Neulakko Rotating Header Image

värjäys

Kuin silkkiä vaan / Nothing is like silk

20130203-181152.jpg

Kirjotuttaa! Ehkä se on lähestyvä kevät. Jotenkin laskettu työ aina liittyy valoisiin vuodenaikoihin, koska silloin sitä näkee parhaiten tehdä. Tämä pikkuinen kukkaro on muhinut kehyksissä jo muutaman kuukauden, olen tehnyt sitä aina silloin tällöin. Minulla pitää aina olla kirjontakehyksessä jotain, jonka voi kirjotuskohtauksen iskiessä napata esiin ja kirjoa vaikka vain vähän kerrallaan. Lisäksi kehys on helppo napata mukaan viihteeksi matkoille.

Saatuani edellisen kukkaron valmiiksi uhosin että seuraava kirjotaan silkillä, kuten alkuperäiset. Ja tässä sitä silkkiä nyt on. Ja siinä on oma ihanuutensa. Auringovalo kimaltaa ihanasti sen kuiduissa ja se tuntuu sormiin ylellisen pehmeältä.

Olin ehkä jännittänyt liikaa silkillä kirjomista, vaikka toisaalta oli viisasata harjoitella tekniikka ensin anteeksiantavammalla materiaalilla eli villalla. Silkissä on omat haasteensa: se menee helpommin solmuun ja on epäkiitollisempi purettava. Koska kyseessä on filamenttisilkki (eli se toukan tekemä lanka) on manikyyrin hyvä olla virheetön, koska langan säikeet tarttuvat herkästi karheisiin sormenpäihin tai kynsinauhoihin. Lisäksi suositan lämpimästi sen kiertämistä vyyhdiltä lankarullalle, koska sillä on suuri taito sotkeentua itseensä.

Tämä filamenttisilkki tilattiin Saksasta ja värjäämisestä kaikkine opittuine asioineen voi lukea enemmän täältä Pyhän Lyytin blogista. Vaalea punainen on värjätty punapuulla, mutta vihreän sävyn alkuperää en juuri nyt muista.

Kunhan kukkaro valmistuu, sen viimeistelee tinainen kukkarokehys Billy and Charlien valikoimista – kehyksen mukana tulee kukkaron kaava. Kokonaisuus on varsin pikkinen – paljon pienempi kuin mitä kuvassa näyttää, näette sitten kun se joskus on valmis!

****

I felt like embroidering again. It may be the approaching springtime. I somehow always associate counted thread embroidery with the warm and sunny seasons, probably because that’s when you can actually see well enough to count the threads. This little purse has been on the frame a few months already, I’ve picked it up and worked on it sporadically every now and then.

I always have to have something in an embroidery frame, so that I can pick it up and start embroidering when I feel the urge coming on. And being light and transportable, embroidery is great to pack along when travelling.

When I finished my previous purse, I decided that the next counted thread embroidery would be in silk, like the extant purses. And here we have it: silk! It certainly is like nothing else. Sunlight glitters in a fantastic way when it shines on the fibers and it feels luxuriously soft to the touch.

I may have been a little too concerned about embroidering with silk – although I guess it was good to first learn the technique with a more forgiving material like wool. Silk poses some challenges: it gets knotted up far more easily and is harder to undo. And because this is filament silk (aka made by the silkworm itself), it’s good to have well manicured hands when working on it: the fibers snag easily on any roughness on your fingers or nails. I also (speaking from tragic experience here) really recommend spooling it, as it has an amazing capacity to get all knotted and messed up in itself.

The filament silk was ordered via a friend from Germany and you can learn about dyeing it (and all the things learned) here at the Pyhä Lyyti blog (also in English). The red is dyed with redwood (I think) but the green, I just cannot recall right now.

And once the purse is finished, it will be finished with cute little pewter purse frame from Billy and Charlie, from where the pattern for the purse itself also comes from. All in all it is quite tiny – it is hard to tell from this picture, but you’ll see once I (someday, eventually) post the finished item!

 

Tekoletit / Hairpiece

Rakastan uusien asioiden oppimista. Saan siitä aivan käsittämättömästi virtaa. Sain juuri valmiiksi projektin, jossa yhdistyi koko liuta uusia taitoja. Niitä on opeteltu pitkin viime vuotta. Tämän harrastuksen yksi mahtavuus on se,  että uutta on aina opittavana.

Tekoletit

Tekoletti-hiuslisäke / Hairpiece with Cornettes

Tein 1300-luvun muodin mukaiset tekoletit. Niiden esikuva on Lontoosta löydetty hiuslaite. Olen haaveillut sellaisen tekemisestä jo kauan, mutta hannaillut lähinnä lautanauhan tekemistä. Samanlaisia tekolettejä olen käyttänyt jo pitkään (kuten kuvista näkyy), mutta niissä ei ole lautanauhaa vaan villasta tehty nauha.

Tämä oli sellainen luksusprojekti ja ns. hidasta elävöittämistä (laadukkaita juttuja hyvistä materiaaleista aikaa säästämättä).  Joku voi nimittäin kysyä, miksi nysvätä ympäri vuotta pikkujuttua, joka ei edes tule juuri näkymään päähineen alta. Vastaus lienee että siksi kun pystyy ja haluaa. Sen jälkeen kun sain tarvittavan perussetin kokoon,  projekteissa ei ole ollut kyse niinkään uuden tavaran saamisesta vaan oppimisesta. Tekemisestä ja tutkimisesta on tullut se suurin nautinto. Vaikka kieltämättä valmiiksi saamisessakin on oma ilonsa.

Tässä projektissa on erityistä ja kivaa myös se, että pääsin työstämään materiaaleja alusta asti.

Letit on tehty pellavasta, jonka käsittelyä pääsin harjoittelemaan viime kesänä Seurasaaressa. Langat värjättiin viime kesänä, kun kokeilin ensimmäistä kertaa kasvivärjäämistä. Lautanauhan tekemisen sain opeteltua kunnolla viime keväänä. Tämä lautanauha oli toinen lautanauhaprojektini ja siinä tein ensimmäisen kerran itse ohjeen arkeologisen löydön pohjalta.

Uuden oppiminen on tietenkin mahdollista vain, koska on ihmisiä jotka ovat valmiita jakamaan osaamistaan. Siksi tähän kuuluu Oscar-gaalatyylinen kiitospuhe: Kiitos Piialle pellavan käsittelyyn opastamisesta, Liisalle kasvivärjäämisen saloihin opastamisesta, Marylle englannin kielen harvinaisten sanojen parissa avustamisesta  ja Sahralle hätäisiin lautanauhakysymyksiin vastaamisesta!

Lopputulos kaikkine vaiheineen on luettavissa täältä englanniksi PDF:nä. Mukana kuvia ja hupaisia ilmeitä! PDF löytyy myös Kirjoituksia- sivulta.

****

I love learning new things. It’s one of the things that makes me tick. I just finished my latest project which allowed me to combine several new skills that I’ve picked up over the past year. One of the best things about this hobby is that there is always more to learn.

This time I’ve made a 14th century hairpiece. It’s based on a hairpiece found from London. I’ve wanted to make this kind of hairpiece properly for years now, but I’ve hesitated because I haven’t felt up to doing the tabletweaving. I’ve been wearing the same kind of cornettes for years (as you can see in the pics), but they’ve never had a tablet woven band, but a simpler band made out of wool.

This was a luxurious project and a prime example of so called slow re-enactment (making quality goods with good materials and taking plenty of time). Someone may ask, why would anyone spend so much time on a little piece that can hardly be seen from under the headdress. The answer may be along the lines of because I’m able to and want to. After I’d assembled my basic kit, making new things has ceased being so much about acquiring new things. It’s more about the process than the finished product. The making and the learning has become the greatest thrill, although finishing things is still thrilling.

What also makes this project special is that I’ve had a chance to work on many of the materials: dye the yarn ans process the flax.

The braids are made of flax that I processed last summer in Seurasaari. The yarn is from my first go at natural dyeing at last summer. Tablet weaving is also a new skill, which I taught myself last spring. This was the first time I made a weaving pattern myself and from a archaeological object.

What makes learning new things possible are the wonderful people who want to share their knowledge. This is why it’s time for an Oscars style thank you – speech: Thank you Piia for guiding me through the process of making flax, Liisa for giving my first try at natural dyeing, Mary for helping me with some really tricky english vocabulary and Sahra for  being my helpdesk and answering my tablet-weaving questions.

The all the phases and the end result can be seen here in this PDF (in English) – with lots of pictures and funny faces!
I’ve also posted the article on the Kirjoituksia- page.