Ei mitään vanhaa päällepantavaa! / I’ve nothing old to wear! 7


20130505-195131.jpg

Keskiajan kenkiä harrastava kamuni tutkailee mielellään sitä, miten kanssaelävöittäjien kääntökengät ovat käytössä kuluneet ja vertaa kulumia aitojen keskiaikaisten kenkien kulumiin.

Myös kangas kantaa käytön jäljet ja kertoo vaatteen tarinaa. Joskus kuluminen tai varsinkin sen puute voi paljastaa yllätyksiä, kuten sen, ettei vaate ollut ihmisen käytössä vaan patsaan päällä, kuten kävi Turun tuomiokirkon mekon miehustan kanssa.

Mekkoa korjaillessa olen hauskasti huomannut kulutuksen merkit juuri aidoissa paikoissa. Hyvä! Kenkiä tutkineella kaverillani oli nimittäin teoria, että ennallistus on onnistunut, kun kulutus näkyy samalla tapaa kuin keskiaikaisissa vastineissa.

Mekko on kulunut kainaloiden ja maata viistävän helman lisäksi mm. kiillojen kärjistä (niinkuin siitä kohtaa paikattu Moyn mekko) ja vyötäröltä, jossa vyön käyttö mekon päällä on jättänyt selvän jäljen (kuten Bockstenin tunikassa). Kiinnityksissä on kulumaa nyöritysreikien kohdalla siinä, missä nyöri kulkee ja nappien kannoissa on löystymää (vrt Lontoon nappi- ja nyörinreikäkappaleet).

Korjaillessani olen miettinyt kulutusta ja vaatteiden käyttöä. Tämä mekko on vaatteistani varmaankin käytetyin ja kulunein. Se oli kuitenkin intensiivisessä tapahtumakäytössä vain noin kaksi vuotta, mistä tulee arviolta parhaimmillaankin 60 päivää käyttöä.

Keskiajan arjen mittapuulla vaate on siis edelleen uusi.

Se pistää miettimään.

Harrastamiseni ytimessä on jatkuva kilvoittelu itseni kanssa: tavoitteenani on antaa olemuksellani mahdollisimman aikakautinen kuva siitä, miltä keskiajan asukokonaisuus olisi näyttänyt. Eikä keskiajalla jatkuvasti kuljettu uusissa vaatteissa.

Suurella osalla ihmisistä ei ollut edes yhtä suurta vaatevarastoa kuin monella elävöittäjällä nykyään on. Vaatteet käytettiin loppuun huolella: niitä parsittiin, muodistettiin, annettiin palvelijoille, myytiin käytettyinä ja jätettiin perinnöksi.

Oikeasti yksi siisteimmistä vaatejutuista vähään aikaan oli Albrechtsin yhden miesväen edustajan (en muista kenen) parsitun mekon tarina: taisteluhaverissa vaatteelle oli roiskunut verta, joka oli kuivunut sijoilleen, kunnes yön aikana avulias jyrsijä oli käynyt nakertamassa vaatteesta vain ja ainoastaan veriset kohdat pois. Nykyisellään vaate on taidokkaasti parsittu jyrsittyjen kohtien kohdalla.

Vaatteita pitäisi siis ilolla käyttää pitkään ja hartaasti (vaikka niille tapahtuisikin jotain ällöä), siis mikäli haluaa näyttää oikealta keskiajan ihmiseltä eikä hyvin puetulta nukelta museossa.

Miksi se sitten on niin vaikeaa?

1) Vaatteiden tekeminen on lystiä! Ja on hulppeaa tallustella uusi mekko päällä pitosaliin, myönnetään. Ja uudet vaatteet ovat edellisiä paremmin tehtyjä. Ainakin minulla kesti pitkään ennenkuin sain aikaan mekon, johon olin niin tyytyväinen, että ilomielin kulutin sitä vuositolkulla.

2) On olemassa kummallista painetta käyttää upouusia vaatteita. En tarkoita, että kulkisin vastedes likaisissa ja rikkinäisissä ryysyissä kuten huonon historiallisen elokuvan ekstra – olihan keskiajalla kunnia-asia että vaatteet olivat siistit (eli siis parsitut, suhteellisen puhtaat ja säädylliset vaikkakin vanhat). Mutta semmoinen, että esimerkiksi kerran kilpailussa vaatteeni sai miinuspisteitä siitä että sitä oli käytetty, on kyllä aivan hassua. Kyse on, tavallaan, keskiaikaisen ja modernin estetiikan yhteentörmäyksestä. Vain uusi on nykyään kaunista.

3) Elämme historiallisesti kummallista kertakäyttömuodin aikaa ja olemme tottuneet siihen, että aina pitäisi olla jotain uutta päällepantavaa. Varsinkin kun tapahtuu jotain kivaa tai tärkeää. Oikeasti, historianelävöittäjät usein ennen tapahtumia stressaavat siitä, ettei ole mitään uutta päällepantavaa! Vaikka sen pitäisi melkein olla päinvastoin!

Sehän olisi…aika vapauttavaa, eikö?

****
A friend who is into medieval footwear likes to observe how our reproduction shoes wear and tear with use, comparing that to the wear patterns on extant medieval shoes.

Wear patterns are also visible on clothing. They tell us the story of how the item was or wasn’t worn. Sometimes the lack of wear can be a most telling thing – like in the case of the dress piece from Turku cathedral which turned out to have been worn by a statue instead of a person.

Repairing and readjusting my old dress has led to delightful observations of wear in just the the proper places. Great! My friend with the inclination towards shoes had this theory, that a good reproduction wears in the same places as the extant originals.

Besides the obvious hem and armpits, the dress is worn at the tips of the gores (think where the Moy bog gown was patched) and at the waist, where I have worn a belt and it shows (just like, say, on the Bocksten tunic). Also the closures, button stalks and innner edge of lacing holes (think London finds) show wear.

I’ve been thinking a lot about wear and the use of clothing, kind of carrying on from my previous post. The red dress is probably my most used and worn dress. However, it had only a maximum of two years of heavy event use, which adds up to only about 60 days of active wear.

So on the terms of medieval everyday life and consumption, the dress is still brand new.

That really makes me think. (<- insert minicrisis here)

The hard core of my hobby is a personal quest to strive towards giving a portrayal that would be as authentic as possible. And medieval people did NOT constantly parade around in brand new clothing!

Facing the facts: most medieval people didn’t have such an extensive wardrobe as many living history folks these days do. Clothing was well worn and worn out, changed, recycled, mended, sold, given to servants and bequeathed as we well know.

Actually one of the coolest clothing – related stories in a while was the story of how one of the men (can’t remember who) from Albrechts bössör had bled on his tunic and during the night a helpful rodent found his clothes and neatly chewed off the bloody spots. Now the tunic has these holes neatly mended.

And the moral of the story is that you should mend and wear your clothes with pride and joy (regardless of icky stuff happening) – that is if you want to look like a real medieval person instead of a well dressed exhibition dummy in a museum.

Then why is it so hard?

1) Making clothes is fun! And the feeling of showing off something new is great. Also, clothes tend to improve as you make more of them. For me at least it took several years tolearn how to make a dress that I was happy enough with to let it age with wear.

2 ) There is this odd pressure to keep making new things even if you don’t really need them. Now I’m not proclaiming that from now on I will lurk about on dirty broken old clothing like an extra from a bad historical movie, since the medieval sensibility also dictates that to be proper you should still keep tidy and your clothes mended, even if they were old. But just sayin’ that things like having points deduced in a competition just because the dress you entered had been worn is downright silly if you think about what went on historically. But it is all a matter of medieval and modern sensibilities and aesthetics clashing I think. Nowadays we are inclined to think that only new stuff is pretty.

3) We live in historically unusual times of abundant consumption, cheap stuff and throwaway fashion. We are used to have something new to wear, especially when something fun or important happens. Really, living history folks do worry about having nothing new to wear, when the problem should actually be the opposite!

And that thought is sort of… liberating, isn’t it?


Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

7 thoughts on “Ei mitään vanhaa päällepantavaa! / I’ve nothing old to wear!

  • Jenni

    Hyviä ajatuksia! Itse onnistuin vasta viisi vuotta sitten tekemään mekon, joka on minulla edelleen elävöityskäytössä. Kaikista vanhemmista rytkyistä on joko hankkiuduttu eroon tai siirretty suosiolla larppikaappiin. Kangas on edelleen ehjää, mutta ompeleet irvistävät. Tarkempi tutkimus osoitti, että saumat ovat lähteneet purkautumaan langan aloitus- ja lopetuskohdista, ilmeisesti liukas silkkilanka ei ole pysynyt solmulla tai päättelyssä kiinni. Saman olen huomannut nyt myös pellavalangoilla ommelluissa vaatteissa. Kankaan kulumiseen menee aikaa, ellei se nyt repeydy tai muuta, ja saumat, eli niihin käytetty lanka ja ompelutekniikka, on se ratkaiseva tekijä vaatteen kestävyydessä.

  • Rakka

    Hieno kirjoitus, ja hyvää asiaa, kiitos tästä. Itse edelleen odotan että löytyy se riittävästi itseä miellyttävä paneutumisen taso – rautakaudella se on jo suunnilleen saavutettu, mutta keskiaikaa tulee harrastettua vähemmän ja arvelen että vasta seuraava iteraatiokierros takista, housuista ja kengistä ja muista asusteista on sellainen että se oikeasi miellyttää minua. Paikkailua vaatteisiin on kyllä tullut, mutta toistaiseksi vasta ihan ensiksi tehty pellava-aluspaita on kulunut sellaiseksi että sen paikkailu alkaa olla turhaa työtä, ja kaikkinainen korjausompelu muistuttaa enemmän uuden kankaan kutomista neulalla vanhan tilalle. Villa onkin sitten kestänyt paremmin.

  • isis

    i love mending my clothes :) i also do it with modern clothes (i’m bad at throwing things away). when things get to bad (one of the mister’s old tunics was badly eaten by moths for example) i like making new things out of the parts that still look decent enough -> it became a new hood for me.

    in this light, one of the things that strikes me always is that extant clothing is nearly always made of patches, in the sense that when the fabric piece wasn’t big enough for the pattern piece, they just added a strip of fabric (so tha tone pattern piece consisted of two or more pieces of fabric). reenactors never do this (or hardly ever).

    next to mending clothes, the above thing is something that makes medieval clothes feel really medieval to me :)

  • Chris

    Great post, thank you so much for that!

    Last year I put a lot of work in repairing and adjusting a medieval jacket my husband had “inherited” from a friend:
    It was this friends favourite jacket that he wore for about 6 years but then got damaged by moths over the winter… He was so unlucky about that, he didn’t want it repaired, he wanted a new one that just looked like the old one!
    I asked for the damaged jacket to repair it (and fit it to my husband how is somewhat broader in the chest) so we could demonstrate on future events that clothes were sold or given to another owner quite frequently :-)
    Now we have Andreas (our friend) in his spanking new jacket as the rich merchant and Andi (my husband) in the very worn, patched and altered jacket “10 years later”.

    I’d really like to do this more often – but repairing and adjusting took me almost twice as much time as making a new one would have… I don’t think many people like to invest so much time into worn clothes ;-)

  • Maria Neijman

    I really like this post! When I started reenacting 14th century with Albrechts Bössor it was a liberation to get rid of the idea ” make a new dress for every event”. Sometimes I’ll miss being brand new but it’s an overgoing feeling. I like when my things are becoming of age. My orange dress is only 5 years old but dead already. I’ve learned to plant dyeing in a aluminum pot is slowly but surely eating the fabric. A knowledge I wouldn’t have done in my old group cause I would have giving it away before it was broken. Now I try to weave fabric on my own, and when doing the hole process from plant dyeing, weaving and sewing one comes most aware that time is a thing of value. I don’t throw my time and money away. I want things to last.

    / Maria

    ps. The man from Albrecht’s Bössor was Alex.

  • Brann mac Finnchad

    Thank you for this post. Clothing wear–and repair–is one of my interests that nobody in my area seems interested in. For that matter, I’ve found very little (other than scant notes in archaeological finds) on how clothing was repaired.