Neulakko

Käsityökilpailun palkinnot olivat ruhtinaalliset. Sain palkinnoksi mainion savisen kannun, kirjotun pussukan täynnä hyvältä tuoksuvia yrttejä (vaatteiden kanssa säilytettäväksi), makean veden helmiä (jotka ovat niin isoja, että niistä saisi melkein tehtyä kunnollisen paternosterin l. rukousnauhan), pienen muistikirjan ja värttinän villoineen.

Viimeksimainittu on eri hieno kapistus, joka herätti taas innostuksen opetella kehräämään. En tiedä mitä kehrätyistä langoista tekisin (nyt kun tilasin juuri uudet neulakintaatkin Lankadontista), mutta kehrääminen näyttää itsessään kovin hauskalta. Lisäksi keskiajalla se oli niin suuri osa naisten arkea, että haluan yksinkertaisesti kokea, miltä se tuntuu.

Olaus Magnuksella on vuodelta 1555 vaikuttava kuva, jossa nainen kehrää pimeän tultua kehrättävä villa sidottuna päähänsä, pitäen suussaan palavaa pärettä valoa tuomassa, vyöllään tukku päreitä. Veikkaan, että vastaavaa extreme-kehräystä ei allekirjoittaneelta tulla ihan heti näkemään.

Vaikka netissä on selkeitä kehräämisohjeita, kehrääminen tuntuu silti taidolta, jonka oppisi helpoimmin kun joku opastaa. Hoksasin sopivasti, että Espoon kaupunginmuseossa järjestetään kiinnostavia historiallisten kädentaitojen työpajoja. Yhdessä niistä on aiheena kehrääminen. Kalenterikin näyttää vielä vapaata 17.12. kohdalla, joten taidan ilmoittautua.

Mukavinta tietenkin olisi, jos sinne saisi seuraa. Olisiko tästä päivämääräksi vaikka sille keskiaikakäsityöblogimiitille? EMMAssahan on ihan kiva kahvila. Kaupan päälle pääsee vielä erinomaiseen Kylä-näyttelyynkin.

Muistatteko napitetun hupun? Osallistuin sillä kesällä käsityökisaan, jonka voitin.

Tänään sain kuulla, että se ja sama huppuni on voittanut kuningaskunnan tiede- ja taidekilpailun tekstiilitöiden kategorian vuonna 2008. Eli sellaisen vuoden mittaisen ja Euroopan + Etelä-Afrikka - laajuisen skaban. En edes muistanut, että osallistumalla kesällä osallistuu samalla koko vuoden kisaan.
Hilpeää!

Olisi tietty kiva tietää tarkemmin, mikä siinä oli niin hyvää. Ehkä jos saan joskus takaisin arvostelukaavakkeet kesältä, tiedän. Ne kai ainakin kuuluisi saada.

Voittoisa huppu on saanut oman sivunsa täältä Neulakosta. Sivu on kirjoituksia-sivun alla. Siellä on muutamia kuvia sekä selostus hupusta sekä hupuista keskiajan Skandinaviassa. Materiaali on poikkeuksellisesti englanniksi, koska kisa oli kansainvälinen.

Ehtiminen: Jos järjestää keskiaikatapahtumaa, ei oikein ehdi tehdä samalla käsitöitä. Nyt kun juhlat on juhlittu, sitä pitää miettiä, mitä taas olikaan tekemässä.

Tapahtuma oli käsityömielessäkin varsin innostava. Kuten hyvään tapahtumakokemukseen kuuluu, palasin kotiin pää täynnä ideoita tulevista käsitöistä. Osa on vielä muhimassa, osan listaan tässä.

Homobonuksen killan (joka on muuten Kodin Kuvalehdestä tuttu, kiitos Sahran mainion haastattelun) esittelyssä näin yhtä sun toista kiinnostavaa. Oli hauskaa, miten esittelyn vanhin vaate oli vuodelta 1992 ja uusin vaate oli valmistunut saman päivän aamuna. Minusta vanhoja keskiaikavaatteita on kiinnostavaa tutkailla, vertailla niiden kulumista keskiaikaisiin esikuviin ja tarkastella vaatteen sopeutumista vartaloon.

Haluaminen: Haluaisin tehdä kurttuhuntua, kirjotun pussin ja korjailla viitan. Ja tehdä uuden, vähän isomman birgittamyssyn.

Birgittamyssyt ovat yleistyneet villityksen asteelle. Jos laskin oikein, bongasin tapahtumassa ainakin kymmenen enemmän tai vähemmän Birgittatyylistä myssyä. Myssy on varsin näppärä, yölläkin. Nukuin yöt myssy päässä ja vältyin aamulla näkemästä ensimmäisenä hunnun litistämää tukkakaaosta.

Täytyminen: Pitäisi-rintamalla ovat uudet lämpimät sukat ja uuden punaisen helman korjaaminen. Vuorin helma on äärimmäisen ärsyttävä lörpöttäessään ja imiessään maasta kaikki mehut.Eivät nämäkään pitäs-puuhatkaan nyt niin kauheilta kuulosta. Kaamospimeä on lähes paras mahdollinen aika kaivautua villavuoren alle ja ommella.

Mutta voi sitä kaivautua uloskin. Ainakin mikäli on kyseessä tapahtuman loppuhetkissä keksitty keskiaikakäsityöblogimiitti.

Olen aivan uskomattoman huono muistamaan kuvien ottamisen tapahtumissa. Nytkin turnajaisissa piti ottaa kuvia uudistuneesta vihreästä mekosta. Ei tullut otettua. Osittain se johtunee siitä etten osaa kaivaa puhelinta esille kun pää on keskiaikamoodissa. Onneksi joskus bongaa itsensä muiden ottamissa kuvissa, mutta olisi kiva saada Neulakkoonkin kuvia kunnon asukokonaisuudesta päähineineen kaikkineen.

No, tässä on valitettavasti kotona otettuja hieman heikkolaatuisia  kuvia melko valmiiksi tulleesta vihreän päällysmekon uudistuksesta.

Olen tyytyväinen siihen, miten mekko istuu - napitus ei onneksi heikentänyt istuvuutta.

Tässä napitus sisäpuolelta. Nyöri on sidottu toiseen nyöriin napituksen alapäässä.

Tässä kuvassa hameessa näkyy ihmeellinen kurttu, jonka todellisuuteen pitää perehtyä. Tässä näkyvät myös tippetit.

Mekko on myös mainio kissanpeti, kuulemma.

Sanon mekkoa melkein valmiiksi, sillä teen siihen varmaankin vielä taskuaukot. Lisäksi en ole ihan varma tippetien suhteen. (Tippetit ovat nuo valkoiset liehukkeet, jotka roikkuvat hihoista.) Nyt ne ovat valkoista villaa, jota olen hiukan huovuttanut.

Tippetit kuuluvat tähän tyyliin, jota tavoittelen. Ne ovat kummallinen muodin oikku, joka katosi 1300-luvun jälkeen. Muotihistorioitsijat ovat olleet usein sitä mieltä, että ne ovat kangasta - esim. silkkiä tai pellavaa. Lisäksi on ajateltu, että ne ovat olleet irrotettava asuste.

Robin Netherton (jonka tutkimusinnoitus tuntuu tulevan useasti vanhojen tulkintojen kyseenalaistamisesta) on perehtynyt tippeteihin urakalla. Artikkeli löytyy Medieval Clothing & Textilesin ensimmäisestä osasta. Tutkimustyön keskeiset havainnot ovat, että tippetit olivat kiinteä osa vaatetta ja että ne olivat useimmiten turkista. Ensimmäinen väittämä on helppo hyväksyä. Tippetit ovat nähtävissä osana muodin jatkumoa, jossa hihan takaosasta roikkuvista ns. lärpäkkeistä kehittyvät tippetit. Lisäksi on merkittävää, ettei mistään ole löytynyt mainintaa erillisistä tippeteistä. Eli esimerkiksi testamenteissa tai tilikirjoissa ei mainita “5 paria tippetejä” tai “jätti sisarelleen yhdet tippetit”, vaan tippetit mainitaan aina vaatteen yhteydessä, tyylin vaate X tippeteillä.

Toisen johtopäätelmän kanssa onkin hieman hankalampaa. Käsityksemme tippeteistä on enimmäkseen taiteiljoiden tulkinnan ja heidän valitsemansa ilmaisun varassa. Mielestäni jotkut tippetit ovat selkeästi turkista, toisista taas en menisi sanomaan. Jotkut liehuvat tuulessa painavasti ja jäykästi (kuten turkistippetin voisi ajatella liikkuvan), mutta olen nähnyt kuvia lepattavistakin tippeteistä. Ja sitten on ainakin yksi kuva, jossa tippetit ovat valkoisen sijasta vaaleanpunaisia. Toisaalta Nethertonkin toteaa, että tippetit olivat enimmäkseen turkista, että poikkeuksia on todennäköisesti ollut. Kuitenkin mietin, ohjaako omaa ajatteluani liikaa se, että olen tottunut näkemään kankaasta tehtyjä tippetejä ja pitämään niitä ns. normaalina? Miltä turkistippetit minusta näyttäisivät? Voi olla, että lopulta kokeilen.

Vaatteissani on ylipäätänsä aika vähän karvaa verrattuna keskiaikaisiin esikuviinsa, joissa on todennäköisesti ollut turkisvuori. Osittain se johtuu angstisesta turkissuhteestani (koska olen eläinrakas, enkä edes syö eläimiä, ja turkisteollisuus on jotain aivan järkyttävää). Toisaalta sitä tukevat käytännölliset syyt. Kun leikitään keskiaikaa keskuslämmitetyissä rakennuksissa, pelkkä keskiajalla soveliaana pidetty vaatekerrosten määrä tuntuu välillä tuskaisen kuumalta. Puhumattakaan sitä, että vaatteissa olisi karvavuori!

Mekossa on nyt kaikki napinlävet ja napinaukot kiinni. Jee! Nyt pitää pinnistellä, ettei seuraava inspiraatio iske taas jonkun nappimegaspektaakkelin kohdalla. (Toisaalta näin kyllä yhdessä saksalaisessa käsikirjoituksessa ihanan maahan asti napitetun päällysmekon, jossa oli koristeleikatut koristesuikaleet hihoissa…)

Tähän vielä työn alla olevaan mekkoon pitää vielä kiinnittää tippetit, fiksailla hieman kaula-aukkoa ja muita pikku yksityiskohtia. Alunperin olin ajatellut osallistua sillä ensi viikonlopun käsityökisaan, mutta tietokoneen hajoaminen pisti aikataulut ja suunnitelmat uusiksia. Nyt neulakoin uudella koneella, mutta kilpaileminen jää tällä kertaa väliin. Koneen vaihdossa on ollut sen verran projektia, että viimeistely ja koko projektin dokumentoinnin paperille saattaminen jäi väliin.

Mutta mekkoon olen kyllä tyytyväinen. Olen erityisen helpottunut siitä, että alunperin edestä umpinaisen mekon etusaumaan jätetty reilu saumanvara riitti niin hyvin napituksen tekemiseen. Olin aivan varma, että tänään käykin ilmi, ettei mekko mene kiinni rintojen kohdalta.

(Tässä samalla Jennille vastaus) Yleensä en ihmeemmin varaa erikseen saumanvaraa napitusta varten jommallekummalle puolelle enemmän, niinkuin käsityötunneilla opetettiin. Keskiajan napitukset tehdään vähän eri tavoin kuin nykyiset, siksi nille ei tarvitse varata varaa erikseen. Napit kiinnitetään kankaan reunaan tai hyvin lähelle sitä,  samoin napinlävet tehdään lähemmäksi kuin nykyään pidettäisiin järkevänä. Viimeisimmässä napituksessa laitoin ne alle puolen sentin etäisyydelle reunasta. Siksi napinläpien reunaa onkin järkevää vahvistaa laittamalla kankaan reunaan nyöri taikka lautanauha. (Vaikka en ole yhtään vahvistamatontakaan napinläpeä tähän mennessä repäissyt.)

###

Toisaalla uutisissa - Olen huomioinut miten keskiaika on saanut huonoa julkisuutta viimeaikaisessa keskustelussa Alma Median harjoittamasta idioottimaisesta syrjinnästä. On puhuttu miten Alman Telanteen arvomaailma olisi “suoraan keskiajalta” tai että “eihän Lapissa eletä pimeää keskiaikaa”.

Keskiajan ystävää tietenkin aina kismittää, kun keskiajasta puhutaan synonyyminä kauheimmalle mitä voidaan keksiä. Onneksi luin Vihreästä Langasta, että Hannele Klemettilä on julkaissut juuri sopivaan saumaan kirjan keskiajan julmuudesta. Kirjassa Klemettilä ilmeisesti oikoo monia vallitsevia käsityksiä keskiajan kohtuuttomuudesta, ikävyydestä ja pimeydestä. Pitänee tsekata.

EDIT: Trondheimin reissu peruuntuikin. Sinänsä harmi.
Kun kuulin lähteväni loppukuusta duunimatkalle Trondheimiin, olin aluksi hieman ‘plääh’, sillä työmatkailussa hassaantuu aina paljon vapaa-aikaa.

Mutta sitten muistin: Trondheim oli keskiajalla Nidaros, jossa säpinää riitti! Nidaroksen katedraali oli keskiajalla Pohjoismaiden suosituimpia pyhiinvaelluskohteita. Katedraali on edelleen pystyssä. Aion luonnollisesti vierailla siellä. Lisäksi kaupungissa on kiintoisa tiede- ja arkeologiamuseo, jossa on oma keskiaikaosasto. Toivottavasti Neulakon galleriat saavat matkalta täydennystä.

Onko muuta, mitä Nidaroksenkävijän olisi hyvä tietää? Tai nähdä?

Musiikki tuo muistoja mieleen paremmin kuin mikään. Aamulla iPodini löysi sisuksistaan Hedningarnan Trä-albumin. Palasin hetkessä aikoihin, jolloin aloitin keskiaikaharrastuksen.

Muistin tunnelmat - miten taionomaiselta tuntui talvi-ilta ensimmäisessä tapahtumassa: kynttilän valo, takkatuli, tanssiminen, keskiaikavaatteet ja saviastioista syöminen. Miltä tuntui askarrella ensimmäistä omaa asuaan (joka oli liikuttava niin historiallisuudeltaan kuin käsityöjäljeltäänkin*)), johon piti tapahtumien välillä kotonakin pukeutua ja fiilistellä esimerkiksi juuri tuon Hedningarnan tahtiin.

Trä ei varsinaisesti sisällä keskiaikaista, vaan keskiaikaisvaikutteista musiikkia. Mutta sitä silloin tapahtumissa kuunneltiin, eikä parempaa osattu kaivata. Sama periaate päti lähestulkoon kaikkeen muuhunkin.

Harrastuksen alkuaikoihin on välillä hyvä palata. Se auttaa muistamaan, millaista aloittaminen on ja miten kiva harrastus on kyseessä. Samalla huomaa miten paljon sitä on kehittynyt!

Lisäksi siitä on hyötyä pohtiessaan sitä, miksi tätä ylipäänsä harrastaa ja miten tuli lähdettyä mukaan. Ja miksi joku muu lähtisi. Omat syyt harrastaa ovat muuttuneet vuosien myötä. Mutta on siellä mukana sitä samaakin.

Olin 90-luvun puolivälissä tyypillinen pikkukaupungin teini. Olin erittäin tylsistynyt, noin yleisesti ottaen. Kun välitunnilla  kysyttiin kiinnostaisivatko keskiaikaiset tanssit, vastasin myöntävästi. Hitto, olisin varmaankin vastannut myöntävästi mihin tahansa, mikä kuulosti erikoiselta, jännältä ja vaihtelua tuovalta. Onneksi kukaan ei kysynyt, kiinnostaako esmes napalmin keittäminen. (Tai no, tuli sitäkin kerran valmistettua, ihan silkasta tekemisen puutteesta.)

Pohjalla tietenkin vaikutti se, että olin erittäin kiinnostunut historiasta ja arkeologiasta. Lisäksi enteenä voidaan pitää sitä, että lapsena rakastin pukeutumisleikkejä, erityisesti historiateemaisia. Mutta olin kyllä silloin vielä kiinnostuneempi antiikin ajoista kuin keskiajasta. Puhumattakaan siitä, että inhosin käsitöitä.

Tällä tavalla kuitenkin lipsahdin keskiaikaharrastuksen pariin. Tanssiharjoitukset johtivat ensimmäisen puvun valmistamiseen, tapahtumaan sekä alkuun oman tietämyksen ja varustetason kartuttamisessa. Ja tietenkin siihen, että tuli tutustuttua aivan mahtaviin ihmisiin.

Mutta mikä sitten on pitänyt harratusta mukana matkassa kaikki nämä vuodet (13)? Aikuiselämäni on ollut kaikkea muuta kuin tylsää, joten olisi ollut mahdollista jättää tämä aikaa vievä harrastus.

Tärkeimpänä syynä ovat varmaankin ihmiset, joiden kanssa löytyy kiehtovalla tavalla yhteinen sävel varsin erilaisista taustoista ja elämäntilanteista huolimatta. Keskiaikaharrastus on hauska myös siksi, että se on niin erilaista kuin muut päivittäiset puuhat. On rentouttavaa tehdä asioita, joista ei voi sanoa olevan mitään Järkevää Hyötyä ™. Harrastuksen kautta voin myös toteuttaa luovuuttani ja taiteellisia taipumuksia, jotka muuten jäisivät retuperälle. Ja samalla voin syventää kiinnostustani historiaan ja arkeologiaan, joista en lopulta halunnut ammattia.

Kyselin kerran leirillä ihmisiltä näitä samoja asioita. Vastauksia oli kiehtovaa kuulla. Ajattelin jatkaa tätä pienimuotoista kyselytutkimustani kysymällä teiltä rakkaat lukijat, näitä samoja kysymyksiä:

Miksi lähditte mukaan keskiaikaharrastukseen?
Miten mukaan lähteminen tapahtui? Millaista aloittaminen oli?
Mikä teidät on saanut jatkamaan harrastamista?

*) Ensimmäinen itse tekemäni keskiaika-asu oli lakana- ja housukankaista valmistettu mekko - helvetinikkunakokonaisuus, joka oli koristeltu koristenauhalla ja mustalla tekoturkiksella. Ohjeet sen tekemiseen löysin seuran lehdestä. Nyöritys oli toteutettu mielikuvituksellisesti silkkinauhan avulla.  Mekko oli liian lyhyt ja kapea, päällysmekko taas niin suuri, että sitä saattoi käyttää minkä kokoinen keskiaikaharrastaja tahansa. Oih! Voih!

Kurttuhunnun tekeminen on aikamoista nysväämistä. Mutta hauskaa se kyllä on.

Tehdessäni kokeilupaloja arvioin, että kangassuikale kutistuu rypytyksessä noin puoleen. Nyt varsinaista reunaa tehdessäni olen huomannut, että mitta kutistuu alle kolmasosaan alkuperäisestä. Puolentoista metrin suikaleista tulee noin 40 senttiä valmista reunaa. Tällaisen pätkän parissa puuhastelee noin pari tuntia.

Reunasta tulee mukavan näköistä. Vaikutelma on tunnistettavissa patsaista ja käsikirjoitusten kuvista. Olen siihen aika tyytyväinen.
Tavoitteena on saada kaksi kerrosta kurttua koko hunnun etureunan mitalta. Seuraava haaste on siinä, miten saan kangasmassan asettumaan siististi hunnun reunaan, kun sen aika tulee.

Alla pari kuvaa koepaloistani. Niistä saa ehkä käsityksen siitä miten näitä ryppyjä teen. Ja tosiaan korostan sitä, että tässä on yksi tulkinta. Olen aika varma, että näitä huntuja on tehty monilla eri tavoilla. Hunnut taiteessa eivät myöskään vaikuta keskenään niin samanlaisilta, että voisi ajatella niiden olevan samalla tavalla tehtyjä.

Teen siis kaksinkertaiseen pellavakaistaleeseen puolen tuuman välein merkit, joiden avulla rypytän kaistaleen. Ompelen sen jälkeen reunasta laskokset kiinni toisiinsa ylhäältä ja alhaalta niin, että ne muodostavat siistejä laskoksia. Kuva osannee selittää paremmin.

Vasemmalla rypytetty reuna, jossa kurtut on aseteltu ompeleilla paikoilleen. Oikealla vastaava kappale ennen ompeleita.

Tässä kaksi kerrosta päällekkäin.

On hurjan hauskaa tehdä välillä jotain sellaista, mitä ei ole tehnyt itse ennen eikä ole nähnyt kenenkään muun aikaisemmin tekevän. Tämä viimeisin nappiprojektini on juuri tätä.

Kokeilen Textiles & Clothing -kirjan pohjalta ajatusta siitä, että osa napituksista (varsinkin arvokkailla metallinapeilla tehdyt) oli toteutettu niin, että napit olivat helposti vaihdettavissa vaatteesta toiseen. Varsinkin paremmissa piireissä napit olivat tavallaan myös koruja. Englannin hovin tilikirjoista löytyy mm. kultaisia nappeja, joissa on timantti- ja helmikoristeita. Tälläisiä nappeja haluttiin mitä todennäköisimmin käyttää useammissa vaatteissa kuin yhdessä, kuluttamatta kuitenkaan kangasta repimällä jokaisella vaihtokerralla napin kiinnitysompeleita irti.

Helposti irroitettavat napit oli ilmeisesti toteutettu niin, että nappien tyvet (engl. shank) oli pujotettu nöyritysreikää vastaavien aukkojen läpi ja ne oli kiinnitetty vetämällä nyöri läpi tyvien kankaan nurjalla puolella. Tätä teoriaa tukee mm. Lontoosta löydetty “nyöritys”reikäkaistale, jossa ei kuitenkaan ole jälkiä nyörin aiheuttamasta vedosta. Lisäksi on kuulemma olemassa 1500-luvulta säilyneitä vaatteita, joissa on käytetty samaa tekniikkaa (Niitä en ole paikallistanut - vielä. Tylsää viitata vaatteeseen sanomatta mikä vaate on kyseessä).

Omakohtaisesti aloin pohdiskelemaan tällaisia napituksia Vanhan Punaisen eläköitymisen yhteydessä. Sen hihoissa oli keskiaikaisen mallin mukaan tehdyt tinanapit (jotka ovat tosin aavistuksen alkuperäistä suuremmat). En kuitenkaan ollut tyytyväinen siihen, miten ne istuivat. Niiden tyvet tuntuivat aina jotenkin liian pitkiltä, ja napit roikkuivat hassusti ulos aukoista. Näin:

Sen jälkeen tein vielä kiintoisan havainnon perehtyessäni arkeologisilta kaivauksilta löydettyihin nappeihin. Melkein kaikissa koristeellisissa napeissa on havaittavissa yksinkertaisempia metallinappeja pidempi tyvi. Olisiko tämä merkki siitä, että juuri näitä nappeja on kiinnitetty eri tavalla vaatteeseen ja vaihdettu vaatteesta toiseen? Koska normaalissa napituksessa, tuo pitkä tyvi ei ihan oikeasti ole tuntunut kovin käytännölliseltä.

Pakkohan sitä on kokeilla.

Napitus on nyt 15/20-tilanteessa.

Tältä se tulee näyttämään:

Tässä pari lähikuvaa siitä, miten napit tulevat kankaan läpi rei’istä. Tein reiät hyvin lähelle reunaa - samalle etäisyydelle kuin lontoosta löydetyssä mystisesti kulumattomassa reikäkaistaleessa.

Toistaiseksi kaikki vaikuttaa toimivan. Napit pysyvät muotonsa ansiosta aika hyvin paikoillaan ilman nyöriäkin (jonka toki laitan). Ja pitkä tyvi näyttää löytäneen käyttötarkoituksensa! Keskimmäisestä kuvasta näkee, miten napista tulee nyt näkyviin vain oikea kohta, napin ns. “hattu”. (<-Näemmä on nappitermit hallussa ;))

Tästä tulee kiva keskiaikatapahtuma.

:)