

 

20120918-211414.jpg
Parsittavien läjä, päällä sukka ja alla huppu. / Pile of things to be mended. Hood and hose.

En kadonnut Visbyn tunnelmalliseen yöhön, vaikka niinkin voisi luulla! Reissumme oli kerrassaan eeppinen. Minulla on työn alla kuvallinen yhteenveto mahtavasta reissustamme, pidän kyllä lupaukseni! Mervi kirjoittikin omansa jo aikona sitten, mutta minulla on kotiin paluun jälkeen ollut hieman vaikeuksia työn, työmatkailun ja keuhkoputkentulehduksen yhdistämisessä bloggaukseen. Paikan päältä raportointia hidasti kova kiire nähdä kaikkea – ja hotellimme takkuileva internetyhteys.

Käsityörintamalla varma syksyn merkki on intensiivisestä kesäkaudesta väistämättä seuraava varusteiden huolto. Olen parsinut revenneitä saumoja, kiinnitellyt irronneita nappeja ja paikannut sukkia.

Samalla olen ajatellut vaatteiden käyttöä, kulumista ja kankaan arvoa.

Jokainen keskiaikaharrastaja on siitä lukenut. Tiedämme, miten paljon arvokkaampaa kangas keskiajalla oli nykyiseen verrattuna. Vaatteiden arvo oli jotain aivan muuta. Ihmiset eivät omistaneet niin monia vaatteita, niitä parsittiin ja korjattiin. Käytetyt vaatteet myytiin eteenpäin käytettyjen vaatteiden kauppiaille ja niitä annettiin palvelijoille.

Toisaalta, viime aikoina olen alkanut ajattelemaan, ettei tietäminen vedä vertoja jonkin asian tuntemiselle. Viime talven oppimisprojektini villan käsittelyn, kehräämisen ja pystykangaspuukudonnan parissa sekä kaikki väripatojen äärellä taitavia värjäreita fanittaessa viettämäni hetket ovat konkretisoineet aivan uudella tavalla sen, miten tavattoman arvokasta kangas oli.

Millainen työn määrä jokaiseen vaiheeseen kuluu, miten paljon osaamista vaaditaan. Ja vaikka miten paljon olen kankaan valmistuksesta lukenut, tuntuu etten ole todella ymmärtänyt sitä kaikkea ennenkuin kokeilin.

Tämä kokemuksellisuus on historianelävöittämisen hienoimpia puolia. Tekemällä alkaa ymmärtää asioita keskiaikaisemmasta näkövinkkelistä.

Siksi ei parsiminen eikä paikkaaminen harmita. Eikä parsituissa ja vähän muhjaantuneissa vaatteissakaan kulkeminen. Keskiajan ihmisellä oli pitkä ja arvostava suhde vaateparteensa. Vaatteiden kuului toki olla siistit (tätä aikalaiset kirjoittajat usein korostivat), mitä ylläpidettiin huoltamalla niitä hyvin – ei hankkimalla uutta vaatekertaa heti ensimmäisen nyppyyntymisen tai reiän ilmestyessä. Sellaista haluan elävöittää.

Sitäpaitsi keskiaikavaatteissa ja farkuissa on se sama, että niiden kanssa pääsee parhaiten sinuiksi vasta perusteellisen käytön jälkeen. Keskiaikavaatteet alkavat lisäksi näyttää enemmän oikeilta käyttövaatteilta kuin naamiaisasulta, kun niihin ilmaantuvat ensimmäiset käytön jäljet.

20120918-211455.jpg
Parsiminen on hauskaa: esimerkiksi saumojen korjailu päältäpäin on lähestulkoon näkymätöntä. Vasemmalla parsittu, oikealla alkuperäinen sauma. / Mending can be fun too: I enjoy sewing seams from the right side. It turns out almost invisible. On the left:a mended seam, on the right: an original seam.

 

***

I didn’t disappear into the medieval alleys in Visby, even though judging by my absence you could think that. I’m still working on  providing you with a recap of our epic trip to Visby. Mervi wrote hers a while ago, but I’ve had challenges combining blogging with work, travelling for work and having bronchitis. And we would of course have wanted to blog more while we were there, but there was so much to see and the internet connection at our hotel worked pretty poorly.

But what I have been doing is mending my clothes. After the summer season, this is a certain sign of autumn. I’ve been mending seams, attaching buttons and patching holes on the soles of hose.

And I’ve been thinking about fabric and its value and use. And its tendency to wear.

I mean, we’ve all read about it. We know how medieval people saw fabric differently – it was worth so much more than now. Regular people didn’t own as many items of clothing, clothes were worn, mended and patched – and passed down to servants or sold to fripperers. Clothes were recycled and made into other items.

Lately I’ve thought that knowing about something because you read about it doesn’t quite equal to feeling and knowing something because you have done it. As some of you may know, I spent time last winter learning about and doing some wool processing, spinning and fabric weaving. And I’ve also hung around dyeing again this summer too, enough to know what all goes into that. All this combined has made the value and worth of fabric concrete to me in a whole new way.

How much work goes into each phase of the process, how much knowledge and skill are required. Now I feel like I never really, really understood that before trying some of it.

These sort of revelations are some of my favourite things about doing medieval stuff. You gain experiences that help you see things from a more medieval perspective.

So I don’t really mind mending. Nor going around in mended or worn clothing. I appreciate the serious and long term commitment medieval people had to their clothes. You had to be tidy (which contemporary authors often stress), but the look was achieved by taking good care of you clothing, mending them and fixing them – not by purchasing a new outfit every time there is a loose thread. This is the kind of relationship that I want to have with my kit too.

Besides, there is one thing that medieval clothing and jeans have in common: they both look and feel best only after some wear. And wear is also what makes medieval clothes feel like clothes versus costume – which is the way I like it.