Kuvatuksia 2


Tässä vihdoin lupaamiani huntukuva ja samalla joitain kuvia muustakin asukokonaisuudesta.

Koska näissä kuvissa minulla ei ole ollut kameraa naaman edessä, iskin niihin pienet mustat laatikot. Osin siksi, että vaalin ohutta anonymiteettiäni verkossa, mutta myös siksi että kuvissa oli hassuja ilmeitä ja silmät kiinni. :D Vaatteethan näissä ovat pääosassa, kuitenkin.

Ensimmäisenä ryppyhuntu neitsytkäytössään:

huntu.jpg

Näin käytössä olen ollut siihen aika tyytyväinen, mutta sen oikeaoppinen asettelu kaipaa vielä harjoitusta. Saatan rakentaa tähän metallisen huntukehikon, että saan sen asettumaan vieläkin kulmikkaammin kasvojen ympärille.

Jaksan vieläkin päivitellä, miten paljon aikaa ja mateeriaalia humahti noinkin pienen rypyn laittamiseen. Ei mikään ihme, että monikerroksiset sekä kasvojen ympäriltä että hunnun helmasta koristellut hunnut olivat arvokkaita ylellisyyskapistuksia!

SNV81773.jpg
Tässä kuvassa ulkovaatteet eli hattu, huppu, viitta  ja neulakintaat.  Ja tietenkin pyhiinvaeltajamallin väsky. Hatussa oli joutsenen sulkia, mutta onnistuin kadottamaan ne vähän ennen näiden kuvien ottamista.

SNV81777.jpg

Tässä asukokonaisuuteni tyyliltään noin 1350. Löysästi istuva päällysmekko ja suurehko huntu leukaliinoineen. Mekko on vyötetty tinaniitein koristetulla vyöllä. Se toimii ilmankin, mutta on vähemmän näppärä, koska laajalla helmalla on silloin oma tahto. Hihojen koristelärpäkkeet eivät valitettavasti tässä oikein näy, mutta siellä ne ovat. Tämä mekko on ihanan mukava, rento ja helppo asu.
Vyöllä roikkuvan pussin olen pujottanut taskuaukon kautta päällysmekon sisään, piiloon taskuvarkailta. Koruna joutsenriipus, jossa on kryptinen motto “or loons dieu”.

SNV81785.jpg

Viimeisenä vähän tärähtänyt (kaula-aukkokin näyttää kuvassa oudosti eri malliselta kuin mitä se oikeasti on.)kuva asusta tyyliltään noin 1380 (Tyylien vuosiluvuttelu on hupia, tyylit elivät myös rinnakkain. Tämä on kuitenkin asuista muodikkain.). Ryppyhuntu, istuva päällysmekko irrotettavin lasikoristeisin metallinapein ja tippetein. Olen tyytyväinen napitukseen, jonka myötä tämä mekko on saanut paljon uutta käyttöä.
Koruna sydänriipus, asusteena rukousnauha puu- ja luuhelmin. Tämän puvun kanssa pidän vyön päällysmekon alla näkymättömissä.

Mekot villaa, hunnut pellavaa. Kaikki ommeltu käsin. Molempien päällysmekkojen alla on uusi punainen mekko.

Samanlaista / Related


Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

2 thoughts on “Kuvatuksia