Lautanauhaa urpoille

Myönnän: minulla on traumaattinen suhde kahteen käsityötekniikkaan. Olen kärsinyt neulomisesta ja lautanauhan tekemisestä. Molempien kohdalla riipii se, etten ole oppinut niitä kunnolla, kauheasta yrittämisestä huolimatta.

Viime viikolla päätin kohdata lautanauhakammoni. Olen yrittänyt väännellä kasaan useita nauhoja, mutta jostain syystä lopputuloksena on aina ollut solmuisa myökky. Olen istunut moneen otteeseen opiskelemassa lautanauhan perusteita ja teoriapuolen loimien vetämisineen osaisin vaikka unissani. Kompastuskivenä on kuitenkin aina ollut se itse tekeminen, vaikka juuri siinä ei pitäisi mitään vaikeaa ollakaan. Tuloksena on aina sotkuista lankaa, solmuja ja lautojen runnomista.

Vaikeissa asioissa tärkeitä ovat hyvät välineet. Niitä minulla onneksi on. Otin esiin vanhat puiset laudat, joissa on merkattu kulmat väreillä. (Se kuulostaa vähän Suzuki-viulunsoitolle, mutta auttaa ainakin minua.) Niissä oli sopivasti kiinni vanha kymmenen laudan loimi ja pätkä perinteistä Elinan solmunauhaa. Eniten tekemistä helpottivat Severin tekemät lautanauhapuut. Niiden avulla loimi pysyi tasaisen kireänä ja työn saattoi välillä laskea käsistään. Lautanauhapuut ovat ihanat.

En asettanut tavoitteitani turhan korkealle. En yrittänyt loihtia kasaan brokadia, vaan tarkoituksena oli lähinnä saada litteää ja solmutonta nauhaa. Halusin saada tatsin nauhan tekemiseen, katsella, ihmetellä ja ymmärtää sitä, miten nauha syntyy.

Tsemppasin itseäni äidiltä perityllä vuoden 1955 Tyttöjen askartelukirjalla. Sen askartelut sisältävät kaiken nukenvaatteista lautanauhan kautta nahkatöihin ja huonekalujen rakentamiseen. (Sen kirjan ottaisin mukaan autiolle saarelle ja askartelisin itselleni omakotitalon luonnon raaka-aineista.) Lapsille tarkoitetut ohjeet ovat ihanan selkeitä kaltaiselleni lautanauhan apukoululaiselle. Päälle katsoin vielä Youtubesta pari lautanauhavideota.

Ja sitten laudat hyppysiin.

Alku oli hankalaa, mutta yllättäen nauha alkoi syntyä sellaisena kuin pitikin! Se oli litteää ja ajoittain esimerkillisen tasaista. Lanka ei ole katkennut tai solmuuntunut kertaakaan. Olen jopa pyöritellyt lautoja eri suuntiin ja kikkaillut erilaisten kuvioiden kanssa. Luulisin että menestyksen salaisuus oli lautanauhapuissa ja maltillisissa tavoitteissa.

Aika mahtavaa! Olen voittanut itseni ja saanut toisen käsityötraumoistani kuitattua. Tässä pari kuvallista todistetta.11052009066.jpg

Lautanauhapuut

15052009073.jpg

Lopputulos: ylempänä uusi tuotos, alla perinteistä solmunauhaa.

***

Tablet Weaving for Dummies
Altough I’m quite crafty, I’ve had trouble with tablet weaving (I also cannot knit, but that’s another matter). I’ve studied the basics of tablet weaving on several occasions and in theory I know how to do it. However the actual weaving part just hasn’t seemed to work. My weaving has been knotted and unsightly. (See picture above)

Last week I decided to face my fears and have yet another go at tablet weaving. This time I used a loom and my trusty old tablets with colors on the corners. I consulted tablet weaving videos on youtube as well as a 1950’s crafts book for girls (which has instructions for making absolutely anything).

And presto! I managed to reach my goals (which I intentionally set quite reasonably). The resulting band is almost neat, not knotted and has a flat, band-like existence. Yay! I’ve conquered my traumas and I definately see myself making more tablet woven bands in the future. They come in handy with several kinds of projects.

ps. My english-speaking readers may enjoy the new page on Neulakko in English, which is inteded to help you navigate the site. (See link in the header bar)

Smokattu essu

Essu oli mukava parin päivän väliprojekti. Essu syntyi metristä 90 senttiä leveää Ikea-pellavaa. Aherruksen tulos ei pääse aivan oikeuksiinsa maripaidan kanssa, mutta essusta tuli kyllä aika kiva.

valmisessu.jpg

Kuvasin essun valmistumisen vaihe vaiheelta, joten jonkinlaista ohjetta essun tekemiseen on odotettavissa. Essussa käyttämääni hunajakennosmokkaamiseen löytyy verkosta monia hyviä ohjeita, esimerkiksi tämä.

Hankalinta essun tekemisessä on kankaan menekin arvioiminen. Ensiyritelmästä tuli täysi fiasko, kun essu kutistui liian syvien vekkien takia yhdeksänsenttiseksi suiruksi. Uudella arvioinnilla onnistui paremmin.

Essun esikuvana ovat nämä englantilaisesta Luttrell Psalterista löytyvät essut. Niiden valmistustavasta ei ole varmuutta, mutta ne on saatettu tehdä smokkaamalla. Smokkaus on keskiajalla tunnettu työtapa ja antaa suhteellisen samankaltaisen lopputuloksen. Se mahdollistaa leveämmänkin essukankaan keräämisen vyötärölle. Käsikirjoituksen essuissa on mahdollisesti vielä tehty kirjontaa värillisellä langalla, kuten toisen kuvan essun yläreunan kuvioista voi päätellä.

luttrellessu2.jpg  lutrellessu.JPG
***

A Smocked Apron

Making a smocked apron took about two days, a bit of honeycomb smocking and about one meter of linen (90 cm wide, from Ikea). It was a fun little project, taking a break from working on the finishing touches on my surcot. The apron may look a bit odd with modern clothing, but I’m quite happy with how it turned out.

The biggest challenge in smocking is calculating how much fabric is required. My first try was a bit disastrous, the apron shrunk to 9 cm due to a miscalculation.

The apron is based on the aprons in Lutrell Psalter. Looking at the pictures, smocking seems a pretty plausible theory on how these aprons were made. The shapes on the second apron look like the smocking has been worked with a coloured thread, creating sorts of embroidery on top of the pleats. Something similar probably needs to be tried out with the next apron.

Se on se paniikin tunne ja se tulee joka kevät

Kauko Röyhkä laulaa keväisin iskevästä paniikin tunteesta. Kaukon paniikki ei tosin liity tarpeeseen askarrella keskiaikaisia käsityöprojekteja. Minun paniikkini liittyy. Ja se alkaa olla taas käsin kosketeltavaa.

Kesä on pullollaan erilaisia rientoja, joihin pitää saada kaikkea uutta valmista. Osa välttämättömiä juttuja, osa sellaisia että ne vaan haluaa saada tehdyksi. Ehkä sitä on jotain patoutunutta tarvettakin tapahtumaköyhän kevään jälkeen.
Tällä hetkellä mielessä polttelevat päällimmäisenä uuden päällysmekon valmistuminen, sitten lineas vestes-sektorilla uuden pellavapaidan/alusmekon ja essun tekeminen. Ja mielessä on älyttömästi muitakin ideoita, liittyen lähinnä päähineisiin.

Tässä tilanne lineas vestes-sektorilla. Vaatii vielä pientä laittoa.

assembly.jpg
Pellava on nyt kutistettu ja pian silitettykin.

Mekko alkaa olla aika valmis. Enää kaula-aukko, kädenteiden huolittelu ja mahdolliset koristelut ja lopulliset tuunaukset. Mekko on tehty vain kahdesta metristä kangasta. Sen koostaminen oli aikamoista palapeliä, mutta ilokseni sain loihdittua luovalla ajattelulla riittävästi helmaa. Yksinkertaisesta mallistaan huolimatta nämä ns. helvetinikkunamekot ovat mielestäni aika vaikeita. Niiden on istuttava harteista ja lanteista pysyäkseen päällä, mutta kinnata ei saa. Kiitos Sahralle kaavan lähettämisestä! Siitä oli hyvä lähteä liikkeelle.

progress.jpg

Tällä hetkellä mekko on lanteilta vähän löysä, mutta sen varalle on suunnitelma. Mustavalkoinen villa on ollut kiitollista työstää. Sen kuvioihin katoavat pistot ja saumat. Olisin halunnut ottaa kuvan helmasta, jonka huolittelin lempitavallani, mutta nyt on tyydyttävä sanalliseen kuvaukseen. Käänsin helman luotospistoilla ja sen jälkeen niittasin sen vielä littanaksi kahdella rivillä etupistoja. Tekniikkaa on hyödynnetty Grönlannista löytyneissä vaatteissa. Näin monta kertaa ompelemalla helmasta tulee siisti, litteä ja napakka.

facing.jpg

Kädenteiden huolittelun sain tallennettua kuvaan. Ajattelin tässä kokeilla kädenteihin samaa tekniikkaa, jota Lontoossa on käytetty kaula-aukkojen huolittelussa. Olen ommellut kapean silkkisen nauhan käännetyn sauman päälle. Juju on siinä, että nauha estää vinoon leikattua kaula-aukkoa/kädentietä joustamasta ja venymästä käytössä.
****

There’s a Certain Panicky Feeling I Get in the Springtime

Spring means it’s time to start developing a bit of a panic about all the things that still need to be finished before the summer season and it’s abundance of events.

On the top of my list are finishing my new surcoat and making a new linen apron and a shirt/underdress.

On the lineas vestes front, my progress can be seen in the first picture. The apron and dress still require a little assembly. This far, the linen is washed and ironed. Gasp!

The surcoat is almost finished. The progress can be seen in the second picture. The armhole edges still need to be finished, as well as the neckline. After that, a little final fitting and perhaps some bezants. This style of overdress seems simple, but I find it rather tricky. The trick is in making the dress fit at the shoulders and hips, to make it stay put. With this one, I got a rather easy start since Sahra drafted me a pattern from her own dress, which fits me perfectly.

The challenging part was piecing together the rest of the pattern with just two metres of fabric. The fabric has been lovely to work with. The pattern in the fabric makes the few extra seams in the gores all but disappear.
The third picture explains the white ribbon in the second picture. I have reinforced the armholes with a narrow silk ribbon, like a neckline that has been excavated in London. The ribbon is an excellent way of making sure the curved neckline/armhole, which has been cut sort of on the bias will not stretch. This works wonders on necklines, so I decided to try it out on these armholes.