Parsinnasta / Mending 6


 

20120918-211414.jpg

Parsittavien läjä, päällä sukka ja alla huppu. / Pile of things to be mended. Hood and hose.

En kadonnut Visbyn tunnelmalliseen yöhön, vaikka niinkin voisi luulla! Reissumme oli kerrassaan eeppinen. Minulla on työn alla kuvallinen yhteenveto mahtavasta reissustamme, pidän kyllä lupaukseni! Mervi kirjoittikin omansa jo aikona sitten, mutta minulla on kotiin paluun jälkeen ollut hieman vaikeuksia työn, työmatkailun ja keuhkoputkentulehduksen yhdistämisessä bloggaukseen. Paikan päältä raportointia hidasti kova kiire nähdä kaikkea – ja hotellimme takkuileva internetyhteys.

Käsityörintamalla varma syksyn merkki on intensiivisestä kesäkaudesta väistämättä seuraava varusteiden huolto. Olen parsinut revenneitä saumoja, kiinnitellyt irronneita nappeja ja paikannut sukkia.

Samalla olen ajatellut vaatteiden käyttöä, kulumista ja kankaan arvoa.

Jokainen keskiaikaharrastaja on siitä lukenut. Tiedämme, miten paljon arvokkaampaa kangas keskiajalla oli nykyiseen verrattuna. Vaatteiden arvo oli jotain aivan muuta. Ihmiset eivät omistaneet niin monia vaatteita, niitä parsittiin ja korjattiin. Käytetyt vaatteet myytiin eteenpäin käytettyjen vaatteiden kauppiaille ja niitä annettiin palvelijoille.

Toisaalta, viime aikoina olen alkanut ajattelemaan, ettei tietäminen vedä vertoja jonkin asian tuntemiselle. Viime talven oppimisprojektini villan käsittelyn, kehräämisen ja pystykangaspuukudonnan parissa sekä kaikki väripatojen äärellä taitavia värjäreita fanittaessa viettämäni hetket ovat konkretisoineet aivan uudella tavalla sen, miten tavattoman arvokasta kangas oli.

Millainen työn määrä jokaiseen vaiheeseen kuluu, miten paljon osaamista vaaditaan. Ja vaikka miten paljon olen kankaan valmistuksesta lukenut, tuntuu etten ole todella ymmärtänyt sitä kaikkea ennenkuin kokeilin.

Tämä kokemuksellisuus on historianelävöittämisen hienoimpia puolia. Tekemällä alkaa ymmärtää asioita keskiaikaisemmasta näkövinkkelistä.

Siksi ei parsiminen eikä paikkaaminen harmita. Eikä parsituissa ja vähän muhjaantuneissa vaatteissakaan kulkeminen. Keskiajan ihmisellä oli pitkä ja arvostava suhde vaateparteensa. Vaatteiden kuului toki olla siistit (tätä aikalaiset kirjoittajat usein korostivat), mitä ylläpidettiin huoltamalla niitä hyvin – ei hankkimalla uutta vaatekertaa heti ensimmäisen nyppyyntymisen tai reiän ilmestyessä. Sellaista haluan elävöittää.

Sitäpaitsi keskiaikavaatteissa ja farkuissa on se sama, että niiden kanssa pääsee parhaiten sinuiksi vasta perusteellisen käytön jälkeen. Keskiaikavaatteet alkavat lisäksi näyttää enemmän oikeilta käyttövaatteilta kuin naamiaisasulta, kun niihin ilmaantuvat ensimmäiset käytön jäljet.

20120918-211455.jpg

Parsiminen on hauskaa: esimerkiksi saumojen korjailu päältäpäin on lähestulkoon näkymätöntä. Vasemmalla parsittu, oikealla alkuperäinen sauma. / Mending can be fun too: I enjoy sewing seams from the right side. It turns out almost invisible. On the left:a mended seam, on the right: an original seam.

 

***

I didn’t disappear into the medieval alleys in Visby, even though judging by my absence you could think that. I’m still working on  providing you with a recap of our epic trip to Visby. Mervi wrote hers a while ago, but I’ve had challenges combining blogging with work, travelling for work and having bronchitis. And we would of course have wanted to blog more while we were there, but there was so much to see and the internet connection at our hotel worked pretty poorly.

But what I have been doing is mending my clothes. After the summer season, this is a certain sign of autumn. I’ve been mending seams, attaching buttons and patching holes on the soles of hose.

And I’ve been thinking about fabric and its value and use. And its tendency to wear.

I mean, we’ve all read about it. We know how medieval people saw fabric differently – it was worth so much more than now. Regular people didn’t own as many items of clothing, clothes were worn, mended and patched – and passed down to servants or sold to fripperers. Clothes were recycled and made into other items.

Lately I’ve thought that knowing about something because you read about it doesn’t quite equal to feeling and knowing something because you have done it. As some of you may know, I spent time last winter learning about and doing some wool processing, spinning and fabric weaving. And I’ve also hung around dyeing again this summer too, enough to know what all goes into that. All this combined has made the value and worth of fabric concrete to me in a whole new way.

How much work goes into each phase of the process, how much knowledge and skill are required. Now I feel like I never really, really understood that before trying some of it.

These sort of revelations are some of my favourite things about doing medieval stuff. You gain experiences that help you see things from a more medieval perspective.

So I don’t really mind mending. Nor going around in mended or worn clothing. I appreciate the serious and long term commitment medieval people had to their clothes. You had to be tidy (which contemporary authors often stress), but the look was achieved by taking good care of you clothing, mending them and fixing them – not by purchasing a new outfit every time there is a loose thread. This is the kind of relationship that I want to have with my kit too.

Besides, there is one thing that medieval clothing and jeans have in common: they both look and feel best only after some wear. And wear is also what makes medieval clothes feel like clothes versus costume – which is the way I like it.

 

 

 


Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

6 thoughts on “Parsinnasta / Mending

  • Alicia

    I totally agree!!! I haven’t made medieval clothing, but I’ve made my own cheese and bacon and a few other things. Watching food transform really makes you appreciate the end result. All the different steps, all the places where things can go wrong. It’s really educational. Everyone should try something ancient: carve a spoon, make fire without matches….it’ll will change how you see the world.

  • Uta

    Mikä sattuma! Juuri tänä iltana meidän pitäjän väki kokoontuu parsimisen ja paikkaamisen teeman ympärille. :)

  • Mervi

    Nyt minä koitan kommentoida: minua kun on jo pidemmän aikaa vaivannut tapa tehdä koko ajan uutta. Riku on jankuttanut (ah, miten viisas mies) että jos vaatteita ei ehdi käyttää, ne eivät näytä oikeilta, siis sellaisilta että niitä on pidetty.
    Olenkin asettanut tavoitteeksi käyttää vaatteeni käytetyn näköiseksi.
    Kankaan kalliuteen saa todellakin tuntuman vasta kun kokeilee itse, miten sitä tehdään. Kasvattaa lampaan. Kerii villat. Pesee ne. Kampaa ja karstaa. Kehrää. Kertaa. Kutoo. Värjää kankaan (kun on ensin kasvattanut tai kerännyt väriaineet). Ja vasta sitten ompelee. Luonnollisesti käsin.
    Se tuntuu mahtavalta, paljon parempi kuin lukea kirjasta että “kangas oli tosi kallista”.
    Kiitos viimeistään Albrechts Bössoreiden, joiden vaatteiden kulutuspintaa ihailimme läheltä jo Ronneburgissa, kuluma, paikka ja korjattu sauma ovat nousseet arvokkaiksi asioiksi.
    Aion omalta osaltani puhua tästä vastedes kaikille vastaantulijoillekin kunnes kyllästyvät. “Hei, saanko tulla sisään puhumaan paikkaamisesta.”

  • Panth

    I too have been doing a lot of mending and altering. There’s nothing like a solid summer of reenacting to tell you exactly where your clothes don’t fit or your interpretation of something doesn’t quite work.

    I love being able to mend something so that you have to hunt to find the mended bit. I don’t always manage it, but it’s great to think that the mending is as good or better than the original sewing.