Pikkuhuppu ja taskuaukot / Little hood and pocket slits 3


Pääsin kokeilemaan uutta huppua myös osuvampien vaatteiden kanssa. Orava puuttuu. / I got to try on my new hood with more appropriate clothing. Still no squirrel.

Kaiken ihanan laina-rautakautisuuden (on se Sahra taitava!) lisäksi viime viikonloppuna kuvattiin keskiaikavaatteitakin. Elizabeth Luttrell-huppu pääsi paremmin oikeuksiinsa keskiaikaisten vaatteiden kanssa. Oravaa ei tälläkään kertaa löytynyt mukaan, mutta rintapielessä killuu sentään pieni joutsen.

On hauskaa saada vihdoin asu samasta kankaasta! Keskiajan vaatehankinnoille oli nimittäin tyypillistä hankkia kerralla enemmän kangasta ja teettää siitä useampia vaatekappaleita.  Se johtui siitä että esimerkiksi tuontiverka myytiin suurina paloina, eikä kangaskaupoilla välttämättä mittailtu ja leikelty pieniä palasia kuten nykyään. Samasta palasta voitiin tilata vaikka koko vaatekerta: parikin mekkoa, viitta ja vaikka vielä huppu. Niitä ei aina välttämättä käytetty yhtä aikaa, mutta sekin on mahdollista. Elizabethillakin on tuossa kuvassa mekko ja huppu samaa kangasta.

Esittelen taskuaukkoja. Tirsk. / Presenting my pocket slits. Tee hee.

Samalla tarjoutuu mahdollisuus esitellä mekon uusinta viimeistelyä. Leikkasin edellisen käyttökerran jälkeen mekkoon taskuaukot, jotka tekevät siitä entistä kätevämmän päällysmekkona käytettäessä. Taskujen edeltäjät eli taskuaukot ovat aivan ehdottomat. Niistä pääsee käsiksi vyöllä roikkuviin tarvekaluihin, kuten kukkaroon ja neulakkoon. Grönlannin mekoisssa taskuaukot on yleensä leikattu sivukiilaan, mutta päätin leikata ne etukappaleeseen, jotta lopputulos muistuttaisi enemmän tätä inspiroivaa hautamonumenttia.

Taskuaukko on reunustettu iskunyörillä / The pocket slits are edged with a fingerlooped braid

Taskuaukoissa on väistämättä jotain hieman rivoa. Ja hei, nehän ovat ruotsiksi nimeltään fickslitsar! Kun kikatukselta kykenimme, otimme vielä tämmöisen lähi-revittelykuvan taskuaukosta. Siinä näkyy huolittelu Grönlannin tapaan viiden lenkin iskunyörillä, joka on ommeltu kiinni kankaan reunaan. Ohuempi kangas olisi vaatinut kääntämistä, mutta paksu vaaleanpunainen villa kesti nyörin ompelemisen suoraan reunaan. Näin aukot sulkeutuvat kuin itsestään, eikä kääntöpuolella näy käännettä. Huolittelin hihat samalla tavalla. Näin niitä on mukava kääriä ylös tarpeen mukaan.

Ällistyttävä hautapaasi-impersonaatio / Incredible effigy impersonation

Vielä  yksi ällistyttävä eläytyminen hautamonumentin asentoon. Asettelemalla itseään alkuperäisten mukaan huomaa, miten epäluonnollisia asennot lopulta ovat.  Kuvaustilanteessa suurin haaste onkin pitää kasvoillaan asiaankuuluva yrmeä ilme!

Koska pikkuhupun kanssa ei voi pitää hartiaviitallista huppua (joka on yleensä suosikkini ns. ulkovaatteena), jouduin kaivamaan esiin vanhan viittani. Se on hieman muhjaantuneessa kunnossa. En tiedä  teenkö uuttakaan aivan heti, koska naisten viitat ovat niin uskomattoman epäkäytännöllisiä. Miehenä olisin varmaankin tyytyväinen olkapäältä kiinnitetyssä puolipitkässä viitassa, mutta naisena on tyytyminen tähän edestä avoinaiseen tyyliin, joka pysyy mukana kun sitä pitelee toisella kädellä hautapaasiasennossa. Kaaos alkaa heti, kun yrittää tehdä jotain. Tai sitten en vieläkään ole löytänyt oikeaa tapaa pitää sitä. Soljilla se pysyisi paikallaan, mutta omat solkeni ovat tähän ehkä liian pieniä.

Sokerina postauksen pohjalla tulee lämmin suositus blogilistoillenne, nimittäin ystäväni (ja inspiraationi, joka houkutteli minut 1300-luvulle) Uta on avannut kamarinsa verkkoon!

***

In addition to all the lovely borrowed Iron Age bling (Sahra who made all that is so awesomely talented!) there was also some medieval shenanigans going on last weekend.

The Elizabeth Luttrell hood finally got worn with the right kind of clothing. No Squirrel this time either, only my trusty swan badge.

I’m happy to finally have an outfit from the same fabric. I’ve noted that when it comes to medieval clothing aquisitions (at least the documented ones) it seems to be fairly typical that a larger quantity of fabric was bought andseveral items, even a full set of clothes would be ordered at the same time from that same fabric: even as much as two dresss, a hood  and a cloak. This can be because broadcloth was often sold in larger pieces (much like a hide of leather, where you couldn’t get 20 cm’s if you wanted) and then the piece was big enough for several items at a time. Now whether all the pieces were worn at the same time is not certain, but sometimes you see outfits in just one colour like Elizabeth Lutrell with her squirrel.

Since the last time you saw it, I have added pocket slits to my pink dress. These predecessors of pockets are vary necessary. With them, you can easily access your purse or needlecase or other necessary item that hangs on your girdle. The Greenland dresses usually have the slits cut into the sides, but I cut mine on the front piece, so that they would be more similar in style to my original inspiration.

The thing with pocket slits is hat there is something terribly.. well.. lewd about them and their shape. And hey, in swedish they are called fickslitsar,  which pretty  much makes me rest my case. So once we could stop giggling, we took a few closeup pics of the said fitchets, where you can see the edging with a 5-loop fingerlooped braid, like on the Greenland originals. It makes for an excellent finish. Since the wool was thick enough not to fray, so I could put the braid directly on the edge of the cut. This way the slits sort of close themselves when not used and there isn’t any of that annoying gape, which you can have with slits sometimes. I also used the braid to finish the sleeves, so they are nice and neat to turn up.

In the last picture you can see me doing my amazing effigy impersonation (trying out these poses really brings out the silliness and then it is very hard to pull the grumpy face which is necessary to get the right look).

When wearing the little hood, you cannot really wear another hood with more of a  shoulder cape. So I had to take out my cloak. It is old and kind of worn, but I can’t see myself replacing it soon either. This is because I  find cloaks so very impractical. If I was a man, I’d be happy to wear a short cloak I could fasten on my shoulder. But as a woman I’m stuck with this style. And it is all great until you want to do something else besides hold the effigy position. Then chaos breaks loose. So I’m still looking for that practical way to wear a cloak. I tried to fasten it with some brooches, but they were too small.Bah.

As an end note, I’d like to give a suggestion for your blogrolls and links lists: my friend (and inspiration to get into this 14th Century thing) Uta has opened up her chamber and she also writes in English. So go visit Uta’s chamber!


Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

3 thoughts on “Pikkuhuppu ja taskuaukot / Little hood and pocket slits

  • Alicia

    It looks like you cut the slits in the middle of a panel. Is that better than taking advantage of the seam? Does it matter, or it is just personal taste.

    Good luck finding a squirrel! Maybe you should put nuts in your purse.

    • Elina

      Looking at extant medieval fitchets, cutting into the panel (not always thr front panel, some have been cut into the side panels as well) seems to be more common than using a seam. Both of course work just fine. The seam fitchet is easier to close later on, but cutting into a panel gives you more freedom to choose where you place the fichet.

      I prefer fitchets in the front of the dress since I like to use them to warm my hands and lift my hem as I walk. Placing them more onto the side makes them a lot more invisible though.