Neulakko Rotating Header Image

huppu

Mitä p. Birgitta tekisi? / What would St Birgitta do?

20131221-144950.jpg

Jokainen käsityöläinen tietää, ettei aina tosiaan mene niinkuin Strömsössä. Joskus hommat menevät pieleen ja pahimmillaan jäävät kesken. Kaappiin jää kummittelemaan UFOja (unfinished objects eli keskeneräisiä juttuja). Ne painavat mieltä, mutta on helpottavaa tietää niin käyvän joskus kaikille.

Pari vuotta sitten ostin kivaa tummanpunaista villaa tehdäkseni napakasti istuvan 1300-luvun lopun päällysmekon, vähän samanlaisen kuin tämä vihreä. Selkäsauman istutuksessa kävi kuitenkin virhe, joka lähti kertautumaan niin, että mekko oli parantumattomasti vinksallaan vähän joka kulmasta (Kuva 1.). Olin ehtinyt ommella mekon yläosan vuorauksineen kokonaan ennenkuin tajusin etten olisi ikinä tyytyväinen mekossa. Mekontekele on pyörinyt siitä asti kaapissa.

Minulla oli nyt tarve saada jouluksi joku käsityö ja imettämiseen soveltuva päällysmekko. Kun sopivaa kangasta ei löytynyt, tuli mieleen kaapin pohjalla pyörinyt UFO. Jospa siitä saisikin jotain?

Tässä kohdin päästään luontevasti pyhään Birgittaan, Euroopan ja Ruotsin suojeluspyhimykseen. Birgittaan yhdistetään monia kiinnostavia reliikkejä, joista kiinnostavimpia ovat pellavamyssy ja viitta.

Brigitan viitasta on aika vähän tietoa verkossa, mutta siitä on hyvä artikkeli 1970-luvulla ilmestyneessä Birgittareliker-kirjasessa. Viittaa tutkittaessa paljastui, että se on alunperin ollut päällysmekko (taskuaukoista päätellen) joka oli muutettu viitaksi leikkamalla joko liian kulunut tai tiukaksi käynyt yläosa irti. Emme tietysti voi olla aivan varmoja siitä, tehtiinkö muokkaukset Birgitan aikana vai vasta myöhemmin. Kuitenkin keskiajalla yleisesti muokattiin käytettyjä vaatteita uusiksi ja Birgitan legendassakin mainitaan vaatteiden parsiminen ja korjaaminen!

Koska mekontekele oli hieman ylipitkä, Birgitan viitan logiikka kävi siihen mainiosti. Leikkaamalla ongelmallisen yläosan irti saan mekon helmaosasta vielä iloa. Työn edetessä oli kokeiltava mekkoa viittana (Kuva 2.) – istui muuten hartioilla yllättävän hyvin ja mukavammin kuin yksikään puoliympyräviitta! Viittajuttua on ehkä pakko kokeilla kun jostain sopivasta mekosta aika jättää.

Saksin yläosan irti, poistin vuorauksen, laitoin hartiat uudestaan, suoristin etusauman ja avasin kylkiin hiha-aukot (Kuva 3). Kuvasta jo näkeekin millainen mekko on tulossa.

Leikkelin helmaan lisäkiiloja ja käytin hihoihin varatun kankaan leikkaamalla pienen hupun. Pääsen testaamaan pähkäilemääni uudenlaista hupun kaavaa nyt tässä samalla.  Kankaasta jäi jäljelle A4:sen kokoinen pala ja kourallinen suiruja.

20131221-161931.jpg

Kangas tuli aika tehokkaasti käytettyä. / The fabric tetris worked out well.

20131221-145040.jpg

Kankaan leikkaamiseen saa aina kissa-apua / Cat help cutting the fabric.

*****

Every craftsperson knows that things don’t always work out as intended. Projects mess up and in some cases you give up on them and they end up as UFOs or unfinished objects fairly permanently. That sucks, but it helps knowing that it happens to us all.

Two years ago I purchased lovely red wool to make a tight fitting late 14th century surcoat, kind of like my green one. Something happened during the fitting and the mishap sort of exploded all over the dress, making it fit in an unsatisfactory way overall (picture 1). I’d sewn up most of the bodice and a lining when I realised I would never be happy in it.

Fast forward to now. I needed two things: A project for the holidays and a surcoat I can breast feed in. I had had trouble finding a  suitable fabric. Then I remembered my UFO dress. Perhaps it could turn into something useful after all?

This is where we get to St Birgitta of Vadstena, Sweden – the patron saint of Sweden and Europe. Birgitta has quite some interesting relics attributed to her. My favourites are her famous cap and her cloak.

There is not a lot of information on the cloak that is available online, but there is a thorough article on it in a book from the 1970′s called Birgittareliker. When the cloak was examined, it was discovered that it had originally been a surcoat (because it had pocket slits) and it had been converted into a cloak by cutting off the tight fitting bodice part, probably because it had either become too tight or too worn. There is no way to tell whether this had been done during Birgitta’s time or later, but it is a contemporary practice to recycle old clothes by modifying them AND Birgittas legend does mention her affection for mending garments.

Because my dress was a little on the long side, applying the Birgitta-method to it worked splendidly. Cutting off the problematic top part meant I could still use the hem! As I was working on it, I had to try out how it worked as a cloak (picture 2) and somewhat to my suprise, it was really nice. It fit much better than any of my half circle cloaks. When a dress wears out, I think I will have to try making it into a cloak.

What I have done this far is: remove the lining, cut off a bit of the bodice, cut armscyes into the sides of the dress, repin the shoulders and straighten out the fron seam. In the picture (3.) you can already see the kind of dress it is shaping up to be. I had some fabric I had reserved for sleeves, but since this will be a sleeveless surcoat, I could use it to make some gores for the hem and there was even enough for a little hood. (I have made a new pattern I am eager to try out.) It was fabric tetris at it’s finest, but I even had an about A4 size piece of excess fabric when I finished.

Pikkuhuppu ja taskuaukot / Little hood and pocket slits

Pääsin kokeilemaan uutta huppua myös osuvampien vaatteiden kanssa. Orava puuttuu. / I got to try on my new hood with more appropriate clothing. Still no squirrel.

Kaiken ihanan laina-rautakautisuuden (on se Sahra taitava!) lisäksi viime viikonloppuna kuvattiin keskiaikavaatteitakin. Elizabeth Luttrell-huppu pääsi paremmin oikeuksiinsa keskiaikaisten vaatteiden kanssa. Oravaa ei tälläkään kertaa löytynyt mukaan, mutta rintapielessä killuu sentään pieni joutsen.

On hauskaa saada vihdoin asu samasta kankaasta! Keskiajan vaatehankinnoille oli nimittäin tyypillistä hankkia kerralla enemmän kangasta ja teettää siitä useampia vaatekappaleita.  Se johtui siitä että esimerkiksi tuontiverka myytiin suurina paloina, eikä kangaskaupoilla välttämättä mittailtu ja leikelty pieniä palasia kuten nykyään. Samasta palasta voitiin tilata vaikka koko vaatekerta: parikin mekkoa, viitta ja vaikka vielä huppu. Niitä ei aina välttämättä käytetty yhtä aikaa, mutta sekin on mahdollista. Elizabethillakin on tuossa kuvassa mekko ja huppu samaa kangasta.

Esittelen taskuaukkoja. Tirsk. / Presenting my pocket slits. Tee hee.

Samalla tarjoutuu mahdollisuus esitellä mekon uusinta viimeistelyä. Leikkasin edellisen käyttökerran jälkeen mekkoon taskuaukot, jotka tekevät siitä entistä kätevämmän päällysmekkona käytettäessä. Taskujen edeltäjät eli taskuaukot ovat aivan ehdottomat. Niistä pääsee käsiksi vyöllä roikkuviin tarvekaluihin, kuten kukkaroon ja neulakkoon. Grönlannin mekoisssa taskuaukot on yleensä leikattu sivukiilaan, mutta päätin leikata ne etukappaleeseen, jotta lopputulos muistuttaisi enemmän tätä inspiroivaa hautamonumenttia.

Taskuaukko on reunustettu iskunyörillä / The pocket slits are edged with a fingerlooped braid

Taskuaukoissa on väistämättä jotain hieman rivoa. Ja hei, nehän ovat ruotsiksi nimeltään fickslitsar! Kun kikatukselta kykenimme, otimme vielä tämmöisen lähi-revittelykuvan taskuaukosta. Siinä näkyy huolittelu Grönlannin tapaan viiden lenkin iskunyörillä, joka on ommeltu kiinni kankaan reunaan. Ohuempi kangas olisi vaatinut kääntämistä, mutta paksu vaaleanpunainen villa kesti nyörin ompelemisen suoraan reunaan. Näin aukot sulkeutuvat kuin itsestään, eikä kääntöpuolella näy käännettä. Huolittelin hihat samalla tavalla. Näin niitä on mukava kääriä ylös tarpeen mukaan.

Ällistyttävä hautapaasi-impersonaatio / Incredible effigy impersonation

Vielä  yksi ällistyttävä eläytyminen hautamonumentin asentoon. Asettelemalla itseään alkuperäisten mukaan huomaa, miten epäluonnollisia asennot lopulta ovat.  Kuvaustilanteessa suurin haaste onkin pitää kasvoillaan asiaankuuluva yrmeä ilme!

Koska pikkuhupun kanssa ei voi pitää hartiaviitallista huppua (joka on yleensä suosikkini ns. ulkovaatteena), jouduin kaivamaan esiin vanhan viittani. Se on hieman muhjaantuneessa kunnossa. En tiedä  teenkö uuttakaan aivan heti, koska naisten viitat ovat niin uskomattoman epäkäytännöllisiä. Miehenä olisin varmaankin tyytyväinen olkapäältä kiinnitetyssä puolipitkässä viitassa, mutta naisena on tyytyminen tähän edestä avoinaiseen tyyliin, joka pysyy mukana kun sitä pitelee toisella kädellä hautapaasiasennossa. Kaaos alkaa heti, kun yrittää tehdä jotain. Tai sitten en vieläkään ole löytänyt oikeaa tapaa pitää sitä. Soljilla se pysyisi paikallaan, mutta omat solkeni ovat tähän ehkä liian pieniä.

Sokerina postauksen pohjalla tulee lämmin suositus blogilistoillenne, nimittäin ystäväni (ja inspiraationi, joka houkutteli minut 1300-luvulle) Uta on avannut kamarinsa verkkoon!

***

In addition to all the lovely borrowed Iron Age bling (Sahra who made all that is so awesomely talented!) there was also some medieval shenanigans going on last weekend.

The Elizabeth Luttrell hood finally got worn with the right kind of clothing. No Squirrel this time either, only my trusty swan badge.

I’m happy to finally have an outfit from the same fabric. I’ve noted that when it comes to medieval clothing aquisitions (at least the documented ones) it seems to be fairly typical that a larger quantity of fabric was bought andseveral items, even a full set of clothes would be ordered at the same time from that same fabric: even as much as two dresss, a hood  and a cloak. This can be because broadcloth was often sold in larger pieces (much like a hide of leather, where you couldn’t get 20 cm’s if you wanted) and then the piece was big enough for several items at a time. Now whether all the pieces were worn at the same time is not certain, but sometimes you see outfits in just one colour like Elizabeth Lutrell with her squirrel.

Since the last time you saw it, I have added pocket slits to my pink dress. These predecessors of pockets are vary necessary. With them, you can easily access your purse or needlecase or other necessary item that hangs on your girdle. The Greenland dresses usually have the slits cut into the sides, but I cut mine on the front piece, so that they would be more similar in style to my original inspiration.

The thing with pocket slits is hat there is something terribly.. well.. lewd about them and their shape. And hey, in swedish they are called fickslitsar,  which pretty  much makes me rest my case. So once we could stop giggling, we took a few closeup pics of the said fitchets, where you can see the edging with a 5-loop fingerlooped braid, like on the Greenland originals. It makes for an excellent finish. Since the wool was thick enough not to fray, so I could put the braid directly on the edge of the cut. This way the slits sort of close themselves when not used and there isn’t any of that annoying gape, which you can have with slits sometimes. I also used the braid to finish the sleeves, so they are nice and neat to turn up.

In the last picture you can see me doing my amazing effigy impersonation (trying out these poses really brings out the silliness and then it is very hard to pull the grumpy face which is necessary to get the right look).

When wearing the little hood, you cannot really wear another hood with more of a  shoulder cape. So I had to take out my cloak. It is old and kind of worn, but I can’t see myself replacing it soon either. This is because I  find cloaks so very impractical. If I was a man, I’d be happy to wear a short cloak I could fasten on my shoulder. But as a woman I’m stuck with this style. And it is all great until you want to do something else besides hold the effigy position. Then chaos breaks loose. So I’m still looking for that practical way to wear a cloak. I tried to fasten it with some brooches, but they were too small.Bah.

As an end note, I’d like to give a suggestion for your blogrolls and links lists: my friend (and inspiration to get into this 14th Century thing) Uta has opened up her chamber and she also writes in English. So go visit Uta’s chamber!

Elizabeth Luttrell – huppu / The Elizabeth Luttrell Hood

Elizabeth ja orava Luttrell Psalterissa f. 33r / Elizabeth and the squirrel f.33r

Luttrell Psalter on ehtymätön inspiraation lähde. Siinä on paljon muitakin upeita kuvia kuin tämä, joka on lähes jokaisessa keskiajasta kertovassa kirjassa.

Lehdellä 33 on kuva, jota ei juuri muualla näy. Se esittää nuorta leskeä ja tämän lemmikkioravaa. On mahdollista, että nainen kuvassa on Elizabeth Luttrell, joka aiheutti pienoisen skandaalin joutumalla neidonryöstön kohteeksi. Jäätyään myöhemmästä avioliitostaan leskeksi Elizabeth nautti lesken asemasta sen tuomine vapauksineen.

Kuvitus on paitsi kaunista ja samalla vahvasti symbolista. Tässä lemmikkiorava on tulkittu naisen seksuaalisuuden symboliksi, joka tutkijoiden mukaan viittaa haluun tulla penetroiduksi.

Luttrell Psalteria tutkineet nimittävät kuvan pientä huppua lesken päähineeksi. Näitä muistakin lähteistä tuttuja avoimia ja lyhyitä huppuja esiintyy myös muilla lehdillä. Ne kaikki nimetään lesken hupuksi (widow’s hood) Maininnat liittyvät aina huppuun, eivätkä esimerkiksi yleisemmin leskiin liitettyyn leukaliinaan. Olen törmännyt tämän hupun leskeysyhteyteen vain Luttrell Psalteria koskevissa kirjoissa. Jos joku on lukijoista on huomannut tämän muualla, vinkatkaa ihmeessä!

Vaaleanpunaista villaa jäi uudesta mekosta yli juuri sopivasti tälläiseen pieneen huppuun, joten päätin tehdä oman versioni Elizabethin päähineestä. Yksinkertainen huppu koostuu kahdesta kappaleesta. Vaikka kuvassa hupun sisäpuoli on eri värinen, jätin omasta versiostani keveyden takia vuorauksen pois.

Avoin huppu edestä, reunaa hieman taitettu että alla olevat asusteet näkyvät paremmin. / Open hood from the front, front edge turned up a bit so that the underpinnings can be seen better.

Hupun alla on myssyn päälle puettu leukaliina ja letit, jotka on nostettu ohimoille kuten kuvassa hiusverkon peittämät letit. Otsalla kulkee kapeampi pellavaliina, kuten Elizabethillakin.

Yhdennäköisyys Luttrell Psalteriin vähän kärsii näissä kuvissa moderneista vaatteista. Eikä oravan virkaa toimittamaan otettu Justuskaan ei ollut erityisen halukas symboloimaan muuta kuin kissojen halua saada masulleen kunnollista rapsutusta (sen sijaan että joutuu temmatuksi taas mukaan tälläiseen älyttömyyteen.)

Sivulta / Side view

****

The Luttrell Psalter is an endless source of inspiration. It has so many gorgeous pictures besides this one, which can be found in almost every book on a medieval topic.

On folio 33 there is a beautiful picture of a young widow with her pet squirrel. It is possible that the lady in question is Elizabeth Luttrell, who caused a bit of a scandal in the Luttrell family by being abducted. Later she married and was widowed. Once a widow, she enjoyed the liberty provided by that position.

As well as beautiful, the imagery in the psalter is heavily laden with symbolism. Here the pet squirrel is interpreted (by the researchers, I might add) as a symbol of female sexuality and the desire to be penetrated.

The scientists also interpret this sort of open, little hood as a widow’s hood. It is interesting that I have only seen this connection being made in books about the Luttrell Psalter, although this kind of hood can be seen also in other contemporary references. If any of you readers have more information on widow’s hoods, do let me know!

I had just the right amount of fabric left over from the effigy dress to make this kind of hood, so I decided to make my version of Elizabeth’s headdress. The hood has a simple 2-piece construction. Although the psalter shows a different colour on the inside, I decided to keep mine unlined to keep it as light as possible.

Under the hood I am wearing a cap, braids bundled to the temples (like Elizabeth’s hair inside her hairnet) , a simple wimple and a linen band across my forehead.

The likeness to Elizabeth is disturbed a bit by my modern clothing I had to wear for this pose. Also Justus the cat, who was recruited to pose as the squirrel was not terribly interested in posing or symbolizing anything but a cat’s need to get a decent bellyrub instead of being dragged into this kind of nonsense (again).