Oletko ajatellut, että tapahtumaasi sopisi historianelävöitys? Mahtavaa, niin minustakin! Tästä artikkelista löydät hyviä vinkkejä, joilla pääset alkuun yhteistyössä historianelävöittäjien moninaisen ja innostavan joukon kanssa.
Löydä sopiva yhteistyökumppani
Suomessa on vähintään satoja historianelävöityksen harrastajia. Meitä on moneen lähtöön: satojen jäsenten yhdistyksistä pieniin kaveriporukoihin, vasta-alkajista vuosikymmeniä harrastaneisiin, hurjista sotajoukoista taitaviin tanssiharrastajiin. Aikakausia elävöitetään kivikaudelta 1900-luvulle.
Ennen yhteydenottoa kannattaa miettiä, mitä toivot yhteistyöltä ja mistä aikakaudesta on kyse. Paraskaan keskiaikaporukka ei sovi barokkitapahtumaan. Kannattaa myös huomioida, että ryhmät painottavat yleisötyötä eri tavoilla. Toisille se on harrastuksessa mieluisinta, kun toisilla harrastus painottuu harrastamiseen omaksi iloksi ja mieluiten ilman yleisöä. Jos haluat esityksiä, kysy porukalta, jolla niitä on tarjota. Jos et tiedä tarkalleen mitä haluat, elävöittäjillä on hyviä ideoita ja hyväksi koettuja valmiita konsepteja. Kannattaa siis keskustella.
Keskustelu kannattaa
Korostan vuoropuhelua, sillä parhaat keikat syntyvät yhteistyöstä, toimivasta kommunikaatiosta ja molemminpuolisen asiantuntemuksen kunnioittamisesta. Kun otat mukaan historianelävöittäjiä, saat roimasti tasokasta asiantuntijuutta, visuaalisuutta ja kokeneita yhteistyökumppaneita! Se mitä et saa, on ilmaista talkooväkeä tai satojen eurojen arvoisia käsintehtyjä pukuja lainattavaksi yleisölle.
Omat toiveet yhteistyöstä kannattaa ottaa rohkeasti esiin: tapahtuman järjestäjänä olet vastuussa siitä, mikä vierailijoita odottaa ja mitä he tilaisuudesta saavat. Esimerkiksi voit vaatia, että tapahtumassasi ollaan aikakautisia, ts. elävöittäjillä ei ole mitään modernia näkyvillä. Tarkempiakin varustevaatimuksia voi keskusteluttaa, varsinkin jos tapahtuman järjestäjä on museo. Yleisö kokee museoympäristössä näkemänsä herkästi historiallisena faktana, ja museotyössä tulee aina rakentaa mahdollisimman paikkansapitävää historiakäsitystä, myös tapahtumissa.
Mitä kaikkea tarvitaan?
Elävöittäjäyhteistyö kannattaa huomioida tapahtuman budjetissa jo suunnitteluvaiheessa. Mikään ohjelmanumero ei ole ilmainen. Jos haluat esimerkiksi historiallisen leirin, tapahtumanjärjestäjän on hankittava paikalle ainakin vesipiste, bajamajoja, tulenkäyttöluvat, ympärivuorokautinen vartiointi, polttopuita, tiskipaikka ja paljon olkia. Huomioi myös tilatarpeet ”“ esimerkiksi oman ryhmäni pienten telttojen ja 11 hengen leiri vie 30 x 40 m pinta-alan koko komeudessaan. Nämä kaikki ovat asioita, joista esiintyjät eivät voi huolehtia. Parasta on, jos budjetista irtoaisi jotain matkakulujen kattamiseen edes osittain.
Elävöittäjille jokainen keikka on aina vapaaehtoistyötä rakkaudesta historiaan, omilleen ei juuri pääse. Siksi onkin ihanaa, jos järjestäjä miettii etukäteen, miten voisi kiittää tästä panoksesta. Jos rahaa ei ole matkakuluihin, kiitos voi olla esim. kierros kulissien takana museossa, luento, yhteinen illanvietto tai jotain muuta mukavaa. Kiitos on tärkein sana, joka muistetaan vielä vuosienkin päästä.
Mistä meidät löytää?
Jonkinlainen listaus suomalaisesta elävöitysskenestä löytyy tältä Wikipedia -sivulta ja kysellä voi myös Facebookin Historianelävöittäjät-ryhmästä. Elävöitysryhmien yhteystiedot löydät niiden somekanavilta tai verkkosivuilta. Esimerkiksi minun ryhmäni, keskiajan käsityöläisiä elävöittävän Iloisen joutsenen löydät sivultamme www.iloinenjoutsen.org sekä Facebookista että Instagramista. Â
Viikonloppuna osallistuin ensimmäistä kertaa ”™itsenäisenä tutkijana”™ tieteelliseen seminaariin esinetutkimuksen alalla. Oli kutkuttavasti epämukavuusalueella olemista olla puhumassa seminaarissa alalla joka ei ole se oma, yliopistolla opiskeltu ala.
On herättelevää havaita, että oikeastaan olen vuosien saatossa paneutunut tähän harrastukseen niin intohimoisesti että tiedän siitä varmasti enemmän kuin alasta, jolta maisterinpaperit on.
Artefacta-seminaarissa oli hurjan kivaa! Kerroimme Mervi Pasasen ja Krista Vajannon kanssa Maskun paarivaatteen tarinan ja esittelimme projektista saatuja kokemuksia ja tutkimustuloksia.
Muut esitykset olivat kiinnostavia, sopivan napakoita ja tekstiiliaiheita ilahduttavan paljon.
Mieleen jäi erityisesti Tudor Tailoristakin tunnetun Jane Malcolm-Daviesin kudottuja lakkeja käsitellyt esitys, Riina Rammon Rabiveren suoruumiin takin elämäkerta sekä Katja Regevikin & Krista Vajannon esitys viime aikoina paljon keskustelua herättäneistä Snartemon kansanvaellusajan lautanauhoista.
Object biographies – seminaarissa teeman mukaan kerrottiin esineiden elämäntarinoita. Tekstiileiden kohdalla esineiden tarinat noudattivat tuttua kaavaa: löydön jälkeen ehkä esille, sitten arkistoihin, arkistoista uudelleen tutkittavaksi ja lopulta esille.
Nostaminen arkistoista esille on edellyttänyt tekstiiliasialle omistautuneen ihmisen panosta. Riina Rammolta sitä kysyttiinkin – miten vaatekokonaisuus päätyi esille Viron kansallismuseon perusnäyttelyyn? Riina naurahti ja totesi: ”Varmaan minun takiani”.
Miksi tekstiileitä pitää erikseen lobata näytteille? Muinaiset tekstiilit eivät ole esineistöä helpoimmasta päästä.
Monesti kyse on siitä, etteivät ne kestä esillä olemista ja ne on pidettävä arkistossa esineen säilyttämiseksi. Tästä on kyse esimerkiksi Maskun paarivaatteen kohdalla. Esillepano koituisi sen kohtaloksi.
Toinen ongelma liittyy siihen, että kuntonsa takia ne eivät ole samalla tavalla näyttäviä kuin esimerkiksi saman ajan metalliesineet. Tekstiilijäänteen näkiessä voi olla vaikea kuvitella sitä millainen se oli kun se oli uusi. Aikansa ällistyttävä, satoja työtunteja ja erikoisosaamista vaatinut luksusesine näyttäytyy nykykatsojalle ruskeana riekaleena.
Tässä rekonstruktiot voivat olla avuksi. Maskun tekstiilin kopio tuo tekstiilin nykykatsojan eteen kiiltävänä, värikkääänä ja ehjänä. Se tuo vau-elämyksen, joka on museokävijälle helposti avautuva ja ehkä mieleenpainuvampi.
Entä minkä takia tekstiileitä pitää nostaa näyttelyihin? Siksi, että ilman tekstiileitä käsityksemme menneisyydestä jää vajaaksi.
Nykyihmisenä on vaikea todella ymmärtää sitä, miten paljon aikaa arkipäivästä tekstiilien tuotanto vei. Kuitujen käsittely, kehrääminen, kutominen, värjääminen ja ompelu oli osa arkea.
Samoin tekstiilien käyttö oli läsnä koko ajan:tekstiileitä tarvittiin vaatteiksi, nukkumiseen, tavaroiden kuljettamiseen ja moniin arkiseen askareeseen ruuanlaitosta pyllynpyyhintään.
Nostamalla tekstiileitä esiin nostetaan esiin myös historialle vähälle edustukselle jääviä tai näkymättömiin jääviä naisia, heidän osaamistaan ja kädenjälkeään. Naisia, jotka jättivät jälkeensä vain kasvattamansa lapset ja valmistamansa tekstiilit.
— ENGLISH ——
Last weekend, I participated for the first time as an ’independent researcher’ for a scientific seminar.
I was pleasantly out of my comfort zone speaking in a seminar in a field that is not officially my own. Even though I have come to realise that over the years I have been dedicating my time to this hobby that I probably know more about it than what I have my masters degree in.
I really enjoyed participating in the seminar. In our presentation with Mervi Pasanen and Krista Vajanto we told the story of the Masku wool intarsia and presented the experiences and research results of the project. It was nice to get so much feedback and feel like we have provoked interest.
I had the pleasure to listen to several interesting presentations, several of which were on textiles.
Ones that seem to have stuck with me most were Tudor Tailor’s Jane Malcolm-Davies”™ presentation on early modern knitting, Riina Rammo”™s presentation on the Rabivere jacket”™s biography and Katja Regevik & Krista Vajanto”™s presentation on the Snartemo tablet woven bands (that have recently been the topic of much discussion).
The Object Biographies seminar focused on stories items. In the case of textiles, the stories of the objects seemed to follow a common pattern: after the discovery they may have been displayed (or may not) then stored in the archives, then taken out of the archives, re-examined and finally displayed.
This process of rediscovering something from the archives and lifting an item into public consciousness has often required the dedication and contribution from a person interested in textiles. ”Why did the clothing items become a part of the exhibit in the Estonian national museum?”, someone asked Riina Rammo after her talk. With a smile and a small laugh, Riina said, ”Probably because of me.”
Why do textiles require special efforts to be displayed? One reason is that ancient textiles are not the easiest items to display.
Often it is a case of preservation versus display. Being displayed has its toll on an item – especially so with textiles – so the objects are kept in the archives to preserve them. This is the case with the original Masku intarsia. Displaying it would destroy the item.
Another issue is that, due to their condition, textiles are often not as spectacular looking as for example, metal objects of the same age. Looking at an ancient textile, it may be difficult to imagine and ”see” what it was like when it was new.
The astounding skill the overwhelming hours of work and the special expertise required for making and item can be lost to the eye and all the modern museum visitor sees is a brown-tinted piece of fabric.
Here reconstructions can be helpful. The Masku intarsia replica shows the textile to the contemporary viewer in it”™s (almost) full glory: shiny silver and deep colours. It gives a certain wow-experience which is easier for modern day museum visitors to see and experiece.
And why should textiles be exhibited? Because if we overlook textiles, our view of the past will be lacking a lot.
As a modern person, it is difficult to really understand how much textile production was a part of everyday life. Acquiring and processing the materials, spinning, weaving, dyeing and sewing were part of everyday life. Production was not as invisble and distant then.
Likewise, the use of textiles was present all the time: textiles were needed for clothes, sleeping, transporting goods and many everyday chores from cooking to using the toilet. By rediscovering and displaying textiles, we also provide presentation to the women who are often invisible to history.
We present the skills and labour of the women whose heritage was only the children they raised and the textiles they produced.
Ihana viikko Middelaldercentretissä on takana ja myös tällä kertaa mukana oli uusi mekko. Se on tehty Herjolfsnes – haasteeseen (ja tarpeeseen!) ja siitä tuli oikein kiva. Onnistuin viimein tekemään vaatimattoman ja yksinkertaisen perusmekon. Tällä kertaa ei tullut epähuomiossa kirkkaanpunaista mekkoa laahuksella. Tämmöinen luonnonvärinen ja vaatimaton mekko on käytännöllinen, monikäyttöinen ja sellainen jota olen kauan kaipaillut.
Mekko on periaatteessa Herjolfsnesin D10581 (Vanha numero 39), kolmella muutoksella. Halusin pitkät hihat, koska en halunnut tästä päällysmekkoa. Sopiva hiha löytyi mekosta 38. Mekko on alkuperäistä pidempi (vähän ylipitkä) käytännön- ja makusyistä. Kaula-aukkoon en tehnyt pientä lovea nyörinreikineen – tyyli- ja kangassyistä.
Kankaana oli Naturtuchen harmaa ohuehko villa, jonka viimeistelyssä villaa on venytetty äärimmäisen pinkeäksi. Kangas on miellyttävä, mutta joissain kohdissa hämmentävän vino. Siis niin, että lankasuorakin on vino. Vinouden kanssa onnistui ommellessa säätämään niin ettei se haitannut, mutta kaula-aukon osalta pelkäsin, että se pieni viilto menisi kuitenkin jotenkin itsestään vinoon.
Jokaisessa mekkoprojektissa oppii uutta. Niin tässäkin. Ompelemisessa meni kauemmin kuin missään mekossa aiemmin, koska iso osa saumoista on ommeltu oikealta puolelta. Se on hitaampaa kuin mekon ompelelminen kokoon nurjalta puolelta etupistoilla. Etuna kuitenkin on mukavan näkymättömät ja litteät saumat sekä mainio hallinnan tunne tarkkutta vaativissa kohdissa. Valitsin tämän ompelutekniikan siksi, että myös alkuperäisten mekkojen sanotaan olevan ommeltu oikealta puolelta.
Lisäksi huolittelin osan saumoista itse kehräämälläni langalla (!! Merkittävä askel henkilölle joka on aiemmin tunnettu myös maailman surkeimpana kehrääjänä). Saumoissa on yhteensä neljää erilaista villaompelulankaa. Vaihdoin lankaa ompeluprosessin aikana aina kuin löysin paremman, mutta ei langan vaihtelu hirveästi näy, niin fiksuja ovat nämä saumat! Villalangalla ompelu on aika mukavaa. Pellavalankaan verrattuna saumoista tulee jotenkin pehmeämmät ja ne uppoavat kankaaseen.
Mukava uutuus oli myös pyöreäkärkinen ”kalanpyrstökiila” joka paitsi näyttää kivalle, voi osoittautua käytössä vähemmän herkästi kärjestä repeäväksi. Aiemmin olen versioinut niitä grönlantilaisia mekkoja, joissa sitä ei ole.
Alla lisää kuvia ja huomioita!
*************** ENGLISH************
We had a lovely week at Middelaldercentret and also this year it marked the debut of a new dress. This was my finally finished dress for the Herjolsnes-challenge. And a dress that I really needed! I finally made a modest and simple basic everyday dress. This time my attempts at a working dress didn’t end up producing a bright, luxuriously red dress with a train. I’m happy with the result – it’s really practical and something you can use pretty much with any dress and doing everything.
The dress is basically a Herjolfsnes D10581 (Old number 39), with three major alterations. I wanted long sleeves, because I wasnted to use this not as an overdress but as a middle layer (over shift, under the overdress). A suitable sleeve was found in dress 38. The dress is longer than the original for practical and style reasons. I also left out the little notch in the neckline due to style and fabric-related reasons.
The fabric I used was Naturtuchen’s natural gray wool, which has somehow been really really stretched when it has been finished. It’s hard to explain, really, but this stretch in the fabric makes it …um…. sort of….wonky. When I cut it completely straight on the grain it was still somehow diagonal. I managed to work around this characteristic when I was sewing it, but was too afraid to include the notch in the neckline. I was sure that would have been pushing my luck and I would have ended up with a crooked notch in front and center of the dress.
Every project teaches me something new. So did this one! Sewing this dress took longer than any other because most of the seams are sewn from the right side. It is much slower than sewing the dress with running stitches on the inside of the dress. However, the advantage is the invisible and flat seams, as well as an excellent sense of control when sewing, especially in tricky places like on gores and the sleeves. I went with this technique because the original dresses are also said to be sewn like this.
Also, I finished some of the seams using yarn I had spun myself (!!! a huge step for someone formerly known as the worst spinster in the world) There is a total of four different wool yarns that I used when I was sewing the dress. I changed the thread during the sewing process every time I found a better one. But because the seams are so clever, the thread (and where I change it) hardly shows. I usually sew with linen thread so I’m still experimenting with wools to find my favourite kind. Sewing with wool Herjolfsnes-style is pretty nice. Compared to linen, the seams are softer and they blend into the fabric (and are much harder to undo if something has gone wrong.).
A nice novelty was also a round-pointed ”fishtail” gore that not only looks neat and makes for an interesting detail, but I think the shape may be less sensitive tears at the top of the gore. This is a detail on the Greenland dresses I haven’t recreated before, because it hasn’t been on the ones I have worked on before.
Scroll down for more pictures and observations! (English in Italic)
Muistin mekon kuvaamisen vasta viimeisenä päivänä, joten tässä vaiheessa mekossa näkyy kurttuina vyön painauma. Sateisina päivinä varjelin helmaa nostamalla sen vyölle makkaraksi. Kuten kuvasta näkyy, mekko ei ole varsinaisesti istuva, varsinkaan vyötäröltä, mutta yläosa on sen verran napakka että se pysyy paikoillaan. Kankaan takia siitä tuli oikeastaan yllättävänkin napakka, sillä kangas jousti villatoimikkaaksi tosi vähän.
I remembered that I wanted pictures for this post at the very last day of the week – after a week of wearing the dress hiked up onto a roll with my belt on rainy days. The wrinkles at my waist show where the hem has been hiked up. As you can see in this picture, the dress is not really fitted – especially not at the waist. But the top part is snug enough to keep it well in place. And because the fabric had very little stretch for a wool twill, it became a bit more snug than even intended!
Sama takaapäin. Vyön kanssa (ylin kuva) mekko on ihan toisen näköinen, kiva käyttää sekä ilman että vyön kanssa.
The back. With a belt (topmosti picture) the dress looks quite different, I like wearing it both with and without a belt.
Tein tai oikeastaan jätin ensimmäistä kertaa hihoihin halkiot, kuten monissa alkuperäisissä mekoissa. Ne vaativat vähän totuttelua, mutta olivat aika näppärät hihat piti saada töiden tieltä ylös. Nämä halkiot ovat vain noin 12-senttiset, mutta Herjolfsnesin löydöstä löytyy hihoja joissa on jopa 18 cm halkiot, eikä niissä näy jälkiä kiinnityksestä. Olisi kiva tietää, miten niiden kanssa toimittiin.
Quite a lot of the Herjolfsnes garments have slits on the sleeves, but this was the forst time I’ve recreated them. Wearing them required a little getting used to, but they are very practical when you need to get the sleeves out of the way when working. They are about 12 cm’s so not even the deepest sleeve slits in the Greenland material. So far the research hasn’t shown evidence of them being closed up for wear. It would be interesting to know how they wore them.
Tässä ei ole koristelua, vaan saumanvara on huoliteltu ompelemalla lanka helmapistoilla saumavaran reunaan.
This is not an ornament but just seam finishing by stitching a thread to the folded over hem. I only had white thread when (panic)sewing these last touches.
Tässä mekko tositoimissa, päällysmekon (jonka malli myös Herjolfsnesistä), hupun ja essun kanssa, helma vyötärölle rullattuna. Kamalan käytännöllinen asu!
This how I mostly wore it – under an overdress (the pattern for that one is also from Herjolfsnes) a hood (a London hood) and an apron, hems lifted onto a roll on my belt. It’s comfy and practical!
Lämpimämpinä päivinä käytin sitä ilman päällysmekkoa – niinkuin tässä kun pidin pellavaompelimoa juuri maalatussa Suutarin talossa.
When it was warmer I skipped the overdress, like on this day when I had my linen seamstress’s shop open in the newly painted house!
Viikonloppuna sain vierailla elämäni mullistaneen miehen luona. Melkein 20 vuotta sitten ostin kirjan Bockstensmannenista – ja se laukaisi vimmatun kiinnostuksen tekstiiliarkeologiaan ja mahdollisimman alkuperäisiin lähteisiin. Vaikka Bockstenin mies on varsin tuttu ja perinpohjin tutkittu, kovasti odottamani kohtaaminen toi paljon uutta!
Bockstensmannen on todennäköisesti Ruotsin tunnetuin arkeologinen löytö keskiajalta, julkkis tavallaan. Vuonna 1936 suolta löydettiin sinne joskus 1300-luvulla haudatun murhatun miehen jäännökset. Turve oli säilönyt miehen asukokonaisuuden kaikkine osineen (kasvikuituja lukuunottamatta), joten löytö kertoo meille todella paljon. Mitä kaikkea suosta löydettiin, voi katsoa lisää Bockstensmannenin omilta sivuilta ja Digitalt museumista.
When meeting celebrities, always take a selfie
Kaikki ei kärsineet vilua ja nälkää
Jäänteiden perusteella kyseessä ei ole talonpoika, vaan virkamies tai ehkä käsityöläinen. Miehessä ei ollut rankan ruumiillisen työn jälkiä, päinvastoin elintasosta kertova pieni mahapömppö ja elintasosairauden alkumerkkejä. Olihan hän kuollessaan keski-ikäinen. Viimeisen elinvuotensa mies oli asunut Varbergissa, ehkä työskennellyt sen linnan palveluksessa jossa hänen jäännöksensä nykyisin ovat. Miehestä on saatu DNA:ta, jota tutkitaan. Kiinnostavia uusia tietoja tulossa!
Foot wrap with footpring showing
Pitäisi itsekin käyttää jalkarättejä
Housusukkien päällä mies käytti jalkarättejä, jotka oli leikattu käytetyistä vaatteista ja muista ylijäämäpaloista. Jalkarätit – mikä nerokas juttu. Elävöittäjänä on tullut tutuksi se keskiajan yleinen riesa eli märät, kylmät ja puhki kuluvat sukat. Aion ehdottomasti kokeilla sukkien päällä tätä helppoa ja halpaa ratkaisua. Jalkaräteissä näkyy miehen jalanjälki ja toinen rätti paljastuu tarkemmassa tarkastelussa muodikkaan vaatteen kaula-aukoksi. Kiehtovaa!
That red V on the hood
Se V ei kyllä varmaan ollut siinä hupussa
1990-luvulla tehdyssä puvun rekonstruktiossa viittaan kiinnitetty, asun ainoa värikäs osa eli punainen V:n muotoinen kappale siirrettiin huppuun. Aikanaan perustelu tuntui ihan toimivalta, mutta nyt kun sen näki livenä, tuntui ettei se siinä kyllä oikeasti ole voinut olla. Eikä museokaan enää ole satavarmasti tämän tulkinnan takana. Keskiaikaisissa vaatteissa nimittäin palasteltiin, mutta harvoin ilman ilmeistä syytä miksi. Nyt olen taipuvainen ajattelemaan, että V olisi sittenkin ollut viitassa. Uskoisin että se on vahvistanut olkasaumaa alareunasta sillä puolella, jolla viitta on avoinainen.
The mystery item
Mikä ihmeen juttu oli vyöllä
Kaikkea ei tosiaan tunnisteta, vaikka ne ovat hyvin säilyneenä suoraan silmien edessä – kuten esimerkiksi tätä nahkaista juttua jonka sisällä on villaa. Se roikkui miehen vyöllä. Teorioita on ollut, kuten kukkaro jonka pussiosa olisi leikattu pois, mutta mitään ei ole voitu varmasti todistaa.
The hose tops and the fastening
Mystinen kolmipistekiinnitys housusukissa
Jaloissaan miehellä oli räsyjen lisäksi housusukat, kuten pitääkin. Ja se tiedetään muuten varmasti, sillä ne eivät löytämisen yhteydessä tulleet pöyhityksi kuten ylävartalon vaatekappaleet. Sukat olivat löysästi jalassa istuvat ja niissä on erikoinen kiinnitys nahkanyöreillä. Sukissa ei ole jälkeäkään nyörinrei’istä, vaan nyörit ovat kiinni sukissa. Sinänsä sukat on tosi fiksua kiinnittää niin, että veto jakautuu kolmeen kohtaan yhden sijasta, mutta toistaiseksi on epäselvää miten sukat pysyvät ylhäällä. Museon mallinuken sukat on kuulemma kiinnitetty perinteisesti, koska nauhasysteemi on mysteeri. Jonkun pitäisi sitä kokeilla!
The kjortel <3 in it’s current color
Väreistä ei tiedetä
Nyt kaikki vaatteet ovat sitä V:tä lukuunottamatta värjäytyneet suossa punaruskeiksi ja ne tukevat yleistä (väärää) uskoa siihen että keskiajalla kaikki olisi ollut tylsän ruskeaa. On kuitenkin melko todennäköistä, että vaatteissa olisi alunperin ollut väriä, sillä ovathan ne malliltaan (joskaan ei materiaaliltaan) muodikkaita eikä, kuten alussa todettiin, kyseessä ollut köyhä talonpoika. Mutta kehityksen kehittyessä voi olla, että löydetään keino jolla saadaan vaatteessa piileviä värinjälkiä esiin.
Miten toimiva ja ihana kokonaisuus on
Kun Bockstensmannenin asukokonaisuuden näkee kokonaisuudessaan ja varsinkin museon hienosti ennallistaman miehen mallinukkeversion päällä, ei voi olla ihastelematta. Se on niin oikea, kokonainen ja mukavan ja toimivan oloinen asu. Ihmettelen, miksei se ole elävöittäjämiesten keskuudessa nykyistäkin suositumpi – eikä vain mekko vaan koko asu, viittaa myöten. (Katsokaa esim tätä Rikun Bocksten – mekkoa, onko parempaa vaatetta, kysyn vaan?)
*****
This weekend I got to see a man that led my life to where it is now. Nearly 20 years ago I bought a book on the Bockstensmannen find – and it triggered a al lot of all this – my deep interest in archaeological textiles and working from original sources. Although the I’ve probably read about everything ever published on the very thoroughly investigated Bocksten man, this much awaited encounter taught me new things.
Bockstensmannen is probably Sweden’s most famous archaeological discovery from the Middle Ages, a celebrity of sorts. In 1936, the remains of a man murdered sometime in teh 14th century were found in a peat bog. The bog had preserved the man’s outfit exceptionally (with the exception of vegetable fibers). For a closer look on what lla was found, have look at his pages or on Digital museum.
Everyone was clearly not starving
His remains clearly show that the Bocksten man was not a peasant, but maybe an officer of sorts or perhaps a skilled craftsman. He shows no signs of doing hard physical labour. Instead, he is a middle aged man that has a bit of a stomach and the beginnings of a disease brought on by living comfortably. The last year of his life he had lived in Varberg, perhaps employed at the castle where his remains now are. Dna samples have been obtained and are now being studied. More interesting discoveries are on the way.
Foot wraps are something to consider
On top of his hose the man wore foot wraps, which had been cut from worn clothing and fabric scraps. Foot wraps – what a clever thing. Living history has aquainted me with the very medieval problem of wet and cold feet as well as hose wearing out. Foot wraps seem a cheap, easy and historical aid to all these issues, which I will definately try out in the coming season. If you look closely at the foor wraps, you can see the man’s footprint on them so you see how it was wound arounf the foot. And on closer inspection one of the wraps turns out to be a cut off fashionable neckline form a garment. Fascinating!
That V probably wasn’t on that hood after all
In the 1990’s conservation repairs were done on the outfit and the only colourful detail, a v-shaped madder-red piece was moved from the cloak onto the hood. (the seams have all disappeared and the clothing on the upper body was disturbed upon discovery so there is room for interpretation) Then, the reasoning seemed quite solid, but now when I saw it with my own eyes, not so much after all. And the museum are no longer a hundred precent behind the placement on the hood either. Medieval clothing used piecing a lot, but rarely without any obvious reason why. Now I am inclined to think that V would, after all, belong on the cloak. I believe that had enforced the shoulder seam opening at the side where the cloak was open.
What is that thing hanging on the belt
Even in this thoroughly researched find, not all puzzles are soleved or all items recognised. Not even if they are well preserved directly in front of the eye – such as the leather THING inside of which is wool. It hung on his belt. There are theories like it being a purse with the wool bag part cut off, but nothing has been certainly proved.
Mysterious leather thong system on the hose
On his legs the man wore hose as one did at that time. And this, by the way, is known for sure, because they were still on him as he was removed from the bog and remained undisturbed, unlike the clothing on his upper body. His hose were loosely fitting and have a very special fastening with leather cord. On the hose there are no traces of lacing holes for laces that would attach his hose to the breeches belt. In a way a three-point suspension system is very clever because the pull on the fabric is divided onto three points instead of just one, but how exaclty did it work? The museum mannequin that wears a reproduction on the outfit has hose that are conventionally attached hidden under his tunic, because the museum researches didn’t crack the mystery of the hose suspension either yet. Someone should try it!
The colors remain hidden
Now all the clothes, apart from the madder-red V mentioned above, are a reddish brown – because of the peat bog. So they support the widespread (false) belief that all of the clothing of the Middle Ages would have been a dull brown. However, it is quite likely that the clothes would have originally been dyed, because after all, they are somewhat fashionable in their design (even if not in the type of fabric). And as I mentioned earlier, on a man that was not a poor peasant. So far all the reseach has provided no trace of the colors but I wouldn’t declare them lost forever. Methods develop and we may some day know if there was color on him.
What a wonderful outfit it is
When you see the Bockstensmannens the outfit as a whole, you cannot but admire it. Especially on the museum’s mannequin with the facial reconstruction based on forensics, it becomes so REAL, so correct, complete, funtional and comfy. I wonder why not all men doing medieval living history are not dressed like that all the time? And not just the tunic (which is popular, although most versions are shorter than the original) but the whole outfit, cloak and all. (See, eg, this Riku’s inspired by Bocksten – dress, can there be a better item of medieval clothing?)
Kansallismuseo toteuttaa yhdessä historiallisten tekstiilien harrastajien kanssa 1400-luvun villaintarsiatekstiilin rekonstruktion syksyn 2016 aikana.Â
Päivitys: *Saimme paljon hakemuksia, kiitos kaikille! Tekijät on nyt valittu, tervetuloa tapaamaan meitä museolle ao. päivinä!*Â
Ennallistamme Maskun kirkosta 1800-luvulla löydetyn tekstiilin. Räsyinä museoon tuoduista villakankaista paljastui keskiaikainen, kullatulla nahalla koristeltu intarsiatekniikalla valmistettu tekstiili. Uutena se oli mahdollisesti käytössä aateliskodissa tai kirkossa.
Kansallismuseon ennallistusprojekti on jatkoa tälle työlle. Historiallisten tekstiilien harrastajat toteuttavat yhteistyössä museon kanssa Maskun tekstiilin ennallistuksen. Projektia koordinoi allekirjoittanut yhdessä Mervi Pasasen kanssa.
Yleisö voi seurata työn etenemistä museon (ja tekijöiden) somekanavien lisäksi Kansallismuseossa:
16.10 klo 12″“15 Tekijät ompelemassa ja tavattavissa
19.11. klo 12″“15 Tekijät ompelemassa ja tavattavissa
17.12. klo 12-15 Palasten yhdistäminen alkaa
21.1.2017 Julkistustilaisuus, jossa esillä ovat sekä alkuperäinen että ennallistettu tekstiili.
Mukaan projektiin?
Maskun tekstiili koostuu kahdeksasta noin 80 x 80 cm kokoisesta neliöstä, joille jokaiselle tarvitaan oma ompelijansa. Nyt haussa on kuusi ompelijaa.
Tekijöiltä vaaditaan:
käsityötaitoja
mahdollisuutta käyttää noin 100 tuntia projektiin ja sitoutua sen valmistumiseen ja etenemiseen aikataulussa
yhteydenpitoa muuhun ryhmään facebookin kautta
mahdollisuutta osallistua suurimpaan osaan yllä mainituista yleisötilaisuuksista sekä aloitustapaamiseen syyskuussa
Tule mukaan ennallistamaan kansallisaarretta ja tekemään Suomen keskiajan tekstiilihistoriaa näkyväksi!
Ota yhteyttä: neulakko@iki.fi
****
A Griffin and A Peacock – a wool inlaid coverlet reconstruction project with the National MuseumÂ
The National Museum is organizing a reconstruction project in association with historical textile enthusiasts during next fall.Â
We will reconstruct a 15th century textile found in Masku Church in the late 1800s. The textiles that were originally described as rags, turned out to be the remains of a wool coverlet decorated in gilt membrane embroidery. Originally the coverlet was possibly used in a church or in a wealthy household.
Similar blankets (in Swedish guldskinstäcken) have been discovered in Sweden. Historiska Museet hosted a similar reconstruction project last year ran by Amica Sundström and Maria Neijman (who have helped us out with this project so much <3) The project in Finland is a continuation of this work.
The public can follow the progress of work via social media and also live at the museum:
16.10 12-15 public sewing, come and see the work in progress, meet the makers
19.11. 12-15 public sewing, come and see the work in progress
17.12. 12-15 public sewing, come and see the work in progress
21.01.2017 Unveiling both the new and the original textile
Elina, Mervi, Maria and Amica studying the textile
Yleensä on hupaisaa, kun Pinterestin algoritmi tuumaa että voisin ’inspiroitua’ siitä, jos näen kuvan itsestäni tai jostain tekemästäni jutusta. Mutta sitten on tämä yksi kuva. Ja sitä tietenkin Pinterest ehdottaa inspiraatioksi tosi usein (ks. yllä).
Kuvassa ollaan Iloisen Joutsenen porukalla ihanassa Ronneburgissa ja kaikki näyttää hyvältä – paitsi että olen kuvassa keskiajan mielessä TODELLA NOLO: alusmekon helma näkyy!
Keskiajalla pukeutumisen kanssa kuului olla tarkkana – naisten (ja miesten) piti olla soveliaasti ja siististi pukeutuneita – lisäksi alusmekon vilauttelussa ei ollut uhattuna vain oma, vaan myös aviomiehen ja suvun maine. Ja koska elettiin aikaa ennen sitä kun alusvaatteiden harkitusta vilauttelusta tuli muotia, alusmekko eli alusvaate oli syytä pitää piilossa. Se ei saisi edes vilkkua kaula-aukosta, saati sitten liputtaa helmasta.
Kuten ”Menagier de Paris” kirjoittaa 1300-luvun Ranskassa ohjeita siitä mitä hyvän vaimon tulisi tietää:
”.. you will consider and pay attention to our status and our means, attiring yourself with respect to the estate of your family and mine (…). Make sure that you dress decently without introducing new fashions and without too much or too little ostentation. Before leaving the chamber or home, be mindful that the collar of your shift, of your camisole or of your robe or surcoat does not slip out one over the other, as happens with drunk, foolish or ignorant women who do not care about their own honor or the repute of their husband, and go with (…) their hair in disarray spilling from their coifs and the collars of their shifts and robes all in a muddle one over the other.”
Miksi alusmekon helma vilkkuu? No, kyseessä on vanha mekko joka on alusmekoksi aivan liian pitkä. Tein sen alunperin liian pitkäksi (uutena se oli nilkkamittainen) ja lisäksi käytössä (ehkä kahdeksan vuotta?) pellava on venynyt ja minä kutistunut.
Pinterest oli lopulta oikeassa – se ’inspiroi’ minut korjaamaan mekon nappaamalla 20 cm helmasta niin, että mekko ulottuu pohkeen puoliväliin. Tämä pituus on suhteellisen yleinen niissä harvoissa kuvissa joita naisista alusmekoissaan on maalattu. Samalla parsin jälleen kerran kulahtanutta mekkoa – paikkasin repeämän kaula-aukossa ja laitoin siihen uuden pellavanauhan tueksi.
Mekko joutuu koville, sillä sitä pestään jatkuvasti (toisin kuin muita vaatekerroksia) ja se toimii rintaliivien korvikkeena. Yläosastaan se on istutettu niin napakaksi, että se tukee rintoja mukavasti.
Mekko on ehkä parhaat päivänsä nähnyt, mutta koska se EI NÄY ulospäin, nautin siitä miten se muuttuu aina vain mukavammaksi (ihan kuin farkut) käytön myötä. Lisäksi uusien ompelu on vähän tylsää, joten pidän siitä miten parsimalla saa sen elinikää jatkettua.
Alla sensaatiomaisia alusvaatekuvia alusmekon muutoksista!
#### ENGLISH
Usually it’s sort of amusing when Pinterest’s algorithm thinks I would be ’inspired’ by seeing pictures of myself or stuff I have made. But then there is that one picture. (see above) And of course, Pinterest suggests I look at it really often.
It shows Merry Swan at Ronneburg, having a lovely time – but I’m HIDEOUSLY EMBARRASSING in a medieval sense: the hem of my smock/shift (underdress) is showing!
In the Middle ages, clothing did not only keep one warm, but it also reflected on the wearer’s virtue. For a woman living in the 14th century, being properly and neatly clothed reflected on her reputation as well as that of her household. So it was really important. Since this was before showing your underwear on purpose became fashionable, your smock should not show – not even peek from your neckline let alone wave hello to the world at your hemline like me in that picture.
Like the Menagier de Paris guides his young wife:
”.. you will consider and pay attention to our status and our means, attiring yourself with respect to the estate of your family and mine (…). Make sure that you dress decently without introducing new fashions and without too much or too little ostentation. Before leaving the chamber or home, be mindful that the collar of your shift, of your camisole or of your robe or surcoat does not slip out one over the other, as happens with drunk, foolish or ignorant women who do not care about their own honor or the repute of their husband, and go with (…) their hair in disarray spilling from their coifs and the collars of their shifts and robes all in a muddle one over the other.”
So why this? My smock is simply too long. It’s quite old (8 years, maybe?) and I originally made it too long (it was ankle lenght when new) and as I have been using it the linen has stretched and I have shrunk.
So I guess Pinterest did get it right after all – it inspired me to finally cut off 20 cm’s from my hem and make the hem reach mid-calf. This is a length that seems fairly common in those sadly few pictures of women in their smocks. And as i was working on it, I patched a tear on the neckline and sewed in a new linen tape to reinforce the neckline.
The dress gets a lot of wear since it is getting washed all the time (unlike my other medieval clothes) and it is my substitute for a bra. It’s fit so snugly at the to (bra-level) that it provides me with bra-like comfort and a medieval silhouette.
The dress is admittedly past it’s prime, but since it’s NOT SEEN by anyone else really, I don’t mind. It’s like jeans – the more worn and soft the linen gets the better it feels (nevermind what it looks like). And making new ones is sort of boring sewing, so I enjoy patching it up to see how long it will last me.
And now some scandalous underwear pics of the remade shorter dress!
Neulakinnasukat/Needle bound socks: Swan River Crafts
Villainen huntu pääsi Hiidenhirvenhiihdossa tosi koetukselle olosuhteissa joissa se on ehkä parhaimmillaan. Sää oli märkä ja kolea. Sellainen keli, jossa  tavallinen pellavahuntu imisi itseensä ilmasta kaiken kylmyyden ja kosteuden jonka suinkin saisi. Villahuntu ei ollut vedenpitävä, mutta se oli kuiva ja yllättävän lämmin.
Tässä tiivis vertailu pellava vs. villa huntumateriaalina (1300-luku)
VillaÂ
+ pysyy lämpimänä ja kuivana kostealla kelillä
+ helppo matkahuntu: ei mene tuhannen kurttuun laukussa tai hupun sisällä ja suoristuu omia aikojaan
+ lika irtoaa aika helposti vain harjaamalla (esim väriliitu irtosi tästä hunnusta ilman pesua)
+ ei juuri kaipaa silittämistä
– peseminen hankalampaa
– pukiessa huntuun ei saa siistejä taitoksia (tämän voi huomioida ommellessa, ks. alla)
– tämä villa oli purkautuvaista, varsinkin pyöreää reunaa ommellessa pitää olla pyhimyksen hermot
– historiallisuus? – hyvin ohuita villakankaita on valmistettu, joten soveltuvaa samankaltaista materiaalia oli saatavilla, mutta onko sitä käytetty huntuna? En ole tähän mennessä onnistunut löytämään mainintaa villasta valmistetuista hunnuista (jos joku on, saa kertoa!)
Pellava
+ takuuvarmasti historiallisesti oikea vaihtoehto, pellava on monessa kielessä antanut nimenkin naisten päähineille – esim ruotsiksi huvudlin
+ näistä mukavampi ommeltava, mutta se on makuasia. Palttinasidoksinen pellava ei ainakaan kokemuksen mukaan purkaudu hullun lailla.
– nihkeä kylmällä ja kostealla kelillä, imee kosteutta itseensä
– menee helposti ruttuun esim hupun sisällä varsinkin vähän kosteana.
Kuten kuvista huomaa, ulkonäön puolesta tämmöistä ohuenohutta villaa on vaikea erottaa pellavasta. Molemmat materiaalit laskeutuvat kauniisti ja näyttävät ihan yhtä hyviltä. Eikä villahuntu muuten kutita.
Vaikka pitäydynkin enimmäkseen pellavassa, villahuntu on kiva lisä varusteisiin – Â varsinkin reissun päälle sekä keljuihin keleihin.
Sain tätä Medeltidsmoden villaa elokuussa Visbyssä pitämäni huntuluennon jälkeen mainittuani etten ollut päässyt kokeilemaan villaa hunnun materiaalina.  Ei nyt mikään blogiyhteistyö, mutta kerron kumminkin että sain tätä palan testiin Kerstiniltä.Â
Jos haluat tehdä samanlaisen, hunnun strategiset mitat ja ompeluohjeet löytyvät postauksen lopusta kaikkien Antti Kuparisen ottamien Hiidenhirvenhiihtokuvien alla. Lisää (aika hauskoja) kuvia näet täältä Iloisen joutsenen Facebook-galleriasta.
****
The new wool veil was put to test last weekend in conditions that let it really show it’s best qualities. The weather at Hiidenhirvenhiihto here in Helsinki was terrible: wet, humid and chilly. The sort of weather that would make a linen veil absorb all the humidity into itself and be rather cold. The wool veil wasn’t waterproof but it was surprisingly warm and it stayed dry.
So I made this list of pluses and minuses, a wool vs. linen as a 14th century veil.
Wool
+ Stays dry and warm in wet weather
+ An excellent veil to travel with: Â it didn’t get all wrinkly and wonky in my bag or stuffed into a hood. And once released, it straightened out fairly easily.
+ Is rather stain-repellent and stains can come off even without washing (This one had crayon on it but it was removed without washing (!))
+ Does really well without ironing.
– Not so easy to fold crisply but you can tackle that as you sew (see below)
– At least this wool frayed at the edges like mad when I was sewing the round edges. So the patience of a saint is required here. (Alternatively, swear a lot)
– historical correctness? There has been all sorts of thin wool available, but was it used for veils? I have kept an eye out for evidence and still haven’t ran across any. (Has someone else?)
Linen
+ the most undoubtably historically correct material – the material for veils so common it sort of even gave it’s name to veils/female headress in some languages
+ folds wonderfully into crisp folds and stays put in all sorts of setups
+ nicer to sew – most tabby woven linen doesn’t fray like this wool did.
– gets damp in humid/wet weather and feels iffy
– gets rather wrinkly easily when stuffed under a veil or when travelling
And as you can see in the pictures below, the wool veil is visually indistinguisable from the linen veils my friends wear. Both materials look nice and fall nicely. Â And no, it’s not itchy.
So even though I’ll mostly stick to linen (or hemp), a wool veil feels like a good addition to the wardrobe – especially for roughing it, travelling or humid weather.
My veil is made out of this wool which I got a piece of to sample from Medeltidsmode at Visby last year, after mentioning I had never tried making a wool veil. So not a sponsored post (haha) but just wanted to say where I got it and that it was a gift. I like it when bloggers do that.Â
If you want to make one like mine, there is a small how-to with all the measurements and such at the bottom of this post below Antti Kuparinen’s pictures of our outing (where you can see the veil in action) – if you’d like to see more pictures, have a look at Merry Swan’s gallery on Facebook.
Näin ompelet D:n muotoisen hunnun / How to sew a D-shaped veil
Jos haluat tehdä huntusi samoilla mitoilla, tarvitset 97 cm x 60 cm palan ohutta valkoista villaa ja ompeluun ohutta pellavalankaa (tai villaa tai silkkiä).
If you want to use the same measurements as I did, you will need a 97cm x 60 cm piece of thin white wool and thin linen yarn (or wool or silk) to sew with.Â
Leikkaa mittojen mukainen kappale (tai isompi tai pienempi, kannattaa mallata peilin edessä ettei huntu roiku liian alhaalla ja ole tiellä eikä myöskään nouse niskasta liian ylös. Iso huntu on aina parempi kuin liian pieni, sillä isosta saa taiteltua tarvittaessa pienemmän)
Cut out a piece (see helpful diagram above) but do feel out the measurements yourself before. A good size doen’t expose your neck at the back but also doesn’t hang too low in the front and get in the way of everything.Â
Hunnun taite lähikuvassa / the fold at the front – stab sitches at the edge, hem stitches holdng the fold in place
Taita pitkästä (suorasta) reunasta noin 6 cm kaistale ja ompele taite litteäksi tiiviillä stabstitcheillä eli pikkuisilla yksittäin pistellyillä etupistoilla (ei aavistustakaan mikä se on suomeksi), käännä ja huolittele kaistaleen reuna pikkuisilla helmapistoilla. *) Päärmää pyöreä reuna helmapistoilla.
*) Pidän itse siitä, että hunnun kasvojen ympärille asettuva reuna on napakasti taitettu. Päädyin tekemään puolipyöreän hunnun ja siihen tämän  litistetyn etukaistaleen juuri siksi, että saan villan yhtä ’särmäksi’ kuin pellavan. (Plus Marialla oli samantyypinen kesällä ja se oli kiva!)
Fold a 6 cm strip from the front edge and sew the fold neatly flat with small stab stitches. *) Â Then finish the other end with hem stitches. Roll and hem stitch the round edge (or make a rolled hem).
*) I have a personal preference for a neat and flat fold at the veil edge that is closest to my face. I chose the D-shape with the wide fold at the front because I knew this is how I could make the wool sit as flat as I can fold my linen round veils. (Plus Maria had the same style in linen this summer and it looked good)Â
Puoliympyrähuntu on kyllä kepeä ja kätevä. Sen pukeminen on helppoa: ei taittelua vaan huntu päähän ja menoksi!
A D-shaped veil is light and super easy to wear. No folding, just pin and go!Â
Last year we worked on the Manuscript challenge and some amazing outfits were created! This year it seems there are a lot of people working on clothing based on the excavations from medieval Herjolfsnes.
This is how eventually came up the idea of the”¦
(poikkeuksellisesti postaus kokonaan englanniksi, koska haasteen ryhmän kieli on englanti.)
Herjolfsnes-challenge
To participate:
1. Choose am item of clothing from the Herjolfsnes-excavations you will recreate. It can be a dress, cap, hose – take your pick! It can be one of the better preserved items or you can decide to work from a fragment.
Resources on Herjolfsnes:
Woven into the Earth (Else Ostergård) http://www.oxbowbooks.com/oxbow/woven-into-the-earth.html
2. Join this group on Facebook https://www.facebook.com/groups/1555836511329624/
Publish your plans and tell us which item you plan on making.
3. Create your item based on the original. You can naturally alter the measurements to make the garment fit. But otherwise I do encourage you to be faithful to the originals! If you choose to alter a detail like the length of a sleeve or a fastening, the solution you choose should be found on an item from Herjolfsnes.
4. The item should be made of wool. Otherwise, everyone gets to choose their level of detail in recreating the item – It”™s entirely up to you whether you want to use plant-dyed, hand-woven fabric, match dye and  the weave of the originals or not. You set your own goals here ”“ we do not judge or look down on anyone due to their choice of project execution mode.
5. Let us in on your progress! The alternatives are endless: upload pictures of how you proceed, share why you chose to do something or post notes on your thought process. Blog about it! Use Pinterest, post stuff on Instagram! Our hashtag is: #herjolfsneschallenge
6. Ask for help, tips, support and advice in the Facebook group if you feel the need to do so. We”™re all here for you, to support you if necessary, and to cheer you on if you get stuck.
7. You have one year to finish. Your efforts will most likely be rewarded with new skills, knowledge and a spiffy textile item!
Tämän vuoden elokuussa vietän enemmän keskiaikaelämää kuin aikoihin! Se on edellyttänyt uhrauksia Suomen keskiaikakesään osallistumisen osalta, mutta nyt elokuussa tuleekin sitten aikamoinen kiertue. Jihuu!
***
This year I will do more medieval stuff in August than I have done in a looong time. It has meant sacrifices concernign my participation in medieval things hare in Finland but this will be an exceptional European tour that I think it will be all worth it. Yippee!
6.8.-9.8. Olen Ruotsissa, Visbyssä Keskiaikaviikoilla jossa vedän KapitelhusgÃ¥rdenissa kaksi luentoa/työpajaa: perjantaina naisten päähineistä 1300-luvulla yhdessä Maria Neijmanin kanssa ja lauantaina työpajan, jossa tehdään tukeva alusmekko. Jos olette Visbyssä, tulkaa moikkaamaan! Keskiaikaviikko: www.medeltidsveckan.se
**
6.8.-9.8. I’ll be in Sweden – On Gotland and in Visby participating in the Medieval week (Medeltidsveckan). I’m doing 2 classes – one with Maria Neijman on 14th century female headwear and one on how to make a supportive shift. If you are in Visby and spot me somewhere, come say hi! Medieval week: www.medeltidsveckan.se
10.8.-14.8. Asun Tanskassa Middelaldercentretissä tukkukauppiaan taloa yhdessä Mervin ja Rikun kanssa tekemässä siellä yhtä sun toista hommaa. Tämä on erittäin pitkäaikaisen unelman täyttymys ja olen siitä todella todella todella onnellinen jo näin etukäteen! Jos Middelaldercentret ei ole tuttu, kannattaa tutustua siihen täällä: www.middelaldercentret.dkÂ
***
10.8.-14.8. I’ll be in Denmark, living in the one of the houses at Middelaldercentret with Mervi and Riku and working on all sorts of stuff. This is my long-time dream come true and I cannot begin to explain exactly how happy I am about this already in advance! It is a fantastic place! (I’ve been there twice as a tourist) Look: www.middelaldercentret.dkÂ
27.8.-30.8 Olen Saksassa Ronneburgin linnassa osallistumassa 100 Jahre 14tes Jahrhundert-tapahtumaan, jonne tulee 1300-luvun harrastajia ympäri Eurooppaa. Tämä on ihan mahtava tapahtuma jonne osallistun nyt toista kertaa. Ensimmäinen kerta oli kerrassaan mullistava elämys, joten on ihanaa päästä nyt taas. Tapahtuman sivu:Â www.14tes.eu
**
27.8.-30.8Â I’ll be in Germany at Ronneburg castle, participating in 100 Jahre 14tes Jahrhundert, which is an event that gathers 14th cantury aficionados from all over Europe. It’s a wonderful event and this is my second time that I get to attend. The first time I was there was a life-changing experience, so I love getting to go again! More about the event:Â www.14tes.eu
Kirjoitan kaikista näistä reissuista raportit kuvineen tänne blogiin (tosin varmasti pienellä viiveellä). Pyrin tekemään livepäivityksiä reissusta Neulakon Facebookiin, joten sieltä kannattaa käydä niitä kurkkimassa! (Kaikkien sivun tykkääjienkään uutisvirtaanhan ne eivät tule, koska en voi maksaa Facebookille näkyvyydestä, mikä on mälsää.)
**
I’m going to do a proper write up with pictures etc here on the blog (but with some delay) – but I will try to make live updates on Neulakko’s Facebook page, so have a look there! (Updates don’t show up on your _newsfeed_ necessarily because I cannot pay facebook for visibility which is annoying but that’s the way it is. So go look at the page if you are interested!)Â
Totuus: keskiaikainen vaateparteni on kurjassa tilassa. Lapsensaanti aiheutti ilmeisen pysyväksi jääneen reilun kymmenen kilon ja parin vaatekoon pudotuksen, minkä seurauksena olen laiha ja kaikki keskiaikavaatteeni (ne jotka sopivat ennen ylleni kuin valettu) roikkuvat ja istuvat suurinpiirtein yhtä hyvin kuin perunasäkki. Ja keskiaikaisessa tyylissä vaatteiden istuvuus on lähes yhtä tärkeää kuin se, mistä ne on tehty. Aargh!
Melkein kaikkia vaatteita voi kyllä vielä käyttää, mutta niistä jokainen vaatii pientä tai suurempaa laittoa.
Mistä päätin alottaa korjaussavotan? No loogisesti tietenkin mekosta, jossa vikana on ensisijaisesti se, etteivät sen somisteet istu kankaan tyyppiin ja kuteeseen. Mutta kyllä sellainenkin voi häiritä! (Aika paljon)
Varsinkin, kun kyse on lempimekostani. Se on vaatteistani vanhin edelleen käytössä oleva. Pakkaan sen mukaan AINA, sillä siinä on mystisen hyvä olla. Se päällä tulee aina hyvä mieli. Sellaisia vaatteita varmaan lienee muillakin?
Tein mekon muistaakseni vuonna 2004. Se on matkallaan kokenut muutaman muodonmuutoksen jo tätä ennen: olen lyhentänyt ja vuorittanut hihojen roikkuvia ’kieliä’ pariin otteeseen. Parasta mekossa on sen mukavuus, kiva helman laskeutuvuus ja ehdottomasti kangas. Yli kymmenen vuoden jälkeenkään siinä ei ole yhtään kulumaa. Se on kuin uusi. Kangas on kohtuullisen ilmavaa toimikasta joka kesällä hengittää ja toimii mainiosti talvella välikerroksena. Se muistuttaa mukavasti semmoista keskiaikaista paikallisesti tuotettua kangasta. Siis ei mitään tuontiverkaa.
Siksi turkissomisteet ja helmet… no kun vaan ei. Kauniitahan ne ovat, mutta ne eivät sovi tämän kankaan kanssa yhteen. Vaikutelma on kuin käyttäisi iltapuvun kanssa tennareita.
****
Truth: My medieval wardorbe is in a sad state. Having a baby caused a seemingly permanent weight loss of over 10 kilos which means a couple of dress sizes. This means that I’m thin and all my medival clothes (that used to fit like a glove) fit miserably and feel like wearing a sack. And in the medieval mindset, how well the clothes fit you is almost as important as what they are made of. Aaargh!
I can still use almost everything, but everything needs taking in and tweaking in all sorts of places.
So where do I begin? LOGICALLY, I start with the dress where the issue is primarily the fact that the fur and pearls don’t work with the type and weave of the fabric the dress is made of. But this sort of thing can also be a total bother! (A big one.)
Especially, since we are talking about my favourite medieval dress. It is the oldest one I still use actively. In fact, Â I always pack it, because it just feels mysteriously wonderful to wear. I always feel good wearing it. I guess other people have these sort of mysterious feel-good clothes too?
If I recall correctly, I made it in 2004. It’s been redone a bit over the years, namely I’ve been tweaking the pendant sleeves and relining them. What I like best about it is how comfortable it is, how nicely the hem falls into folds and most of all the fabric. After over ten years, there is no signs of wear! It’s a relatively airy twill that breathes in the summer and insulates well as a middle layer in the winter. It also nicely resembles a locally produced wool medieval twill. Not imported broadcloth.
And that’s why fur trims and pearls….well just no. They are really pretty but to be honest (to history) they don’t go with the material. Overall, it looks a bit like wearing Converse sneakers with your evening gown. it just clashes.
Tässä viimeinen selfie ennen suurta muutosta.
The last selfie before the big change.
Lähikuva kankaasta, jossa näkyy ehkä miksi siitä niin tykkään!
Closeup of the fabric – can you see why I love it?
Hihojen kaninkarvat ja roikkuva koristeellinen kieleke: rips rips nips nips. Ne otin talteen ja siirrän aikanaan (kunhan löydän sopivan kankaan) johonkin hieman fiinimpään mekkoon.
—-
The fur lining and pendant sleeve: rip rip snip snip off they went. I of course kept them and I will eventually (once I find the right fabric) sew them onto another dress.
Napsin myös postauksen yläkuvassa näkyvät helmet kaula-aukon tienoilta irti, yksi kerrallaan. Myös ne laitetaan aikanaan johonkin toiseen vaatteeseen. Vapautunut olo ja uudet, lyhyet hihat! Hihhei! Lyhythihaisena mekko muistuttaa enemmmän alkupeäistä esikuvaansa Herjolfsnes d10587:ia.
—
I also snipped off the pearls which ou can see in the picture at the top fo the post, snip snip, one by one. I’ll transfer them to another project sometime. Having done that the short sleeves feel all so nice! With short sleeves it also resembles the original inspiration piece Herjolfsnes d10587 more closely.
Päätin samalla pikkuisen parantaa mekon istuvuutta olkapäiden kohdalta. Ja koska kyseessä on projekti, ”pieni justeeraus ja kaula-aukon pienentäminen” tarkoitti lopulta olkasaumojen purkamista, hihojen laittoa, epätoivoa, säätöä ja sadattelua. No, samalla tuli korjailtua vanhoja saumoja!
Kuvassa ompelen olkasaumaa sauman päältä. Siis oikealta puolelta. Mahtava tekniikka! Helpottaa vaikeiden kohtien ompelua ja saumakohdasta tulee todella tasainen. Lanka ei muuten käytössä näy ihan niin paljoa kuin tässä lähikuvassa.
—
I decided this would be a good time to adjust the fit too, changing the seams at the shoulders and taking in the very wide neckline a bit. Aaaaand because this is a project, the ”I’ll just adjust this a bit” eventually meant undoing the shoulders, fiddling with the sleeve fit, considering  undoing the entire dress, despair and swearing. Well, it also gave me a chance to redo some old seams!
In this picture I’m sewing the shoulder seam from the right side. I love this technique! It helps in tricky laces and leaves the seam all nice and even at the top. And the thread doesn’t show as much really when you wear it.
Tässä auki venytettynä näkyy kädentien päältä ommeltu ja nurjalta puolelta ommeltu sauma.
—
Here you can see where the armscye has been sewn from the right side and the more ”conventional” seam.
Tässä näkyy tai ei näy muutokset omassa ompelussa. Saumavara on huoliteltu helmapistoilla. Peukalosta ylöspäin näkyy helmapistot vm 2003. Ompelulangasta ylöspäin näkyy (tai ei) helmapistot vm 2015. Lanka kannattaa vetää sopivasti tiukalle, niin sauma oikeastaan katoaa ja pellavalanka ei paista kääntöpuolellakaan. Toisaalta, hirveän monissa keskiajalta säilyneissä saumanpalasissa ompelujälki muistuttaa paljon enemmän tuota huolimattomampaa otetta vuodelta 2003.
—
Here you can see (or not) some changes in how I sew. I’ve felled the seam allowance with hem stitch. Above my thumb you can see hem stitch ca 2003. And from where the thread pokes out you can see (or not) hem stitch ca 2015. Goes to show that pulling the thread just tight enough makes a difference – it can make the seam disappear. The linen thread shows hardly at all. Although, it seems that in many medieval extant pieces the sewing looks a lot more like my more carefree seam ca 2003.
Poistin myös silkkisen nauhan kaula-aukon sisäpuolella paljolti samoista syistä kuin helmet ja turkiksetkin. Estääkseni kaula-aukkoa venymästä, huolittelin sen uudelleen villalangan avulla. Villalangan ompelu helmapistoilla päärmeen huolitteluksi on maailman yksinkertaisin pikku juttu, joka toimii ihmeen hyvin. Se pitää kaula-aukon muodossaan ja näyttää kivalta. Tekniikka löytyy myös Grönlannin vaatelöydöistä, jotka siis ovat tämänkin mekon yksi lähde.
—
I also removed a silk facing from the neckline, for the same reasons I removed the rest off the stuff. To keep the neckline from stretching, I sewed a wool thread to the fold of the seam allowance. Hem stich again. This technique is also found in the Greenland garments and it is the simplest thing – but it works wonders on keeping the neckline in it’s intended shape and looks nice. Â See the finished neckline below.
Lopputuloksena lempimekon elinkaaressa alkaa taas uusi vaihe. Mekko on edelleen mukava, käytännöllinen eikä liian fiini. Näissä (tunnelmallisesti lastenhuoneessa hätäisesti räpsityissä) kuvissa mekko on vähän rutussa oltuaan talvivaatteiden alla, mutta  kokonaisuudesta saa kuvan. Kuten kuvista näkyy, mekko on edelleen hyvin leveä, mutta yläosan istuvuus ja laskeutuvuus (jossa kiiloilla on oma tärkeä osuutensa) vaikuttavat siihen ettei se ole epäkäytännöllinen – tai edes niin telttamainen kuin luulisi!
—
The end result  is a new phase in the lifespan of my favourite dress. It’s still comfortable, practical and now also not too fancy. These (hastily snapped in the nursery) pictures show a slightly wrinkly dress after it has been worn under layers of winter clothing, but hopefully you’ll see how it turned out. It is still very wide (as it was always intended to be) but the way the hem folds (because of the gores and how they are set) and the way it fits at the shoulders make it stay put and not be impractical despite the width of the dress.    Â
