Neulakko Rotating Header Image

kissa-apu

Earliest LOLCAT Known to Man / Järisyttävä tieteellinen havainto

20130317-155108.jpg

I was recently reading an article on a relevant topic, namely Why Does the Internet Love Cats?. The article’s LOLcat timeline made me interested in the history of LOLcats – by definition “cute cat pictures with witty captions“. Know your meme dates the earliest known LOLcat to the 1870s, when photographer Harry Pointer photographed cats posed in different situations, adding humorous text.

But you know, I think the LOLcat thing can be traced back much further in time. Already in the middle ages, people understood the delight of combining cats and bad spelling.

The medieval LOLcat is a pewter badge, picturing a cat with a mouse, standing on a scroll with the caption: VISI MUS (here is the mouse), which, true to LOLcat tradition is a misspelled version of the french ‘voici mus’. Other versions exclaim the same in medieval lolspeak as VISI MU, VISIS MIN and voisiu.ipab. I’m sure the medieval peeps were like LOL upon seeing that.

The picture above shows the medieval LOLcat as a replica by Billy and Charlie. The original badges belong to the Medieval collection of the Salisbury Museum and are described in detail in Salisbury Museum Medieval Catalogue: Part 2, Pilgrim Souvenirs and Secular Badges by Brian Spencer.

The cat badges are dated to the 15th century.  They’ve been popular in their time, since they are not exclusive to Salisbury. The same type of badges have also been excavated from Canterbury and London.

So there you have it, the first ever lulz.

ps. Many thanks to the Neulakkko facebook page community and especially Anne Marie for assisting me on this important scientific quest. You all rock.

***
Maailman eka LOLcat! Suomenkielinen versio tyssäsi siihen, etten tiennyt/osannut päättää onko se sittenkin LOLkissa. No, te tiedätte. Jo keskiajalla osattiin arvostaaa kissan ja väärin kirjoitetun tekstin riemukasta yhdistelmää.

Röyhelön monet olomuodot / The Many Forms of Frill

20121104-174340.jpg

Uusi röyhelöhuntu on valmis! Tämä ei ole se se aiemmin aloitettu megaröyhelö (se on vielä kesken). Tämä projekti alkoi itää mielessäni kesällä, kun koko ajan satoi. Sen takia en voinut pitää röyhelöitäni, sillä hevi-tärkkäys ja sadesää eivät käy yksiin. Viimeistään Visbyssä, kun näin Kapitelhusgårdenissa (samalla kun kiersin sadevettä omasta hunnustani) tämän Cathrinin upean hunnun, jota -tadaa- ei tarvinnut tärkätä, päätin puuttua asiaan. Edit: Lue täältä bloggaus tuosta hunnusta.

Tästä hunnusta ei tullut yhtä pientä ja sievää. Vaikka yritin tehdä pientä, tuli tämmöinen suuri ja muhkea.  Epäilen sukuvikaa, sillä tädilläni on sama ongelma korvapuustien leivonnassa. Mutta toisaalta, pieni muhkeus ei haittaa pullassa eikä röyhelössäkään.

Tämän villin ja asettelemattoman röyhelön hyviä puolia on tärkkäämättömyyden lisäksi sen muunneltavuus. Se taipuu moniin niistä muodoista, jossa röyhelöitä keskiajalla käytettiin. (Kannattaa muuten katsoa Isis Sturtewagenin tutkimuksia aiheesta!)

Pakkohan sitä oli tietenkin kokeilla.

Ylhäällä huntu U-muodossa, ilman lettejä ja sitten lettien kanssa. Pahoittelen kuvanlaatua, mutta omalta käsivaralta iPhonen etukameralla haaleassa marraskuun valossa ei tämän parempia saanut.

****

My new frilled veil is finished! It isn’t the megafrill I started earlier this year (it’s still under construction). This project began brewing in my head during the summer, when it rained all the time and I couldn’t wear my frills, since heavy-duty starch and moisture don’t go together that well. Then in Visby, there was that lecture at Kapitelhusgården where (while squeezing rain water out of my own lame non-frilled veil) I saw this lovely veil, which didn’t need starching, by and on Cathrin. Edit: Go here to read a blog post about it.

Mine didn’t turn out to so cute – it’s rather poofy and big. This keeps happening. I want to make small frills and they turn out huge instead. I suspect this runs in the family, since my aunt has similar issues when baking cinnamon rolls. But then again there really isn’t anything wrong with massive pastries or frills for that matter.

One of the perks of this wild and unset frill is it’s versatility. It can be set in many of the ways familiar from effigies and other sources. (See Isis Sturtewagen’s research for interesting types and typifications.)

This I of course had to try.

In the first picture, there is the veil in all of it’s U-shaped goodness, both with and wihtout braids. I’m sorry about the poor quality of the pictures, but this is what you get with a handheld iPhone camera in the darkness of finnish November afternoons.

Sitten piti kokeilla, miltä röyhelö näyttää toisen hunnun alla. Röyhelöhunnun alle on myös puettu myssyn päälle alushuntu tukikerrokseksi ja tuomaan volyymia päähineeseen.

Then I had to try how the frilled veil under a simple veil -look worked out. In these pictures I’m also wearing a veil under the frilled and over my cap. It gives a nice base to pin things onto and gives the entire headdress some volume.

20121104-174415.jpg

Sitten kreisiosastolle: erikoinen O-huntu leteillä, huntu kera otsapannan tai kruunun ja lopuksi jopa ns. kleeblett-kruseler, jossa röyhelö on nostettu kiekuraksi pään päälle! O-huntua saattaisin sen kaikessa kummallisuudessa joskus käyttääkin, otsapanta (ainakin ilman koristeita) tuntuu vähän pocahontasille, kruunu katoaa hilpeästi röyhelöön (toista se on isokruunuisemmalla Tanskan kuningattarella) ja viimeinen tyyli.. no se ei oikeastaan ajoitukaan 1300-luvulle. Fiu.

Then we get crazy: the odd O-shaped frill, the frill with a headband or coronet and to top it off the so called kleeblatt-kruseler, where the frill sits on the top of the head in a big poof. The O-veil I guess I could use in all it’s oddity. The headband (at least when it’s plain) made me feel a bit too much like Pocahontas. The coronet fantastically disappears into the frills (at least if you are not queen of Denmark) and the kleeblatt… doesnt’ actually date to the 14th century. Phew!

20121104-174428.jpg

U-muotoinen huntu leteillä ja leukaliinalla on suosikki ja eniten omalla mukavuusaluella. Mutta oli näidenkin kuvien ottaminen melko hysteerisen hupaisaa puuhaa.

Wearing it as a U with the braids and the wimple is my favourite style – and it remains within my comfort zone.  But taking even these pics was quite hysterical!

 

Loppuun vielä kommentti viralliselta kissa-valvoja Justukselta: “Mä olin ihan että kauanko pitää helmoissa roikkua, että saisi mahan rapsuttelua, täällä nainen vain heiluu joku torttu päässä sen sijaan”.

Justus, my cat help du jour comments: “I was all like – how long do I have to wrestle with these hems to get some tummy rubs for goddsake? This woman just goes about with some kind of poof on her head and I get no attention!”

 

Ps. Uudet sosiaalisen median jako- ja tykkäämisnappulat! / New like and share buttons! Now more than Facebook!

 

Miksi mistään ei tule mitään / Why nothing ever gets done around here

Olen luullakseni saanut kuvallista todistusaineistoa siitä, miksi projektit tuntuvat valmistuvan niin kamalan hitaasti.

Yhtenä hetkenä sitä on tarmokkaana ja reippaana puuhaamassa jonkun parissa, niinkuin tässä kokoamassa kirjottua pussia jonka kirjonnan sain loppukesästä valmiiksi ja ottamassa siitä pari prosessikuvaa.

****

I think I have collected valuable pictorial evidence of why nothing ever gets done around here.

One moment, I’m doing something useful and productive, like finishing my embroidered purse (I finished the embroidery at the end of summer) and taking pictures of it for you all.

Tämän kokoinen pussista tulee valmiina / this is what the finished pouch will be like in size

Ja seuraavassa hetkessä: “Katooooooooooooo! Katoo muaaaaaaa! Katoooo! Kissanpylly! Suoraan edessä!! Huomiooooooo!!!”

***

And then all off a sudden, it’s all about: “Looooooook! Loooook at meeeeeeee! Attentioon! Superbly interesting cat-butt at 12 o’clock!!!!”

Tämän kuvan piti esittää pussia paremmasta kuvakulmasta / This picture was supposed to show the purse from a better angle

Ah, kissa-apu. Mitä kaikkea sitä ilman tekisikään, mutta miten kurjaa elämä olisi ilman rakkaita karva-apureita.

**

The joys of cat-assistance! What one would do without it – but what a dull and dreary life that would be with no furry helpers.

Palavyö / Plaque belt

Vyön valmistus kera kissa-avun / Making the belt with cat help

Palavyön (joka näkyy keskiaikavaatteiden kanssa tässä kuvassa) tarina alkoi vuonna 2010, jolloin osallistuin Ruotsissa inspiroivan Adriellen maanmainiolle palavyöluennoille. Kuten sielläkin kävi ilmi, palavöitä on moneen lähtöön: metallikoristeet ovat eri muotoisia, eri tavoin koristeltuja ja kiinnitetty monin tavoin ja erilaisiin materiaaleihin. Palavöiden yhdistävä tekijä, joka erottaa ne muista metallikoristellusta keskiajan vöistä on se, että niissä metallikoristeet ovat suuria ja vyön näkyvin osa.

Omaa silmääni on aina eniten miellyttänyt perinteisin ja yksinkertaisin malli, jossa kohollaan olevat neliskanttiset palat on kiinnitetty vyöhön. Eikä tietenkään vähiten kuningatar Helvigin takia. Palavöitä näkyy naisilla miehiä harvemmin, ja Helvig on yksi harvoista pohjoismaisista esimerkeistä.

Palavyön ilmestyminen liittyi vaatteiden leikkauksen muuttumiseen vartalonmyötäiseksi. Se oli keskiajalla kovasti puhuttanut asuste, erityisesti naisilla. Se aiheutti närää siksi, että sitä pidettiin vyötärön sijasta lanteilla, kohdassa jossa oli ennen totuttu näkemään vain vöistä maskuliinisin, miekkavyö. Palavyö naisen lanteilla nähtiin siksi pyrkimyksenä tavoitella miehen asemaa.

Codex Vindobonensis 2762 - Wenzel Bible Fol 56v

Palavyöt lanteilla sekä miehillä ja nasilla / Both sexes wearing hip belts Kuvan lähde: Manuscript miniatures

Palavyön tekijän suurin haaste näinä päivinä on se, että sopivia paloja on vaikea löytää. Upeita paloja on saatavilla, mutta niillä on tietenkin hintansa (joka ei ole ihan halpa). Adriellen oman vyön tapaan tehdyt palat tulevat edullisemmiksi, sillä niitä ei ole kokonaan valettu metallista, vaan ne on lyöty metallilevystä muotin avulla. Aloitimme Sahran kanssa tekijän suostuttelun heti Ruotsinmatkalta kotiuduttua ja viime kesänä sain palat hyppysiini.

Sen jälkeen oli enää tehtävä hieman nahkatöitä. Olen siinä mielessä onnekas, että naapurini  Eme on varsin ansioitunut nahkatöiden tekijä ja ennen kaikkea kärsivällinen työnohjaaja. Leikkelin naapurin vuodista vyön molemmat nahkakerrokset: itse vyö on paksua kasviparkittua nahkaa ja se on vuorattu ohuemmalla kasviparkitulla nahalla. Lisäksi sain lainata nahkatyökaluja ja nauttia kissa-avusta. Kuva yllä ei siis ole lavastettu, vaan kuten uskoa saattaa, naapurin kissa tunkemalla tunki itsensä tuohon väliin. Juuri siihen, jossa piti keskittyneesti käyttää hyvin teräviä työkaluja.

Kun kaikki palat oli taivuteltu (kuvassa yllä näkyy paloja ennen kiinnitystä, kiinnityssiivekkeet auki) paikalleen niille leikatuille paikoille, vuorasin vyön toisella nahalla niin etteivät palojen siivekkeet tartu mekkoon ja että vyö laskeutuu villavaatteiden päällä mukavasti mahdollisimman alas lanteille.

Vyön kiinnitys oli varsinainen aivopähkinä. Kuvissa ei yleensä näy kiinnitystä. Se lie siis totetutettu jollain varsin näkymättömällä tavalla, todennäköisesti niin että pari palaa on erikseen kiinnitykseen tarkoitettu ja että ne kiinnittyvät toisiinsa huomaamattomasti. Omissa paloissani ei tälläisiä ollut, joten jouduin soveltamaan. Käyttämäni materiaalit ovat keskiaikaisia, mutta (toim. huom.) tämä ei ole mihinkään muuhun kuin tarpeeseen ja käytäntöön perustuva oma ratkaisuni kiinnitysongelmaan.

Valmis vyö vuorineen ja kiinnityksineen. Klikkaa suuremmaksi! / Finished belt with lining and buckles. Click to see the full size!

Olen omaan vyöhöni aika tyytyväinen. Se näyttää juuri siltä miltä pitääkin. Metallilevyjen hapettuessa niistä tulee minusta vielä kivemman näköisiä, sillä en ole erityisemmin kullankiiltävyyden perään. Kahden soljen kiinnitys on osoittautunut käytössä toimivaksi, sillä sen avulla saa vyön kokoa säädettyä sen mukaan, miten paksuja mekkoja ja monta kerrosta sattuu oleman päällä.

Tällä tavalla tehtynä palavyöstä tulee paljon kevyempi kuin valetuista metallikappaleista. Siinä on sekä hyviä että huono puoli. Keveydessä on etu sekä käytössä että matkustaessa. Kun pelkät vaatteeet tuovat jonkun lisäkilon, ei erityisemmin kaipaa metallista sukellusvyötä tuomaan askeleeseen lisää arvokkuutta. Toisaalta keveys on tämän vyön huono puoli: sen sijaan että se pysyisi alhaalla lanteilla, vyö on osoittanut pientä taipumusta nousta ylöspäin, jos se päällä touhuaa kovasti.Epäilen, että jos se painaisi vähän enemmän, tätä ongelmaa ei olisi.

Jatkossa saatan tuunata sille lisää painoa ja ehkä kehitän kiinnitystä, mutta jo tälläisenäkin se on varsin komea asuste, joka sopii erityisen hyvin röyhelöhuntujen ja istuvien mekkojen kanssa.

Tadaaa!

*****

The story of this plaque belt begins in Sweden in 2010, when I participated in a very interesting class on plaque belts by the inspiring Adrielle. It was pointed out again, that plaque belts came in many different shapes and sizes, in and on different materials. I guess I could say that what makes a plaque belt (as opposed to a normal girdle with metal decorations) is that in a plaque belt the metal decorations are large and make up the most of the visible surface of the belt.

The style that has always appeared most pleasing and appealing to my eye, has been the most common and simple kind of plaque belt: one where simple square metal plaques are attached to a belt quite close to each other. The fashionable Queen Helvig of course has quite a lot to do with this style inclination of mine. These belts are seen more often on men than women and the stylish queen is a rare nordic example of this style.

The appearance of plaque belts in fashion is closely linked to clothing becoming more fitted. And both these changes were very debated styles in medieval society. Especially women wearing these belts on their hips caused a stir.  Belts on the hip had been seen only on men, as the hip was the place for the most masculine belt of them all, the sword belt. So women wearing these hip belts were seen to aspire to the status of men.

These days the biggest challenge someone making a plaque belt faces is fnding the proper plaques. Now there are some absolutely fantastic plaques out there, which come at a (steep) price. The benefit of making a plaque belt like Adrielle’s own is that the plaques are not cast out of solid metal, but stamped out of sheet metal. Me and  Sahra started to persuade a smith almost immediately on arrival home from Sweden and this summer I got my hands on my plaques at the Turku medieval market.

After that, it was time for some leatherwork. I’m lucky since my neighbour Eme happens to be very good with leather, has all the tools and most importantly, is a patient teacher. So I cut out the belt from leather in her stash: the top is thick vegetable tanned leather, the inside a thinner one. My neighbours cat was also very helpful, placing himself right in the middle of things, especially cutting the leather with very sharp tools.

When all the plaques had been placed (in the picture above you can see how it works when you see the plaques with their wings open) on the belt, I lined the belt with the thinner leather so it can slide easily down onto my hips on the wool.

The belt attachment was a bit of a brain puzzle. The pictures of plaque belts don’t really show attachments, which means they were probably done in a way that made the attachment invisible on the outside. This can be done with a pair of special plaques that clip onto each other. I unfortunately didn’t have plaques like this, so I made the best of what I had available. I added two small replica brooches. This looks good and works just fine, but regardless of medieval materials and methods used, is not based on any source. It was more a choice of necessity and availability.

All in all, I am very happy with how the belt turned out. It looks like it should and as the plaques get darker, they look even nicer to my eye, because I’m not so into golden glimmery things. The two buckles have proven practical, since they allow adjusting the belt to the amount of clothing you are wearing it with.

Stamped plaques are a lot lighter than cast ones. This has its pros and cons. The belt is light so it is easy to travel with and move in. When you clothes alone add a kilo or two, you do not really miss a diving belt to weigh you down. However, the lightness makes the belt not stay put on the hips as well as I assume a slightly heavier one would. If it was a bit heavier, it wouldn’t hike up like it does now.

Sometime I may improve the belt with a new attachment system and by weighing it down a bit. But for now I am happily wearing it, as it looks smashing with fitted dresses and frilled veils!