Oletko ajatellut, että tapahtumaasi sopisi historianelävöitys? Mahtavaa, niin minustakin! Tästä artikkelista löydät hyviä vinkkejä, joilla pääset alkuun yhteistyössä historianelävöittäjien moninaisen ja innostavan joukon kanssa.
Löydä sopiva yhteistyökumppani
Suomessa on vähintään satoja historianelävöityksen harrastajia. Meitä on moneen lähtöön: satojen jäsenten yhdistyksistä pieniin kaveriporukoihin, vasta-alkajista vuosikymmeniä harrastaneisiin, hurjista sotajoukoista taitaviin tanssiharrastajiin. Aikakausia elävöitetään kivikaudelta 1900-luvulle.
Ennen yhteydenottoa kannattaa miettiä, mitä toivot yhteistyöltä ja mistä aikakaudesta on kyse. Paraskaan keskiaikaporukka ei sovi barokkitapahtumaan. Kannattaa myös huomioida, että ryhmät painottavat yleisötyötä eri tavoilla. Toisille se on harrastuksessa mieluisinta, kun toisilla harrastus painottuu harrastamiseen omaksi iloksi ja mieluiten ilman yleisöä. Jos haluat esityksiä, kysy porukalta, jolla niitä on tarjota. Jos et tiedä tarkalleen mitä haluat, elävöittäjillä on hyviä ideoita ja hyväksi koettuja valmiita konsepteja. Kannattaa siis keskustella.
Keskustelu kannattaa
Korostan vuoropuhelua, sillä parhaat keikat syntyvät yhteistyöstä, toimivasta kommunikaatiosta ja molemminpuolisen asiantuntemuksen kunnioittamisesta. Kun otat mukaan historianelävöittäjiä, saat roimasti tasokasta asiantuntijuutta, visuaalisuutta ja kokeneita yhteistyökumppaneita! Se mitä et saa, on ilmaista talkooväkeä tai satojen eurojen arvoisia käsintehtyjä pukuja lainattavaksi yleisölle.
Omat toiveet yhteistyöstä kannattaa ottaa rohkeasti esiin: tapahtuman järjestäjänä olet vastuussa siitä, mikä vierailijoita odottaa ja mitä he tilaisuudesta saavat. Esimerkiksi voit vaatia, että tapahtumassasi ollaan aikakautisia, ts. elävöittäjillä ei ole mitään modernia näkyvillä. Tarkempiakin varustevaatimuksia voi keskusteluttaa, varsinkin jos tapahtuman järjestäjä on museo. Yleisö kokee museoympäristössä näkemänsä herkästi historiallisena faktana, ja museotyössä tulee aina rakentaa mahdollisimman paikkansapitävää historiakäsitystä, myös tapahtumissa.
Mitä kaikkea tarvitaan?
Elävöittäjäyhteistyö kannattaa huomioida tapahtuman budjetissa jo suunnitteluvaiheessa. Mikään ohjelmanumero ei ole ilmainen. Jos haluat esimerkiksi historiallisen leirin, tapahtumanjärjestäjän on hankittava paikalle ainakin vesipiste, bajamajoja, tulenkäyttöluvat, ympärivuorokautinen vartiointi, polttopuita, tiskipaikka ja paljon olkia. Huomioi myös tilatarpeet ”“ esimerkiksi oman ryhmäni pienten telttojen ja 11 hengen leiri vie 30 x 40 m pinta-alan koko komeudessaan. Nämä kaikki ovat asioita, joista esiintyjät eivät voi huolehtia. Parasta on, jos budjetista irtoaisi jotain matkakulujen kattamiseen edes osittain.
Elävöittäjille jokainen keikka on aina vapaaehtoistyötä rakkaudesta historiaan, omilleen ei juuri pääse. Siksi onkin ihanaa, jos järjestäjä miettii etukäteen, miten voisi kiittää tästä panoksesta. Jos rahaa ei ole matkakuluihin, kiitos voi olla esim. kierros kulissien takana museossa, luento, yhteinen illanvietto tai jotain muuta mukavaa. Kiitos on tärkein sana, joka muistetaan vielä vuosienkin päästä.
Mistä meidät löytää?
Jonkinlainen listaus suomalaisesta elävöitysskenestä löytyy tältä Wikipedia -sivulta ja kysellä voi myös Facebookin Historianelävöittäjät-ryhmästä. Elävöitysryhmien yhteystiedot löydät niiden somekanavilta tai verkkosivuilta. Esimerkiksi minun ryhmäni, keskiajan käsityöläisiä elävöittävän Iloisen joutsenen löydät sivultamme www.iloinenjoutsen.org sekä Facebookista että Instagramista. Â
Viikonloppuna osallistuin ensimmäistä kertaa ”™itsenäisenä tutkijana”™ tieteelliseen seminaariin esinetutkimuksen alalla. Oli kutkuttavasti epämukavuusalueella olemista olla puhumassa seminaarissa alalla joka ei ole se oma, yliopistolla opiskeltu ala.
On herättelevää havaita, että oikeastaan olen vuosien saatossa paneutunut tähän harrastukseen niin intohimoisesti että tiedän siitä varmasti enemmän kuin alasta, jolta maisterinpaperit on.
Artefacta-seminaarissa oli hurjan kivaa! Kerroimme Mervi Pasasen ja Krista Vajannon kanssa Maskun paarivaatteen tarinan ja esittelimme projektista saatuja kokemuksia ja tutkimustuloksia.
Muut esitykset olivat kiinnostavia, sopivan napakoita ja tekstiiliaiheita ilahduttavan paljon.
Mieleen jäi erityisesti Tudor Tailoristakin tunnetun Jane Malcolm-Daviesin kudottuja lakkeja käsitellyt esitys, Riina Rammon Rabiveren suoruumiin takin elämäkerta sekä Katja Regevikin & Krista Vajannon esitys viime aikoina paljon keskustelua herättäneistä Snartemon kansanvaellusajan lautanauhoista.
Object biographies – seminaarissa teeman mukaan kerrottiin esineiden elämäntarinoita. Tekstiileiden kohdalla esineiden tarinat noudattivat tuttua kaavaa: löydön jälkeen ehkä esille, sitten arkistoihin, arkistoista uudelleen tutkittavaksi ja lopulta esille.
Nostaminen arkistoista esille on edellyttänyt tekstiiliasialle omistautuneen ihmisen panosta. Riina Rammolta sitä kysyttiinkin – miten vaatekokonaisuus päätyi esille Viron kansallismuseon perusnäyttelyyn? Riina naurahti ja totesi: ”Varmaan minun takiani”.
Miksi tekstiileitä pitää erikseen lobata näytteille? Muinaiset tekstiilit eivät ole esineistöä helpoimmasta päästä.
Monesti kyse on siitä, etteivät ne kestä esillä olemista ja ne on pidettävä arkistossa esineen säilyttämiseksi. Tästä on kyse esimerkiksi Maskun paarivaatteen kohdalla. Esillepano koituisi sen kohtaloksi.
Toinen ongelma liittyy siihen, että kuntonsa takia ne eivät ole samalla tavalla näyttäviä kuin esimerkiksi saman ajan metalliesineet. Tekstiilijäänteen näkiessä voi olla vaikea kuvitella sitä millainen se oli kun se oli uusi. Aikansa ällistyttävä, satoja työtunteja ja erikoisosaamista vaatinut luksusesine näyttäytyy nykykatsojalle ruskeana riekaleena.
Tässä rekonstruktiot voivat olla avuksi. Maskun tekstiilin kopio tuo tekstiilin nykykatsojan eteen kiiltävänä, värikkääänä ja ehjänä. Se tuo vau-elämyksen, joka on museokävijälle helposti avautuva ja ehkä mieleenpainuvampi.
Entä minkä takia tekstiileitä pitää nostaa näyttelyihin? Siksi, että ilman tekstiileitä käsityksemme menneisyydestä jää vajaaksi.
Nykyihmisenä on vaikea todella ymmärtää sitä, miten paljon aikaa arkipäivästä tekstiilien tuotanto vei. Kuitujen käsittely, kehrääminen, kutominen, värjääminen ja ompelu oli osa arkea.
Samoin tekstiilien käyttö oli läsnä koko ajan:tekstiileitä tarvittiin vaatteiksi, nukkumiseen, tavaroiden kuljettamiseen ja moniin arkiseen askareeseen ruuanlaitosta pyllynpyyhintään.
Nostamalla tekstiileitä esiin nostetaan esiin myös historialle vähälle edustukselle jääviä tai näkymättömiin jääviä naisia, heidän osaamistaan ja kädenjälkeään. Naisia, jotka jättivät jälkeensä vain kasvattamansa lapset ja valmistamansa tekstiilit.
— ENGLISH ——
Last weekend, I participated for the first time as an ’independent researcher’ for a scientific seminar.
I was pleasantly out of my comfort zone speaking in a seminar in a field that is not officially my own. Even though I have come to realise that over the years I have been dedicating my time to this hobby that I probably know more about it than what I have my masters degree in.
I really enjoyed participating in the seminar. In our presentation with Mervi Pasanen and Krista Vajanto we told the story of the Masku wool intarsia and presented the experiences and research results of the project. It was nice to get so much feedback and feel like we have provoked interest.
I had the pleasure to listen to several interesting presentations, several of which were on textiles.
Ones that seem to have stuck with me most were Tudor Tailor’s Jane Malcolm-Davies”™ presentation on early modern knitting, Riina Rammo”™s presentation on the Rabivere jacket”™s biography and Katja Regevik & Krista Vajanto”™s presentation on the Snartemo tablet woven bands (that have recently been the topic of much discussion).
The Object Biographies seminar focused on stories items. In the case of textiles, the stories of the objects seemed to follow a common pattern: after the discovery they may have been displayed (or may not) then stored in the archives, then taken out of the archives, re-examined and finally displayed.
This process of rediscovering something from the archives and lifting an item into public consciousness has often required the dedication and contribution from a person interested in textiles. ”Why did the clothing items become a part of the exhibit in the Estonian national museum?”, someone asked Riina Rammo after her talk. With a smile and a small laugh, Riina said, ”Probably because of me.”
Why do textiles require special efforts to be displayed? One reason is that ancient textiles are not the easiest items to display.
Often it is a case of preservation versus display. Being displayed has its toll on an item – especially so with textiles – so the objects are kept in the archives to preserve them. This is the case with the original Masku intarsia. Displaying it would destroy the item.
Another issue is that, due to their condition, textiles are often not as spectacular looking as for example, metal objects of the same age. Looking at an ancient textile, it may be difficult to imagine and ”see” what it was like when it was new.
The astounding skill the overwhelming hours of work and the special expertise required for making and item can be lost to the eye and all the modern museum visitor sees is a brown-tinted piece of fabric.
Here reconstructions can be helpful. The Masku intarsia replica shows the textile to the contemporary viewer in it”™s (almost) full glory: shiny silver and deep colours. It gives a certain wow-experience which is easier for modern day museum visitors to see and experiece.
And why should textiles be exhibited? Because if we overlook textiles, our view of the past will be lacking a lot.
As a modern person, it is difficult to really understand how much textile production was a part of everyday life. Acquiring and processing the materials, spinning, weaving, dyeing and sewing were part of everyday life. Production was not as invisble and distant then.
Likewise, the use of textiles was present all the time: textiles were needed for clothes, sleeping, transporting goods and many everyday chores from cooking to using the toilet. By rediscovering and displaying textiles, we also provide presentation to the women who are often invisible to history.
We present the skills and labour of the women whose heritage was only the children they raised and the textiles they produced.
Yksi vaikeimmista ja samalla yksi tärkeimmistä kysymyksistä jota elävöittäjä voi itseltään kysyä on ”Kuka tälläista olisi käyttänyt?”.
Se on vaikeaa, koska useimmiten vastaus on vähän tylsä. Joskus rehellinen vastaus edellyttää luopumista jostain kivasta, mukavasta tai hienosta. On jätettävä hankkimatta kivoja asioita tai mikä pahinta, luovuttava esineestä joka on tullut käytössä rakkaaksi.
Kuitenkin ”Kuka sitä olisi käyttänyt” on äärimmäisen tärkeä kysymys omien varusteiden kehittämisessä ja valikoimisessa. Siksi sitä on syytä kysellä itseltään taajaan, varsinkin kun koko ajan tulee lisää tietoa ja kuva elävöitettävän aikakauden elämästä tarkentuu.
Se pieni kysymys on terävä työkalu oman kokonaisuuden hiomiseen mahdollisimman ajanmukaiseksi ja paikkaansapitäväksi. Ja onhan lopputulos sen arvoinen: oikeat kamppeet oikeassa ajassa ja oikeassa kokonaisuudessa.
Itsellä tämä pieni kysymys aiheutti säätöä kukkarorintamalla. Olen monta vuotta käyttänyt kirjomaani pussia, joka on monella tapaa ihana. Sen kirjomisessa ja pistojen laskemisessa kesti pitkään, malli mittoineen on keskiajalta peräisin, sen langat on luonnonväreillä värjätty, siinä killuu pieniä pääkalloja ja vaikka mitä!
Eikä siinä pussissa olekaan mitään väärää. Se vain on semmoinen ettei se, kuka sitä olisi käyttänyt ollut se, kuka minä useimmiten keskiajalla olen. Koska minä olen enimmäkseen keskiajalla aika tavalla kaikin puolin tavallinen, sopii minulle paremmin ihan tavallinen kukkaro.
Ja se tavallinen kukkaro taas keskiajan Ruotsissa vaikuttaa olevan nahkainen neliskanttinen pussukka jonka suu kiristetään nahkanauhalla. Niitä on paljon ja niitä on löydetty Turustakin.
Tein semmoisen. Oli helppoa ja nopeaa. Sinne menee huulirasvaruukku, rukousnauha, pari kolikkoa, lusikka ja muuta tarpeellista. Siinä se killuu lanteella, ihan tavallisena ja juuri siksi niin kivana.
****
One simple question can be so difficult – and so very important. It is what a reenactor of any historical period should ask themselves every so often: ”Who would have used this?”
It is a difficult question because often the answer is a bit dull. Sometimes an honest answer requires ditching something nice, comfortable, or just really neat. It leads us not the get something we actually would have liked or worse – realizing that we shoud rather leave home a practical item that we have grown to love.
However, ”Who would have used it” is an extremely important question for those that like constantly improving and developing their kit. It is worthwhile to ask yourself this regually, especially as more and more information becomes available and the image of the era we strive to recreate becomes clearer.
That small question is an excellent tool for developing your kit to be as accurate as possible and as appropriate for the time as it can. For making it look just right and getting that gasp of ”like a picture come to life!” from the crowd.
Recently, this pesky question brought on some changes on the purse front. For many years, I”™ve used my embroidered counted thread embroidery – covered purse. Which I love dearly. The embroidery was fun end making it took a long time, the pattern and the size and whatnot are based on medieval examples. The embroidery threads are dyed in natural colors, there are some small bone skulls on the tassles and everything!
And there is nothing wrong with that purse. It just is that most likely whoever would have used it was not who *I* usually am in the Middle Ages. Since in the Middle Ages I”™m usually a very ordinary and average person, I”™m better off with just an ordinary purse.
(Nahkapussukoita eri kokoisina Tukholman keskiaikamuseosta / various leather purses from Stockholm)
And that regular purse in the Middle Ages in Sweden seems to have been a leather rectangular bag with the opening closed with a leather drawstring. It was a common style! There are a lot of them and they have been found in Turku too.
So I made one. It was easy and fast to make. There is room for my mini jug of lip balm, a rosary, a couple of coins, a spoon and more. That’s where it kills with a lance, just plain and that’s why it’s cool.
Ihana viikko Middelaldercentretissä on takana ja myös tällä kertaa mukana oli uusi mekko. Se on tehty Herjolfsnes – haasteeseen (ja tarpeeseen!) ja siitä tuli oikein kiva. Onnistuin viimein tekemään vaatimattoman ja yksinkertaisen perusmekon. Tällä kertaa ei tullut epähuomiossa kirkkaanpunaista mekkoa laahuksella. Tämmöinen luonnonvärinen ja vaatimaton mekko on käytännöllinen, monikäyttöinen ja sellainen jota olen kauan kaipaillut.
Mekko on periaatteessa Herjolfsnesin D10581 (Vanha numero 39), kolmella muutoksella. Halusin pitkät hihat, koska en halunnut tästä päällysmekkoa. Sopiva hiha löytyi mekosta 38. Mekko on alkuperäistä pidempi (vähän ylipitkä) käytännön- ja makusyistä. Kaula-aukkoon en tehnyt pientä lovea nyörinreikineen – tyyli- ja kangassyistä.
Kankaana oli Naturtuchen harmaa ohuehko villa, jonka viimeistelyssä villaa on venytetty äärimmäisen pinkeäksi. Kangas on miellyttävä, mutta joissain kohdissa hämmentävän vino. Siis niin, että lankasuorakin on vino. Vinouden kanssa onnistui ommellessa säätämään niin ettei se haitannut, mutta kaula-aukon osalta pelkäsin, että se pieni viilto menisi kuitenkin jotenkin itsestään vinoon.
Jokaisessa mekkoprojektissa oppii uutta. Niin tässäkin. Ompelemisessa meni kauemmin kuin missään mekossa aiemmin, koska iso osa saumoista on ommeltu oikealta puolelta. Se on hitaampaa kuin mekon ompelelminen kokoon nurjalta puolelta etupistoilla. Etuna kuitenkin on mukavan näkymättömät ja litteät saumat sekä mainio hallinnan tunne tarkkutta vaativissa kohdissa. Valitsin tämän ompelutekniikan siksi, että myös alkuperäisten mekkojen sanotaan olevan ommeltu oikealta puolelta.
Lisäksi huolittelin osan saumoista itse kehräämälläni langalla (!! Merkittävä askel henkilölle joka on aiemmin tunnettu myös maailman surkeimpana kehrääjänä). Saumoissa on yhteensä neljää erilaista villaompelulankaa. Vaihdoin lankaa ompeluprosessin aikana aina kuin löysin paremman, mutta ei langan vaihtelu hirveästi näy, niin fiksuja ovat nämä saumat! Villalangalla ompelu on aika mukavaa. Pellavalankaan verrattuna saumoista tulee jotenkin pehmeämmät ja ne uppoavat kankaaseen.
Mukava uutuus oli myös pyöreäkärkinen ”kalanpyrstökiila” joka paitsi näyttää kivalle, voi osoittautua käytössä vähemmän herkästi kärjestä repeäväksi. Aiemmin olen versioinut niitä grönlantilaisia mekkoja, joissa sitä ei ole.
Alla lisää kuvia ja huomioita!
*************** ENGLISH************
We had a lovely week at Middelaldercentret and also this year it marked the debut of a new dress. This was my finally finished dress for the Herjolsnes-challenge. And a dress that I really needed! I finally made a modest and simple basic everyday dress. This time my attempts at a working dress didn’t end up producing a bright, luxuriously red dress with a train. I’m happy with the result – it’s really practical and something you can use pretty much with any dress and doing everything.
The dress is basically a Herjolfsnes D10581 (Old number 39), with three major alterations. I wanted long sleeves, because I wasnted to use this not as an overdress but as a middle layer (over shift, under the overdress). A suitable sleeve was found in dress 38. The dress is longer than the original for practical and style reasons. I also left out the little notch in the neckline due to style and fabric-related reasons.
The fabric I used was Naturtuchen’s natural gray wool, which has somehow been really really stretched when it has been finished. It’s hard to explain, really, but this stretch in the fabric makes it …um…. sort of….wonky. When I cut it completely straight on the grain it was still somehow diagonal. I managed to work around this characteristic when I was sewing it, but was too afraid to include the notch in the neckline. I was sure that would have been pushing my luck and I would have ended up with a crooked notch in front and center of the dress.
Every project teaches me something new. So did this one! Sewing this dress took longer than any other because most of the seams are sewn from the right side. It is much slower than sewing the dress with running stitches on the inside of the dress. However, the advantage is the invisible and flat seams, as well as an excellent sense of control when sewing, especially in tricky places like on gores and the sleeves. I went with this technique because the original dresses are also said to be sewn like this.
Also, I finished some of the seams using yarn I had spun myself (!!! a huge step for someone formerly known as the worst spinster in the world) There is a total of four different wool yarns that I used when I was sewing the dress. I changed the thread during the sewing process every time I found a better one. But because the seams are so clever, the thread (and where I change it) hardly shows. I usually sew with linen thread so I’m still experimenting with wools to find my favourite kind. Sewing with wool Herjolfsnes-style is pretty nice. Compared to linen, the seams are softer and they blend into the fabric (and are much harder to undo if something has gone wrong.).
A nice novelty was also a round-pointed ”fishtail” gore that not only looks neat and makes for an interesting detail, but I think the shape may be less sensitive tears at the top of the gore. This is a detail on the Greenland dresses I haven’t recreated before, because it hasn’t been on the ones I have worked on before.
Scroll down for more pictures and observations! (English in Italic)
Muistin mekon kuvaamisen vasta viimeisenä päivänä, joten tässä vaiheessa mekossa näkyy kurttuina vyön painauma. Sateisina päivinä varjelin helmaa nostamalla sen vyölle makkaraksi. Kuten kuvasta näkyy, mekko ei ole varsinaisesti istuva, varsinkaan vyötäröltä, mutta yläosa on sen verran napakka että se pysyy paikoillaan. Kankaan takia siitä tuli oikeastaan yllättävänkin napakka, sillä kangas jousti villatoimikkaaksi tosi vähän.
I remembered that I wanted pictures for this post at the very last day of the week – after a week of wearing the dress hiked up onto a roll with my belt on rainy days. The wrinkles at my waist show where the hem has been hiked up. As you can see in this picture, the dress is not really fitted – especially not at the waist. But the top part is snug enough to keep it well in place. And because the fabric had very little stretch for a wool twill, it became a bit more snug than even intended!
Sama takaapäin. Vyön kanssa (ylin kuva) mekko on ihan toisen näköinen, kiva käyttää sekä ilman että vyön kanssa.
The back. With a belt (topmosti picture) the dress looks quite different, I like wearing it both with and without a belt.
Tein tai oikeastaan jätin ensimmäistä kertaa hihoihin halkiot, kuten monissa alkuperäisissä mekoissa. Ne vaativat vähän totuttelua, mutta olivat aika näppärät hihat piti saada töiden tieltä ylös. Nämä halkiot ovat vain noin 12-senttiset, mutta Herjolfsnesin löydöstä löytyy hihoja joissa on jopa 18 cm halkiot, eikä niissä näy jälkiä kiinnityksestä. Olisi kiva tietää, miten niiden kanssa toimittiin.
Quite a lot of the Herjolfsnes garments have slits on the sleeves, but this was the forst time I’ve recreated them. Wearing them required a little getting used to, but they are very practical when you need to get the sleeves out of the way when working. They are about 12 cm’s so not even the deepest sleeve slits in the Greenland material. So far the research hasn’t shown evidence of them being closed up for wear. It would be interesting to know how they wore them.
Tässä ei ole koristelua, vaan saumanvara on huoliteltu ompelemalla lanka helmapistoilla saumavaran reunaan.
This is not an ornament but just seam finishing by stitching a thread to the folded over hem. I only had white thread when (panic)sewing these last touches.
Tässä mekko tositoimissa, päällysmekon (jonka malli myös Herjolfsnesistä), hupun ja essun kanssa, helma vyötärölle rullattuna. Kamalan käytännöllinen asu!
This how I mostly wore it – under an overdress (the pattern for that one is also from Herjolfsnes) a hood (a London hood) and an apron, hems lifted onto a roll on my belt. It’s comfy and practical!
Lämpimämpinä päivinä käytin sitä ilman päällysmekkoa – niinkuin tässä kun pidin pellavaompelimoa juuri maalatussa Suutarin talossa.
When it was warmer I skipped the overdress, like on this day when I had my linen seamstress’s shop open in the newly painted house!
Viikonloppuna sain vierailla elämäni mullistaneen miehen luona. Melkein 20 vuotta sitten ostin kirjan Bockstensmannenista – ja se laukaisi vimmatun kiinnostuksen tekstiiliarkeologiaan ja mahdollisimman alkuperäisiin lähteisiin. Vaikka Bockstenin mies on varsin tuttu ja perinpohjin tutkittu, kovasti odottamani kohtaaminen toi paljon uutta!
Bockstensmannen on todennäköisesti Ruotsin tunnetuin arkeologinen löytö keskiajalta, julkkis tavallaan. Vuonna 1936 suolta löydettiin sinne joskus 1300-luvulla haudatun murhatun miehen jäännökset. Turve oli säilönyt miehen asukokonaisuuden kaikkine osineen (kasvikuituja lukuunottamatta), joten löytö kertoo meille todella paljon. Mitä kaikkea suosta löydettiin, voi katsoa lisää Bockstensmannenin omilta sivuilta ja Digitalt museumista.
When meeting celebrities, always take a selfie
Kaikki ei kärsineet vilua ja nälkää
Jäänteiden perusteella kyseessä ei ole talonpoika, vaan virkamies tai ehkä käsityöläinen. Miehessä ei ollut rankan ruumiillisen työn jälkiä, päinvastoin elintasosta kertova pieni mahapömppö ja elintasosairauden alkumerkkejä. Olihan hän kuollessaan keski-ikäinen. Viimeisen elinvuotensa mies oli asunut Varbergissa, ehkä työskennellyt sen linnan palveluksessa jossa hänen jäännöksensä nykyisin ovat. Miehestä on saatu DNA:ta, jota tutkitaan. Kiinnostavia uusia tietoja tulossa!
Foot wrap with footpring showing
Pitäisi itsekin käyttää jalkarättejä
Housusukkien päällä mies käytti jalkarättejä, jotka oli leikattu käytetyistä vaatteista ja muista ylijäämäpaloista. Jalkarätit – mikä nerokas juttu. Elävöittäjänä on tullut tutuksi se keskiajan yleinen riesa eli märät, kylmät ja puhki kuluvat sukat. Aion ehdottomasti kokeilla sukkien päällä tätä helppoa ja halpaa ratkaisua. Jalkaräteissä näkyy miehen jalanjälki ja toinen rätti paljastuu tarkemmassa tarkastelussa muodikkaan vaatteen kaula-aukoksi. Kiehtovaa!
That red V on the hood
Se V ei kyllä varmaan ollut siinä hupussa
1990-luvulla tehdyssä puvun rekonstruktiossa viittaan kiinnitetty, asun ainoa värikäs osa eli punainen V:n muotoinen kappale siirrettiin huppuun. Aikanaan perustelu tuntui ihan toimivalta, mutta nyt kun sen näki livenä, tuntui ettei se siinä kyllä oikeasti ole voinut olla. Eikä museokaan enää ole satavarmasti tämän tulkinnan takana. Keskiaikaisissa vaatteissa nimittäin palasteltiin, mutta harvoin ilman ilmeistä syytä miksi. Nyt olen taipuvainen ajattelemaan, että V olisi sittenkin ollut viitassa. Uskoisin että se on vahvistanut olkasaumaa alareunasta sillä puolella, jolla viitta on avoinainen.
The mystery item
Mikä ihmeen juttu oli vyöllä
Kaikkea ei tosiaan tunnisteta, vaikka ne ovat hyvin säilyneenä suoraan silmien edessä – kuten esimerkiksi tätä nahkaista juttua jonka sisällä on villaa. Se roikkui miehen vyöllä. Teorioita on ollut, kuten kukkaro jonka pussiosa olisi leikattu pois, mutta mitään ei ole voitu varmasti todistaa.
The hose tops and the fastening
Mystinen kolmipistekiinnitys housusukissa
Jaloissaan miehellä oli räsyjen lisäksi housusukat, kuten pitääkin. Ja se tiedetään muuten varmasti, sillä ne eivät löytämisen yhteydessä tulleet pöyhityksi kuten ylävartalon vaatekappaleet. Sukat olivat löysästi jalassa istuvat ja niissä on erikoinen kiinnitys nahkanyöreillä. Sukissa ei ole jälkeäkään nyörinrei’istä, vaan nyörit ovat kiinni sukissa. Sinänsä sukat on tosi fiksua kiinnittää niin, että veto jakautuu kolmeen kohtaan yhden sijasta, mutta toistaiseksi on epäselvää miten sukat pysyvät ylhäällä. Museon mallinuken sukat on kuulemma kiinnitetty perinteisesti, koska nauhasysteemi on mysteeri. Jonkun pitäisi sitä kokeilla!
The kjortel <3 in it’s current color
Väreistä ei tiedetä
Nyt kaikki vaatteet ovat sitä V:tä lukuunottamatta värjäytyneet suossa punaruskeiksi ja ne tukevat yleistä (väärää) uskoa siihen että keskiajalla kaikki olisi ollut tylsän ruskeaa. On kuitenkin melko todennäköistä, että vaatteissa olisi alunperin ollut väriä, sillä ovathan ne malliltaan (joskaan ei materiaaliltaan) muodikkaita eikä, kuten alussa todettiin, kyseessä ollut köyhä talonpoika. Mutta kehityksen kehittyessä voi olla, että löydetään keino jolla saadaan vaatteessa piileviä värinjälkiä esiin.
Miten toimiva ja ihana kokonaisuus on
Kun Bockstensmannenin asukokonaisuuden näkee kokonaisuudessaan ja varsinkin museon hienosti ennallistaman miehen mallinukkeversion päällä, ei voi olla ihastelematta. Se on niin oikea, kokonainen ja mukavan ja toimivan oloinen asu. Ihmettelen, miksei se ole elävöittäjämiesten keskuudessa nykyistäkin suositumpi – eikä vain mekko vaan koko asu, viittaa myöten. (Katsokaa esim tätä Rikun Bocksten – mekkoa, onko parempaa vaatetta, kysyn vaan?)
*****
This weekend I got to see a man that led my life to where it is now. Nearly 20 years ago I bought a book on the Bockstensmannen find – and it triggered a al lot of all this – my deep interest in archaeological textiles and working from original sources. Although the I’ve probably read about everything ever published on the very thoroughly investigated Bocksten man, this much awaited encounter taught me new things.
Bockstensmannen is probably Sweden’s most famous archaeological discovery from the Middle Ages, a celebrity of sorts. In 1936, the remains of a man murdered sometime in teh 14th century were found in a peat bog. The bog had preserved the man’s outfit exceptionally (with the exception of vegetable fibers). For a closer look on what lla was found, have look at his pages or on Digital museum.
Everyone was clearly not starving
His remains clearly show that the Bocksten man was not a peasant, but maybe an officer of sorts or perhaps a skilled craftsman. He shows no signs of doing hard physical labour. Instead, he is a middle aged man that has a bit of a stomach and the beginnings of a disease brought on by living comfortably. The last year of his life he had lived in Varberg, perhaps employed at the castle where his remains now are. Dna samples have been obtained and are now being studied. More interesting discoveries are on the way.
Foot wraps are something to consider
On top of his hose the man wore foot wraps, which had been cut from worn clothing and fabric scraps. Foot wraps – what a clever thing. Living history has aquainted me with the very medieval problem of wet and cold feet as well as hose wearing out. Foot wraps seem a cheap, easy and historical aid to all these issues, which I will definately try out in the coming season. If you look closely at the foor wraps, you can see the man’s footprint on them so you see how it was wound arounf the foot. And on closer inspection one of the wraps turns out to be a cut off fashionable neckline form a garment. Fascinating!
That V probably wasn’t on that hood after all
In the 1990’s conservation repairs were done on the outfit and the only colourful detail, a v-shaped madder-red piece was moved from the cloak onto the hood. (the seams have all disappeared and the clothing on the upper body was disturbed upon discovery so there is room for interpretation) Then, the reasoning seemed quite solid, but now when I saw it with my own eyes, not so much after all. And the museum are no longer a hundred precent behind the placement on the hood either. Medieval clothing used piecing a lot, but rarely without any obvious reason why. Now I am inclined to think that V would, after all, belong on the cloak. I believe that had enforced the shoulder seam opening at the side where the cloak was open.
What is that thing hanging on the belt
Even in this thoroughly researched find, not all puzzles are soleved or all items recognised. Not even if they are well preserved directly in front of the eye – such as the leather THING inside of which is wool. It hung on his belt. There are theories like it being a purse with the wool bag part cut off, but nothing has been certainly proved.
Mysterious leather thong system on the hose
On his legs the man wore hose as one did at that time. And this, by the way, is known for sure, because they were still on him as he was removed from the bog and remained undisturbed, unlike the clothing on his upper body. His hose were loosely fitting and have a very special fastening with leather cord. On the hose there are no traces of lacing holes for laces that would attach his hose to the breeches belt. In a way a three-point suspension system is very clever because the pull on the fabric is divided onto three points instead of just one, but how exaclty did it work? The museum mannequin that wears a reproduction on the outfit has hose that are conventionally attached hidden under his tunic, because the museum researches didn’t crack the mystery of the hose suspension either yet. Someone should try it!
The colors remain hidden
Now all the clothes, apart from the madder-red V mentioned above, are a reddish brown – because of the peat bog. So they support the widespread (false) belief that all of the clothing of the Middle Ages would have been a dull brown. However, it is quite likely that the clothes would have originally been dyed, because after all, they are somewhat fashionable in their design (even if not in the type of fabric). And as I mentioned earlier, on a man that was not a poor peasant. So far all the reseach has provided no trace of the colors but I wouldn’t declare them lost forever. Methods develop and we may some day know if there was color on him.
What a wonderful outfit it is
When you see the Bockstensmannens the outfit as a whole, you cannot but admire it. Especially on the museum’s mannequin with the facial reconstruction based on forensics, it becomes so REAL, so correct, complete, funtional and comfy. I wonder why not all men doing medieval living history are not dressed like that all the time? And not just the tunic (which is popular, although most versions are shorter than the original) but the whole outfit, cloak and all. (See, eg, this Riku’s inspired by Bocksten – dress, can there be a better item of medieval clothing?)
Monet historianelävöitystapahtumat, kuten turnajaiset ja taistelunäytökset luottavat miehiin tärkeimpänä vetonaulana. Se herättää keskustelua siitä, mikä rooli ja paikka naisilla on historianelävöityksessä.
Tässä kolme syytä, miksi naisiilla on väliä historianelävöityksessä.
1 Historia ei ollut all male panel, joten elävöityksenkään ei olisi syytä olla
Elävöittäjät ovat vastuussa historialle siitä, että kuvaamme sitä tarkasti ja oikeudenmukaisesti. Jos naiset jätetään ulkopuolelle on kuin katselisimme mennyttä toinen silmä kiinni. Naiset elivät ja työskentelivät tärkeänä osana yhteiskuntaa – kuten nytkin.
2 Naisten elämää elävöittämällä tuodaan näkyväksi historiankirjoista kadonneita naisia
Historiaa on kerrottu ja kirjoitettu miesten toimista. Naisten elämä on jäänyt vähemmälle huomiolle ja naiset ovat hävinneet historian siipien havinaan. Historianelävöittäjän kannattaa ottaa haaste vastaan, kaivella tietoja ja tekemään sen perusteella mahdollisimman uskottavaa elävöitystä naisten elämästä. Onnistumalla tässä tuot lisää näkyvyyttä historian kadonneille naisilla. Samalla autat osoittamaan että keskiajalla eli muitakin naisia kuin prinsessoja.
3 Naisille voi antaa näkyvyyttä vaarantamatta autenttisuutta
Tapahtumissa voidaan antaa naisille näkyvyyttä ilman että naisia elävöittäviä pakotetaan rooleihin ja asemiin joita heillä ei olisi historiallisesti ollut. Sen sijaan voidaan tuoda paremmin esiin siviilien elämää ja naisten työtä osana sitä. Se on osa-alue joka vaatii jatkuvaa kehittelyä, mutta antaa paljon mahdollisuuksia.. Voi olla avoin leiri, ruoanlaittoa tai käsityöitä näytöksinä. Arkinen siviilielämä ei ehkä ole yhtä näyttävää kuin turnajaiset, mutta toisaalta siinä on enemmän nykyihmiselle tuttuja, kiinnostavia samaistumiskohteita. Ja kuten Battle of Wisby osoitti, naisten ottaminen mukaan taistelunäytökseen pakeneviksi siviileiksi teki taistelusta heti todemman painottamalla ettei sota silloinkaan ollut hauskaa hupia.
****
Historical events, such as re-enactments of battles and tournaments center around male-centered activities. This often raises the question of what is the role and place of women in living history.
Here’s three reasons why women matter in living history:
1 History wasn’t an all male panel so re-enactment shouldn’t be one either
Re-enactors have a responsibility to history, which means we should do justice to the people we portray by doing so in an accurate manner. Without women, we would be looking at history with one eye closed. Women existed, worked and were a part of society just like we are today.
2 Portraying women in living history gives visibility to people lost in history
Many aspects of women’s lives and many women have disappeared in history. By doing research (which can often be quite challenging!) and accepting it as a challenge, you can help bring visibility to the lost women. And show there were women other than princesses and wenches in the Middle Ages.
3 Women can have an independent role without compromising historical accuracy
Giving women visibility at an event doesn’t mean that people portraying women should do things or have roles that they didn’t historically. It means giving a platform for women’s work – or civilian work – that the public can see. Developing ways to do this is somehing I believe we should strive for. Having an open camp, cooking and making crafts as a display. Civilian life or everyday life isn’t perhaps so visually exciting like battles and tournaments can be, but it is still as interesting. And like Battle of Wisby showed with it’s fleeing civilians, women can be bought into battle re-enactments, to subtly highlight that war really wasn’t fun and games.
Löysin Middelaldercentret Gerry Embletonin The Medieval Soldierin lähdeluettelosta joskus 1990-luvun lopulla. Luin pientä pränttiä nähdäkseni missä mielikuvitusta kutkuttavat kuvat on otettu. Ja siinä se oli. Middelaldercentret. Tanskassa oli elävä keskiaikainen kaupunki. Sinne!
Joten 2000-luvun alkupuolella teimme moottoripyörämatkan Tanskaan. Soitettuani ensin kolikkopuhelimella (nuoriso, tällaista oli ennen kunnollista internettiä) Tanskan matkailuneuvontaan selvittääkseni miten sinne oikein pääsee, viimein parkkeerasimme pyörän Nykøbing Falsterissa ja kävelin ensimmäistä kertaa Sundkøbingin porteista.
Siellä oli ihanaa! Se oli mitä odotin ja enemmän.
Otin biljooona valokuvaa, koskettelin ja tutkiskelin kaikkea, juttelin kaupungin asukkaiden kanssa ja lopuksi ostin museokaupasta keraamisen kannun joka oli naurettavan iso kotiin kuljetettavaksi moottoripyörän laukussa.
2002
2015
Olen käynyt MiddelaldercentretÃssä kahdesti turistina. Se on mainio kohde – vaikka ei olisikaan ihan keskiaikaan hurahtanut. Se on opettavainen -mutta hauskalla ja elämyksekkäällä tavalla. Köpiksestä on näppärä yhteys junalla ja bussilla/taksilla.
Turistina satuin kuulemaan, että joskus kaupungissa asuu joskus myös ulkomaisia elävöittäjiä. Sinne! Seuraava tavoite oli saavuttaa semmoinen taso, että siitä tulisi mahdollista.
Se vaati paljon aikaa, henkilökohtaista kehitystä ja muutamia erittäin onnekkaita käänteitä. Middelaldercentret asettaa melko tiukat vaatimukset sen vapaaehtoisilleen. Ja niin sen kuuluukin mennä, sillä elävöittäjät eli Sundkobingin kaupunkilaiset ovat aivan kävijäkokemuksen ydintä. Kaupunki on elävä – se on asuttu ja ihmisille voi jutella. Tämä erottaa sen monista vastaavista kohteista ja museoista.
Heittokoneet olivat koko keskuksen alku. / The trebuchets was where it began.
Kuitenkin vuonna 2015 kävelin porteista Sundkøbingiin keskiaikavaatteissa. Se oli todella ihanaa! Asuimme Rikun ja Mervin (joka olis siellä meistä ensimmäisenä edellisenä vuonna). Tänä vuonna pääsimme viikoksi suuremmassa ryhmässä, lähes koko Iloisen Joutsenen porukalla. Nämä ovat olleet ihania aikoja, josta olen ikuisesti kiitollinen.
Ryhmänä tavoitteemme elävöityksessä on elää keskiaikaisen käsityöläisen normaalia kaupunkilaisarkea. Joten meille,Middelaldercentret on paras mahdollinen ympäristö tehdä juuri stä mihin pyrimme. Asumme kaupungissa, työskentelemme työpajoissa ja saamme käyttöömme työkaluja ja tiloja joita emme voisi edes kuvitella rakentaavamme tai ottavamme mukaan leirille tai markkinoille.
On todella vaikeaa kuvailla sitä, millaista siellä oleminen ja asuminen oikeasti on. Veirailujen aikana kehitän mielessäni listan miljooonasta aiheesta joista kirjoitan tänne heti kotiin tultuani. Mutta sitten se on kaikki jotenkin liikaa. Liikaa yhteen kirjoitukseen, liikaa kuvattavaksi. Mutta tällä kertaa lopetan listaamalla edes lempiasiani.
Kiireinen ja hiljainen kaupunki
Päivän aikana kaupunki on täynnä elämää – työpajoissa tehdään hommia, kaduilla kulkee sekä vierailijoita että elävöittäjiä. Kaikkialla tapahtuu, jokaisessa talossa on omanlaista puuhaa ja tietty tunnelma. Jos pitäisi valita suosikki, vaikeaksi menisi.
Iltaisin portit suljetaan ja kaupunki hiljenee. On aika hieman huilata, jutustella keskenään ja syödä yhdessä irrallisen oloisessa paikassa, maailmassa jota valaisee vain elävä tuli. Tanskalaisittain keskiaikaista hyggeä eli hykkeilyä.
Kaupunki illalla. Sundkobing by night.
Ihmiset
Samanhenkisten ihmisten kohtaaminen on aina mukavaa, mutta pidän erityisesti siitä miten Middelaldercentret kokoaa yhteen eri-ikäisiä ihmisiä erilaisista taustoista (ja maista!). Ja miten taitavaa väkeä onkaan! Ihailen henkilökunta siitä miten tehokkaasti kaikkea pyöritetään ja vapaahetoisissa ihailen sitä miten professionaali voi olla ilman että on varsinaisesti ammatilainen.
Eläimet
Eläimet ovat arkinen asia joka monesti puuttuu keskiajan elävöityksestä. Mutta ei täällä! Ja se tuo paljon lisää. Hätistellään hanhia, ruokitaan kanoja ja sikoja, ihastellaan kissoja ja kun ritarit ratsastavat läpi kaupungin päivittäisten turnajaisten jälkeen, ei voi muuta kuin ihailla hevosten kokoa, kauneutta ja voimaa.
Työtä työtä työtä
Monta kertaa elävöitystilanteissa on liikaa semmoista istuskelua, jossa ollaan keskiaikaisen näköisiä. Se on vaikeaa jos on luonteeltaan puuhakas. Mutta Middelaldercentretissä ei ole tekemisestä pulaa. Tykkään kovasti (kukaan ei ylläty) ommella räätälillä, mutta myös panimotalon valtavalla ja vähän pelottavalla uunilla leipominen on ihan mahtavaa. Parasta on se asenne mikä keskuksen vakkareilla on: kaikkea saa tehdä, alkuopastuksella tietenkin. ”Tässä työkalut, anna mennä!” Ja onhan se kivempi hykkeillä iltaisin kun takana on työntäyteinen päivä.
Mervin kanssa turnajaisissa / At the tournament with Mervi
*** IN ENGLISH***
I first discovered Middelaldercentret in the footnotes of Gerry Embleton’s The Medieval Soldier some time in the late 1990’s. I was reading the small print to see where the lovely pictures were taken – and there it was. Middelaldercentret. There was a medieval town in Denmark. I had to see it.
So in the early 2000’s we took a motorcycle trip to Denmark. And after telephoning (kids, this what it was like before the internet was what it now is) the Danish tourist information agency from a pay phone to find out how to get there, we eventually parked our motorcycle in Nykøbing Falster and I got to walk in through the gates into Sundkøbing for the first time.
Loved it. It was a what I expected and more.
I took a gazillion pictures, touched, felt, talked to the interpreters and bought a ceramic jug which was ridiculously large to take home on the motorcycle.
I’ve visited Middelaldercentret twice as a tourist. It’s a great attraction – even if you are less interested in the middle ages or history than I am. It’s educational, exceptional and fun. And travelling to the centre by train + bus/taxi from Copenhagen is quite easy.
During my touristy visits I heard that sometimes they had even foreign re-enactors as volunteers. And that set my second goal. I had to reach a level to be able to get to live there.
Now this took a lot of time, personal development – and not to mention some very fortunate turns of events. The centre sets rather high demands on it’s volunteers. And that’s only natural, since the interpreters that live as citizens in Sundkobing are at the very core of the visitor experience at the centre. The town is alive – it is inhabited and you can talk to the people – which is something that sets it apart from many open air museums and similar places.
Nevertheless, in 2015 I walked through the gates of Sundkøbing in my medieval clothes to live in one of the houses with Riku and Mervi (who had been the first to go in 2014). It was super! This year got to go there for a week with a larger group, with almost everyone from Merry Swan. These have been wonderful times for which I am forever grateful.
Our goal in living history is to re-enact the regular everyday life of medieval craftsmen. So for us, the centre is the best possible surroundings to do what we aspire to. We live in town, work in workshops and have access to tools and spaces we could never even imagine to build or take along when camping by a battle re-enactment.
No ei putkaakaan ole helppo tehdä. / Things like jail
It’s all very challenging to describe it as an experience. During my stays I always create a list of a million subjects I intend to write about as soon as I get home, but once home it always seems like too much to put into one blog post. But this time perhaps describing some of my favourite things can give you an idea of what it is like.
The busy town and the quiet evenings
During the day the town is full of life – the workshops and the streets are busy with both interpreters and tourists. Things happen everywhere. Each building has it’s own characteristics and things to do in it. It’s hard to try and pick a favourite among the houses.
In the evenings the gates close and the town quiets down. This is a time for a little moment of chilling, chatting and having dinner with your friends in a world lit only by fire. A time for some medieval hygge, as the danes say.
The people
Meeting people with similar interests is always a thrill. I love the way the centre brings together some seriously cool and interesting people of different ages and backgrounds. And all the things that people know how to do! I admire the staff for how they run the place and the volunteers for showing that you can portray with a high level of professionalism even if you are technically not a professional, but a volunteer.
The animals
Animals are an everyday thing that is often missing in medieval living history. But not here. And it certainly adds to all of it. You shoo the geese, feed the pigs and chickens, adore the cats and admire the sheer size and might of the horses as the knights sometimes ride though town after the daily tournaments.
The work work work
An issue I have with a lot of medieval settings is that there can be a lot of just sitting around and looking medieval. I’m not the sitting around type. I need things to do and that is what the centre offers: all sorts of interesting work. Besides the obvious working at the Tailor, getting to bake and cook with the huge oven at the Brewers house is a favourite of mine. I really appreciate the attitude where everyone is free to try and work on almost anything (with some guidance of course): ”Here are the tools, you go ahead”. And not to mention the hygge in the evenings is so much better after a busy day.
Kansallismuseo toteuttaa yhdessä historiallisten tekstiilien harrastajien kanssa 1400-luvun villaintarsiatekstiilin rekonstruktion syksyn 2016 aikana.Â
Päivitys: *Saimme paljon hakemuksia, kiitos kaikille! Tekijät on nyt valittu, tervetuloa tapaamaan meitä museolle ao. päivinä!*Â
Ennallistamme Maskun kirkosta 1800-luvulla löydetyn tekstiilin. Räsyinä museoon tuoduista villakankaista paljastui keskiaikainen, kullatulla nahalla koristeltu intarsiatekniikalla valmistettu tekstiili. Uutena se oli mahdollisesti käytössä aateliskodissa tai kirkossa.
Kansallismuseon ennallistusprojekti on jatkoa tälle työlle. Historiallisten tekstiilien harrastajat toteuttavat yhteistyössä museon kanssa Maskun tekstiilin ennallistuksen. Projektia koordinoi allekirjoittanut yhdessä Mervi Pasasen kanssa.
Yleisö voi seurata työn etenemistä museon (ja tekijöiden) somekanavien lisäksi Kansallismuseossa:
16.10 klo 12″“15 Tekijät ompelemassa ja tavattavissa
19.11. klo 12″“15 Tekijät ompelemassa ja tavattavissa
17.12. klo 12-15 Palasten yhdistäminen alkaa
21.1.2017 Julkistustilaisuus, jossa esillä ovat sekä alkuperäinen että ennallistettu tekstiili.
Mukaan projektiin?
Maskun tekstiili koostuu kahdeksasta noin 80 x 80 cm kokoisesta neliöstä, joille jokaiselle tarvitaan oma ompelijansa. Nyt haussa on kuusi ompelijaa.
Tekijöiltä vaaditaan:
käsityötaitoja
mahdollisuutta käyttää noin 100 tuntia projektiin ja sitoutua sen valmistumiseen ja etenemiseen aikataulussa
yhteydenpitoa muuhun ryhmään facebookin kautta
mahdollisuutta osallistua suurimpaan osaan yllä mainituista yleisötilaisuuksista sekä aloitustapaamiseen syyskuussa
Tule mukaan ennallistamaan kansallisaarretta ja tekemään Suomen keskiajan tekstiilihistoriaa näkyväksi!
Ota yhteyttä: neulakko@iki.fi
****
A Griffin and A Peacock – a wool inlaid coverlet reconstruction project with the National MuseumÂ
The National Museum is organizing a reconstruction project in association with historical textile enthusiasts during next fall.Â
We will reconstruct a 15th century textile found in Masku Church in the late 1800s. The textiles that were originally described as rags, turned out to be the remains of a wool coverlet decorated in gilt membrane embroidery. Originally the coverlet was possibly used in a church or in a wealthy household.
Similar blankets (in Swedish guldskinstäcken) have been discovered in Sweden. Historiska Museet hosted a similar reconstruction project last year ran by Amica Sundström and Maria Neijman (who have helped us out with this project so much <3) The project in Finland is a continuation of this work.
The public can follow the progress of work via social media and also live at the museum:
16.10 12-15 public sewing, come and see the work in progress, meet the makers
19.11. 12-15 public sewing, come and see the work in progress
17.12. 12-15 public sewing, come and see the work in progress
21.01.2017 Unveiling both the new and the original textile
Elina, Mervi, Maria and Amica studying the textile
1970-luvulla Ruotsissa tehtiin erikoinen havainto, kun pyhän Brigitan reliikkejä tutkittiin näyttelyä varten*). Pyhimyksen viitta osoittautui kierrätetyksi villamekoksi. Mekko oli leikattu vyötärön tienoilta ja helma muokattu viitaksi. Tarkempi tutkimus osoitti, että uutena mekko oli ollut varsin hieno – sen sininen villa oli laadukasta ja arvokasta. Tässä mekossa on myös yksi parhaiten säilyneistä taskuaukoista.
Birgitan mekon tarina on kiehtonut minua vuositolkulla. Talvella laskeskellessani kangaskaappini kankaiden lankatiheyttä (köh köh) huomasin että siellä pyöri kangas jossa on about sama tiheys kuin Birgitan mekossa – ja siitä ajatus sitten lähti. Tein viimein mekon, jota olin pyöritellyt mielessäni niin kauan.
Paniikkiompeluksi se lopulta meni, mutta sain mekon käyttöön Iloisen Joutsenen Middelaldercentret- viikoksi. Mekko on ihan älyttömän kiva! Käytin sitä koko viikon mm. ruokkiessani possuja ja hätyytellessäni ankkoja. Paistoin piiraita, nukuin yöni ja juoksin heittokoneen pyörässä se päällä. Mekko ei jättänyt pulaan!
Tässä mekosta lyhyesti:
Mekko on no waste- mekko, sillä se leikataan niin fiksusti, että siitä ei jää MITÄÄN yli.
Sen ajoitus ei ole ihan varma, mutta ehkä 1330-1350 lukujen kieppeillä? Malliltaan se on melko löysä ja kauniisti laskeutuva ja sikäli vastaa 1300-luvun alkupuolen muotia.
Koska mekon yläosa ei ole säilynyt, sai sen suunnittelussa olla luova ja ammentaa muista samanaikaisista lähteistä. Halusin vähän ”vanhanaikaiset” hihat ja päädyin Bockstenin tunikan hihoihin. Kaula-aukon malli löytyi samasta löydöstä – Bockstenin miehen jalkarätti on leikattu mekosta jossa oli oikeastaan kivan muodikas kaula-aukko, jolla sain mekon ilmettä hivutettua lähemmäs 1300-luvun puoliväliä. Ja kaikki sopivasti Ruotsista.
Mekko olisi aika kiva myös ilman hihoja.
Alkuperäisen mekon saumat ovat silkkinauhojen peitossa ja jäävät arvoitukseksi, joten tässä mekossa on ihan keskiajan perustekniikoilla ja pellavalangalla ommellut saumat.
Ne mahtavat taskuaukot puuttuvat, koska mietin vielä laittaisinko niitä tähän mekkoon jota kuitenkin käytän pääasiassa ns. keskikerroksen mekkona, en päällysmekkona.
Helmaa tuli se 4,5m ja mekon perään syntyi laahus kuin itsestään. Vyön avulla sai kuitenkin helmaa nosteltua niin, että suurin osa ankankikkareista jäi Tanskaan eikä tullut helmoissa kotiin.
Viitassa/Mekossa on huisi määrä saumoja, tein omani uskollisena vaatteen ns. merkitseville saumoille, kaikkea palastelua en tehnyt (koska kangasta riitti) – aion kirjoittaa mekon nerokkaasta kaavasta joskus lisää.
******** ENGLISH *****
A very interesting discovery was made in Sweden in the 1970’s, when some of the relics of St. Birgitta of Sweden were looked into to be put on display *). A mantle attributed to the saint turned out to be a repurposed dress. The dress was cut off at around the waist and made into a cloak. Closer research into the materials showed that the dress had been a rather fine one when new, the blue fabric was of a high quality wool. The dress also has other interesting details, among them one of the most well preserved fitchets, aka pocket slits.
This story of the recycled dress and it’s discovery has fascinated me for years. In the winter I did a small fabric inventory and  as I was looking into the thread counts of my wools (yes I know I am a gigantic geek) I realised I had some wool with just about the right thread count and that’s what got this project going. I finally made the dress I had been thinking of for so long.
In the end it turned into manic panic sewing mode again, but I did finish the dress in time for Merry Swan’s week at Middelalderentret. And it turned out to be super nice! I used it all week – when feeding the piglets and shooing the ducks, when sleeping, baking pies in the huge oven and while running in the trebuchet wheel. It was good for all that and more!
A couple of key observations about the dress:
The pattern is a glorious example of medieval zero waste- tailoring technique. There were no offcuts from the dress (excluding the sleeves)
The dating isn’t precise, but perhaps around 1330’s-1350’s? It is a rather loose fit with a lovely drape in the wide hem, which goes along the fashion of the early 14th century.
Because the upper part of the dress is long gone, there wasa certain amount of creative liberty in making it. I decided to look into contemporary things. I wanted the sleeves to be a bit old fashioned – so the right ones for me came from the Bocksten Man’s tunic. Also the neckline comes from the same find – one of the foot rags of the Bocksten man was a recycled tunic/dress neckline – from a more fashionable garment that the tunic he was wearing. It seemed just right for this dress – and it sort of hitches the look a little closer to the mid 14th century. And it is all from Sweden.
The dress would be quite nice also without sleeves.
The seams in the original are covered by silk strips that leave them a mystery so this one has just very regular medieval seams sewn in linen.
The wonderful fitchets are still missing because I’m contemplating if I should make them on this dress which is a more of a mid-layer dress, after all.
The hem is a huge 4,5 meters in circumference and it has a little train which happened very naturally when making it. Thankfully it is still manageable with a belt (hiked up) so that the duck droppings did not follow me home from Denmark.
The original cloak/mantle has a lot more seams, because in this dress I stayed true to the pattern and the actual seams but I did not recreate all the piecing in the orginal (I had fabric, I did not need to). More about that later when I hopefully will write more about the making of this dress.
Heittokone: TJEU / Was not kidding about the Trebuchet, although this picture is posed :D
Odottamassa piirakoiden kypsymistä – ja samalla vähän kässää. Waiting for the pies to be done – with some crafts.
However, ”Who would have used it” is an extremely important question for those that like constantly improving and developing their kit. It is worthwhile to ask yourself this regually, especially as more and more information becomes available and the image of the era we strive to recreate becomes clearer.
